Hae Anna&Ellit-sivustolta

Epävakaa persoonallisuus

Viestiketju osiossa 'Ihminen hädässä' , käynnistäjänä Neitopeikko, 07.06.2008.

  1. Neitopeikko

    liittynyt:
    05.05.2007
    Viestejä:
    3 112
    Saadut tykkäykset:
    3
    Onko muita kohtalotovereita? Oletteko saaneet millaista apua? Terapiaa, lääkitystä.. Onko niistä ollut hyötyä?
    T: Jo epätoivoinen ):
     
  2. surusilmä. Vierailija

    Kannattaa puhua jollekkin. Vaikka sitten terapeutille. Ei sieltä valmiita vastauksia saa. Vertaistuki olisi varmaan kanssa hyvä juttu. Et kertonut mikä sinusta tekee epävakaan?
    Minä suren mennyttä enkä oikein saa elämästä kiinni. Kirjoittaminen on myös hyvä keino purkaa ja jäsennellä ajatuksia.
     
  3. Neitopeikko

    liittynyt:
    05.05.2007
    Viestejä:
    3 112
    Saadut tykkäykset:
    3
    Ilmeisesti olen ollut epävakaa jo lapsena. Yläaste, jonka aikana sairastuin masennukseen kiusaamisen takia, vain pahensi asiaa.
    Tai siis pahensi aivan kaiken..Itsemurhaa oon yrittänyt kahdesti ja impulssiivinen käytös on ollut ongelmani.
    Kun kolme vuotta piilotti tunteitaan, ne tulvivat myöhemmin ulos. Raivokohtaukset ovat pahoja ja erittäin noloja..
    Negatiivisiä tunteita on yhä sisälläni paljon. Turhaudun, kun vanhat muistot tulvivat pintaan. En jaksaisi enää niitä!
    Sori, jos tuli sekavaa tekstiä. Mun pitäisi mennä nukkumaan. Olisi pitänyt jo ajat sitten mennä..
     
  4. WM Vierailija

    Eivätkö nuo epävakaat saa jotain hirveitä raivokohtauksia, mutta ovat pian sen jälkeen kuin mitään ei olisi tapahtunut? Kuulostaa minusta aika vaaralliselta, jos ihmisen tunteet ovat kuin ilmapuntari. Raivo muuttuu hetkessä iloon ja toisinpäin.
     
  5. niiza Vierailija

    No muuttuisikin iloon. Raivo lähinnä laantuu ja sitten on tyhjä olo, kuten aina muulloinkin. Sitä olotilaa on aika vaikea kestää päivästä ja tunnista toiseen. En kylläkään ole raivareiden jälkeen kuin mitään ei olisi tapahtunut vaan tunnen syyllisyyttä ja huonoa omaatuntoa kun tulee sanottua mitä sattuu ja heiteltyä tavaroita sun muuta. En kestä ihmisten seuraa kauhean pitkään, joten kanssani välttyy raivareilta kun antaa minun olla rauhassa tarpeeksi usein. Tosin voi sitä raivota puhelimessakin, mutta lähinnä lyön luurin korvaan mikä ei ole yhtä paha juttu kuin huutaminen. Kai.

    Olen käynyt erilaisissa terapioissa neljä vuotta ja syönyt monenlaisia lääkkeitä. On niistä molemmista ollut hyötyä ja sitten tuntuu että ihan itse eläminenkin on auttanut. Esim. olen opettanut itseni olemaan vähemmän riippuvainen toisista ihmisistä, maailma ei sorru enkä enää viiltele tai ota yliannostuksia jos vaikka joku mies ei minusta tykkääkään. Sitäkin piti tehdä tarpeeksi usein jotta huomasi ettei noista mitään apua ole. Olen myös etsinyt väkisin asioita, jotka saavat minut tuntemaan edes jotain muuta kuin tyhjyyttä, vaikka aluksi tuntui, ettei sellaisia olekaan.
     
