Elämänmuutos?

Mitenköhän tämän parhaiten aloittaisi?
Olen ollut 4 vuotta (siitä 3 vuotta kihloissa) yhdessä aivan ihanan miehen kanssa.
Onhan tässä ollut omat alamäkensä ja ylämäkensä, niinkuin kaikissa terveissä suhteissa onkin, mutta nyt on tullut sellainen ongelma eteen, etten tiedä miten tähän suhtautuisi.
Tiedän myöskin sen, etten ratkaisuani varmasti tee sen perusteella mitä tähän mahdollisesti vastaatte (te jotka vaivaudutte), mutta helpottaisi ehkä tähän ahdistukseen kuulla muidenkin ihmisten kokemuksia vastaavanlaisesta tilanteesta.

Tosiaan, olemme onnellisesti olleet yhdessä neljä vuotta. Yhteinen asunto, lemmikkejä, kaikennäköistä. Eikä rakkautemme juuri pahempia kolhuja ole kärsinyt. Ei vieläkään. Ongelma on nyt siinä, että en tunne sopeutuvani sittenkään tähän ""perheurautuneeseen"" elämään. Haluan oman vapauteni. Mennä ja tulla silloin kun minulle sopii, olematta kenellekään ""tilivelvollinen"". Joku tässä vaiheessa varmasti tokaisee, että 'no hitto, nytkö sä sen hoksasit, neljän vuoden jälkeen?'...No sepä tässä itseänikin vaivaa. Tähän asti olenkin ollut ihan tyytyväinen elämääni, nyt vaan tuntuu jotain puuttuvan. Se vapaus.
Jotkuthan ratkaisevat tämän asian sillä, että menevät ja pettävät. Helpompi tapa ratkaista ""ongelma"", ei tarvitse luopua siitä mitä on, ja pääsee vähän hakemaan sitä ""vapautta"".
Ei siitä tässä ei ole kyse. En kaipaa uutta miestä, en uutta suhdetta. Enkä aio missään tilanteessa tai tapauksessa pettää miestäni. Vaan ne omat vapaat kädet, tekemään mikä milloinkin tuntuu hyvältä.

En uskonut, kun ensimmäisen kerran tulin näihin aatoksiin, että asia aiheuttaisi näinkin kovaa ahdistusta.
Rakastan miestäni kovasti, enkä missään nimessä haluaisi jättää kaikkea tätä mitä olemme yhdessä vaalineet taakseni.
Senpä takia ratkaisu on entistä vaikeampi.
Kertokaa siis te, jotka olette joutuneet tällaisen tilanteen eteen, miten olette selvinneet.....

 

Rajoittaako miehesi sinun menemistä tai tekemistä, tottakai toinen pitää ottaa huomioon, jos yleensä parisuhteessa on. En oikein päässyt selville, miten sinun menemisiäsi rajoitetaan, totkai jos on hankkinut lemmieläimen, koiran, kissan tai jonkun vastaavan niin onhan siitä huolehdittava.
Eihän parisuhde saa olla vankila, jos minulla oli menoja sanoin tyttystävälleni että menen silloin sinne, miiloin tänne ja hän teki samoin. Toki suurin osa ""reissuista"" tehtiin yhdessä, mutta jos toisella oli meno jonnekkin niin ei toinen sitä millään tavoin rajoittanut, ei puolin eikä toisin.
Vai koetko että omista menoista kertominen on sinun menojen rajoittamista?

 

Vaihtoehtoina ei liene kuin punnita kumpi on tärkeämpää: loppuelämä rakastamasi miehen kanssa vai hetken huuma siitä että saat tehdä mitä milloinkin haluat. Tuo vapauden aiheutttama onnen tunne nimittäin katoaa aika nopeasti ja alat taas kaipailla parisuhdetta ja jotakin pysyvää. Silloin tuo nykyinen miehesi tuskin sinua takaisin haluaa joten kannattaa todella tarkkaan harkita oletko valmis uhraamaan suhteesi.

Onko mitään mikä saisi tuon ahdistuksen helpottamaan? Voisitko irrotella hiukan? Ottaa vapauttaa tuosta suhteesta? Lähteä vaikka tyttöjen kanssa lomalle? Jospa se antaisi tunteen siitä ettet ole kokonaan kahlittu toiseen ihmiseen ja että omaakin elämää sinulla on.

Nuo pettämiset tosiaan suosittelen jättämään väliin. Sehän ei mitään oikeaa vapautta olekaan kun toiselle on kuitenkin tilivelvollinen seikkailuistaan.

