Hae Anna&Ellit-sivustolta

Kuukautisten loppuminen

Viestiketju osiossa '50+' , käynnistäjänä 52-mummeli, 27.08.2009.

  1. Viimisen vuoden aikana menkat on muuttunu tosi niukoiksi. PMS-oireena vain normaalia hirvittävämpi päänsärky, ja jonkunlaista turvotusta. Oon ajatellut tän johtuvan siitä kun pistin elämäntavat remonttiin. Syön terveellisemmin ja liikun enemmän kuin ennen. Paino on pudonnut vain kohtuudella 4 kg, painoindeksi on edelleen 22. En ole siis anorektinen enkä edes varsinaisesti laihduta. En ole käyttäny hormoniehkäisyä 12 vuoteen.

    Olen ollut myös jonkin verran apea. En masentunut, mutta sillä tavalla mielenkiinto vähän kaikkeen on lopahtanut. On ollut jopa vaikea innostua liikunnasta. Pakottaudun kyllä edelleen. Entistä useammin tekee mieli vaan jäädä kotiin sohvalle. Voisin nukkua kellon ympäri. Työt ei stressaa kun nekään ei jaksa hirveästi enää innostaa. Nukun huonosti ja olen aina väsynyt. Seurustelin kivan miehen kanssa mutta pistin poikki. En tiedä miksi, ei vaan jaksanut jakaa aikaa hänelle. Seksikään ei enää jaksanut kiinnostaa. Pidän itseäni enemmän laiskana ja mukavuudenhaluisena kuin masentuneena.

    Kävin syksyllä gynellä. Se katto verestä hormoniarvot ja ihmetteli kun ne on niin matalat, että joko mulla on vaihdevuodet alkanut. En osannut kuin kertoa menkkojen tilanteen. Lääkäri arveli että vaihtarit olis tuloillaan. Olin ihan että ei helv... Täytän keväällä 41. Muuten veriarvot oli kohdallaan ja perusterveys hyvä.

    Näinkö se alkaa? Olen kyllä päättänyt etten mihinkään hikoiluihin mitään hormonihoitoja ota, kun jo ehkäisypillerit sai minut aikoinaan ihan sekaisin. Ehkäpä en hoitoja tarvitse edes, jos tää nyt tällä tavalla kaikessa hiljaisuudessa pikku apeudella ja väsymyksellä menee ohi.

    Entä palautuuko mielenkiinto seksiin enää ikinä?? Jos ei, nii eihän tässä sitte mitään järkeä ole missään. Saako vaihtareita siirrettyä eteenpäin...?
     
  2. Ei hätää Vierailija

    Sattumalta nyt tuli tutkittua mutta ihan hyvin olisi voinut jäädä tietämättä. Ei kaikilla ole mitään oiretta, kuukautiset lipuvat pois vähon äänin ja jos estrogenia tarvitsee, sitähän saa helposti. Itse söin yli 20 v ja kaikki hyvin. Voisi jatkaa vaikka kahdeksankymppiseksi.

    Estrogeni ei ole välttämättä tekemisissä edes seksuaalisen halun kanssa. Siihen vaikuttaa muutkin hormonit ja mm. testosteroni. Itse käytän öljyä seksitoimissa ja muuta ei tarvitakaan. Älä ota turhia murheita tuosta asiasta.
     
  3. himpula Vierailija

    Antaako ikäistään nuorempi ulkonäkö olettaa pitkään jatkuvia kuukautisia?

    Tässä joku jolla on edelleen kuukautiset 50++ iässä on maininnut olevansa ikäistään nuoremman näköinen tai jonkun läheisen/tutun naisen olevan sellainen.

    Kiinnostaisi, onko tämä ikäistään nuoremman oloinen olemus ollut koko iän vai onko aika ikään kuin 'hidastanut' otettaan vasta myöhemmällä iällä jos ja kun kuukautiset jatkuvat myöhään?

    Itse olen 'tyttömäinen' ollut ikäni (aikanaan ärsyttikin kommentit ja iän todistelu vielä liki kolmikymppisenä) nyt tietysti alkaa kääntyä eduksi. Olen hieman alle 50 eli kuukautiset ennallaan, sinällään vielä ihan normi ilmiö tässä vaiheessa mutta ihan mielenkiinnosta tulin ajatelleeksi.
     
