Kosinta/kihlautuminen?

Olen pian seurustellut miesystäväni kanssa vuoden, vakavasti, ja hän on ensimmäinen mies, jonka kanssa olisin todella valmis menemään naimisiin mutten tiedä ollenkaan ajatteleeko hän minusta samoin tai onko hänellä aikomuksenakaan koskaan avioitua. Olemme noin 30-vuotiaita molemmat, jos se nyt asiaan vaikuttaa yhtään mitenkään. Hyvin suppeahko taustatietopaketti mutta olkoot.

Muutama seikka kuitenki on alkanu tässä mietityttämään, että onko jotain "suurta" tuloillaan, sillä:

1. Viikko sitte hän otti puheeksi ensimmäistä kertaa vakavasti puhuen (puhumme harvemmin noin vakavasti vaan aika usein käsittelemme asioita huumorin avulla), mitä mieltä olen lapsista. Hänellä tuntui myös olevan aika vaikeaa aloittaa asiasta puhuminen. Vastattuani siihen hän kertoi, etteivät lapset toki ole hänelle mikään välttämättömyys. Tämähän toki voisi olla vain yleistä mielipiteiden vaihtoa, ellei hän olisi sanonut aikoinaan suhteemme alussa, ettei hän tahdo lapsia, sillä niistä on aivan liian paljon vaivaa ja koska hänellä on lemmikkieläin, sekin on jo aivan tarpeeksi haastavaa.

2. Muutamaan otteeseen on jo puhuttu, että voisin työllistyä hänen yritykseensä tulevaisuudessa, kunhan olen kouluttautunut alalle, ja parhaillaan olenkin opiskelemassa kyseistä alaa, jäljellä on noin vuosi.

3. Jokin aika sitten sukujuhlissa, jossa oli hänen sukulaisiaan, monet näistä sukulaisista vihjailivat ja kyselivät milloinka on häitä odotettavissa sanoen vielä, että he eivät tarvi kutsua, vaan tulevat ilman muuta paikalle. Miesystäväni naurahti tähän ja vastasi leppoisasti: kiva, että tulette kutsumattakin. Hän ei vaikuttanut mitenkään vaivaantuneelta tästä "häävihjailusta".

Voisiko nämä olla edes pieniä merkkejä, että tämä mies todellakin aikoo viettää loppuelämänsä kanssani vai kuvittelenko vain, koska tahtoisin asian olevan näin?

Onko teillä omakohtaisia kokemuksia kosintaan tai yhteisenä päätöksenä tapahtuneeseen kihlautumiseen liittyen? Millaista sitä edeltävä aika on ollut? Onko miehessä ollut ennen kosintaa/kihloja jotain erilaista, joka on saanut teidät pohtimaan, mistä oikein on kysymys?

 

ikävä kyllä, ei ole hääjuhlia tiedossa.

 

Jaahas, vaikutatpa niin varmalta miesystäväni ajatuksista, että olen suorastaan huvittunut. En tiedä oliko tarkoituksesi päinvastainen mutta en voi itselleni mitään, anteeksi vain. Enemmän tässä haeskelen niitä omakohtaisia kokemuksia kuin mitään suoria ei/joo vastauksia ilman perusteluita.

 

Näyttää siltä että itse olet valmis siihen ja etsit merkkejä ja tietysti tulkitset ne niin että ne jotain merkitsee. Etköhän itse tunne ukkos paremmin kuin joku satunnainen nettikommentoija. Mikset kosi itse, jos noin haluat naimisiin? Kysymällähän se ratkeaa ei tartte enää pähkäillä.

 

Sitäpä minäkin juuri tässä olen pohtinut, että voipi olla vain toiveajattelua. Jokseenkin romantikkona en itse lähtisi kosimaan. Ja tietysti tunnen hänet parhaiten, ja siksi lähinnä halusinkin kuulla teidän kokemuksianne, jos teitä on kosittu tai mies on ottanut puheeksi kihlautumisen, että onko se tullut täysin yllärinä vai puun takaa.

 

Haha, yllärinä vai puun takaa... Ajatukset harhailee. Tarkoitin siis, että yllärinä vai aavistelitteko jotain.

 

Olen pian seurustellut miesystäväni kanssa vuoden, vakavasti....

