Emme pääse tapailuvaiheesta eteenpäin...

Olemme tapailleet muutaman kuukauden, alkuihastus on laantunut, on mukavaa, mutta emme ole päässeet mihinkään. Päätimme edetä rauhassa, vain tapailla, mutta nyt emme pääse tästä tapailuvaiheesta mihinkään, ei eteenpäin eikä taaksepäin. Molemmille on tullut pieni stressi siitä, ettemme uskalla ottaa seuraavaa askelta, mutta emme myöskään halua erota. En ole varma onko tämä juuri se mies jonka kanssa haluan virallisesti seurustella, se tuntuu niin isolta askeleelta tässä ”lapsentekoiässä”, seuraava kumppanini saattaa olla tulevien lasteni isä, onko hän nyt se oikea?? Mies on samoilla linjoilla, enkä tiedä teemmekö tästä liian suuren kysymyksen, vai puuttuuko jokin, kun emme pääse eteenpäin. Tahtoisin ehkä yrittää seurustella "oikeasti", mutta etenkin mieheltä tuntuisi varmaan ahdistavalta olla yhdessä ennen kuin on asiasta ”varma”. Itsekin mietin eikä se päätös pitäisi olla itsestäänselvyys... Olen seurustellut kunnolla vain kerran ja ero oli dramaattinen, hänelläkin on pari ikävää eroa takana.

En helposti ihastu, mutta tästä miehestä pidän kerrankin. Viihdymme yhdessä, meillä on sama huumori, samantyyppinen tausta, samansuuntaisia tulevaisuudensuunnitelmia, ja seksi on hyvää. Silti on erilaisuuksia ja väärinymmärryksiä. Hän ei pidä julkisista hellyydenosoituksista, minä kaipaan niitä, hän ei osaa ajatella asioita minun näkökulmastani ja sanoo olevansa hyvin jääräpäinen, mikä olisi minusta hankala ominaisuus parisuhteessa. Hänellä on vaativa työ ja tekee valtavasti ylitöitä, jonka lisäksi on paljon harrastuksia ja kavereita. Minullakin on omat harrastukset, muttei yhtä paljon, ja perhe ja parisuhde ovat elämäni prioriteetteja. Hänen työtilanteensa ei muutu, ja tavallaan ymmärrän että kaverit ja harrastukset menevät usein minun edelleni näin tapailuvaiheessa, mutta on vaikea sanoa muuttuisiko mikään seurustellessakaan. Meillä on tosi vähän yhteistä aikaa. Sekin saattaa vaikeuttaa päätöksentekoa emme ehdi tavata, ja tuntuu että pitää aina aloittaa alusta.

En halua ajautua onnettomaan suhteeseen, mutta pelkään toki myös että vaadin kumppanilta liikaa ja jäänkin yksin koska odotan turhaan rakastuvani palavasti kuin elokuvissa. En tiedä mitä tehdä, annanko periksi koska en ole vielä vakuuttunut, eikä hänkään? Kumpikaan ei haluaisi lopettaa, mutta jotain pitäisi kohta tehdä… Kaipaisin näkökulmia, omia kokemuksia tms tilanteeseeni liityen, en oikein tiedä miten ratkaista tämä.

 

Sun miehesi EI ole samaa mieltä kanssasi.

Siis joko sinä projisoit miehesi päähän omat pähkäilysi tai sitten mies haluaa että suhde loppuu, mutta sinä saat olla se roisto joka loppuniitin lyö.

Ensimmäisessä vaihtoehdossa (joka sinun kielellesi käännettynä kuuluisi no, ei se nyt suoraan ole sanonut mutta mä aistin et se kokee niinku mä) tyyppi tykkää suhteestanne semmoisena kuin se on ja jos se jossain vaiheessa etenee niin sitten etenee.

Toisessa vaihtoehdossa (jossa sinä olet oksentanut näitä analyysejäsi miehen korviin) miestä pännii se jahkaaminen mutta ainakin toistaiseksi se antaa sun tulla itse siihen johtopäätökseen, että suhde kannattaa lopettaa. Tämä on miehelle parempi malli siksi, että joka tapauksessa sä haluat ruotia ja puida asiaa, ja jos se tehdään kun olette "suhteessa", pakettiin kuuluu myös seksi. Jos se ilmoittaa että homma on ohi, et varmaan anna enää mutta silti ois jaksettava ruotia.

Miehet EIVÄT ajattele tuolla kuvaamallasi tavalla. Ainakaan romanttisten komedioiden ulkopuolella.

 

Omasta kokemuksesta, jos se menee tuollaiseen ihmettelyyn, niin ei niistä yleensä mitään valmistu. Ihastus ja sen jälkeen rakastuminen tulee kyllä sellaisella sykkeellä, ettei siinä tarvitse miettiä mitä tehtäisiin. Tai voihan olla, että sen ihmisen kanssa olisi hyvä olla, mutta se jokin puuttuu. Ja se jokin on aika oleellinen asia. Mitäs sitten kun olet ns. järkiliitossa ja joku vie jalat alta totaalisesti... Et varmaan ole rakastunut tähän tyyppiin vaikka hänestä pidätkin, vai?

 

Kiitos kommenteistanne
Niin, kukaan muu ei kai voi sanoa 100% varmuudella mitä tämä mies ajattelee. Päätettiin edetä rauhassa, ja niin tehtiinkin. Viime aikoina hän on ollut hieman etäinen ja outo, jolloin kysyin mikä mättää. Hän sai sitten kakistettua ulos, että on tähän asti ajatellut että se päätös tulee ajan kanssa, se varmuus että haluaa aloittaa vakavan seurustelun, tai ettei halua. Mutta kuukaudet kuluvat eikä vastausta kuulu. Hän sanoi stressaavansa sitä, että miten saisi päätöstä aikaan kun ei ole valmis ottamaan askelta eteenpäin, muttei myöskään halua lopettaa, mutta totesi että eihän me voida jatkaa näin loputtomiin. Tämä kaikki hänen suustaan. Olen hämmentynyt koska juuri noita juttuja olen itse miettinyt. Kerroin mitä ajattelen, ja hän nauroi että juuri noin hänkin miettii. Jos emme sitten ole samaa mieltä niin en tiedä mitä ollaan. Itse asiassa hän taitaa stressata tätä enemmän kuin minä, mutta aloin tietysti miettiä asiaa enemmän nyt kun se on nostettu pöydälle.

