En koskaan käy suihkussa (tosi juttu)

  • Viestiketjun aloittaja Haisuliko?
  • Ensimmäinen viesti
Haisuliko?
On ollut jo jonkin aikaa mielessä kirjoittaa tästä jonnekin palstalle. Ihan siksi, että saisin tietää onko muita kaltaisiani, vaikkakin kyllä luulen, että ei varmaankaan ole.

Nimittäin, en koskaan käy pesulla suihkussa. Viimeisestä suihkussa käymisestä on aikaa. Se oli joskus marraskuussa viime vuonna.

En vain pysty menemään suihkuun. En tiedä miksi. Pesen itseäni päivittäin niin, että aamulla hampaat ja alapää käsisuihkulla. Kainalot pesen lavuaarissa noin kerran viikossa. Käytän dödöä (siihen "lian" päälle silloin kun en pese kainaloita) Iltaisin pesen taas hampaat ja alapään käsisuihkulla. Hiukset pesen lavuaarissa käsisuihkulla kolmen päivän välein.

Olen työttömänä kotona. Se lieneekin syy miksi olen "ajautunut" tähän suihkuttomuuteen. Tuntuu, että ei ole tarvis olla niin puhdas, kun ei ole pääosin muualla kuin kotona. Olen parisuhteessa ja kysynyt monta kertaa mieheltäni, että haisenko pahalle ja voi sanoa suoraan jos haisen. Hänen mukaansa en haise.

Mutta en tiedä uskoako häntä? Jos haisen sittenkin ja hän on vain jotenkin tottunut siihen hajuun. Sen tiedän, että hampaani ja alapääni ei haise, koska niitä pesen ja vaihdan vaatteitakin vähintään joka toinen päivä, enkä pahemmin hikoile, kun olen vain kotona kotivaatteet (rento oloasu) päällä. Mutta mietinkin, että kuinka paljon alkaa ihan iho haisemaan (likaiselle) jos sitä ei pese suihkussa koskaan.

Mielestäni en tavallaan ole "paskainen", koska kuitenkin pesen itseäni tuonkin verran, mutta tiedostan, ettei ole normaalia, että ei käy suihkussa pesulla. En tiedä olenko vain laiska sitten.. huomannut, että näinkin pärjää, enkä enää muuta viitsi.

Viime kesänä kävin vissiin pari kertaa suihkussa. Ensin se oli kerran viikossa, sitten kerran kahdessa viikossa, sitten kerran kuukaudessa ja nykyään ei ollenkaan..

En tiedä mitä tehdä. Ihoni on vielä tosi kuiva ja kuivuu suihkussa käymisestä, joten siitäkin tullut ehkä kauhu mennä sinne. Tai oikeastaan minulla on atooppinen iho, joka ärtyy suihkussa käymisestä paljon. Mutta ei se voi olla pääsyy tälle.

Olisi kiva kuulla teidän ajatuksianne vaikka juttuni varmaan herättää inhoa ja vihaa. Olen siis pian 37-vuotias nainen ja avoliittossa vuosien suhteessa. Lapsia ei ole.
 
hanneö
Ainakin yksi merkki siitä, että mielentervets heittää on tuo peseytymättömyys. enkä tarkoita suihkua vaan sun yleistä hygieniaa. Itsekin käyn suihkussa pari kolme kertaa vecka, mutta muuten peseydyn kyllä aamuisin ja iltaisin.
 
rella
Kirjoitit peseäsi hampaat ja alapääsi päivittäin, kainalot pari kertaa viikossa ja hiuukset kerran viikossa. Ihosi on kuiva ja ärtyy vedestä.
Koetko olevasi masentunut? Kysyn vaan, koska edellinen kirjoittaja viittasi mielenterveydellisiin ongelmiin.
Peseytymättömyys ei häiritse miestäsi, tai ainakaan hän ei myönnä sinun haisevan.
Oletko itse tyytymätön tilanteeseen?

Joku luomu tyyppi, jonka puoliso synnytti kotona ja siitä oli juttua jossakin tv-ohjelmassa, kirjoitti jossain jutussa kuinka ei olluut pessyt hiuksiaan yli puoleen vuoteen. Ihmisen keho kuulemma hoitaa kyllä itse itseään.