....Voisiko nämä olla edes pieniä merkkejä, että tämä mies todellakin aikoo viettää loppuelämänsä kanssani...

Vuosi? Vakavasti?
Tietäisit, jos olisit menossa (pääsemässä) naimisiin. Olisit tiennyt sen jo kauan. Ja sun pitää TIETÄÄ.
Olen sinua parikymmentä vuotta (50-vuotias) vanhempi. Enkä halua tiputtaa sinua korkealta, päinvastoin.

Miesystäväni, jonka kanssa olen seurustellut nyt yhdeksän kuukautta, on muka epäröivinään - haluaisiko sittenkään mun kanssa naimisiin, kun olen välillä niin hankala ja kiukkuinen ja vaikea ja kaikkea.... Pöh. Tiedän takuuvarmasti, että hän haluaa naimisiin kanssani vaikka heti huomenna.

 

1. Viikko sitte hän otti puheeksi ensimmäistä kertaa vakavasti puhuen (puhumme harvemmin noin vakavasti vaan aika usein käsittelemme asioita huumorin avulla), mitä mieltä olen lapsista. Hänellä tuntui myös olevan aika vaikeaa aloittaa asiasta puhuminen. Vastattuani siihen hän kertoi, etteivät lapset toki ole hänelle mikään välttämättömyys. Tämähän toki voisi olla vain yleistä mielipiteiden vaihtoa, ellei hän olisi sanonut aikoinaan suhteemme alussa, ettei hän tahdo lapsia, sillä niistä on aivan liian paljon vaivaa ja koska hänellä on lemmikkieläin, sekin on jo aivan tarpeeksi haastavaa.

En nyt ehkä ihan ymmärtänyt, mutta minusta tämä kuulosta siltä kuin hän olisi jo aiemmin sanonut ettei halua lapsia ja nyt vaan otti asian taas puheeksi, että olet varmasti tietoinen ettei hän halua lapsia. Ehkä joku kaveri on varoitellut, että kun suhde vakiintuu saattaa katala nainen jättää pillerit pois.

2. Muutamaan otteeseen on jo puhuttu, että voisin työllistyä hänen yritykseensä tulevaisuudessa, kunhan olen kouluttautunut alalle, ja parhaillaan olenkin opiskelemassa kyseistä alaa, jäljellä on noin vuosi.

Voit kai työllistyä yritykseen vaikkette olisikaan yhdessä Jos olet ahkera työntekijä. Henkilökohtaisesti en koskaan olisi samassa yrityksessä töissä mieheni kanssa, enkä varsinkaan omassa yrityksessä. Tulee helposti parisuhteen ongelmat ja riidat mukaan sinne työpaikalle, ja entä jos tuleekin ero? Siinä pitää uuden asunnon löytämisen lomassa etsiä uusi työpaikkakin.

3. Jokin aika sitten sukujuhlissa, jossa oli hänen sukulaisiaan, monet näistä sukulaisista vihjailivat ja kyselivät milloinka on häitä odotettavissa sanoen vielä, että he eivät tarvi kutsua, vaan tulevat ilman muuta paikalle. Miesystäväni naurahti tähän ja vastasi leppoisasti: kiva, että tulette kutsumattakin. Hän ei vaikuttanut mitenkään vaivaantuneelta tästä "häävihjailusta".

Oma avokkini vastaa tällaisiin vihjailuihin "heti kun tuo vaimoke suostuu". No, kaikki on erilaisia, oma mieheni oli alusta asti tällainen.

Voisiko nämä olla edes pieniä merkkejä, että tämä mies todellakin aikoo viettää loppuelämänsä kanssani vai kuvittelenko vain, koska tahtoisin asian olevan näin?

Uskon että kuvittelet, miehet on aika suoria sinä mitä miettivät. Ei se tarkoita että mies olisi sinua jättämässäkään, mutta en nyt tällä perusteella odottaisi kosintaa.

Onko teillä omakohtaisia kokemuksia kosintaan tai yhteisenä päätöksenä tapahtuneeseen kihlautumiseen liittyen? Millaista sitä edeltävä aika on ollut? Onko miehessä ollut ennen kosintaa/kihloja jotain erilaista, joka on saanut teidät pohtimaan, mistä oikein on kysymys?