  6. Ilo tulee Vierailija

    Kyllä epävakaaseen persoonallisuuteen on hyviä terpioita. Psykoterapiaa ym sekä lääkitys joka on vain osa hoitoa. Apua kannattaa pyytää ja hakea sillä siihen löytyy helpotusta.
    Varmasti traumaattiset kokemukset vahvistavat tunnetilojen negatiivista puolta ja osiltaan laukaisevat häiriötiloja sisällä. Persoona ja sielu on saanut joskus kovia kolauksia. Mutta on mahdollista selvitä uskokaa siihen. Muistakaa että pystytte hallitsemaan itseänne vain ymmärtämällä mitä olette? tutustukaa siihen mitä olette. Muistakaa että muut eivät saa silti katkeruudesta aiheutuvaa pahaa niskaan teiltä. Olette erillisiä yksilöitä ja jokaisen on silti kohdattava omat peikkonsa jossakin vaiheessa. Tähän kannattaa ottaa ammattilaisia avuksi ja läsnä. Antakaa itsellenne aikaa parantumiseen ja kehittymiseen oman itsen hallinnassa. Ei aika tee teille pahaa. Suokaa itsellenne elämä ja sen tuomat ilot koska niitä on paljon jokaisessa päivässä, pieniä asioita niistä on hyv' nauttia ja lähteä liikkeelle. Tässä mun ajatuksia. Toivon teille tsemppiä elämässä, ja iloa päiviin, niitä tulee.
     
  7. Neitopeikko

    liittynyt:
    05.05.2007
    Viestejä:
    3 112
    Saadut tykkäykset:
    3
    Joo..Se häpeän tunne raivokohtauksen jälkeen on todella tuttu! Mulla on lentänyt lukuisa määrä astioita päin seiniä. Yritäs siinä selittää muille, että miulla on tälläinen pää sairaus jne. Siksi raivostun.
     
  8. lillie. Vierailija

    Ite oon jo vuosia miettiny, että missä oikeen mennään. Kärsin nimittäin just noista tolkuttomista tavarat-pitkin-kämppää-ovet-rikki-ja-naapurit-oven-takana -raivareista. Enkä voi niille mitään. Pienikin ärsyke riittää. Varsinkin yläasteen puolella ne olivat jokapäiväisiä, sillä olin masentunut. En väitä, etten olisi hieman edelleen, mutta siitä kasilla, ysillä se oli ehkä pahimmillaan. En välttämättä edes kestänyt sitä, että joku perheenjäseneni astui huoneeseen huonon olon sattuessa.

    Näitä kohtauksia minulla on ollut niin kauan kuin muistan. Joskus siinä vähän ennen kouluikää alkoivat. Mutta kun olen kasvanut ja alkanut ehkä jopa tajuta, ettei kaikki ole aivan kohdallaan (mainitessani ehkä tällaisesta superraivarista saan kummastuneita katseita osakseni), olen alkanutkin hiljalleen yrittää etsiä syytä käyttäytymiselleni ja Epävakaa persoonallisuus selittäisi sen aika hyvin.. luulisin?
     
  9. Neitopeikko

    liittynyt:
    05.05.2007
    Viestejä:
    3 112
    Saadut tykkäykset:
    3
    ^Sama juttu. Itselläkin masennusta taustalla. ): Oireet taisivat alkaa jo ala-asteella, tai jo ennen sitä.
    Itselläni on nyt lääkitys, jonka alkuvaiheessa olen ollut erittäin äreä. Kauppareissuista ei tunnu tulevan mitään, kun kaikki ihmiset ovat kaupassa "idiootteja." Tekisi joskus mieli karjua se niille suoraan..
    Mutta..Oletko itse puhunut asiasta lääkärille? Diagnoosin saanti helpottaa, kun tietää mikä on ollut vialla.
     
