Kuinka paljon mieheltä voi pyytää apua?

Tiedän että tämä on tietysti tapaus-, olosuhde- ja ihmiskohtaista mutta haluaisin tietää teidän kokemuksianne. Sekä miesten että naisten. Miten paljon avuntarvetta te miehet siedätte vaimoiltanne ilman että parisuhde siitä kärsii, ja miten avuttomia te naiset olette olleet?

Meillä on nyt nimittäin sellainen tilanne, että olen ollut muutaman vuoden pois työelämästä mielenterveysongelmien vuoksi. Maksan kyllä kuntoutustuestani oman osani menoista joten siinä mielessä en elä mieheni siivellä.

Kuitenkin minusta tuntuu, että kun kerran olen kotona, minun pitäisi tehdä esimerkiksi kaikki kotityöt. Että huushollin pitäisi olla siisti ja päivällisen pöydässä kun mies tulee kotiin. Jne. No, valtaosan kotitöistä jaksankin tehdä ainakin jollain tavalla, tosin ei meillä hirveän siistiä ole koskaan. Mutta sellainen perussiisteys on. Laitan enimmäkseen ruokaa, mies kokkaa pari kertaa viikossa.

Mutta sitten mies esimerkiksi hoitaa yhteiset raha-asiamme. No, niitä ei ole hirveän paljon mutta kuitenkin. Tuo on jäännettä siltä ajalta kun olin ison firman talousosastolla ja totesin etten enää jaksa kotona pyöritellä numeroita. Toisinaan myös pyydän miestä vaikka imuroimaan tms, jos on sattunut olemaan sellainen viikko että sekin pieni homma on minulle ylivoimaista. Lisäksi mies käy aina kaupassa. Tosin tuo on siinä mielessä kohtuullista että hän kulkee autolla ja minä jalkaisin, joten on ihan järkevää että hän käy kaupassa töistä tullessaan tai vaikka hakee pakettini postista jos olen tilannut jotain(meillä kun on koira, käytän vähäisen kävelyenergiani mieluummin koiran lenkittämiseen kuin asioimiseen). Minä teen kyllä kauppalistan kun se on kuulemma pahin homma, päättää mitä ostetaan. Mies myös hoitaa kaikki autoon liittyvät jutut mutta se on mielestäni ihan kohtuullista koska minä en kerran autoa käytä. Yritän kyllä aina tukea häntä päätöksissään jos niihin liittyy isompaa rahanmenoa vaikken asiasta mitään ymmärtäisikään.

Mutta jos sattuu jotain yllättävää tai tavallisuudesta poikkeavaa mies yleensä joutuu asian hoitamaan koska minusta ei sellaiseen ole. Jos vaikka täytyy käyttää koira ulkona keskellä yötä. Tuohon on kyllä sekin syy että mielialalääkkeeni on valittu sitä silmällä pitäen että saisin yöni nukuttua. Nukunkin, mutta olen aika sekaisin jos täytyisi yöllä mennä pihalle. Mutta tuntuu vaan kurjalta kun toinen joutuu aamulla menemään töihin ja silti nousemaan yöllä. Toki minäkin saatan mennä jos satun olemaan täysin hereillä ja mies sikiunessa. Mutta noin yleensä kaikki tuollainen on miehen heiniä.

Minä siis hoidan enimmäkseen siivoamisen, pyykin ja kokkaamisen mutta mies auttaa jos en jaksa. Asumme kerrostalossa joten mitään isompaa hommaa ei ole. Hoidan myös enimmäkseen koiran ulkoiluttamisen ja sen eläinlääkärikäynnit ym. (mies ei tiedä koska koira on saanut matokuurin tai mitä matolääkettä se syö, eli koiran hyvinvointi on kyllä täysin vastuullani.) Lapsia meillä ei ole. Mies käy kaupassa, hoitaa raha-asiat ja juoksevat asiat. Minä autan mielipiteilläni silloin kun niitä tunnutaan kaipaavan. Kulut maksetaan kokolailla puoliksi. Jos mennään johonkin, mies ajaa aina, minulla kun ei ole ajokorttia. Jos jotain täytyy paikata tai parsia, teen sen kyllä mutta en ole mikään käsityöihminen.