Hänen kaverinsa menevät naimisiin ja hankkivat lapsia, ja hän sanoi ettei tiedä mitä itse pitäisi tehdä. Varmasti lisää ahdistusta ja ajatusta siitä että tämä on jotenkin lopullista.

En tiedä mitä tunnen, mitä rakkaus on, miltä se tuntuu?? Pidän hänestä ainakin, ihastuin häneen aikamoisesti alussa ja edelleen olen jollain lailla ihastunut/tykästynyt mikä lie, vaikkei tapaamiset enää ole niin jänniä ja kutkuttavia kuin silloin. Välitän hänestä tosi paljon, haluan tukea ja kuunnella ja tehdä hänet iloiseksi. Välillä hän on mielestäni niin ihana, ja haluaisin hänelle vain kaikkea hyvää. Kuvittelen että rakkaus on jotain siihensuuntaista, vaikken sanoisi rakastavani ketään tässä vaiheessa. Luulisin, että jos olisimme turvallisesti yhdessä, voisin antaa tunteille vallan ja tuntisin varmasti voimakkaammin mitä tunnen nyt. Nyt kuitenkin analysoin ja mietin ja pidän tunteet sisälläni koska en tiedä missä ollaan ja minne mennään.

Mietin sitä samaa blacknwhite, että voiko tällaisen miettimisen jälkeen tulla mitään...? Tavallaan kannatan hidasta etenemistä, mutta miten kauan..? Alussa tuntui muutaman kuukauden ajan siltä että mennään hiljaa eteenpäin, tuntui yhä paremmalta ja varmemmalta. Mutta muutama viikko sitten asiat jotenkin tyssäsi, hän oi etäisempi, soiteltiin paljon harvemmin, nähtiin harvemmin, ja lopulta hän kertoi näistä ajatuksistaan... Eli ehkä hänkin oli alkanut miettiä "liikaa"... Hän onkin stressaantunut töissä, on viikonloput ja illat töissä ja välillä sitten harrastuksissa ja kavereiden kanssa ja...ymmärrän hyvin jos hän on stressaantunut. Meillä toimii sekä fyysinen että henkinen puoli, minusta tässä on sitä jotakin kyllä jossain määrin, mutta en tiedä, ei ehkä tarpeeksi???? Toisaalta en ole ollenkaan mustavalkoinen ihminen, olen hyvin analyyttinen enkä koskaan tiedä mitä haluan tai ole vakuuttunut juuri mistään. En siis ehkä odota olevani täysin varma miesasioissakaan...

En tiedä pitäisikö väkisin tehdä joku päästös nyt? Vai jatkaa vain tapailua vielä...

 

Älä tee väkisin päätöstä, aika näyttää kyllä. Se päätös tulee sieltä luonnostaan, tai oikeastaan et varmaan tarvitse edes mitään päätöstä, sinä vaan tiedät miten asia on, kun aika on kypsä. Mies tietää samallalailla. Koita luottaa siihen, että kaikki menee juuri niin kuin pitääkin

 

Kiitos kommentistasi ja kannustuksestasi! Toivon että vastaus tulisi eteeni, miehellekin, mutt ajotenkin pelkään että teemme tästä niin ison jutun ettei muu auta lopulta kuin luovuttaminen. Toki vähän masentaa tällainen tilanne, tykkään hänestä tosi paljon mutta tietyt asiat mietityttää, muun muassa se ettemme pääse eteenpäin, puuttuuko siis meidän molempien tunteista jotain. En tiedä. Elokuvissahan ihastuminen ja rakastuminen tulevat kuin pikajuna eikä ehdi miettiäkään mitä voisi ehkä haluta…. Mutta käykö tosielämässä AINA niin? Eikö hitaasti todellakaan ikinä tule hyvää? Voisin kuvitella että ihmiset ovat erilaisia ja toiset tutustuvat rauhallisemmin kun toiset ryntäävät suin päin suhteeseen. Olen kerran tehnyt niin, mutta ruvennut miettimään parin kuukauden jälkeen että tämä ei kyllä ole sitä mitä haluan.

Toisaalta pelkään että me nyt alamme analysoida asioita ihan liikaa, miettiä mennänkö naimisiin kun kysymys kuuluu ollaanko yhdessä… Että olisi ollut parempi vain ajatella vähemmän ja antaa vain mennä. En tiedä ollenkaan. Onko nuo meidän ongelmakohdat liian suuret? Tisaaltahan kukaan ei ilmeisesti ole täydellinen, joten oliskohan vain hyväksyttävä tuollaiset asiat. Mutta pitäisikö tunteita kuitenkin olla enemmän tässä vaiheessa? En osaa päättää… Kuulen mielelläni lisää kommentteja.

 

Hei AP! Voisitko selventää, mikä ero on mielestäsi tapailussa ja seurustelussa? Mistä tietää, milloin on siirtynyt tapailusta seurusteluun?

Kuinka usein te näette toisianne? Kuinka monta yötä viikossa vietätte yhdessä?

 

Kun kerroit että päätitte edetä hitaasti ja vain "tapailla" tarkoitit siis että teillä on seksisuhde? Ja nyt mietit pitäisikö aloittaa tämän miehen kanssa oikea parisuhde?