  10. lillie. Vierailija

    Mua on yritetty patistaa koulun terkkarille jo kauan, mutten ole suostunut menemään.
    Nyt tossa sitten pari kuukautta sitten tuli kännipäissä puhuttua kavereiden kanssa ja kävi ilmi, että niilläkin oli jos jonkinmoisia ongelmia ja eräs kerto sairastavansa just tätä epävakaata. Sit ku se kerto siitä, nii kuulosti aivan mun arkipäivältä..
    Pari päivää sitte meni just lähete jonneki, ku uskaltauduin lopulta sinne terkkarille menemään.

    Oon tehny kans vähä taustatutkimusta ja nimenomaan impulsiivisen häiriötyypin (F60.30) kriteerit täyttäisin kaikki ihan kirkkaasti. Mut asiaa helpotti jo se, että tajusin, etten ehkä oo maailman ainoo ihminen, joka kärsii tällasista...jutuista :D

    Nyt ottaa päähän, kun lomaks tuli vaikka mitä juttuja koulusta tehtäväksi. Ei mun hermot kestä, kaikki vaan kaatuu päälle. Ala-asteaikoinaki mutsin piti tulla auttaan mua koko ajan, ku stressasin ja isompien töiden tekemisestä ei tullu mitään... :/
     
  11. Neitopeikko

    liittynyt:
    05.05.2007
    Viestejä:
    3 112
    Saadut tykkäykset:
    3
    Eh..Itse sain diagnoosin vasta itsemurhayrityksen jälkeen. Tai silloinkin papereissa luki "merkkejä epävakaasta persoonasta." Tätä ennen en ollut edes kuullut moisesta sairaudesta.
    Sinulla on kuitenkin se etu, että olet nuorempi. Hyvä jos diagnoosi tehdään hyvissä ajoissa.
     
  12. lillie. Vierailija

    Oon pahoillani sun puolesta :/
    14-vuotiaana ajattelin, etten ehkä ikinä ehi täyttää edes 15:sta, ku delaan ennen sitä..
    Oli vähä paha vaihe päällä.

    Okei, nyt sitte lähti lähete ja sain jopa vastauksen, joka tietenkin "piristi" erittäin paljon: liikaa ihmisiä, tilanteen helpottuessa ne sano tarjoavansa mulle jonku käyntikerran. Mut eihän se tilanne ikinä sielä helpotu. Ne ei vaa haluu mua sinne ;P
    (lapun lukemisen jälkeen tuli mukava parkukohtaus).

    Äskettäin sain ihmeellisen, melkeinpä hysteerisen kohtauksen, ku kone tilttas ja olin just siirtäny sellaset 1000 mulle tärkeää matkakuvaa (ja muitakin) koneelle. Luulin jo niiden kadonneen/vahingoittuneen ja menin niin hysteeriseksi, etten meinannut saada henkeä. Onnekseni äiti oli kotona ja tuli auttamaan :/

    Miten joistain onnettomista digikuvistakin voi järjestää tuollaisen kohtauksen?
     
  13. Neitopeikko

    liittynyt:
    05.05.2007
    Viestejä:
    3 112
    Saadut tykkäykset:
    3
    Olen saanut kohtauksia pienemmistäkin asioista. Kerran kännykkä hajosi, kun raivolla heitin sen maahan.
    Joku tuki on hyvä olla. Sulla tuntuu olevan äiti. Mun sisko alkoi viime vuonna nauramaan ja vittuilemaan, kun kerroin sairaudestani.
     
  14. lillie. Vierailija

    Reilua..
    Mutta joo, sain taas kohtauksen, kun yritettiin varata mulle aikaa psykiatrille eikä koko paikalla ollu yhtään vapaata.

    Nyt oon kuitenki menossa kesäkuussa jollekulle, joka voisi ehkä mun tilannettani selventää (=psykiatri).