Miten te itse kokisitte tällaisen tilanteen? Tuntuuko teistä, että jotenkin riistän miestäni kun vaan loisin kotona? Mies itse ei ole sitä mieltä, vaikka arvaan että on ikävä lähteä joka aamu töihin kun minä vasta pikkuhiljaa alan heräillä. Muuten meillä on mielestäni hyvin tasa-arvoinen suhde, seksiä on aina kun jompikumpi haluaa ja mielestäni pystyn kyllä tarjoamaan henkisiäkin virikkeitä miehelleni luultavasti enemmän kuin silloin kun olin työelämässä. Mutta se on vaan se tunne, että kotona olijan pitäisi tehdä sitten ihan kaikki sen toisen ihmisen palkkatyötä lukuunottamatta...

 

Vielä sellainen asia että terveyteni on kyllä pikkuhiljaa kohentunut ja olen tehnyt sen asian eteen parhaani. Eli en vaan makaa kotona syömässä lääkkeitä. Kovin epätodennäköiseltä silti vaikuttaa, että koskaan palaisin työelämään, kun tosiaan en jaksa edes kaikkea tehdä kotona. Siksi minua mietityttääkin tämä meidän elämämme, kun mitään suurempaa muutosta ei ole näköpiirissä. Tietysti jos pystyisin palaamaan työelämään miehen työtaakka kotona vaan kasvaisi.

Ja haluaisin vielä korostaa että mieheni ei ole koskaan sanallakaan valittanut mistään. Kunhan itsekseni pohdiskelen.

 

Minusta teillä kuulostaa olevan ihan reilu kotitöiden jako. Minusta sinun ei pitäisi tehdä kaikkea. Kuntoutuksessa olo on eri asia kuin kotirouvana olo. On kai tarkoituskin että saat keskittyä paranemiseen - se on sinun "työtäsi". Ja kun miehesikään ei valita, niin sinuna lakkaisin murehtimasta tuota.

 

aiempia viestiketjuja, turha tehdä samasta aiheesta uutta

 

aiempia viestiketjuja, turha tehdä samasta aiheesta uutta

Olen kyllä lukenut vanhoja ketjuja. Missään ei mielestäni ollut etäisestikään minun tilannettani muistuttavaa tilannetta. Ihmiset vaan märisevät miten miehen saisi tekemään enemmän kotitöitä tai miten vaimo on tyhmä ja ruma tms.

Mikään ketju ei käsitellyt sitä, kun itsessä on vikaa. Minulla ei ole mitään valittamista miehestäni, päinvastoin. Mietin vaan mitä kaikkea voi kohtuudella tuollaiselta hyvältä mieheltä pyytää. Mies kun on niin kiltti, että pelkään huomaamattani "riistäväni" sitä kun se ei välttämättä saa sairaalle vaimolle sanottua jos oma jaksaminen alkaa tulla vastaan.

 

Jos sinulla olisi jalka paketissa, niin olisi selvää, että kaikki hommat kotona eivät suju.

Nyt sinulla on tavallaan mieli paketissa. Sen paraneminen on hitaampaa kuin jalan luutuminen ja kuntouttaminen.

Miehesi on fiksu, kun ei nosta asiasta haloota. Hän ehkä ymmärtää jopa sinua paremmin, että sinä olet vielä toipilas.

Yrität tehdä sen minkä jaksat. Se on osa sinun kuntoutumistasi. Olisiko sinun aika hakeutua johonkin mielenterveyskuntoutujien ryhmään. Mahdollisesti sellainen on sinunkin kunnassasi.

 

Niin, jos ukkos laittaisi sut pellolle, niin tekisit nuo asiat yksin. Nälän kurinan suolessa se siivoaminen tietenkin peittää hyvin.

 

Niin, jos ukkos laittaisi sut pellolle, niin tekisit nuo asiat yksin. Nälän kurinan suolessa se siivoaminen tietenkin peittää hyvin.

Miten se nälkä siellä suolessa kurnisi yhtään sen enempää kuin nytkään? Jos jaksaminen on vähissä, priorisoisin tietysti kaupassa käynnin ja skippaisin siivoamisen. Vai etkö ymmärtänyt lukemaasi ja sitä, että maksan oman osuuteni menoista, eli taloudellisesti en raskauta miestä?

Viimeistä edelliselle kommentoijalle (nikki ei jäänyt mieleen, pahoittelen): Kiitos myötätuntoisesta viestistäsi. Olen käynyt vertaistukiryhmässä ja käyn kaiken aikaa terapiassa ja teen mindfulnessharjoituksia kuntoutumisen edistämiseksi. Mutta kun on sairastanut vuosia, täytyy jossain kohtaa todeta että vaiva on aika lailla kroonistunut ja mitään merkittävää paranemista ei ole enää odotettavissa, vaikka pientä paranemista tapahtuisikin. Siksi mietinkin, että miten tätä tilannetta voisi tehdä mahdollisimman helpoksi meille molemmille, kun mitään merkittävää korjaantumista ei ole näköpiirissä.