  4. ärsyttää Vierailija

    nää ikäistään nuoremman näköinen kommentit. Ja etenkin se kun ihmiset itse niin sanovat.
    Mun mielestä on aina ollut hyvin vaikeaa arvioida minkä ikäinen kukakin on.
    Nykyaikana ulkonäkö riippuu vaatetuksesta ja siitä värjääkö hiuksiaan vai ei + meikkaako vai ei.

    Monet keski-ikäiset pukeutuvat teinityttöjen glitteripaitoihin ja käyttävät meikkiä kuten teinit.
    Olettavat olevansa ikäistään nuorempia. Pieleen menevät.

    Itseltäni on kohtu poistettu 36- vuotiaana. Saman tien menivät migreenit ja tuli takaisin taas ilo ja halu nauttia seksistä kun ei ollut viikkokausia jatkuvia kuukautisia.

    En ole kaivannut kuukautisia päivääkään. Vaihdevuosista en tiedä onko niitä ollut vai ei.
    Mitään hormoneja en ole sen jälkeen syönyt, enkä tule syömään.
     
  5. mahtava juttu Vierailija

    En osaa sanoa jatkuuko kuukautiset pitempään jos on nuoremman näköinen samanikäisten joukossa vaikka 50:ssä. Itse 56 ja kuukautiset loppuneet muutama vuosi sitten. Voin sanoa, että nuorempi olemus ja ulkonäkö on varmaan ollut koko iän jollain naisilla samoin kuin miehilläkin. Mutta harvemmin miehissä -50+ näyttäis tuo ulkonäkö nuorekkaalta. Sattumalta olen tavannut erään miehen, joka sanoi iäkseen olevansa 40 ja hyvin uskoin minäkin. Mutta jälkeenpäin tunnisti olevan 50. Ihan totta, luulin sen olevan tuo 40 ei yhtään vanhempi. Sanoikin, että naisia on kivaa hiukan kiusata ja juksata. Mutta naisissa ulkoisesta olemuksesta saa aika selvän kuvan minkä ikäiseltä näyttää. Mikä on tyttömäinen olemus?
     
  6. hippula Vierailija

    Ei ollut tarkoitus ärsyttää. Kysyin ihan tämän keskustelun pohjalta kokemuksia. En ole alun perin itse määritellyt itseäni vaan tämä toteamukseni ulkoisestani on johtopäätös saamistani kommenteista pitkin ikää, alkaen teini-iässä ja jatkuu edelleen, tosin hieman harventunut. Ehkä sentään aikuiselle naiselle ei enää tulla arvuuttelemaan ikää ja ohhottelemaan niin herkästi.

    Meikkaan kevyesti mutta voin mennä kylille ilmankin, en käytä glittereitä vaan ihan tavallisia vaatteita. Tukkaa en värjää kun olen allerginen. TS. olen tavis isolla T:llä.
     
  7. hippula Vierailija

    Omalla kohdalla arvuuttelen että oisko ulkoisesti pienikokoisuus ja hoikkuus. Koetan kuitenkin parhaani mukaan löytää vaatteet aikuiseen makuun.
    Muista ominaisuuksista ehkä innostuvuus, nauravaisuus ja pilke silmässä minkä mieheni minusta usein mainitsee.

    Kumoan saman tien ainakin osan väittämistäni, sillä tunnen ja olen tavannut ikäistään nuoremman oloisia eri muotoisia ja pituisia naisia.
     
  8. mistä sinä Vierailija

    hippula tiedät kuka on minkäkin ikäinen?
    Itse en kysele keneltäkään kuinka vanha sä olet. Yhden työkaverin iän tiedän, oli palkallisella 50v synttärivapaalla. Luin synttäriaamuna Hesaria ja alitajunnassa oli, että jotain mun pitäis muistaa tehdä tänään. Klo 10 jälkeen hoksasin, että hei mullahan on 50 vuotissynttäripäivä tänään. No ei haitannut yhtään, duunissa oli mukava olla. Synttäreitä olen viettänyt viimeksi 9 vuotiaana tyttösenä.

    Mulle ikä on pelkkä numero. Joskus olen sanonut itseni vahingossa 2-4 vuotta vanhemmaksi kuin mitä olen. Aina täytyy miettiä, että hetkinen, kuinkas vanha mä olenkaan. En vertaile itseäni kehenkään toiseen, enkä arvuuttele edes itsekseni sitä kuinka vanha tai nuori joku toinen ihminen on.