Ei ole ollut mitään erilaista. Jos seurustelukumppanini on joskus käyttäytynyt oudosti tai erilaisesti on se yleensä tarkoittanut jotakin negatiivista eikä todellakaan kosintaa. Kuten sanottu miehet on yleensä aika suoria.

 

Yritänpä selventää aluksi tätä keskustelua lapsiin liittyen. Suhteemme alussa hän ilmaisi aivan suoraan (toki hieman naureskellen), ettei halua lapsia, koska niistä on niin paljon vaivaa, ja nyt hän sanoi, ettei lasten hankinta ole hänelle mikään välttämättömyys/ehdoton asia, kun sanoin, etten itse oikein osaa olla lasten kanssa. Mielestäni tämä viittaa enemmänkin siihen, että hän olisi valmis hankkimaan lapsia jokin päivä, mikäli minäkin olisin. Muutos mielipiteessä on siis suhteellisen huomattava. Uskallan tulkita asian näin, koska tunnen hänet ja puhetapansa.

Kyseessä on tarkemmin sanottuna perheyritys, johon hän ei ole entisiä tyttöystäviä pyydellyt töihin, ja hän on useasti varmistellut minulta, että haluasinko pyörittää firmaa hänen kanssaan, kunhan valmistun.

Ymmärrän, että useimmat miehet puhuvat suoraan ja harvemmin suomalainen mies edes yllättää naista varsinaisella kosinnalla mutta tiedän miesystäväni luonteesta, että hän voisi halutessaan minua kosiakin. Hän ei vaan lukeudu niihin perinteisiin suomalaismiehiin lainkaan, jotka töksäyttävät kihloista jopa huonossakin tilanteessa.

 

Hän ei vaan lukeudu niihin perinteisiin suomalaismiehiin lainkaan, jotka töksäyttävät kihloista jopa huonossakin tilanteessa.

Heh. 17-vuotias tyttäreni just tänään päivällispöydässä töksäytti, että suomalaismiehet on pääosin juntteja. Sitä ennen valisti meitä juntteja, miten hänen jenkkimiesystävänsä toimii. Ei ole jäänyt epäselväksi hänenkään miesystävänsä aikeet... Timanttisormus ja auto on valmiiksi valikoituina....

En edelleenkään halua tiputtaa sinua korkealta. Siksi lue, mitä sinulle tässä viestiketjussa viestitellään useamman taholta. Tiputa ruusunpunaiset lasit pilven reunalta.

 

Minua hämää se, että olette vuoden olleet yhdessä, ettekä ole puhuneet vakavasti lapsista, naimisiin menosta yms. aiemmin.
Ehkä mies on hidas ja sinäkin taipuvainen vain odottelemaan. Ei kosia tarvitse. On monta tapaa puhua asioista.

Minäkään en menisi samaan työpaikkaan miehen kanssa. Toki, jos yritys on iso. Yleensä vain lomien järjestäminen on älyttömän vaikeaa pienessä firmassa. Mahdollinen erotilannekin kannattaa ennakkoon miettiä, vaikka nyt katseletkin asioita ruusunpunaisten silmälasien läpi.

 

Olen hämmentynyt näistä "riisu ruusunpunaiset lasit" kommenteistanne. Siis enhän minä tässä mitenkään ole varma enkä edes oleta millään tasolla, että "joo, viikon sisään tulee kosinta ja kaikki on niin yltiöromanttista silloin ja ah kuinka ihanaa!".

Saa kai sitä pieni ihminen unelmoida? Vai ettekö te unelmoi mistään? Voi olla täysin realistinen suhteessa samaan aikaan, vaikka unelmoisikin mielessään, että "jonain päivänä..". Mitä jää jäljelle, jos ei ole unelmia? Ei mitään. Pelkkää epätoivoa.

Mietin vain onko pienintäkään mahdollisuutta, että nämä esimerkkeinä luettelemani seikat olisivat jotain merkkejä edes siitä, etten ole vain jokin väliaikainen kumppani, kunnes hän löytää sen oikean. Siksi halusin vain keskustella asiasta, kuulla teidän kokemuksianne, mutta te lähinnä tartutte valitettavasti siihen, ettei kannattaisi edes toivoa kosintaa, mikä on todella hassua minusta.