Seksi sotkee aina asioita, varsinkin jos sitä on harrastettu ennen oikeita tunteita toista kohtaan. Se sotkee siksi että seksi yhdistää ja herättää helliä tunteita sellaistakin ihmistä kohtaan johon muuten ei rakastuisi. Joten mieti asioita siltä kannalta että voiko seksisuhde muuttua perhe-elämäksi, siis avoliitoksi ja mahdollisesti lapsiin asti. Kantaako jokin seikka yhdessä läpi kaiken kivikon. Jos jo alkuun epäilee kovasti tiettyjä seikkoja, viimeistään lapsen saaminen korostaa ne ylitsepääsemättömiksi.

En osaa sanoa pitääkö aina rakastua päätä pahkaa, mutta itselleni kävi kyllä juuri niin. Olin ensimmäisessä suhteessa todella hidas, siis todella, mutta tässä viimeisimmässä rakastuin päivissä. Tulin suunnitellusti raskaaksi puoli vuotta ensitapaamisesta neljännellä yrityskierrolla! Kävimme tulevissa anoppiloissakin jo pari viikkoa tunnettuamme. Ei paljon tarvinnut pohtia mitä halusi. Ja seksikin alkoi heti, mutta tunteet syttyi silti ennen sitä.

Kyse voi olla teillä siitäkin että ikä tekee varovaiseksi ja harkitsevaksi, joten alussa roihahtaneet tunteet kuopattiin sopimalla että otetaan iisisti. Nyt niitä sitten on vaikea herättää, tai niihin sukeltaa kun estelee itseään. Molemmat taitaa vielä olla omissa elämissään niin kiinni ettei edes ehdi rakastua..

Pitäisi pystyä olemaan avoin, mutta kovia kokeneena ja vakavoituneena se on vaikeaa. Nuorena on niin mutkatonta rakastua ja uskoa siihen.

 

Auttaisiko yhtään, jos teet yksinkertaisen plussat ja miinukset-listan? Kummatkin tahoillaan?

Ja onko teistä kumpikaan ajatellut olevanne temperamenteiltanne samankaltaisia, jolloin teidän ainoa hidasteenne saattaa olla kyvyttömyys päättää yhteisistä asioista jääden kuhnailemaan yhteen kohtaan? Ettei se mikään ongelma periaatteessa ole, vaan teidän elämänne tulee jatkossakin olemaan pään raapimista monen suuremman askeleen ottamisessa niin kuin ostaako talo, hankkiako lapsia yms.

Päättämättömyyteen kuuluu analysointi ja asioiden puntarointi, mutta aina se ei tarkoita olla viisas ja ennakoiva. Joskus voi niinkin piilottaa pelon uutta kohtaan ja kenties te molemmat huolehditte satuttavanne itseänne tai toista tai muutoin vain törmäävänne epäonneen? Oletteko riskinottajia muutenkaan? Millaista elämää tahoillanne vietätte? Kuvauksesi perusteella elätte ilmeisesti säntillisesti ja kunnollisesti, eikä mukaan mahdu radikaalia poikkeamista arjen rutiineista. Eikö se ole tavallaan hyvä, jos arvostatte molemmat samaa elämäntapaa?

Voisitteko ajatella kumpikaan tilannetta, että pari olisikin päättäväisempi ja rohkeampi? Olisiko se ratkaisu suhteessanne ja jos niin tuntuu pitäisikö teidän vain ottaa rohkeasti askel eteenpäin? Ehkä myös jättää huomisen suunnittelu vähemmälle, koska hallitsipa ihminen tämän päivän kuinka hyvin ei ikinä tiedä mitä huominen tuo tullessaan. Eläkää nyt ja nauttikaa nyt ja miettikää onko näin hyvä vai pitäisikö hetkissänne olla vielä enemmän.

 

Moi kiitos teille kommentoimasta
Olen itsekin sitä miettinyt että missä raja seurustelun ja tapailun välillä kulkee, mutta tässä tapauksessa siihen tarvitaan uusi päätös, koska ollan jo päätetty tapailla. Jo se sopimus, että seurustellaan, rauhoittaisi varmaan. Käytännössä varmasti suhteessa voisi ottaa aikaa toisillemme, tavata ystäviä ja perhettä yhdessä eikä erikseen. Nämä nyt on tulkintakysymyksiä, jonkun mielestä mikään ei varmaan muuttuisi jos vain päätettäisiin että seurustellaan, mutta luulen että meille/minulle se varmuus että näin me haluamme tehdä, haluamme oikeasti olla yhdessä, antaisi potkua satsata tähän enemmän ja luottamusta siihen että ME yhdessä haluamme saada tämän toimimaan. Pähkäily varmaan vähentyisi ainakin

En osaa sanoa yleispätevästi milloin ollaan yhdessä ja ei, minulle se on yhteinen päätös. Me ollaan nähty ehkä 1-2 kertaa viikossa, sen mukaan milloin ollaan vapaita, soiteltu aina välillä, viime aikoina nähty korkeintaan kerran viikossa… Nukutaan aina yhdessä kun nähdään.

Mielestäni seksisuhde on suhde missä harrastetaan vain seksiä, eikä olla kiinnostuneita vakavammasta tapailusta, ei käydä ulkona, ravintolassa, ei vietetä aikaa/iltoja ilman seksiä. Joten mielestäni meillä ei ole seksisuhde vaan me tapaillaan selvittääksemme haluammeko virallisesti seurustella, ja siihen kuuluu myös fyysinen osa. Näin olemme yhdessä sopineetkin. Toki seksi on yksi hyvistä asioista meidän välillä, yksi syy jatkaa.