Itse pyrin käymään suihkussa joka toinen päivä ja pesen kaikki tarvittavat paikat päivittäin. En käytä suihkussa saippuaa ollenkaan, koska se on minulle liian voimakasta, enkä tarvitse sitä.

Itse en tuomitse ketään kirjoitusten perusteella. Mielestäni voit tehdä iham miten sinusta itsestä tuntuu. Miehesi kyllä varmasti sanoisi, jos haisisit ja olisit epämiellyttävä peseytymättömyytesi takia.
 
Hygienisti
Ainakin yksi merkki siitä, että mielentervets heittää on tuo peseytymättömyys. enkä tarkoita suihkua vaan sun yleistä hygieniaa. Itsekin käyn suihkussa pari kolme kertaa vecka, mutta muuten peseydyn kyllä aamuisin ja iltaisin.
Tuli kanssa heti mieleen, että taustalla joku mielenterveysongelma, jos ihminen pelkää vettä niinpaljon etttei voi käydä suihkussa. Et varmaan käy myöskään uimahallilla tai uimarannalla? Tai järvessä uimassa? Voittaakseen pelkonsa voi mennä terapiaan!
Itse käyn suihkussa joka ikinen aamu, vaikken lähtisi mihinkään koko päivänä. Tulee raikas ja puhdas olo. Iho tietty kuivuu, mutta sitä varten on kehitetty tuhansia erilaisia voiteita.
 
Viimeksi muokattu:
näin talvella
Käyn kerran viikossa suihkussa ja viikonloppuna saunassa. Joka päivä en ala käymään suihkussa, muuten iho kuivuis. Se on aina oikein hyvässä kunnossa. Voiteita en tarvi. Hiuksetkin on paksut ja kiiltävt, kun ei kulu pesemisestä. En käy lenkillä, muuten pitäis käydä suihkussa. Silti on hyvä kunto ja olen normipainoinen. kävelen jos huvittaa, kesällä pyöräilen.
 
ihmettelen
Mistähän tuo käsitys on tullut, ettei atoopikko voi käydä suihkussa? Kuiva iho on tulehdusaltis bakteereille, joten atoopikon on pidettävä ihonsa puhtaana. Suihkua jopa suositellaan atoopikoille, koska vesi myös kosteuttaa ihoa, kunhan suihku ei ole liian kuuma.
 
hyvä iho

Ja kosteus/vartalovoidetta vielä hieman kostealle iholle.
 
Viimeksi muokattu:
Vesi o märkää
On todellakin niin, jotta kuiva iho kaipaa kosteutta ja suihkuttelu puhtaalla vedellä tekee sille vain hyvää. Uskomus siitä, jotta vesi kuivattaa, ei ole nykytietämyksen eikä hoitosuosituksen mukaista. Saippuaa tai muuta pesuainetta ei tarvitse käyttää, ei pidäkään liian usein, mutta vesi on tässäkin tapauksessa iholle tarpeen. Hajustamaton pesunesteneste, Lactoline, on ainakin hyvä sellainen. Sillä atoopikon kannattaa pestä hiuksetkin.
Hoidin aikanaan lapseni atooppista ihoa ja se voi sitä paremmin, mitä enemmän hän vedessä likosi. Tuttavani lapsi oli meillä viikon yhtenä kesänä ja kun asumme järven rannalla, lapset uivat helteillä lähes koko päivän. Lapsen iho oli todella huonona kun hän tuli, mutta lähtiessä jäljellä olivat vain vaaleat laikut terveellä iholla. Äitinsä oli ihmeissään, hän kun oli rasvannut lasta aamuin illoin ja meillä sitä ei tehty lainkaan.

Veikkaa minä myös, jotta ap:n pesemättömyys kertoo ainakin lievästä masennuksesta. Miehesi on hienotunteinen, kyllä sinä varmasti välillä hielle haiskahdat. Kokeile käyttää pelkästään puuvillaa ihollasi, pesuaineet pyykissäkin nestemäisiä ja hajustamattomia, ylimääräinen huuhtelu tai kokonainen pikapesuohjelma lopuksi vedellä eikä koskaan huuhteluaineita. Näin meillä pärjätään herkän ihon kanssa. Huomaat itsekin, jotta puhtaus ja siisti olemuksesi virkistää myös omaa mieltäsi.
 