Ja mitä järkeä on ajatella niin pitkälle, että "entä jos ero tulee"? Se tulee jos se tulee. Kukaan ei valitettavasti voi ennustaa tulevaisuutta, se on fakta. Sama kai olisi sitten ajatella: "entä jos ajan kolarin tänään ja kuolen? enpä taida mennäkään autolla töihin!". Aika köyhä elämä tulee, jos alkaa jossittelemaan.

Minä aion ainakin ottaa elämästäni kaiken irti niin kauan kuin elän ja tahtoisin sen tehdä miesystäväni rinnallani - olimme sitten naimisissa tai emme. Koska kaikkein tärkeintä on hänen läsnäolonsa elämässäni.

 

Itsehän kyselit? Eivät tainneet vastaukset mennä toivomusten mukaan? Kun/jos olet noin varmasti narussa, ei miehellä ole mitään kiirettä kosia kun "ilmankin saa".

 

Kaikki miehethän ovat samanlaisia. Kukaan mies ei halua naimisiin, jos saa naiselta muutenkin jo kaiken, mitä haluaa. Eikä yksikään mies voisi haluta suhteelta muuta kuin seksiä/siivoajaa/ruoanlaittajaa jne. Kukaan mies ei voi rakastaa aidosti naista tahtoen viettää hänen kanssaan loppuelämänsä. Eivätkä mies ja nainen voi suhteessa mitenkään olla tasavertaisia: jos mies ei halua lapsia, nainen hankkiutuu väkisin/salaa raskaaksi tai jos mies haluaa lapsia, hän myös niitä saa - oli avioliitossa tai ei.

Huom! Jos ei jostain syystä ymmärrä sarkasmia, kannattaa pyytää jotakuta tulkkaamaan tuo edellinen.

Jotenkin on outoa, että useimmat tuntuvat täällä juuri ajattelevan, ettei miehissä ole eroja. Heissä on valtavia eroja. Aivan kuten naisissakin. Kaikki naiset eivät ole kiinnostuneita muodista, meikistä, sisustuksesta jne. ja haluavat tietyn määrän lapsia, omakotitalon paikkaan x ja kultaisennoutajan. Olemme ennen kaikkea yksilöitä.

Haluan äskeisellä tavallaan puolustaa kaikkia miehiä, koska aivan liian usein saa kuulla ties mitä yleistyksiä heistä. Toki myös naisista näitä kuulee, joka on tietenkin myös väärin, mutta tässä aiheena on miespuoliset henkilöt.

Ja mikähän meni ohi, kun yritin alussa ja vielä edellisessäkin viestissä painottaa, että tahdoin kuulla teidän kokemuksianne kihlautumisesta/kosinnasta lähinnä mutta eipä niitä hirveästi tullut, vaan enimmäkseen pyydettiin unohtamaan koko avioliittoasia, koska sitä ei voi mitenkään olla tuloillaan - koskaan. Pitäisikö itsekin lähteä tälle yleistyslinjalle, että "kylläpä suomalaiset osaa olla kyynistä ja stereotypisoivaa kansaa, ei niiden kanssa voi jutella, koska keskustelu kääntyy jossain vaiheessa vaan negatiiviseksi".

Eli jos kaksi ihmistä rakastaa toisiaan ja puhuu tässä tapauksessa vuoden yhdessäolon jälkeen tulevaisuuden suunnitelmista vakavissaan, nainen unelmoi muttei ilmaise suoraan haluavansa naimisiin, se nyt vaan tarkoittaa sitä, että nainen on "narussa"/tyytynyt osaansa, eikä hänen kannata odottaa yhtikäs mitään tulevaisuudelta? Huhhuh, tuo logiikka ei vaan nyt oikein toimi tuossa.

Enkä toki yritä tässä väittää edelleenkään, että "joopas, kyllä se kosii! yhyy, ootte niin ilkeitä!", kun sitä ei kukaan voi tietää. En minä ettekä te. Vain miesystäväni sen tietää 100% varmuudella onko hänellä avioliittohaaveita. Alkupostauksen esimerkkien kera yritin vain kuvastaa nykytilannetta, joka on saanut minut aivan viime aikoina pohtimaan sitä mahdollisuutta. Kai sitä pohtia saa sentään.

Lisäksi: ihmiset haluavat vakiintua kaikki omalla ajallaan. Joku voi mennä kihloihin jo parin kuukauden jälkeen, toinen voi puhua jo ensitreffeilla siitä, kuinka monta lasta haluaa, kolmas uskaltaa avautua omista haaveistaan vuosien päästä.

