ihmettelijäihme
Alkaa jo miltei ärsyttää tuo hänen saamattomuus. Hän ei tee asian eteen yhtään mitään. Olen yrittänyt olla hissukseen ja ajatellut että hän itse aikuisena hoitaa asiansa. Välillä yritän hienovaraisesti kysyä miten sillä saralla etenee. Aihe on räjähdysaltis ja jos alan enemmän kyselemään tulee riita sekä vastaväitteet siitä etten itsekään ole täydellinen ihminen. Meillä ei ole tulevaisuutta, jos hän aikoo jäädä kotiin. Eikä hän tajua omaa parastaan sen suhteen, että aika käy kotona todella tylsäksi jos ei ole mitään sisältöä arjessa. Siis ei työn tarvitse olla elämän tarkoitus, mutta se tuo elämään rutiinia ja myös rahaa ja sitäkautta hyvinvointia elämään. Vapaaehtoisesti en valitsisi köyhyyttä ja työttömyyttä, enkä ymmärrä jos hän näin tekee. Itse en halua tälläiselle pohjalle perustaa perhettä, mutta en myöskään saa hänestä irti mitä hän haluaa ja aikoo elämällään tehdä. Kuinkahan kauan tällaista on järkeä katsella?