Geisha kuulat?

  • Viestiketjun aloittaja Kia
  • Ensimmäinen viesti
strap-on
Lantionpohjan lihasten treenaaminen vaikuttaa paljon muuhunkin kun seksiin, mutta lisää myös siihen nautintoa kumppanin koosta riippumatta. Tuolta löydät kuulia (mm. noi smartballs-kuulia kannattaa harkita), treeniohjeita sekä hirveesti tietoa treenaamisesta ja hyödyistä, kannattaa käydä kurkkaamassa: http://www.toyheaven.fi
 
Maikki
Opettelin käyttämään kuulia joskus 6-7 vuotta sitten ja sen jälkeen ovat kuuluneet ihan arkipäivän rutiineihin. Kuulia monenlaisia, mutta eniten tulee pidettyä Smartballseja.
Lihakset pysyy piukkana, ja lisää seksivireyttä. Exälläni oli tosi iso vehje, mutta nykyisellä keskiverto. Lihashallinnan opittua helppo sopeutua ja saada nautinto kaikenkokoisista.
 
strap-on
Aivan! Oman kehon tuntemisesta ei ole mitään haittaa terveyden tai hyvinvoinnin kannalta. Pitäähän kehon kunnosta muutenkin huolehtia, miksi siis lantionpohjan lihaksissa ei olisi sama juttu. Ja sitä paitsi kuulilla treenaaminen on ihan vänkää puuhaa, kun siitä jujusta saa kiinni ;)
 
sinkkunainen
Opettelin joskus aikaisemmin niillä narullisilla isoilla. Siirryin sitten pienempiin irrallisiin jotka edelleen ovat olleet käytössä.
Helpottaa hallitsemaan emätinlihaksia, sekä ""vastaan ottamaan"" kaiken kokoiset penikset.
 
henu
olen aina miettinyt että miten kuulat pysyvät sisällä ja eniten se että miten ne saa ulos. Eli lihasten harjoittelu perustuu ilmeisesti siihen että pitää ne kuulat sisällään?
 
strap-on
Riippuu kuulista. Noissa mainitsemissani 'Smarteissa' harjoitus perustuu niiden liikutteluun sisällä. Mutta toki, jos lihakset on niin huonossa kunnossa, että ne putoavat, niin siitähän on sitten lähdettävä liikkeelle, että ne pysyvät sisällä :)
 
142 naisen kanssa
Yhdelläkään miehellä ei ole liian iso sopiakseen naisen sisälle, silloin on miehen liian nopeassa sisääntulossa syy et ei mene. Itsellä kokemus joka puhuu, aika on rahaa vain työelämässä, mutta rakastelussa kuin pankkiin laittaisi.
 
apelin
Kannattaa eka näppituntumalla arvioida kuinka isot kuulat tarvitset.. ei välttämättä tarvitse liikkeeseen mennä, mutta vähän arvioit, että onko se sentin vai kolmen sentin kuula parempi. loput taitaakin olla makuasiaa. korjatkaa jos olen väärässä.
 
m40+
erittäin hyviä keskusteluja.
treenatkaa hyvät naiset emättimen lihaksia kuulilla tai ihan normaali jumpalla niinkuin vaimoni KYLLÄ PURISTAA vaikka on lapsia ja ikää 40v
 
en mene sinne enää
Alkuperäinen kirjoittaja strap-on:
Lantionpohjan lihasten treenaaminen vaikuttaa paljon muuhunkin kun seksiin, mutta lisää myös siihen nautintoa kumppanin koosta riippumatta. Tuolta löydät kuulia (mm. noi smartballs-kuulia kannattaa harkita), treeniohjeita sekä hirveesti tietoa treenaamisesta ja hyödyistä, kannattaa käydä kurkkaamassa: http://www.toyheaven.fi
Ja tämä tekstin pätkä ei ollut ko. liikkeen maksamaa mainosta/harhautusta...
 