Vastaukset tulivat kyllä siinä mielessä pettymyksenä, että vaikka odotin oli keskustelua positiivisessa mielessä aiheesta, koska onhan tämä ihana jo pelkkänä puheenaiheena (ellei ole sitoutumiskammoinen, juuri avioeropaperit allekirjoittanut tms.), kaikille ei ilmeisesti tämä positiivisuus oikein sovi maailmankuvaan. Ilmapiiri täällä on jokseenkin sellainen, että yritetään "lannistaa", johtuneeko teidän omista kokemuksistanne vai mentaliteetista, vaikka kuinka kysyin, että ettekö te muka unelmoi mistään ja että miksen minä saisi unelmoida kosinnasta, mutta eipä siihen yllättäen vastattukaan. Jännä.

Eli anteeksi vain, jos saitte jostain kohti muka sellaisen mielikuvan, että odotin joitain "tiettyjä" vastauksia ja että haluan lukea yleistyksiä miehistä. Odotin innolla lähinnä kuulevani romanttisista kosinnoista tai söpöistä sanavalinnoista, joita mies on käyttänyt pyytääkseen kihloihin. Sellaisia ei taida kai sitten täältä löytyä.

 

Hyvät palstalaiset,

suosittelen teille ihan vaan kanssaihmisenä, että luette tarkemmin mitä kysytään ja sanotaan. Kannattaa välttää yleistystä myös. Täällä tästä aiheesta ei tosiaankaan saanut positiivista k e s k u s t e l u a aikaan, mikä on minusta ikävä juttu, mutta olen nähnyt sivustaseuraajana tätä tapahtuvan muillakin suosituilla foorumeilla, joten taitaa olla vain jokin yleinen käyttäytymismalli netissä, kun voi nimimerkin takaa kirjoitella ja päästellä höyryjä, ettei kauheasti mietitä mitä ja miten kirjoitetaan ennen kuin painetaan "lähetä". Vaikka tuntemattomia toisillemme olemmekin, niin tuskinpa te kadullakaan jollekin Kiasmaan tietä kysyvälle tuntemattomalle ihmiselle sanoisitte: "Kaikki taide on samanlaista/Ei sun kannata sinne mennä/Unohda koko juttu/Et ikinä ymmärtäisi niiden teosten taidearvoa". Emmeköhän me kaikki kerro tien sinne ja ehkä kenties kerromme olleemme itsekin siellä edellisviikolla ja nauttineemme näyttelystä.

Kannattaa myös vältellä näitä 1-2 lauseen mittaisia vastauksia, joissa ei ole lainkaan logiikkaa, vaan jotka kuulostavat lähinnä hätäisesti tekaistuilta "argumenteilta", kun ei muuta enää keksitä mutta jostain pitäisi keksiä vielä negatiivista sanottavaa, ja samaan aikaan jätetään vastaamatta kysymyksiin, joihin ei kykenekään vastaamaan siten, ettet myöntäisi itsellesi jotenkin "hävinneesi". Ei tässä mitään sotaa olla käymässä etkä voita jackpottia, jos keksit lauseen, jolla AP saadaan hiljaiseksi.

Tietenkin on olemassa negatiivisia asioita ja kokemuksia mutta mielestäni tähän käsittelyssä olleeseen aiheeseen ei oikein voi liittää negatiivisia tunteita, ellei todellakin tahdo vartavasten "lannistaa". Varsinkin kun pyysin niitä kokemuksia. Toivon totisesti, että löytäisitte hieman myönteisemmän tai edes neutraalimman asenteen (enkä tarkoita mitään "jee jee, olen iloinen 24/7" -asennetta), ettei tulevaisuudessa foorumit olisi pelkästään yleisiä kärhämöintipaikkoja, vaan niissä todellakin keskusteltaisiin ja perusteltaisiin väittämiä.

Eiköhän tämä aihe siis ollut tässä. Minä jään leijumaan tänne pilvilinnoihin, jonne minut ilmeisesti kuvittelette pesiytyneen. Hyvää jatkoa kaikille!

PS. Kannattaa kokeilla joskus katsoa niiden teidän mainitsemienne ruusunpunaisten lasien läpi josko maailma näyttäisi vähemmän pahalta niin.