.saunoja
On ollut jo jonkin aikaa mielessä kirjoittaa tästä jonnekin palstalle. Ihan siksi, että saisin tietää onko muita kaltaisiani, vaikkakin kyllä luulen, että ei varmaankaan ole.

Nimittäin, en koskaan käy pesulla suihkussa. Viimeisestä suihkussa käymisestä on aikaa. Se oli joskus marraskuussa viime vuonna.

En vain pysty menemään suihkuun. En tiedä miksi. Pesen itseäni päivittäin niin, että aamulla hampaat ja alapää käsisuihkulla. Kainalot pesen lavuaarissa noin kerran viikossa. Käytän dödöä (siihen "lian" päälle silloin kun en pese kainaloita) Iltaisin pesen taas hampaat ja alapään käsisuihkulla. Hiukset pesen lavuaarissa käsisuihkulla kolmen päivän välein.

Olen työttömänä kotona. Se lieneekin syy miksi olen "ajautunut" tähän suihkuttomuuteen. Tuntuu, että ei ole tarvis olla niin puhdas, kun ei ole pääosin muualla kuin kotona. Olen parisuhteessa ja kysynyt monta kertaa mieheltäni, että haisenko pahalle ja voi sanoa suoraan jos haisen. Hänen mukaansa en haise.

Mutta en tiedä uskoako häntä? Jos haisen sittenkin ja hän on vain jotenkin tottunut siihen hajuun. Sen tiedän, että hampaani ja alapääni ei haise, koska niitä pesen ja vaihdan vaatteitakin vähintään joka toinen päivä, enkä pahemmin hikoile, kun olen vain kotona kotivaatteet (rento oloasu) päällä. Mutta mietinkin, että kuinka paljon alkaa ihan iho haisemaan (likaiselle) jos sitä ei pese suihkussa koskaan.

Mielestäni en tavallaan ole "paskainen", koska kuitenkin pesen itseäni tuonkin verran, mutta tiedostan, ettei ole normaalia, että ei käy suihkussa pesulla. En tiedä olenko vain laiska sitten.. huomannut, että näinkin pärjää, enkä enää muuta viitsi.

Viime kesänä kävin vissiin pari kertaa suihkussa. Ensin se oli kerran viikossa, sitten kerran kahdessa viikossa, sitten kerran kuukaudessa ja nykyään ei ollenkaan..

En tiedä mitä tehdä. Ihoni on vielä tosi kuiva ja kuivuu suihkussa käymisestä, joten siitäkin tullut ehkä kauhu mennä sinne. Tai oikeastaan minulla on atooppinen iho, joka ärtyy suihkussa käymisestä paljon. Mutta ei se voi olla pääsyy tälle.

Olisi kiva kuulla teidän ajatuksianne vaikka juttuni varmaan herättää inhoa ja vihaa. Olen siis pian 37-vuotias nainen ja avoliittossa vuosien suhteessa. Lapsia ei ole.
"Vesi vanhin vuotehista" kuuluu vanha sanonta, ei siis kuivata ihoa. Ihoa kuvittaa pesun yhteydessä käytettävät kemikaalit, kuten suihkusaippua. Kyllä ihmisen iho ja vaatteet rupeavat haisemaan jos ei peseydy säännöllisin väliajoin. Usein masentuneet ihmiset eivät jaksa peseytyä vaikka sekin varmasti piristäisi. Ei joka suihkutuksen yhteydessä tarvitse harjalla itseään hangata, varsinkin jos ei ole likaisessa työssä. Kevyt saippuaminen riittää ja päälle ihanan lämpöistä vettä. Kerran viikossa saunareissulla sitten harja tai sieni käyttöön.
 
Viimeksi muokattu:
En haise
Ehkä kysessä voi olla joku traumaattinen kokemus veden kanssa, joka on tehnyt suihkussa käymisestä epämiellyttävän.