    Itse en kaipaa kuukautisia. Vaihdevuodet olivat ja menivät ohi suit sait, kai. Muutama hikikohtaus silloin tällöin oli pari vuotta sitten, ei muuta. Mun mielestä tämä 50+ ikä on elämän parasta aikaa. On velaton asunto ja rahaa riittävästi elämiseen. On vapaus mennä ja tulla, elää mielenkiintoista elämää. On kiva työ ja mukavat työkaverit. Voi nauttia kaikesta avoimin mielin.
     
  9. yksi tallustaja Vierailija

    Ei hätiä mitiä:) Minulla loppuivat menkat 42 vuotiaana ja voi sitä juhlaa (inhosin menkkoja) Alkuun oli jotain oiretta, eli seksi ei kiinnostanut (johon oli kyllä muitakin syitä) ja oli niitä ns. kuumia aaltoja. Ajoittaisn ehkä pinna vähän kireällä. En turvautunut lääkkeisiin, vaan hurtilla huumorilla mentiin. Seksi kiinnostaa edelleen (nyt 50+) ja kaikki toimii kuten ennenkin. Eli muuta vaivaa ei ole, kuin rättipäivien puuttuminen:)

    Tuohon nuorekkuuteen menkkojen ansiosta...En oikein jaksa uskoa tuohon teoriaan. Nelikymppisenä minua luultiin 30 vuotiaaksi (esim. kosmetiikkamyyjät ja lasteni kaverit, heh (imartelevaa kyllä) ja nyt yli viisikymppisenä näköjään nelikymppiseksi, kun sen ikäiset miehet on tyrkyllä ja kommentteja olen saanut naisiltakin, joten pakko uskoa. Itse olen hoikka ja pukeudun klassisesti, toki joskus farkkujakin, mutta aikuisten sellaisia. Napapaidat ja klitterit sopivat vain aivan nuorille. Uskoisin että "nuorekkuus" on vahvasti geeneissä. Kun katsoo äitini puoleisia suvun naisia niin ei voi muuta kuin ihmetellä. Moni heistä on 10-15 vuotta nuoremman näköisiä, kuin todellisuudessa ovat. Ei auta kuin Luojaa kiitellä mahtavista geeneistä.

    Mutta, muistetaanhan, että ikä on vain numeroita. Olemus ja pilke silmäkulmassa merkitsee paljon enemmän. Olen nähnyt paljon iäkkäämpiä naisia, jotka kantavat itsensä todella tyylikkäästi, joten vanhenemista on aivan turha pelätä. Kun on sen oman tyylinsä ja itsensä löytänyt, niin siitä mielestäni alkaa iättömyys.
     
  10. hippula Vierailija

    Ikäasioihin voi törmätä monelta kantilta, joku esim. työnsä kautta, tiettyihin harrastuksiin liittyenkin ja kyllä suht hyvin olen perillä ystäväpiirini ikäjakaumastakin.

    Pääpointtini oli aprikoida mikä aikaisiin tai myöhäisiin vaihdevuosiin vaikuttaa. Geenitkin? Ja miten ilmenee olemuksessa vai ilmeneekö. Minulla esim. paljon minua rankemman elämän elänyt äiti on samantyyppinen kepeä olemukseltaan ja hänellä oli melko myöhäiset vaihdevuodet.
     
  11. vm 53 Vierailija

    En tiedä, mikä vaikuttaa. Joku sanoi, että jos on aikaisin alkanut, loppuvatkin aikaisin. Ei pitänyt kohdallani paikkansa, koska minulla alkoivat 11-vuotiaana ja loppuivat viisvitosena. Hormoneja joudun syömään, koska vaihdevuosioireet olivat niin rajuja. Hikoilin yöllä ja päivällä, hehkuin välillä ihan punaisena ja hiki virtasi kasvoja pitkin. Nukuin todella huonosti, tunnin parin pätkissä. Lisäksi oli kaikenlaista muuta oiretta. Työssä ei pystynyt kunnolla olemaan. Hormonihoidon aloitettuani olen ollut kuin silloin ennen. En luovu hormoneista ennen eläkeikää.
     