Ymmärrän ehkä pointtisi, mutta käytännössä tuntuisi varmaan aika luonnottomalta pidättäytyä seksistä siksi että haluaa ensin varmistaa tarkalleen minkälaisia tunteita molemmilla on. Odotimme kyllä alussa jonkun kuukauden ehkä, mutta kun kaikki tuntui hyvältä ja juttu tuntui etenevän niin en ajatellut että pitäisi väkisin kieltäytyä sellaisesta mistä molemmat nauttisivat, vaan etenimme rauhassa seksiinkin. Ajattelisin kyllä, että mielestäni seksi on yksi asia jonka perusteella päätetään onko tämä sopiva kumppani minulle vai ei. Yhtenä osana kokonaisuutta. Onko tämä ajattelutapa mielestäsi täysin väärin..? Ymmärrän että tilanne on eri kuin jos seksiä ei harrastettaisi, mutta en tiedä auttaisiko päätöksentekoon..

Voisin ottaa asian puheeksi miehen kanssa, että miltä tuntuisi jos emme harrastaisi seksiä, mitä hän kenties silloin tuumaisi meistä, millaisen päätöksen hän kenties silloin tekisi, jos seksi ei ole vaakakupissa ollenkaan. Mutta hänen on varmaan yhtä vaikea kuin minun kuvitella sellaista tilannetta, ja silloin meitä molempia varmaan askarruttaisi että mitenköhän se osa, toimisiko seksi ollenkaan? Olisikohan mitään ideaa lopettaa seksi nyt, ja katsoa jaksammeko silti tapailla… Kun silti tiedämme että se asia on OK eli toimii hyvin välillämme. Vai onko nyt liian myöhäistä?

Ehkä se periaatteessa olisi ihan sama nyt, kuin jos me emme alkuunkaan olisi seksiä harrastaneet. Eli tapaamme, tunnemme intohimoa toista kohtaan, mutta yritämme unohtaa sen, ja miettiä haluammeko seurustella. Eiköhän molemmat tulisi siihen tulokseen että JOOO seurustellaan nyt vaan, niin päästään viimein toteuttamaan sitä himoa mitä toista kohtaan on… Ja sitten mietittäisiin että näinkö pitää olla, onko tämä nyt se oikea, riittävätkö tunteeni, onko tämä lopullista, tämänkö kanssa menen naimisiin…eli aivan kuten nyt. En ole varma että pitkään pidättäytyminenkään kertoisi sen enempää tunteista ja siitä olemmeko tarkoitettu yhteen…

Enpä tiedä!! Oletteko muut sitä mieltä että pitää päättää ensin että seurustellaan vakavasti, ennen kuin harrastetaan seksiä, koska muuten se päätös/tunne ei ehkä ole oikea, vaan ehkä seksin ”väärentäm䔅?

Sori pitkä teksti, mutta jäin miettimään pitäisikö oikeasti tehdä asiasta iso juttu ja panttaa seksiä siihen asti että molemmat ovat varmoja että tässä se nyt on, eikä vain varmoja että tykkään susta oikeasti, enkä vain ole helpon seksin perässä... Niin olen tähän asti ajatellut.

 

Ihan lyhyesti kun et harrasta seksiä selviää tapailetteko oikeesti kuitenkin vain sen vuoksi. jos lopetatte suhteen seksi loppuu joka tapauksessa. Siis tästä kokeilusta et menetä mitään saat päinvastoin vaan pään selväksi asiassa.

Minusta teillä on vain seksi suhde mitä nyt miesten ajattelua tunnen. kaikki muu on tuota plaa plaa selitelmää jota peluri mieskin osaa jos tunnistaa että tuolla se seksi sinulta irtoaa.

suhteennehan perustuu seksi tapaamiseen joka kerta milloin siis ne vain hengailu tapailut sitten toteutuu.

Mieti et kai vaan kaunistele asioita itsellesikin.??

 

Hyviä pointteja Miraliini! Kiitos
Itse olen mahdoton tekemään päätöksiä, aina. Hän päinvastoin hän sanoo olevansa hyvin jääräpäinen (ainakin siis silloin kun tietää mitä haluaa). Hän sanoi ettei exienkään kohdalla heti tiennyt mitä halusi, mutta silloin oli aikaa ajatella asiaa ihan eri tavalla. Tiedän että hänen kaksi rankkaa eroa, sekä kavereiden häät ja vauvat ahdistavat häntä ja tekevät tästä päätöksestä ehkä normaalia vaikeamman, sen lisäksi että hän on niin kiireinen eikä omien sanojensa mukaan ehdi ajatella mitään kunnolla tällä hetkellä… Hän on yleensä se päätöksentekijä meillä, minne mennään, minkä leffan vuokraamme, ja minä nautin siitä. Toki hän aina kyselee mitä minä haluan.

+/-lista on siitä hankala, että mielestäni tunteet painaa niin paljon enemmän kuin joku käytännön ongelma… Vaikka ongelmia olisi viisi, ja ”tykkään hänestä paljon” on vain yksi, niin se on ongelmia tärkeämpi syy…jos ymmärrät On vain vaikea antaa asioille oikeat painoarvot. Niin harvoin kuin ihastun, voisin melkein sanoa, että kunhan minulla on tunteita niin olen kyllä valmis tekemään työtä ongelmien suhteen. Mutta silti mietityttää että MITEN paljon työtä, ja onko nyt TARPEEKSI tunteita, jnejne. Elämme kyllä samantyylistä peruselämää

Hän taitaa eniten pelätä ottaa askel eteenpäin, että voi saada niin pahasti siipeensä, eikä tiedä onko tämä nyt SE. Hän puhuu enemmän siitä kuin lopettamisesta, mutta toki toteaa myös että puuttuuko tästä jokin kun emme osaa edetä, ja ettei hän, kuten en minäkään, ole niin älyttömän palavasti rakastunut että jättäisi kaiken muun, työn ja harrastukset tämän vuoksi… En sitten tiedä pitäisikö siksi lopettaa, vai riittääkö nämä tunteet ja kasvavatko ne pikkuhiljaa vahvemmiksi, kuten olen ajatellut, joskin ei enää tulisi uusia perhosia vatsaan. Pidämme toisistamme, kaipaamme kun olemme erossa, riittääkö se????