Olen yrittänyt parhaani mukaan yksinkertaistaa elämäämme, siis sellaisia pieniä juttuja että mitään koristeita ei ole esissä että pölyt tulisi pyyhittyä edes joskus, vähentää ylipäänsä tavaramäärää että siivoaminen olisi helpompaa jne. Välillä siis on "energisempiä" kausia jolloin jaksan tehdä vähän "ylimääräistä". Olen kehittänyt suurpiirteisestä siivoamisesta taiteen, kun joskus on vaan valittava imuroiko huonosti vai ei ollenkaan. Onneksi mies ei ole mikään siisteysintoilija.

 

Ei siivous ole sun ongelmas, vaan pelko siitä, ettei ukko jaksa sua ja sun sairauttas.

 

Ei siivous ole sun ongelmas, vaan pelko siitä, ettei ukko jaksa sua ja sun sairauttas.

Sanoisin että molemmat on ongelmia. Tottakai pelkään, että jos en jaksa tehdä "omaa osaani" edes, mies jossain vaiheessa väsyy eikä jaksa enää minua. Mutta vaikka voisin olla 100% että mies ei koskaan hylkäisi minua, minua kiusaisi silti se, että olen suhteessa se pyytävä osapuoli. Osittain ihan egoistisista syistä; minäminäminun pitäisi olla niin vahva ja täydellinen. Osittain sitten sen takia, että koska rakastan miestäni, haluaisin tietysti että hänen elämänsä on niin onnellista, ihanaa ja helppoa kuin mahdollista. Minua kiusaa se, että en pysty antamaan hänelle niin paljon kuin hän ansaitsisi.

 

sitä tekee sen mitä jaksaa, tai sitten sitä tekee sen mitä haluaa tehdä.
Kummin päin vaan asiaa ajattelee, niin hyvin pitkälle tekemiset ovat kuitenkin itsestäsi kiinni.

Pukee takin päälle, menee kauppaan, ostaa ruokatarvikkeet, tulee kotiin ja tekee ruokaa.
Ottaa rätin käteen ja pyyhkii pölyt.
Ottaa imurin kaapista ulos ja imuroi.

Tai sitten ei tee mitään, on vaan ja makaa sängyssä.

Elämä on just niin helppoa tai vaikeeta miten sen itse itselleen tekee ja miten minkäkin asian kokee omassa mielessään.

 

Et sinä kyllä avuttomalta kuulosta, hyvä ap. Teillähän on mitä mainioin elämä miehenne kanssa, ihan turhaan podet huonoa omaatuntoa mistään. Niin työnjako kuin raha-asiatkin ovat varsin hyvin tasapainossa keskenänne. Nauti hyvästä elämästänne!

Minä olen meillä eläkeläinen ja mies töissä. Ei mies lainkaan tykkäisi siitä, että tekisin kaikki asiat hänen puolestaan, eihän hänellä olisi silloin sijaa ja luontevaa paikkaa omassa kodissaan lainkaan. Hänkin tekee mielellään välillä kotitöitä ja tykkää siitäkin, että pyydän häntä hoitamaan joitakin asioita. Aluksi minustakin tuntui kotiin jäädessäni, että minun kuuluisi hoitaa kotona ihan kaikki, jotta toinen saisi huilata vapaallaan, mutta huomasin piankin, jotta vein siten ikään kuin hänen oman sijansa kotonamme. Minunkin mieheni on luonteeltaa auttavainen ja kiltti.

Eikö olekin hyvä elää luotettavan kumppanin kanssa, sillä koskaan ei tiedä, milloin jommalla kummalla on se vaikea aikansa ja päivänsä. Elämässä tilanteet vaihtelevat ja kuormasta kantaa enemmän vuorollaan se, jolla on paremmin voimia.

 

Minä olen meillä eläkeläinen ja mies töissä. Ei mies lainkaan tykkäisi siitä, että tekisin kaikki asiat hänen puolestaan, eihän hänellä olisi silloin sijaa ja luontevaa paikkaa omassa kodissaan lainkaan. Hänkin tekee mielellään välillä kotitöitä ja tykkää siitäkin, että pyydän häntä hoitamaan joitakin asioita. Aluksi minustakin tuntui kotiin jäädessäni, että minun kuuluisi hoitaa kotona ihan kaikki, jotta toinen saisi huilata vapaallaan, mutta huomasin piankin, jotta vein siten ikään kuin hänen oman sijansa kotonamme.