 

Ottaapa koville.
Kirjoitin sinulle nimenomaan molemmissa edellisissä vastauksissani kokemuksista. Minun ja tyttäreni; molempien miesystävät ovat ilmaisseet haluavansa naimisiin kanssamme ja haluavansa sitoutua meihin loppuelämäkseen melko nopeasti tutustumisesta. Perheemme loput jäsenet on miehiä (neljä) ja kyllä niiden aikeet on selkeästi näkyvissä (ainakin minä ja tyttäreni luemme heitä kuin avointa kirjaa).

Pidä kiinni unelmistasi - toivotan onnea!

 

Wiltsujohannalle. luet miehiäsi kuin avointa kirjaa, mutta parisuhteesi eivät kuitenkaan kestä. Olisiko lukutaidossasi joku perustavaa laatua oleva vika?
Ihan näin vaan vinkkinä, mielestäni sinä valitset joka kerran väärän miehen. Jos olisit joskus löytänyt sen oikean, sinun ei olisi tarvinnut erota.

Mielenkiinnolla odotan selostuksiasi tyttäresi parisuhteista. Nyt kertomasi pohjalta, raha ja tavarat taitavat sokaista hänetkin ja olla pääosassa rakkauden ja ihmisen sijasta. Sinun kohdallasi historia toistaa itseään, et opi virheistäsi ja kertomasi pohjalta näyttää vahvasti siltä, että tyttäresi seuraa jalanjälkiäsi. Mutta näinhän sen on monesti, mitä vanhemmat edellä, sitä lapset perässä, sukupolvesta toiseen.

AP.lle.
Olette seurustelleet vasta vuoden.
Mikä kiire sinulla on avioon?
Vähemmälläkin vauhdilla ehtii.
Älä anna omaisuuden, yrityksen johtamisen miehen rinnalla, sokaista itseäsi. Tutustu mieheesi rauhassa, katso millainen hän on ihmisenä. Onko teillä samat arvot ja tavoitteet myös pitkässä juoksussa. Oletteko te sielunkumppaneita, miellyttääkö miehesi sinua fyysisesti ja sinä häntä.
Vai onko kohdallanne kyseessä vain syvä ihastus joka laantuu pikkuhiljaa pois ja josta jäljelle jää pelkkä kämppäkaveruus.

Tsemppiä sinulle, anna parisuhteellesi ja rakkaudelle tilaa kasvaa rauhassa.

 

Minusta koko alkuperäisen kirjoitus henkii epävarmuutta ja ei ihminen ole epävarma, jos ei ole aihetta. Noinkin pitkiä vuodatuksia ja selittelyjä selittelyiden perään, ei taida olla asiat ihan sillä tolalla, kuin ap. toivoisi.

 

Mies joko kosii tai ei kosi, sitä emme voi tietää. Kosii joko lähitulevaisuudessa, myöhemmin tai ei koskaan, sitäkään emme voi tietää. Ap:n kertomista esimerkeistä emme voi päätellä aikooko mies kosia pian vaiko ei. Sen tietää vain mies itse. Olisi toki mukava saada täältä vastaus: "Kyllä, pian kosii, ensi kuukauden sisällä näin tapahtuu", mutta mistä voimme tietää meille tuntemattoman ihmisen ajatukset? Kaikki on siis pelkkää arvuuttelua, sinunkin puoleltasi. Helpoimmalla pääset kun kysyt häneltä suoraan mitä mieltä hän avioliitosta on ja kuinka pitkä aika seurustelua on hänen mielestään tarpeeksi ennen avioliittoon astumista.

 

Ja tuosta lapsijutusta vielä, älä käännä miehen sanomaa "hänelle lapset eivät ole niin väliksi", niin että hän HALUAISI lapsia, koska selkeästi sanoo etteivät lapset ole hänelle väliksi. Jos hän alunperinkin on ilmaissut ettei lapsia välttämättä halua. Kun sinä olet sanonut ettet osaa olla lasten kanssa jne. mies on vain vahvistanut aiempaa mielipidettään, että jos sinä et yllättäen lapsia haluaisikaan, se ei häntä niin haittaisi.

Älkää naiset aina kääntäkö miesten puheita siksi miksi sen haluaisitte kun mies kerran selkeästi on sanonut mitä haluaa.