Ymmärrys:
Emme aina harrasta seksiä vaikka tavataan ja nukutaan yhdessä. Siksi esimerkiksi tämä ei ole mielestäni seksisuhde. Hän itse asiassa haluaa vähemmän seksiä kuin minä. Tiedän että maailma on pullollaan miehiä jotka käyttävät naisia hyväkseen vain saadakseen seksiä. Uskon kuitenkin myös, että on olemassa muunlaisia miehiä, ja uskon että tämä on sellainen kanssani. Voin olla väärässä, mutta juuri mikään ei minulle viittaa siihen että hän olisi pelkän seksin vuoksi kanssani, vain ehkä se ettei hänkään ole varma haluaako seurustella vakavasti. Mutta taas kerran, kukaan muu ei voi tätä tietää. En usko kaunistelevani asioita itselleni, mutten tiedä? Sanoisin, että pelkän seksin perässä hän ei ole, mutt varmasti se on hänellekin yksi juttumme parhaita asioita...en tiedä onko se väärin.

Mutta jos lopetamme nyt seksin, näyttäisikö se oikeasti meille jotain? Kaipaisimme sitä molemmat, mutta kertoisiko se meille, että haluammeko seurustella oikeasti? Vai veisikö se meidät vain seurustelemaan jotta voisi jatkaa seksiäkin...?

 

Juttelimme tuosta seksin jättämisestä, mutta hän ei oikein lämmennyt, enkä oikeastaan minäkään, tuntuisi niin luonnottomalta. Ehkä tuo on merkki siitä että hän haluaa minulta vain seksiä. Mistä tiedän... Ja olisiko minullekin tärkein se seksi, kun on niin monta muuta asiaa mitkä aiheuttaa harmaita hiuksia... Toimimme niin eri tavalla, koko ajan pitää opetella miten toinen ajattelee, tai lähinnä minun pitää oppia. Hän ei pahastu juurikaan, enkä min ätee sellaisia tyhmiä juttuja kuin hän Minä kyllä pahastun jos hän ei moneen tuntiin esim. soita takaisin kun meidän oli tarkoitus nähdä. No, aina on sitten joku selitys, mutta se on hänen näkökulmastaan, ei hän ajatellut että minä odotin vastausta, anteeksi en ajatellut...Niinpä. Ja sitten se yhteisen ajan puute, enkä ehkä koe olevani juuri niin arvostettu kuin haluaisin.

Käytiin kuitenkin taas ulkona ja tehtiin muutakin. Hän kyllä oli valmis kokeilemaan jos haluaisin, mutta en nyt oikein tiedä pitäisikö meidän tosiaan lopettaa seksi. Selviäisikö siitä oikeasti jotain vai tuntuisiko vain oudolta kun pitää pidättäytyä jostain mitä molemmat sitten vain kaipaamme.

On vain niin vaikea tietää, mitkä asiat on OK hyväksyä, ja miten paljon on valmis satsaamaan ja tekemään töitä suhteen eteen, jos ei vain odota että kaikki toimisi heti... Vai pitäisikö jättää tämä ja odottaa jotain vielä suurempaa ja varmempaa, suurta rakastumista, varmoja tunteita alusta lähtien. Mistä hitossa tietää rakastaako toista, onko rakastunut, vai pitääkö vain? Viihdyn hänen kansaan, ja pidän hänestä seksuaalisesti. Tuntuisi tosi raskaalta pistää poikki sellaisen ihmisen kanssa. Olen hukassa tämän kanssa, ja tuntuisi siltä että haaskaan aikaani jos tästä ei tule mitään... Luen mielelläni muden kokemuksia tai mielipiteitä tästä, auttaa hieman omaan stressiin

 

"Mistä hitossa tietää rakastaako toista, onko rakastunut, vai pitääkö vain? Viihdyn hänen kansaan, ja pidän hänestä seksuaalisesti. Tuntuisi tosi raskaalta pistää poikki sellaisen ihmisen kanssa. Olen hukassa tämän kanssa, ja tuntuisi siltä että haaskaan aikaani jos tästä ei tule mitään... Luen mielelläni muden kokemuksia tai mielipiteitä tästä, auttaa hieman omaan stressiin "

Neuvon vain tämän kerran sinua ap. Sitten en enää jakele neuvojani.

Jokainen suhde on ainutkertainen. Ei niitä voi verrata keskenään. Mutta sanon aina ettei se vaihtamalla parane. Ihminen voi muuttaa vain itseään.

Yritä ottaa elämä rennommin äläkä enää pähkäile asioita liikaa. Anna asioiden mennä omalla painollaan.

Kun ikää tulee valinnan varaa on rutkasti vähemmän. Jotkut huomaavat asian ja menevät uudestaan yhteen. Näin huomasin käyneen kävelleesäni aamulla ärrän ohi junalle.

Ongelmasi eivät ole järin suuria. Jotkut kaipaavat neuvoja miten päästä miehestään eroon ja miten oppia elämään yksin. Mitäpä neuvoa minä kysyisin elleiltä. Sitä pitää miettiä joku toinen päivä.

Väsyttää mahdottomasti. Kävin lounaalla ja radiosta kuulin, että tämä kesä on ollut vuosisadan kuumin. Eipä siis ihme, että odotan jo syksyä. On niin ihana laittaa taas käsineet käsiin.
Mieti sinäkin ihan tavallisia asioita. Miesjuttuja pähkäilemällä ei tule sen viisaammaksi.

 

Ei tuo kestä. Mies ajattelee jo nyt että alat aikaa myöten kiristämään häntä seksillä. Johan sitä ehdotitkin.

 

.. Hänen työtilanteensa ei muutu, ja tavallaan ymmärrän että kaverit ja harrastukset menevät usein minun edelleni näin tapailuvaiheessa, mutta on vaikea sanoa muuttuisiko mikään seurustellessakaan. .