  12. Geenit vaikuttavat eniten, tyttären aikataulu noudattaa usein aika tarkasti äidin vastaavaa.

    Tosin kuukautisten alkamiseen vaikuttaa myös ravitsemustilanne, eli tämänikäisten äidit ovat saattaneet kärsiä aliravitsemuksesta nuorena. Niinhän nykyisinkin, jos joku on liian laiha (joko luonnostaan tai laihdutettuna), kuukautisia ei kuulu tai ne jäävät pois.

    Kuukautisten alkamisiästä ei voi päätellä mitään siitä, missä vaiheessa ne loppuvat. Ne voivat alkaa aikaisin ja loppua myöhään, alkaa myöhään ja loppua aikaisin tai ihan miten päin tahansa. Minulla alkoivat 11-vuotiaana, ja kun ne viimein loppuivat, olin kolmea kuukautta vaille 55-vuotias. Äitini ei koskaan ehtinyt vaihdevuosiin saakka, koska kuoli ennen sitä, mutta hänen kuukautisensa alkoivat myös melko aikaisin.

    Nuorekas olemus on minusta jostakin muusta kiinni kuin kuukautisista. Eniten siihen vaikuttaa elämänasenne, positiivinen ja virkku ihminen tuntuu nuoremmalta kuin nuukahtanut ja koko elämän nurjalta puolelta näkevä valittaja. Tietysti myös elämäntavoilla on vaikutusta, liikunta, ruokavalio ja alkoholin ja tupakan välttäminen alkavat näkyä ulkonäössä tällä iällä, vaikka nuorempana eivät olisi näkyneetkään.
     
  13. hippula Vierailija

    Äidillä alkoi myöhään, rippijuhlissa, sen takia muistaakin niin tarkoin. Eli pitänee paikkansa tuo ravitsemukseen liittyvä.
    Ja tuo muu mitä kirjoitat, se just olisi toivottavinta, jokainen voi olemuksellaan ja valinnoillaan vaikuttaa ei pelkän biologisen kellon orjana olemista tyyliin hormonit alas ja rupsahdus :)
     
  14. häh Vierailija

    miten niin ihminen rupsahtaa vaihdevuosien aikana/jälkeen?
    Itse koen ainakin, että nythän mulla vasta elämä alkaa :) toden teolla kun ei tarvitse ehkäisyä miettiä enää pätkääkään!
     
  15. hippula Vierailija

    No jospa se onkin vaan pelottelua!
    Kyllä nuo ilot sitten mullekin kelpaa aikanaan:) Saapa vaan nähdä millaisen hikihöykytyksen koen jahka pääsen alkuun. Vielä on aivan tyyntä;)
     
  16. jatkaa Vierailija


    No miksi naiset ei sitten jatka niellä noita e-pillereitä jossa on sitä estrogeeniä, jos ulkonäkykin säilyy kauemmin estrogeenin ansiosta?

    aijon ainakin vaan jatkaa sitten kun kuukautiset loppuu, voi ainakin kokeilla! ;-D
     
  17. Teeth ja Tooth Vierailija

    Minulta poistettiin munasarjat 45-vuotiaana endometrioosin vuoksi. Sitä ennen oli kohtu poistettu. Vaihdevuodet rysähtivät päälle kerralla. Hormoneja syön (pientä annosta) ja kuitenkin kärsin unihäiriöistä, ärsyyntyvyydestä ja kuumista aalloista. Seksihaluihin ei vaihdevuodet ole vaikuttaneet. Hormonini (Livial) sisältää myös testosteronia. Mitään kuivuutta ei alakerrassakaan ole.

    Nuorekkaaseen ulkonäköön vaikuttaa perimä. Äitini ja isäni olivat nuoren näköisiä. Äitini puolelta varsinkin. Olin pitkään lapsekkaan näköinen ja nyt 50-vuotiaana luultu paljon nuoremmaksi kuin olen. Voin sanoa, että turha pelko pois. Vaihdevuodet eivät sinua rupsauta sen tekee perimä ja mitä suuhusi pistät (tupakka, alkoholi).

    Ryhdikäs olemus ja omat hampaat. Niillä pääsee aika pitkälle:)
     
  18. vastaus Vierailija


    35-vuotiaana huomasin olevani paljon nuoremman näköinen kuin muut, joilla oli jo ryppyjäkin silmäkulmissa. Nelikymppisenä näytin vielä alle kolmikymppiseltä ja näin viiskymppisenä näytän hiukan alle nelikymppiseltä. Kuukautiset ovat normaalit, tosin jo muutaman päivä lyhyempi kierto ja runsastuneet.
     