 

Mitäs jos miettisit omaa elämääsi, työtäsi, harrastuksia. Voi olla että kaipaat muutosta vain tulevaisuuden näkymiisi noilla saroilla ja se kyllästymisen tunne heijastuu myös parisuhteeseesi. Ei parisuhteessa eläminen merkitse paikoilleen jähmettymistä ja uusien asioiden kokeilun jättämistä. Voithan vaikka hakea uutta työpaikkaa tai alkaa säästää jotain hienoa ulkomaanreissua varten. Keskustele miehesi kanssa vaihtoehdoista, hänhän voi haluta lähteä mukaan ja lähdette yhteiselle seikkailulle.

 

En ymmärtänyt mikä on ongelma! Siis jos et halua toista miestä, et irtoseksiä, et seikkailuja jne.

Niin miksi ihmeessä pitäisi suhde lopettaa? Ja miksi et saa mennä kuten haluat? Miten sitten haluaisit mennä.

Lähteä ryyppäämään, mennä miesten kanssa yökylään, lähteä treffeille? Jos et halua näitä, niin miten mies rajoittaa? Itse olen aina mennyt paljon, joka puolella. En kuitenkaan ole pettänyt, ollut öitä poissa jne. Niitä en halua.

Haluan kuitenkin jutella erilaisen ihmisten kanssa, käydä ravintolassa, festareilla, mökkeillä tuttujen kanssa. Miten mies näitä estää. Tai tietysti jos toisellakin on paljon vapaa-aikaa niin mies voi tuntea olonsa yksinäiseksi. Mikset ehdota että mies tekisi omien ystäviensä kanssa jotain ja sinä jotain muuta!

 

Niin en ymmärrä kun itselleni on ihan luonnollista lähteä ravintolaan, ystävien kanssa jopa etelään, festareille jne.. Ihan ilman miestäkin. Toki useimmiten haluan että mieskin olisi mukana mutta itsellenäni on aina ollut työnarkomaani miehiä.

 

Minä ymmärrän ap:tä, vapaus on jotenkin henkistä laatua.. ei miehen tarvitse olla ahdistava tms, joillekin tietynlainen mielenvapaus vain on tärkeää. Se on vähän vaikeaa selittää.
Mutta niinkuin joku toinen jo kommentoi, niin miettisin minäkin tarkkaan lähtöä. Vapaus voi ollakin harhaa. Ja miltä nyt tuntuu, voi olla ohimenevää!
Pitkässä suhteessa voi olla kumppanin inhoamiskausia, jonka jälkeen löydetään taas yhteinen sävel, tai sitten ei. Siinäpä vasta kysymys..

 

Älä turhaan huoli tuosta ahdistuksen tunteesta ja vapauden kaipuusta, minulla tulee noita jo muutaman kk:n seurustelun jälkeen. Jotenkin tuntuu ettei 'ole oma itsensä' kun aina tehdään jotain yhdessä, jokainen päivä suunnitellaan sen perheen mukaan ja arkipäivän sujumisen mukaan. Mieti ennemmin onko jotain muuta vialla suhteessa, oletko tyytymätön johonkin tai ehkä itseesi.
Onko sinulla ollut joku haave, joka on jäänyt toteuttamatta, ehkä juuri seurustelun takia. Onko sinulla riittävästi omia harrastuksia, joissa saat tuntea olevasi erillinen persoona, et vain osa parisuhdetta, perhettä.

 

No niin...Sehän tässä onkin ongelmana, etten tiedä VIELÄ onko tämä vain jokin ohimenevä tunne vai jotain konkreettisempaa.
Ei mieheni minua varsinaisesti ole estänyt menemästä mihinkään (paitsi ulkomaanmatkoista keskustellaan tyyliin: ""Jos sinä lähdet tyttöjen kanssa niin minä lähden poikien kanssa, ja sen tietää että sitten voidaankin muuttaa eri osoitteisiin""....Kukin voi tulkita tämän kuten haluaa), mutta tuntuu siltä että vaikka itse annan hänelle vapaammat kädet mennä ja tulla, niin minun menemisiäni vahditaan enemmän. Ehkä siksi että se on minulle ""poikkeavaa"" käyttäytymistä.
Tähän asti olin tyytyväinen ""kotirouvan"" rooliin. Nyt kun tekisi mieli päästä vähän tuulettumaan, ihan normaalisti niin tuntuu kuin se ei olisikaan enää hyväksyttävää..
Jos joku ymmärtää mitä tässä yhteydessä tarkoitan omalla elämällä, niin tietää mistä puhun..

Työpaikanvaihdokset tms. eivät varmastikaan auta, niitä on tapahtunut jo kaksi tämän suhteen aikana, ja toinen vasta hetki sitten.