Tuo on kyllä todella hyvä näkökohta. En ole tullutkaan ajatelleeksi, että mieskin ehkä haluaakin osallistua "kodinrakennukseen". Varsinkin kun sitä ei ole pakko tehdä koko ajan.

Edelliselle kommentoijalle, jonka mielestä elämä on niin helppoa kun vaan menee ja tekee haluaisin luetuttaa tämän linkin:
http://www.butyoudontlooksick.com/articles/written-by-christine/the-spoon-theory/
http://www.butyoudontlooksick.com/articles/written-by-christine/the-spoon-theory/
Tuo kannattaa kyllä kaikkien lukea. Terve ihminen, jolla on aina voimavaroja reservissä ei yleensä kovin hyvin pysty ymmärtämään millaista on kun niitä voimia ei vaan ole. Minullekin saattaa käydä niin, että päätän "ottaa itseäni niskasta kiinni" ja käydä myös kaupassa samalla kun käyn apteekissa. Sitten saatankin joutua istumaan rotvallinreunalla puhaltamassa kun en vain jaksa kävellä kotiin sitä viimeistä puolta kilometriä ilman taukoa. Hetken puhallettuani sitten lähden kotiinpäin, ottaen kirjaimellisesti yhden askeleen kerrallaan, rollaattorimummojen pyyhältäessä ohitseni. Jokainen varmaan ymmärtää että pelkkä laiskuus ei tee ihmisestä sellaista, että asiat hoidettuaan ei tahdo jaksaa enää kävellä kotiin.

 

Sun tekstisi on jotenkin ristiriitaista, kirjoitit että annat ukollesi enemmän henkisesti kun olet kotona mt-kuntoutujana ja seksikin pelaa kuin työelämässä terveenä. Silti et jaksa kävellä apteekista kauppaan koska se vie henkisiä voimavaroja.Masennukseen sairastuva/.unut voi sairastuttaa myös puolison, itse olisin kyllä huolestunut jos teillä ei ole muita kontakteja ulkomaailmaan kuin toisenne. Auttamisellakin on rajansa, varsinkin jos sun miehes on kiltti. Kaupasta saa kotiinkuljetuksia ja voit maksaa sillä kuntoutustuella vaikka siivoojan himaas. Saahan niistä verovähennyksen varsinkin jos sulla on kelan koodi sairaukselles.

 

Sun tekstisi on jotenkin ristiriitaista, kirjoitit että annat ukollesi enemmän henkisesti kun olet kotona mt-kuntoutujana ja seksikin pelaa kuin työelämässä terveenä. Silti et jaksa kävellä apteekista kauppaan koska se vie henkisiä voimavaroja.Masennukseen sairastuva/.unut voi sairastuttaa myös puolison, itse olisin kyllä huolestunut jos teillä ei ole muita kontakteja ulkomaailmaan kuin toisenne. Auttamisellakin on rajansa, varsinkin jos sun miehes on kiltti. Kaupasta saa kotiinkuljetuksia ja voit maksaa sillä kuntoutustuella vaikka siivoojan himaas. Saahan niistä verovähennyksen varsinkin jos sulla on kelan koodi sairaukselles.

En sanonut että en jaksa kävellä apteekista kauppaan koska se vie henkisiä voimavaroja. Sanoin, että jos päätän yhtäkkiä käydä apteekkireissulla myös kaupassa, saattaa olla että väsyn niin että joudun istumaan rotvallinreunalle puhaltamaan. Väsymys on ihan konkreettista.

Se, että pystyn antamaan henkisesti enemmän nyt kuin työelämässä ollessa perustuu ihan siihen että kun en ole kahdeksaa tuntia päivässä töissä, minulla on tietysti enemmän aikaa perehtyä kiinnostaviin asioihin -ja sitä tulee tehtyäkin suhteellisen paljon kun kerran en jaksa tehdä mitään konkreettista aina. Toisekseen, kun en itse ole loppuun väsynyt ja stressaantunut töistä, jaksan myös kuunnella miehen työmurheita paremmin -ennen meillä olin aina minä joka "avautui" työasioista ja mies vaan kuunteli. Nyt hän on se joka saa työmurheisiinsa tukea kun minä en kerran ole töissä. Sekisikin on parempaa koska en enää ole koko ajan niin hirvittävän stressaantunut.