Yli kolmekymppisellä miehellä kaverit tärkeimpiä ja ollaan vasta seurusteluvaiheessa? Voin sanoa että muuttuu, mutta hullumpaan suuntaan.

 

Kiitos a-täti noista neuvoista, olet tottakai täysin oikeassa siinä ettei kannata murehtia liikaa, mutta kun ajatuksista ei pääse eroon. Tiedän että vanhenen ja valinta tulee yhä vaikeammaksi kun tarjonta pienenee…sehän vain lisää ahdistusta. Miten kranttu voi ”enää” olla?? Tahtoisin tietysti olla tämän kerran oikeassa, oikean miehen luona. Mutta ehkä meni taas mönkään? Mistä tietää tahdonko vain niin kovasti löytää sen oikean, että yritän saada jokainen sopimaan siihen muottiin.

Vaihtamalla ei parane, mutta sanoisin ehkä että ongelmat ovat vain erilaiset, niistä ei ikinä varmaan pääse eroon. Uskon että omat tunteet voi kyllä olla vahvemmat/heikommat eri ihmisten kanssa… Exä oli ”täydellinen” meillä ei ollut minkäänlaisia muita ongelmia, kuin etten loppupeleissä tuntenut pitäväni hänestä tarpeeksi, rakastavani häntä. Tästä miehestä pidän, mutta käytännön haasteita on…

Sanot että ongelmani ovat pienet, että yksin eläminen on paljon isompi ongelma esimerkiksi… Eihän tämä nyt paljoa eroa siitä mielestäni. Kysymys kenen kanssa jakaisin mahdollisesti koko elämäni… Toki on olemassa paljon suurempia ongelmia. Tällä hetkellä tämä on minulle iso juttu. Tärkein asia elämässä on mielestäni (terveyden jälkeen) perhe/rakkaus…en halua jäädä yksin. Suurin haaveeni tällä hetkellä on löytää vierelleni sopiva rakastettava mies, joten siksi varmasti tämä tuntuu hirveän suurelta päätökseltä ja jutulta ylipäätänsä. Muutenhan minäkin joudun opettelemaan elämään yksin, jos ymmärrät. En vähättele muiden ongelmia, tarkotan vain että noiden esimerkkien rinnalla mielestäni kumppanin valinta ja suhteen saaminen toimimaan on kyllä mielestäni aika lailla iso juttu.

sfghnht:
En ole mielestäni kiristänyt seksillä, tarkoitus ei ole kieltäytyä seksistä kunnes hän tekee päätöksen, vaan yhdessä mahdollisesti sopia siitä, että tapaillaan vähän aikaa ilman seksiä katsoaksemme miltä silloin tuntuu, kyllästyttääkö toisen naama vaikka… Jos hän ei ole sitä mieltä että kokeilu voisi antaa jotain vastauksia, niin emme tee niin. En itsekään ole varma, mutta otinpa asian siksi hänen kanssaan puheeksi. Vai miksi sanot ettei tämä kestä? Kuulen mielelläni ajatuksia!

 

Yli kolmekymppisellä miehellä kaverit tärkeimpiä ja ollaan vasta seurusteluvaiheessa? Voin sanoa että muuttuu, mutta hullumpaan suuntaan.

Ei siis olla seurusteluvaiheessa, ei olla yhdessä, tapaillaan vain. Ei olla esittäydytty kavereille tms, emme ole pari, emme vielä tiedä mitä tästä tulee, joten siksi ymmärrän myös että kaverit ovat tärkeitä ja niin kauan kuin vain tapailemme hän ei luovu kavereistaan ja sovituista kalareissuilta tms minun vuokseni. Seurustellessa ehkä olisi erilaista, tai sitten ei..? Mies on alle 30.

 

Ei siis olla seurusteluvaiheessa, ei olla yhdessä, tapaillaan vain. Ei olla esittäydytty kavereille tms, emme ole pari, emme vielä tiedä mitä tästä tulee, joten siksi ymmärrän myös että kaverit ovat tärkeitä ja niin kauan kuin vain tapailemme hän ei luovu kavereistaan ja sovituista kalareissuilta tms minun vuokseni. Seurustellessa ehkä olisi erilaista, tai sitten ei..? Mies on alle 30.

Oli miten oli mutta ei se jätkä ole ap, susta kiinnostunut, sori!

Sulla on vauvakuume jo ennenkuin on varsinaisesti edes miestä, vaarallinen yhdistelmä.

 

Oli miten oli mutta ei se jätkä ole ap, susta kiinnostunut, sori!

Sulla on vauvakuume jo ennenkuin on varsinaisesti edes miestä, vaarallinen yhdistelmä.

Voi olla ettei ole kiinnostunut tarpeeksi. Minulla ei ole vauvakuumetta mutta aloilleasettumiskuume ehkä... En jaksa ravata baareissa ja kahveilla kavereiden kanssa joka ilta, olisi hienoa rauhoittua ihanan miehen kanssa ja rakentaa yhteistä tulevaisuutta. En haluaisi elää elämäni yksin. Lapsista en tiedä vielä, eivät ole niin tärkeä juttu, mutta elämänkumppanin haluaisin kyllä, ja siksi tämä tuntuu tosi suurelta asialta... Etenkin jos tämä nyt ei sitten toimi.

 

"Muutenhan minäkin joudun opettelemaan elämään yksin, jos ymmärrät. En vähättele muiden ongelmia, tarkotan vain että noiden esimerkkien rinnalla mielestäni kumppanin valinta ja suhteen saaminen toimimaan on kyllä mielestäni aika lailla iso juttu."

Kävin tänään lounaalla ja samalla pyörähdin kosmetiikkakaupassa. Kerrankin SJP-parfyymipullossa oli testarinäytettä. Tuoksun nyt Carrier-tuoksulle. Tykkäsin Sinkkuelämää-sarjasta ja tietääkseni
on tulossa jatkoa. Sarjana vai elokuvana en osaa sanoa.