Eikä kyse nyt ole siitä ettenkö pitkään harkitsisi tällaisen asian kanssa. Tässä onkin niin paljon pelissä, etten tiedä mitä tekisi...
Mutta aurinkoinen kiitos kaikille jotka jaksoivat antaa oman näkemyksensä asiaan, ja etukäteen kiitos niille joilla on vielä jotain sanottavaa!

 

No jos mennään syvemmälle tässä asiassa, kun olen ehtinyt muutaman päivän pyöritellä tätä ""ongelmaa"", niin se mikä minulta on ehkä jäänyt puuttumaan on ollut oma itsenäisyys tietyllä tavalla..

 

Tuohan on ihan normaalia suhteen kehittymistä. Ensin kuljetaan kaikki menot yhdessä,seuraavassa vaiheessa haetaan sitä irtiottoa, tarkoittamatta kuitenkaan halua pettää tai jättää.

Siitähän se nimeomaan riippuu kuinka toinen pystyy sen tilan sitten toiselle antamaan, nämä tilanteet kun tuppaavat tulemaan aina pareille eri aikaan. Mikäli toinen sen hyväksyy niin suhde vain paranee ja jos ei toinen vain ahdistuu enemmän.

 

Heippa Inkku,

kiitos tuosta ""tyhjentävästä"" ja realistisesta vastauksesta. Tuntui tulevan ""kokemuksen syvällä rintaäänellä"". Haluatko kertoa omista kokemuksista? Miten itse olet näistä tilanteista selvinnyt?
Itselläni kun ongelmaksi näyttää muodostuvan se, että tähän asti olen ollut hyvin joustava (jos näin voi sanoa) mieheni menojen suhteen. Ei hänellä olekaan ollut koskaan ainakaan suoranaisesti ollut esim. ulkomaan matkoihin kavereiden kanssa, mutta enpä ole niitä suoranaisesti koskaan kieltänytkään. Kotimaan reissuja kavereiden kanssa hänellä on ollut reippaastikin.
Itse olen aika lailla pysynyt kotosalla, ja nyt kun itselläni olisi tarve päästä vähän ""tuulettumaan"" ja menemään omia menojani niin tuntuu kuin ovet olisi laitettu lukkoon ja avaimet heivattu ikkunasta ulos.
En ymmärrä mistä tällainen luottamuksen puute voisi johtua, en ikinä sellaiseen ole antanut aihetta...

 

Aikoinaan elin suhteessa 13 vuotta ja kun hain sitä tilaa itselleni, ei exäni sitä pystynyt minulle antamaan.Ahdistuin ja tunsin eläväni kuin tulitikkuaskissa jonka rakoa koko ajan pienennettiin,erohan siitä tuli.

Nyt olen seurustellut 4,5 vuotta. Olemme hyvinkin tiiviisti yhdessä.Harrastamme kaikki lajit suunnilleen kahdestaan,käymme ulkona yhdessä (erittäin harvoin erikseen). En ole sitä kaivannutkaan, mutta kun tästä miehestä tiedän että hän vaikka vie ja hakee kotio jos jonnekin haluaisin mennä.

 

Alexia,

rivien välistä olen lukevinani, että sallit miehellesi paljon enemmän kuin mitä hän sinulle. Hän on tottunut, että olet jonkunlainen, mutta olet muuttumassa. Ja sinun pitää raivata se tila itsellesi. Vaikka väkisin. Totta kai mies vastustaa, status quo on aina parempi kuin joku uusi, tuntematon tilanne. Mutta jos jotain todella haluat tehdä (ja se ei millään lailla loukkaa miestäsi), niin sinun täytyy pitää pääsi, jotta voit elää rauhassa itsesi kanssa.

Eli jos haluat lähteä jonnekin matkalle, lähdet sinne. Jos miehesi heittää tuollaisia puoliuhkauksia, että sitten voittekin lähteä eri teille, laita se lapsellisuuden piikkiin. Lähdet matkalle, käyttäydyt ihan normaalisti ennen matkaa, nautit lomastasi ja kun palaat, miehesi huomaa, että et ole muuttunut, mitään lomaromanssia ei ole tarttunut mukaan, ja elämänne jatkuu entiseen tapaan. Seuraava matkallelähtö on jo varmasti helpompi. Ja jos hän sinut sen takia jättää, että haluat elää omaa elämääsi [ts. tavata ystäviä, harrastaa jne], onko hän todella sinun arvoisesi?!

Omasta elämästäni voin sanoa, että olen nyt todella onnellinen, koska saan toteuttaa itseäni ja mieheni tukee. Teemme paljon asioita yhdessä, mutta myös erikseen. Ei miestä aina minun tempaukseni ilahduta (tyyliin: päätin lähteä puoleksi vuodeksi ulkomaille), mutta koska hän haluaa tukea minua, hän nielee ärsyyntymisensä kunhan on ensin saanut sen purettua esiin, ja on iloinen puolestani. Samoin hänellä on paljon työmenoja ja reissuja, ja vaikka ne eivät aina minua riemastuta, tuen häntä, koska tiedän, että ne ovat tärkeitä.