Mistä ihmeestä sait päähäsi, että meillä ei ole muita kontakteja ulkomaailmaan kuin toisemme? Miehellä on työpaikkansa ja harrastuksensa, minä käyn terapiassa, tapaamme molempien perheitä. Miehellä on ystävänsä ja minulla koirapuistokavereita.

Olen psykiatrille puhunut huolestani että mieskin masentuu mutta hän oli sitä mieltä, että mieleltään tasapainoinen ihminen "kestää kyllä läheisiltään mitä ihmeellisimpiä asioita".

Vaikka aika mukavasti elämmekin, siivoojaan tai kauppojen kotiinkuljetuksiin meillä ei ole varaa. Lohduttaudun sillä, että mies joka tapauksessa joutuu tekemään vähemmän kotihomma kuin jos olisi sinkku. Kaupassa sen olisi silloinkin käytävä.

 

Olen psykiatrille puhunut huolestani että mieskin masentuu mutta hän oli sitä mieltä, että mieleltään tasapainoinen ihminen "kestää kyllä läheisiltään mitä ihmeellisimpiä asioita".
.

Mistä se sun miehes historiaa tietää, aika omituinen lohkaisu.

 

Mistä se sun miehes historiaa tietää, aika omituinen lohkaisu.

Minäkin ihmettelin tätä, voi jaksaakin, mutta ehkä ei jaksakaan. Ja tulee se seinä vastaan tasapainoisillekin.

Minä koen olevani mieleltäni tasapainoinen, rauhallinen ja vahva ihminen. Otti silti koville tukea masentunutta ystävääni. Ja tässä oli kyse vain ystävästä, jonka kanssa en siis jakanut elämääni ja joutunut olemaan tekemisissä koko ajan. Sanoinkin miehelleni tuon jälkeen, että koskaan enää en laita itseäni siihen tilanteeseen että olen noin lähellä masentunutta ja kannattelen häntä. Jos joku toinen ystäväni masentuu, autan mieluummin ohjaamalla hänet psykologille, minun psyykeni ei kestä olla jonkun toisen psykologi enää toista kertaa. Parempi yksi masentunut kuin kaksi, masentuneet yleensä vetävät toisen mukanaan. Oli lähellä minullakin etten samaan jamaan joutunut.

 

Minäkin ihmettelin tätä, voi jaksaakin, mutta ehkä ei jaksakaan. Ja tulee se seinä vastaan tasapainoisillekin.

Minä koen olevani mieleltäni tasapainoinen, rauhallinen ja vahva ihminen. Otti silti koville tukea masentunutta ystävääni. Ja tässä oli kyse vain ystävästä, jonka kanssa en siis jakanut elämääni ja joutunut olemaan tekemisissä koko ajan. Sanoinkin miehelleni tuon jälkeen, että koskaan enää en laita itseäni siihen tilanteeseen että olen noin lähellä masentunutta ja kannattelen häntä. Jos joku toinen ystäväni masentuu, autan mieluummin ohjaamalla hänet psykologille, minun psyykeni ei kestä olla jonkun toisen psykologi enää toista kertaa. Parempi yksi masentunut kuin kaksi, masentuneet yleensä vetävät toisen mukanaan. Oli lähellä minullakin etten samaan jamaan joutunut.

Se, että uuvut toista auttaessasi on vähän eri asia kuin kliininen depressio. Tämä kirjoituksesi vain osoittaa miten ihmiset eivät tunnu tajuavan että masennus on ihan oikea sairaus. Jos ystävälläsi olisi ollut kaksisuuntainen, olisitko kuvitellut voivasi "kannatella" häntä? Et tietenkään. Olisit toimittanut hoitoon vaikka sitten M1-lähetteellä (yhdelle tutulle on saanut tuon pariin otteeseen tehdä.) Yksisuuntaista mielialahäiriötä sairastava on ihan yhtä "hullu" kuin bipokin.

Muutenkin jos joku läheisenne on masentunut, ei psykologi ole oikea osoite. Kliiniseen depressioon tarvitaan a) lääkkeitä että saa oltua tappamatta itseään ja b) psykoterapiaa, jota antaa psykoterapeutti, ei psykologi. Toki ihminen voi olla molempia, sekä psykologi, että psykoterapeutti, mutta noin yleensä pelkkä psykologi auttaa terveitä ihmisiä niiden ongelmissa.