Itse en tuoksu miltään pahalta. Hikeni ei haise. En ole nuoruuden muutamia kokeiluja lukuunottamatta käyttänyt koskaan deodoranttia. Hiusten takia käyn suihkussa mutta luulen, että jos hiuksia ei tarvitsisi pestä voisin käydä harvemmin. Alapään pesen päivittäin. Suihkussa käyminen on vaan niin ihanaa, että sen vuoksi käyn siellä. Puhdas iho ja puhtaat vaatteet, aah. Minullakin on kuiva iho, mutta rasvaan sitä.

Kyllä hiukset tuoksuvat epämiellyttävälle jos niitä ei pese. Kyllä sellaisia tukkatuoksuja joskus kauppareissulla tulee vastaan. Varsinkin jotkut vanhat miehet saattavat haista pahalle tukalle.
 
Mirkam
Et siis ole pessyt jalkojasikaan moneen kuukauteen, ja nyt on vielä talviaika. Minä en pystyisi olemaan pesemättä jalkojani, vaikka ei mulla mitenkään erityisesti ole sitä jalkahikeäkään.

Kyllähän iho aina vähän hikoilee, vaikkei sitä itse edes huomaa. Ihohan tavallaan hengittää koko ajan. Vaikka ei mitään hikitreeniä pitäisikään, niin pientä aineenvaihduntaa ja ihon kosteutumista on aina, joten kyllä sun kannattaisi sitä ihoasi pestä muualtakin kuin kainaloista, alapäästä ja päänahasta. Hiusten pesukin on paljon näppärämpää tehdä suihkussa kuin lavuaarissa.

Mulla on ollut kerran elämässäni tilanne, että en pystynyt pesemään jalkojani, siis jalkateriä kunnolla muutamaan kuukauteen, ja jalkapohjan iho alkoi inhottavasti kesiä. Se oli aika epämiellyttävää. Sen vuoksi ihmettelen tuota, ettet pese jalkojasikaan. Luulisi sen tuntuvan pahalta.

Vähän off-topic: yksi kampaajatuttuni sanoi kerran, että vaikka naiset pesee hiuksensa säännöllisesti ja hyvin, niin joskus näkee ihmisestä, että tämä ei osaa tai ymmärrä pestä korvantaustojaan. Sinne saattaa kertyä ajan mittaan eräänlaista karstaa, tosin sekin kyllä riippuu ihmisistä eli joillakin enemmän, joillakin vähemmän ja siinä voi olla hieman epämiellyttävä tuoksu, jos sitä ei tosiaan koskaan pese pois. Sen jälkeen kun hän tämän kertoi, olen aina hangannut erityisellä karhealla sienenpalalla korvantaustat, en voi ikinä jättää pesemättä ja niin, ne pitää sitten vielä kuivata hyvin. Varmaan sain siitä ihan sellaisen peikon itselleni, kun muutenkin olen alkanut pyyhkiä korvantaustoja, ettei siellä vaan ole mitään.
 
outoa
Samaa minäkin mietin kuin edellinen, eikö jalat haise?

Nukkuessa hikoilee myös jokainen, sitä ei vaan niin huomaa kun se imeytyy lakanoihin. Mutta siksihän niitä lakanoitakin vaihdetaan säännöllisesti, vaikka ne ulkopuolisesti näyttäisivätkin puhtailta.

Eli kyllä se koko kroppa olisi syytä pestä. En myöskään ymmärrä, jos nyt vaan kainaloita pesee, että miksei edes sitä voi tehdä joka päivä? Deodoranttia vanhan päälle kuulostaa todella ällöttävältä.

Ja hiusten pesu lavuaarissa on todella hankalaa, paljon helpompaa suihkussa.
 
hyvä iho
Ikinä en ole tarvinnut kosteusvoiteita tai rasvoja. Ihoni kostuu luonnostaan, miksei teillä?
Se riippuu iästä ja ihotyypistä. Vanhemmiten iho vaan kuivuu. Minä olen käyttänyt kasvoille kosteusvoiteita koko ikäni, nyt eläkeläisenä monet ihmettelevät, kun ihoni on hyvä ja ryppyjä on vähän.
Vanhainkodeissa näkee vanhuksia, joiden iho hilseilee kuivuudesta. Kyllä tarttis rasvata paljon enemmän.
Rasvainen iho ei voiteita kaipaa.
 