Aiemmissa suhteissa oli myös tuollainen vankila-fiilis ja näin jälkeenpäin olen ajatellut, että se oli osaksi -minun- vikani, ei sen toisen. Jos hän minulle asetti rajoja ja minä alistuin niihin, niin ketä voin siitä syyttää?! Parisuhde on kahden aikuisen tasaveroinen suhde, ei mikään aikuinen-lapsi -suhde, jossa toinen komentaa ja toinen tottelee.

Eli taistele itse tilasi suhteessa, kukaan sitä ei sinun puolestasi tee!

Tsemppiä toivotellen,
Sivustaseuraaja

 

Samaa mieltä kuin muutkin, että jos sinusta tuntuu siltä, että sinua ahdistaa suhteessa, sinun tulee ottaa tilaa. Jos edelleen välität miehestä, selität sen hänelle hyvin tarkkaan, ettei tule väärinkäsityksiä siitä, että haluaisit pettää yms.

Jos mies harrastaa poikien iltoja, se ei tarkoita sitä, että sinun täytyisi istua kotona yksin. Jos haluat nähdä kavereitasikin, sen täytyy onnistua, jotta sinäkin olisit onnellinen suhteessa.

Älä hyväksi mieheltä uhkailuja. Niiden jälkeen voit kysyä suoraan, että haluaako hän erota ( tai käydä vieraissa ) ja kun hän vastaa kielteisesti, kerro, ettet sinäkään halua erota, vain vähän enemmän aikaa olla yksinään. Sano myös, että yksinolon tarve voi vähetäkin, mutta sinun tulee nyt kokeilla sitä, etkä halua heittää hukkaan hyvää parisuhdetta.

Miehesi kuulostaa vähän mustasukkaiselta ja se saattaa helpottaa myös keskusteluillakin

 

Lämpimät kiitokset sydämeni pohjasta sinulle Sivustaseuraaja, ja kaikki muutkin vastaajat.
Asia kun on niin, että ulkopuolisen on aina helpompi nähdä asiat ehkä jossain määrin selkeämmin kuin miten ne itse näkee.Jos näkee ollenkaan...

Aionkin olla tästä lähtien ""reippaampi"", rohkeampi, ja elää omaa elämääni parisuhteessa.
Kiitoksia vielä kerran kaikille!
Ja oikein oikein aurinkoista kesää!

 

Hmm... kuulostaa ihan samanlaiselta tilanteelta, jossa olin itse muutama vuosi sitten. Avomieheni sai opiskelupaikan ja muutimme yhdessä vieraalle paikkakunnalle. Minä jäin tyhjänpäälle ja niinpä minusta tuli tuollainen kiltti ""kotirouva"", jolla ei juuri koskaan ollut menoja mihinkään ilman miestä.

Kun sitten sain kudottua uudella paikkakunnalla uutta sosiaalista verkkoa, tapailla kavereita jne... alkoivat ongelmat suhteessa. Koetin rimpuilla eteenpäin, mutta lopulta kyllästyin siihen, että aina minun menoistani tuli suuri riita ja herra itse sai tulla ja mennä ilman selityksiä. Tarinalla ei ole mitenkään onnellinen loppu, mutta olen ehdottomasti sitä mieltä, että tällaiset asiat pitää selvittää heti, kun ne eteen tulevat eikä jättää hautumaan mielen synkkiin syövereihin.

Ja jos luottoa ei löydy sen vertaa, että päästäisi toisen esim. ulkomaille kavereiden kanssa, niin sitten kannattaakin jo miettiä, että onko koko suhteessa mitään järkeä.

 

""""Jos sinä lähdet tyttöjen kanssa niin minä lähden poikien kanssa, ja sen tietää että sitten voidaankin muuttaa eri osoitteisiin""""

Tuo on aivan selkeää sinun alistamistasi kiristämällä. Omistushaluinen tyyppi, joka odottaa sinun olevan hänen vallan allaan ja odottaa, että hänen mielipiteensä on ainoa oikea. Huomaatko, että hän tuolla lauseellaan mitätöi oman mielipiteesi täysin?

Minun ei edes tarvitse tuntea tyyppiä yhtään sen enempää tietämättä, että miehesi on täysi vesipää, jollaisen kanssa en haluaisi olla missään tekemisissä. Mitä pidemmälle aika kuluu, sitä alistuneemmaksi hän sinut haluaa tehdä.

Nimimerkillä ""kokemusta on"".