Elokuva päättyi menolla naimisiin Ison Kihon kanssa. Mutta aika moni elli joutuu tyytymään pieneen kihoon tai sitten ei kihoon ollenkaan vaan jonkinlaiseen toiseen kaksilahkeiseen.

Minä jäin jo kauan sitten yksin lasteni kanssa ja ihan hyvin tässä olen pärjäillyt.
Päätin jo ennen avioon astumista, että jään yksin jos liitto hajoaa. Ei tuota päätöstä ole vielä tarvinnut katua tai muuksi muuttaa.

Sinulla on vielä aika nuori mies käsittelyssä. Kyllä siitä vielä mieleinen mies muovautuu.
Vanhemman miehen kouluttaminen tavoille on aika epätoivoinen haaste. Voihan sitäkin yrittää.

Minulla on kaksi aikuista tytärtä. En mielelläni puutu heidän miesasioihin. Joskus kuitenkin mielipidettäni kysytään ja tietenkin annan vävykokelaista positiivista palautetta.

Ihminen oppii kaikenlaista, jos on halua. Sinulla on suomalainen mies. Ajattelepa jos olisit ihastunut ihan toisen kulttuurin kasvattiin. Näitä kysymyksiä elleissä kysellään harvoin enkä niihin aio vastailla. Siihen aikani ei enää riitä.

En edes tiedä miten MM-kisoissa menee. Kun elin aviossa telkkari pauhasi jatkuvasti urheilukanavalla. Joten tätä autuutta en enää halua vaihtaa entisenlaiseen elämään.
Miehet ovat aika rasittavia. Mutta jos ei ilman osaa elää kannattaa sopeutua tilanteisiin.

 

Voi olla ettei ole kiinnostunut tarpeeksi. Minulla ei ole vauvakuumetta mutta aloilleasettumiskuume ehkä... En jaksa ravata baareissa ja kahveilla kavereiden kanssa joka ilta, olisi hienoa rauhoittua ihanan miehen kanssa ja rakentaa yhteistä tulevaisuutta. En haluaisi elää elämäni yksin. Lapsista en tiedä vielä, eivät ole niin tärkeä juttu, mutta elämänkumppanin haluaisin kyllä, ja siksi tämä tuntuu tosi suurelta asialta... Etenkin jos tämä nyt ei sitten toimi.

Oli mikä kuume tahansa, ja joku kuume tuntuu olevan. Mutta, kun ei ole kiinnostunut tarpeeksi, niin ei ole kiinnostunut tarpeeksi. Joko häivytät kuumeen tai lasket tasoa ja etsit tasosi mukaisen kumppanin.

 

En helposti ihastu, mutta tästä miehestä pidän kerrankin.

”Olen huomannut, että Asperger-henkilöt ovat persoonallisuudeltaan muun muassa rehellisiä, uskollisia, luotettavia ja mutkattomia ja heillä on vahva moraali ja oikeudentunto. Heidän älyllisiin kykyihinsä kuuluvat poikkeuksellisen hyvä muisti, innostus ja tietämys erityisistä kiinnostuksen kohteista, omaperäinen ajattelutapa, hyvä mielikuvitus ja ainutlaatuinen kyky ajatella visuaalisesti. Nämä luonteenpiirteet eivät koske vain Aspergerin oireyhtymää, mutta vahvistuvat sen ansiosta.”

Silti on erilaisuuksia ja väärinymmärryksiä.

- "Hän ei pidä julkisista hellyydenosoituksista"
Aspergerin oireyhtymään liittyy yleensä myös poikkeuksellista aistiyliherkkyyttä, joka saattaa aiheuttaa huomattavia käytännön ongelmia. AS-henkilöillä voi olla niin herkät aistit, että voimakkaat äänet, kirkkaat valot tai kosketus aiheuttavat jopa kipua.
- "hän ei osaa ajatella asioita minun näkökulmastani"
Sosiaalisen tai emotionaalisen vastavuoroisuuden puute.
- "ja sanoo olevansa hyvin jääräpäinen"
Useilla Asperger-henkilöillä on vahva arvomaailma. AS-henkilö pitää mielipiteidensä ilmaisemisesta.

AS-henkilöiden mielenkiinto on usein keskittynyt tiettyihin intensiivisiin harrastuksiin. Ne saattavat vaihdella pidemmällä aikavälillä jonkin verran, mutta intensiivisyys on aina huomattavan voimakasta.

Hänen työtilanteensa ei muutu, ja tavallaan ymmärrän että kaverit ja harrastukset menevät usein minun edelleni näin tapailuvaiheessa, mutta on vaikea sanoa muuttuisiko mikään seurustellessakaan. Meillä on tosi vähän yhteistä aikaa.

Epämuodollinen sosiaalinen yhdessäolo ei yleensä näyttele AS-henkilöiden elämässä yhtä suurta roolia kuin valtaväestöllä, vaan he viettävät enemmän aikaa omien harrastustensa ja mielenkiinnonkohteidensa parissa.
Mielenkiintoisiin aihepiireihin tutustuminen ja mielenkiintoisten elämänilmiöiden pohtiminen näyttelee yleensä aspergereiden elämässä huomattavasti suurempaa roolia kuin itsetarkoituksellinen oleilu muiden ihmisten kanssa.
On olemassa paljon AS-henkilöitä, joilla ei käytännössä ole työn tai koulun lisäksi mitään muuta sosiaalista elämää. Monet heistä ovat erakkoluonteisia ja viihtyvät yksin. Kuitenkin löytyy myös enemmän muiden ihmisten seurassa viihtyviä AS-henkilöitä, joilla saattaa olla paljonkin ystäviä.

AS-henkilöt viettävät tyypillisesti mieluiten aikaansa yhden kuin useamman henkilön kanssa, koska se helpottaa kommunikointia ja vähentää kommunikointitilanteisiin liittyvää aistikuormitusta.