    Mulla on ollu tässä pari päivää aika hyvä vaihe meneillää. Tavallaan.. :)
    (saa nähä, voinko sanoo tota enää parin tunnin jälkeen)
     
  15. Neitopeikko

    liittynyt:
    05.05.2007
    Viestejä:
    3 112
    Saadut tykkäykset:
    3
    Sait kuitenkin kesäkuussa ajan psykiatrille?
     
  16. lillie. Vierailija

    Joo.

    Nii toi mun "hysteerinen kohtaus" osottautuki tällä kertaa paniikkikohtaukseks,
    jollasen sain kai tänäänki. Nää onki ihan uus ilmiö. :D
    On ollu vähä parempi kausi tässä parisen päivää.. Tai ettei oo ahdistuskohtauksii tullu niin usein. :)
     
  17. Neitopeikko

    liittynyt:
    05.05.2007
    Viestejä:
    3 112
    Saadut tykkäykset:
    3
    Onneksi noihin paniikki ja eteenkin ahdistuskohtauksiin on keksitty lääkkeet. Ei muuten kestäisi..
     
  18. lillie. Vierailija

    Niinpä.
    Odottelen innolla sitä mun psykiatrikäyntiä, ku haluisin jotain mielialaa tasaavia lääkkeitä. En vaan yksinkertasesti jaksa näitä enää (tuskin se ekalla kerralla niitä määrää, mutta ollaan ainaki askelen lähempänä).

    Näyttää muuten pahasti siltä, että mun "laskun" (oon nimenny ne nousuksi ja laskuksi) ollessa paha/voimakas, saan myöskin usein sen paniikkikohtauksen.
    Eilinen oli kamala.. Ensin se oli sitä millä-tahansa-ranteet-auki-ja-pois-täältä-heti -meininkiä (kokeilin kaikki kämppäni teräaseet läpi, mutta tarpeeksi terävää vaan ei tuntunut löytyvän). Sen jälkeen aloin hyperventiloimaan ja makasin lattialla ja luulin tukehtuvani siihen paikkaan. ;<
     
  19. Neitopeikko

    liittynyt:
    05.05.2007
    Viestejä:
    3 112
    Saadut tykkäykset:
    3
    Tuttu juttu myös nuo terät. Toisessa ranteessa on muutama "mukava" viiltohaava. Ne hävettää, eteenkin näin kesällä..
     
  20. lillie. Vierailija

    Joo.
    Meil oli luokan kanssa joku piknik ja nolotti lievästi siellä aurinkonpaisteessa.. :(
     
  21. tippa... Vierailija

    Minulla diagnosoitiin epävakaa persoonallisuus 18-vuotiaana. Olin tuolloin sairastanut masennusta ja ahdistuneisuutta jo noin viisi vuotta, käyttäytymiseni oli itsetuhoista enkä hallinnut elämääni. Lapsuuteni traumaattiset tapahtumat (löysin äitini ranteet auki kylpyhuoneen lattialta) pyörivät jatkuvasti mielessäni, opinnoista ei tullut mitään, ihmissuhteissa oli paljon ongelmia ja muutenkin täytin persoonallisuushäiriön diagnostiset kriteerit aika mukavasti. Minulla oli juuri tuollaisia "nousuja" ja "laskuja": saatoin yhtäkkiä vajota todella syvään epätoivoon, satuttaa itseäni, raivota päättömästi jne. Sain pahoja paniikkikohtauksia, joiden aikana luulin kuolevani tai "hajoavani".

    Kävin neljä vuotta kognitiivisessa psykoterapiassa ja söin mielialalääkkeitä. Nyttemmin olen "parantunut" ja elämä tuntuu kovasti elämisen arvoiselta: minulla on hyvä, tasapainoinen parisuhde, ystäviä, harrastuksia ja opintoni sujuvat. Koen olevani onnellinen, vaikka oireilua ilmenee välillä (lähinnä lyhyitä, parin päivän tai tunnin syviä masennusjaksoja noin kerran kahdessa kuussa tai harvemmin). Olen ikäänkuin kasvanut häiriöstä yli ja hallitsen ja tunnistan tunteitani paremmin.