Viimeksi muokattu:
siinäpä vastausta
Ikinä en ole tarvinnut kosteusvoiteita tai rasvoja. Ihoni kostuu luonnostaan, miksei teillä?
Et sitten ole kuullut, että toisilla on luonnostaan rasvainen iho ja toisilla kuivuuteen taipuvainen. Esim. minun äitini ei tarvitse mitään voiteita ihoon. Kasvoihinkin jos laittaa vaikka kuinka kevyttä kosteusvoidetta huvin vuoksi, niin se kohta pukkaa ulos. Minun ihoni sensijaan on aina ollu kuiva ja tarvitsee kosteuttavan voiteen.
 
Viimeksi muokattu:
Dina
Kyllä hmisen tulisi käydä suihkussa jokusen kerran viikossa. Pesuaineet ja hiustenpesu on sit asia erikseen, niiden kanssa voi tehdä miten tykkää. Itse rakastan vastapestyjen hiusten tuoksua ja hyväntuoksuisia kosteusvoiteita. Keksi joku mikä tekee suihkussa käynnista mukavaa tai ota vaikka se kumppani mukaan.
 
Seiskasta luin
Remukin sanoi Seiskassa, että naiset pesee liikaa itteään. On tukat ohentuneet pois. Itse lisäisin tuohon vielä, että allergiat lisääntyy ja ihottumat, kun liikaa pesee, liian hygieeninen. menkää välillä maalle tonkimaan, niin saatte hyviä bakteereita.
 
H2O

Mikä on liikaa pesemistä? Senkin taustalla saattaa olla myös mielenterveys häiriö, esim jatkuva käsienpesu. Jos käy joka aamu 5 min suihkussa ilman saippuaa, Se tekee raikkaan olon koko päiväksi. Ei ole mielestäni liikaa.
 
Viimeksi muokattu:
vierailija
Aloituksesta on aikaa jo vaikka kuinka, mutta laitan korteni kekoon minäkin. Eli suoraan asiaan: Ei suihkussa tarvitse käydä päivittäin. Todellakaan. Voi, jos haluaa, mutta ei ole mikään pakko.
Mielestäni kuulostat kohtuu puhtaalta. Siis itse näen tuon systeemin aika paljon vaivalloisempana, kuin sen, että kävisit reilusti suihkussa vaan? Esimerkiksi muutaman päivän välein/ainakin pari kertaa viikossa.

Itse en hikoillut nuorempana ollenkaan, mutta nykyään on pakko hoitaa kainalot/jalat/intiimialueet niin usein jollain lacto-linen pesuaineella, että samalla vaivalla käy melkein siellä pesulla.

Skidien ihot pesin pienenä agualan-l-pesuaineella ja ceridal-öljyllä lukitsin kosteuden ihoon. Hyvin toimi: Olivat puhtaita ja iho pysyi kosteana. Eikä käyneet hekään joka päivä pesulla.

Siinä ei hiuksetkaan rasvoitu niin helposti, jos niitä ei pese joka armaan päivä.

Semmoista. Sinuna menisin reilusti suihkuun sen pari kolme kertaa viikossa, kun tuntuu että hiukset tulisi pestä. Niin paljon ei kuitenkaan tarvitse lisätä, mutta kyllä ottaisin silti rutiineihin edes yhden suihkun viikkoon?

Ihan vaikka siksi, että pääset kammosta eroon ja voit kokee olevasi taas "normaali". Jos siis sitä haluat.

Likainen tuskin oot eli sen takia ei ole suihkurutiinia ohjelmanumeroksi pakko ottaa, mutta muutoin se kyllä voisi olla varsin kiva lisä. Asutaan kuitenkin sellaisissa olosuhteissa, että moiseen ylellisyyteen on lähes kaikilla mahdollisuus ja onhan se usein ainakin muille mukava juttu, kun viereen lehahtaa hyväntuoksuinen vieruskaveri.
 
Yhteistyössä