Numerontti
Alkuperäinen kirjoittaja en mene sinne enää:
Alkuperäinen kirjoittaja strap-on:
Lantionpohjan lihasten treenaaminen vaikuttaa paljon muuhunkin kun seksiin, mutta lisää myös siihen nautintoa kumppanin koosta riippumatta. Tuolta löydät kuulia (mm. noi smartballs-kuulia kannattaa harkita), treeniohjeita sekä hirveesti tietoa treenaamisesta ja hyödyistä, kannattaa käydä kurkkaamassa: http://www.toyheaven.fi
Ja tämä tekstin pätkä ei ollut ko. liikkeen maksamaa mainosta/harhautusta...
Huihai! Lantionpohjan lihastreenin hyödyllisyys on ihan täyttä faktaa. Netti on pullollaan tietoa kyseisestä asiasta ja noita kuulia saa varmasti jokaisesta erotiikkaliikkeestä.. Tässä hyviä linkkejä muihin (myös englanninkielisiin) ohjesivustoihin: http://www.silikonitieto.net/artikkeli_haku.phtml?arID=177&ID=24
 
suosittelen
Treenattu pillu mukautuu isoon ja myös pieneen pippeliin samalla tavalla.
Aloitin isommilla geishapalloilla jo ennen lasten syntymää. Sitten tilanteen mukaan siirryin näihin pienempiin, joista kokemusta reilu 5 vuotta.
 
mies!!!!!
Alkuperäinen kirjoittaja suosittelen:
Treenattu pillu mukautuu isoon ja myös pieneen pippeliin samalla tavalla.
Aloitin isommilla geishapalloilla jo ennen lasten syntymää. Sitten tilanteen mukaan siirryin näihin pienempiin, joista kokemusta reilu 5 vuotta.
Kiitos sinulle! kaikkien miesten puolesta,toivottavasti muutkin naiset ottavat oppia sinusta kuinka pimpin lihakset laitetaan tiukoiksi.
 
nainen!!!
Alkuperäinen kirjoittaja mies!!!!!:
Kiitos sinulle! kaikkien miesten puolesta,toivottavasti muutkin naiset ottavat oppia sinusta kuinka pimpin lihakset laitetaan tiukoiksi.
naisillahan tuo on melko yleistä, mutta tekevätkö miehet mitään mieskuntonsa eteen? ei kovin monet ainakaan.
 
spuul
Alkuperäinen kirjoittaja nainen!!!:
Alkuperäinen kirjoittaja mies!!!!!:
Kiitos sinulle! kaikkien miesten puolesta,toivottavasti muutkin naiset ottavat oppia sinusta kuinka pimpin lihakset laitetaan tiukoiksi.
naisillahan tuo on melko yleistä, mutta tekevätkö miehet mitään mieskuntonsa eteen? ei kovin monet ainakaan.
miks pitäis?
 
Minna
Hmm.. taidan olla taas näitä tyhmiä kysymyksiä esittävä reppana, mutta kysyn kuitenkin: ymmärrä kyllä nuo kuulat missä on nuo narut, joista sitten saa vedettyä pois. Mutta miten "tipautatte" pois nuo kuulat, joissa ei ole mitään narua?? Jos ei vaikka tulekaan heti pois, vaan jää seikkailemaan ja sitten s-marketin kassajonossa kilahtaa lattialle?
 
???
Olen +40 nainen ja ostin geishakuulat, koska miesystävälläni on vähän normaalia pienempi, että minun paikat vähän tiukkenisivat. No, kuulat ovat läpimitaltaan 13mm, eikä niissä ole lankaa. Laitoin ne sisääni, ja kävelin ja hypin ja pompin, ei mitään vaikutusta missään enkä millään tahtonut saada niitä sisältäni pois, vaikka kuinka yritin äkistää. Lopulta sormilla kaivelemalla ne sieltä sain. Miten niitä oikein käytetään, etteivät ne jää sisälle ja millaiset kuulat pitäisi olla, että niistä jotain hyötyä on, kun minun ei tarvinnut mitenkään supistaa edes paikkojani, kun toisilla ne tippuu heti pois.
 

Yhteistyössä