    Epävakaan persoonallisuuden kanssa eläminen on tuskallista paitsi häiriöstä kärsiville myös läheisille. Mutta parantua voi, vaikka oman itsen kohtaaminen tekeekin ehkä kipeää. Se on sen arvoista!

    Paljon voimia ja hauskaa kesää...
     
  22. lillie. Vierailija

    Heippa vaan taas!

    Juu, tänään oli sitten se psykiatrikäynti ja paniikkikohtauksenhan mä sain jo ennen kun oltiin kotiovesta ehditty astua ulos..
    Käynti meni kuitenkin varsin mukavasti, sillä olin edellisenä iltana tehnyt itselleni lapun, mihin olin koonnut asioita, joita halusin nostaa keskustelussa esille ja mihin voisin tukeutua, jos vastassa olisi totaalinen blackout (osin myös siksi, että jollen olisi muistanut mainita jotakin asiaa, olisin saanut totaalisen raivarin matkalla kotiin ja elämä ois taas loppunu siihen). Psykiatri sitten otti sen lapun talteen.

    Lääkärin mukaan olin kuulemma selvä tapaus ja nyt tossa pöydällä odottelee sellaiset 10 pilleriä Risperidonia (0,5mg). En ole vielä uskaltanut yhtäkään laittaa suuhuni, en tiedä mikä siinä sitten on niin vaikeaa..
    Tuolta netistä kun vähän kaivelin, löysin joitain palstoja/artikkeleita/tekstejä, joissa kiellettiin mm. alkoholi, nikotiini ja kofeiini, myös tee. Mitäs nyt? :eek:
    Siellä myös mainittiin lääkkeellä olevan lihottava vaikutus, josta olen tietenkin kauhuissani, koska tarkoitus oli laskea painoa eikä suinkaan nostaa ;D
    Jossain myös mainittiin jotain jostain vatsahappojutuista..
    Voinko siis huoletta napsia pillereitä, jos minulla on jonkinlainen alkava mahahaava (jota en sitten tietenkään muistanut siihen lappuseen lisätä ja sekin ottaa jo päähän..)


    Mutta tippa, ihanaa kuulla, että voit noin hyvin ja tottakai tuollaiset tekstit aina piristävät! Tarkoitan että on mukava kuulla, että täältä kuopasta voisi jopa päästä johonkin ja oireet voisivat helpottua. ;>
     
  23. Neitopeikko

    liittynyt:
    05.05.2007
    Viestejä:
    3 112
    Saadut tykkäykset:
    3
    Sain toissa päivänä aivan kauhean kohtauksen. Löin pullon päin sillan kaidetta ja potkin mainoskylttejä maahan. Myöhemmin paljastui,että raivokohtaukseni syy oli ollut väärinkäsitys. Jumalauta, että hävetti! Tuo oli muutenkin pahin kohtaukseni pitkään aikaan.
     
  24. Neitopeikko

    liittynyt:
    05.05.2007
    Viestejä:
    3 112
    Saadut tykkäykset:
    3
    Tänään oli Aamulehdessä juttua Epävakaasta persoonallisuushäiriöstä.
    Täällä Tampereella päättäjät ovat "fiksusti" päättäneet lopettaa päiväsairaala kahden toiminnan. Juuri tässä samassa paikassa hoidetaan epävakaasta persoonallisuudesta kärsiviä. :(
     
  25. lillie. Vierailija

    Auts.. ei kuulosta kivalta :(
    Voi perse..eiks ne yhtään ajattele? Mä ainaki ottaisin sitä apua vastaan ihan mielelläni.
    Tai no, tän lääkityksen alotettuani oon lihonu sen verran, etten kohta enää mahu ees vaatteisiini, nii oon taas miettiny 2 kertaa, että uskaltaako tota syödäkään...
    Muutenki piti olla dieetillä, kesäkuntoon kun yritin.
     

Jaa tämä sivu