Psykiatrini on tavannut mieheni useita kertoja joten luultavasti hänellä on aika selkeä käsitys tämän psyyken tilasta ja jaksamisesta.

 

Aika moni ihminen kannattelee mielenterveysongelmaisia tai päihdeongelmaisia elämässään. Mutta en ole koskaan kuullut että terveydenhoitohenkilökuntaan kuuluva sanoisi että terve ihminen (perheenjäsen) kestää läheisiltään mitä tahansa. Kuulostaa tosi oudolta. Olen itse päihdeongelmaisen läheinen, joka sairastui vavakaan masennukseen psykoosin jälkeen.

 

Aika moni ihminen kannattelee mielenterveysongelmaisia tai päihdeongelmaisia elämässään. Olen itse päihdeongelmaisen läheinen, joka sairastui vavakaan masennukseen psykoosin jälkeen.

Sairastuit vakavaan masennukseen psykoosin jälkeen ja jaksat kannatella päihdeongelmaista kumppaniasi?

Pakko myöntää, että marttyyrikruunun ansaitset!

 

Sairastuit vakavaan masennukseen psykoosin jälkeen ja jaksat kannatella päihdeongelmaista kumppaniasi?

Pakko myöntää, että marttyyrikruunun ansaitset!

Oho, ainoa mitä hokasit oli kirjoitusvirhe. No selitetään, alkoholipsykoosin jälkeen läheinen sairastui vakavaan masennukseen. Aamuyöstä kännykkä piippasi hänen itsemurhaviestejä. Marttyyrikruunua en ansaitse, miksi pitäisikään, tällaisille tyhjäpäisille vittuilijoille sanoisin että odota vaan mitä omassa elämässäsi eteen vielä pamahtaa. Ei ihminen kaikkea läheisiltään todellakaan kestä.

 

....tällaisille tyhjäpäisille vittuilijoille sanoisin että odota vaan mitä omassa elämässäsi eteen vielä pamahtaa. Ei ihminen kaikkea läheisiltään todellakaan kestä.

Aattelitko, että oloasi helpottaa, kun joku muu joutuu kokemaan saman? Vai miksi tällainen "odota vaan mitä omassa elämässäsi eteen vielä pamahtaa" - virke?

 

Kuin musta tuntuu, että ap on laiska. Asioita jotka on mieleisiä, niihin riittää voimia, mutta imurointiin ei. En usko, että teillä niin suurta lukaalia on, että ylläpitoon kummoisia aikoja kuluisi.
Mikset vain myönnä, että hitsi ku laiskottaa, en viitsi imuroida. Keksin mielummin jotain hauskoja virikkeitä sänkykamariin tai vaikka siivouskomeroon.
Jos mun puoliso olisi kotona, ja mä töistä ja kaupasta tultuani joutuisin vielä kokkailemaan ja katsomaan paskaista kämppää, kun puoliso on lusmuillut päivän koirapuistossa, niin voi olla, että lähtisin ulos syömään.

 

minäkin olen vähän samoilla linjoilla, että monesti kyse on enemmän laiskuudesta kuin mielenterveysongelmasta.

Joillakin se "jaksaminen" vaan on valikoivaa ja läheiset joko sopeutuu siihen, ettei toinen tee koskaan oikeastaan mitään "tuottavaa", tai sitten ei sopeudu.

 

minäkin olen vähän samoilla linjoilla, että monesti kyse on enemmän laiskuudesta kuin mielenterveysongelmasta.

Joillakin se "jaksaminen" vaan on valikoivaa ja läheiset joko sopeutuu siihen, ettei toinen tee koskaan oikeastaan mitään "tuottavaa", tai sitten ei sopeudu.

Et ilmeisesti ole koskaan kokenut masennusta itse tai ollut läheisissä tekemisissä masentuneen ihmisen kanssa. Muutoin et sanoisi noin.

Laiskoja on maa pullollaan, toisten siivellä loisivia. Mieluummin vain ruikuttavia kuin toimeen itse ryhtyviä. He ovat kuitenkin täysin eri erilaisia, kuin masennuksen ja sen tuoman toivottomuuden ja täydellisen uupumuksen kanssa kamppailevat ihmiset. Masentunut haluaisi tehdä ja jaksaa, mutta ei pysty. Väsymys on niin totaalinen, ettei sitä osaa edes sanoin kuvata. Toivotaan, ettet Hessu joudu sitä kokemaan.