 

tässä lainaus apn tekstistä:
"...mitä mieltä olen lapsista. Hänellä tuntui myös olevan aika vaikeaa aloittaa asiasta puhuminen. Vastattuani siihen hän kertoi, etteivät lapset toki ole hänelle mikään välttämättömyys."

Jos mies käyttää tuollaista lauserakennetta, se kertoo siitä, että kyllä hän haluaa saada lapsia, mutta taipuu, tällä hetkellä, toisen osapuolen kannalle.

Miksi hän muuten käyttäisi muotoa -lapset eivät toki ole mikään välttämättömyys -

Jos mies ei haluaisi lapsia, hän olisi voinut vahvistaa apn kantaa sanomalla, että voi kun kiva, minäkään en halua lapsia.

 

Wiltsujohannalle. ....raha ja tavarat taitavat sokaista hänetkin ja olla pääosassa rakkauden....

Elitistinen materialisti. Minä vai? Heh.....

 

Minä en aikanani muista huomanneeni miehen käytöksessä mitään tavallisesta poikkeavaa kosintaa edeltäneinä viikkoina, vaikka hän kuulemma oli tehnyt päätöksensä ja odotellut sopivaa hetkeä muutaman viikon ajan. Meillä sen sijaan minä olin ottanut naimisiinmenon puheeksi useamman kerran edeltävien kuukausien aikana. Aina muodossa "JOS me joskus menisimme naimisiin,...". En tiedä, vaikuttiko se mieheen. Luulen, että hän olisi kosinut muutenkin, koska suhteemme oli jo niin vakiintunut ja meillä oli alusta asti ollut selvää, että jos ollaan tosissaan, niin ennen pitkää mennään naimisiin. Ajattelimme samalla tavalla.
Minustakin kuvailemasi merkit kyllä kuulostavat siltä, että miehellä on joku tulevaisuudenpohdinta meneillään ja ymmärrän hyvin toiveesi, että hän suunnittelisi kosintaa. Sinuna ottaisin asiat puheeksi avoimesti. Ei sinun tarvitse sanoa, että haluat kosinnan, sehän pilaisi romantiikan. Mutta tee kuten minä tein, ota puheeksi sellaisia teemoja kuin tulevaisuus, asuminen, elämänhaaveet, missä näette itsenne viiden vuoden päästä... äläkä peittele mitään, älä esitä että asialla ei olisi sinulle merkitystä, kun sillä kerran on. Voit vaikka kertoa, että yleisenä periaatteena pidät naimisiinmenoa tärkeänä, jos aiotaan olla yhdessä koko elämä, jos niin ajattelet, tai mikä ikinä onkaan juuri sinun syysi haluta naimisiin.

 

Voisi viitata siihen... voisi viitata tähän... mies sanoisi niin, jos...mies sanoisi näin, jos...voisin tulkita asian niin...asia voisi olla myöskin näin.
Miksi mies ei sanonut suoraan: haluan kanssasi lapsia tulevaisuudessa/jokin päivä/nyt heti? Miksi et kysy suoraan haluaako mies lapsia kanssasi? Miksi mies vain viittailee tulkinnanvaraisesti? Miksi naiset edelleen täällä miettivät miehen lauserakenteita??

 

Samaa mieltä. Jos sinulle "bonfireheart" avioliitto ja sitoutuminen on noin tärkeää, nosta ihmeessä kissa pöydälle miehen kanssa nyt heti. Muuten voit olla samassa tilanteessa vielä 10 vuoden päästäkin.

Kysy mieheltä ihan suoraan, haluaako hän lapsia vai ei. Ja jos sinä et niitä halua, niin miten iso ongelma se hänelle on, tai uskooko hän että voisi elää sen asian kanssa, että lapsia ei tule. Tuo on nimittäin ihan keskeinen kysymys.

Ja toinen mitä voisit kysyä, on se, että onko mies ylipäänsä ajatellut avioliittoa missään vaiheessa ja jos, niin onko todennäköistä, että te jossain vaiheessa avioidutte. Jos et saa itseäsi tyydyttäviä vastauksia näihin kysymyksiin, jatka matkaa ja etsi kumppani, jonka kanssa saat haluamasi asiat. Aikaa sinulla ei ole loputtomiin joten toimi nyt!