Hän sanoi stressaavansa sitä, että miten saisi päätöstä aikaan kun ei ole valmis ottamaan askelta eteenpäin, muttei myöskään halua lopettaa, mutta totesi että eihän me voida jatkaa näin loputtomiin.

Aspergereiden lähestymiskulma on tietyssä mielessä älyllisempi tai viileän analyyttisempi kuin valtaväestöllä, jolla hyväksynnän ja arvostuksen kaltaisten tunteiden viestintä on merkittävämmässä asemassa.

- "Hänen kaverinsa menevät naimisiin ja hankkivat lapsia, ja hän sanoi ettei tiedä mitä itse pitäisi tehdä."
Lisäksi aspergerit ovat usein varsin itsenäisiä ajattelussaan ja toiminnassaan, koska heillä on valtaväestöä heikompi taipumus omaksua automaattisesti enemmistön käyttäytymis- ja ajattelumalleja.
Aspergerit ovat valtaväestöön verrattuna enemmän asiakeskeisiä ja vähemmän ihmiskeskeisiä. Aspergerit ovat tähän liittyen tyypillisesti hyviä systeemiajattelussa. Systeemiajattelulla viitataan taipumukseen suunnitella systeemejä eli vuorovaikutusjärjestelmiä taikka analysoida, ennustaa tai säädellä niiden toimintaa.

Mutta silti mietityttää että MITEN paljon työtä, ja onko nyt TARPEEKSI tunteita, jnejne.

Ihmiset saavat AS-henkilöistä usein itsekeskeisen tai/ja kylmän kuvan. Tosiasiassa Asperger-henkilön tunnereaktiot ovat yhtä vahvat tai jopa vahvemmat kuin neurologisesti tyypillisten (NT) ihmisten, heillä on vain enemmän vaikeuksia tuoda tunteitaan esille. Se, ettei AS-henkilö vaikuta tunteelliselta ja sympaattiselta, ei tarkoita sitä, etteikö hän sitä olisi.

Aspergerin oireyhtymä ? Wikipedia

Cambridgen yliopiston Autismitutkimuskeskuksen johtajan Simon Baron-Cohenin sekä kehityspsykologi Erik H. Eriksonin mukaan on aihetta epäillä, että myös Albert Einstein oli AS-henkilö. Elokuvaohjaaja Steven Spielberg, Taiteilija Miina Äkkijyrkkä ja muusikko-kirjailija Juice Leskinen sekä itäsuomenkarjan kasvattaja Ilmari Majuri ovat julkisesti kertoneet diagnosoidusta Aspergerin syndroomastaan.

 

Kiitos tuosta kiinnostavasta analyysistä! Suvussamme on aspergerlapsia, joten tunnistan jollain lailla ainakin nuoremmilla näitä oireita. Tutkin tässä vielä kerran tätä aihetta ja tein jopa testin hänen näkökulmastaan, en tietenkään ole varma miten hän olisi vastannut, mutta vaikka mielestäni vastasin aika aspergermaisesti, sain täysin normaalit pisteet, ”ei aspergeria”. Moni noista asioistahan sopii monelle miehelle, tunnevaikeus, asiakeskeisyys jne, mutta se tietty yhdistelmä noista puuttuu mielestäni tästä miehestä.

Eniten aspergermaista on mielestäni se, ettei ajattele asioita muiden näkökulmasta. Toiseksi se kädessäpitäminen. Läheisyys kotona on aivan toisenlaista, hän on hyvin hellä. Mutta kaupungilla vaivaantunut hellyydenosoituksista, ja ei kuulemma vain oikein tykkää kävellä käsikkäin. Mutta voi esim kyllä nukkua käsikädessä jne… Muuta aistiherkkyyttä ei ole. Ja esimerkiksi jos ei välittäisi mitä muut tekee, niin kavereiden naimisiinmeno ja vauvamahat eivät varmaan ahdistaisi häntä. Keskeiset asiat eivät kutenkin oikein täsmää, erityiskiinnostuksenaihe/harrastus, aistiherkkyys, erikoinen puhetapa, motorinen eroavaisuus, erilaiset ruokatottumukset, rutiinit jne, ei kuulosta ollenkaan tutulta. Oli kiinnostava näkökulma mutta luulen kuitenkin että Asperger ei sovi tähän mieheen. Jokin muu sillä on ”pielessä”

 

Mietin tuota, että olette tapailleet muutaman kuukauden ettekä ole tavanneet toistenne ystäviä. Onko suhde täysi salaisuus, vai miksi ette koskaan ole tavanneet toistenne kavereita? Omasta näkökulmasta tuntuu hieman hassulta, usein uusi ihastus tuodaan kaveriporukkaan mukaan aika aikaisessa vaiheessa jopa. Sekinhän on osa suhdetta, näkee miten kumppani ja kaverit tulee toimeen.

Muutenkin mietiskelin tuota kädessäpitämistä, no kaikki eivät siitä välitä, mutta onko kyse siitä vai ehkä siitä että joku kaveri saattaa nähdä ja mies ei halua että tapailunne tulee julki? Minä ainakin kokeilisin sitä ilman seksiä olemista (itseasiassa en olisi edes aloittanut ennen kuin olisin tiennyt vähän tarkemmin että suhde siitä tulee), koska mies voi tosiaan vain olla sen takia kanssasi. Oma kokemukseni on se, että jos mies haluaa kanssani olla niin hän tekee sen kyllä selväksi. Minut on aina esitelty hyvinkin alkuvaiheessa kavereille ja perheelle, joskus omasta mielestäni jopa liian (kerran ensimmäisen viikon aikana, mutta siitä tuli sitten kuitenkin pitkä suhde).

Ehkä molemmat vaan ajattelette että tietyssä iässä pitäisi jo olla joku vakkari, ja sen takia roikutte tapailuvaiheessa sellaisen kanssa joka ei sitten kuitenkaan kiinnosta tarpeeksi paljon. Parempaa odotellessa, ehkä.