  19. ed. Vierailija


    niin ja uusissa työpaikoissa aina luulevat mua nuoremmaksi. Miespomokin tytötteli. En polta enkä juo. Normaalit meikit naamassa eikä ole värjätty hiuksia. Tavalliset vaatteet, ei merkkituotteita. Hampaat hyvin hoidettu.
     
  20. Hormoonit pois ja Vierailija

    Kuukautiseni loppuivat,kun kohtu poistettiin ja aloin syödä hormooneja. Olo oli mahtavan hyvä.

    Jätin hormoonit pois n.2 kuukautta sitten ja olen huomannut ryppyjen lisääntyneen ja kuntoni on huonontunut ;(

    Eli se virkeä reipas minäni on poispyyhkäisty. Nyt olen lihonut ja rupsahtanut silminnähden.
     
  21. Vuojenajat Vierailija

    Immeinenki rypistyy kuivassa. Katoppas ystäväiseni, nyt on lämmityskausi alkanut ja ulukoilimassa liikkeminen vähentynyt. Rypistyy siinä väkisellä. Ainaki minä.

    Se on jokavuotinen juttu. Kesällä kukoistaa ja talavella rupsottaa.

    Jos haluat sen entisen virkun immeisen takasin, mäne ulos. Kohenoo kunto ja rypytki siliää. Virkku ihiminen on itteesä tyytyväinen, sekin naamaa silottaa.

    Se on totista totta, mutta leikittä totta on sekin, jotta estrogeeni pitää meitä naisia virkeinä ja hyvinvoivina. On niin monta asiaa, joihin se vaikuttaa yleiskunnosta ihoon saakka. Minua se lihotti vähän, mutta en ole siitä lainkaan pahoillani. Se mua kenkuttaa, jotta en laiskuuttani viitsi liikkua niin paljon, kuin pitäisi. Se on korvien välistä kiinni, eikä hormoneista.
     
  22. helpotusta... Vierailija

    Joskus on mietitty sitä, kuinka ennen jo viisikymppinen oli vanha ja kuuskymppinen ihan vanhus. Mutta eipä silloin naiset popsineetkaan vaihdevuosilääkkeitä nykyiseen malliin eikä miehillä ollut viagraa jatkamaan niitä miehuullisia vuosia.

    Kyllähän se pitkään syöty estrogeeni vaikuttaa siihen, että näitä nuorekkaan näköisiä ellejä on yhä enemmän ja enemmän.

    Sitäpaitsi jos pariskunnan mies käyttää viagraa, niin onhan se aika suotavaa, että naisellakin on ns. paikat kunnossa, muuten homma voisi olla naiselle aika tuskallista.
     
  23. vain tukka kuivuu Vierailija

    Sen sanon, että neljän vuoden e-pillerikokeilu-luvulla riitti hormonivalmisteista. Ne vei seksihalut, toi ruokahalun = lihotti, teki äkeäksi ja ajoi miehen maanpakoon. Kolmea valmistetta kokeiltiin, sitten luovutin. Ensinnä riitti kondomi ehkäisyyn, myöhemmin vakiinnuin steriloidun miehen kanssa. Pillereiden lopettaminen palautti muutamassa kuukaudessa iloisuuteni, onnellisuuteni, seksihalut ja painokin alkoi pudota normaaliin parissa vuodessa. Ja sitten tietysti löytyi miehiäkin. Onneksi vaihtarivaivoista on kärsitty vain pikkasen, mutta hormoneihin en lankea ennenku vaihtoehtona on mielialalääkkeet ja pakkohoito... ei taida pelkoa olla kuitenkaan. Ulkonäkö ei ole rupsahtanut sen kummemmin. Vielä. 48 mittarissa. Luulevat alle nelikymppiseksi monet. Siihen vaikuttanee myös käyttäytyminen, yleinen elämänasenne ja vaatetus. Vasta muutaman vuoden olen tuntenut vanhenevani siinä mielessä että enää en niin jaksaisi lähteä mihinkään rientoihin. Tai jaksan, mutta harvemmin. Ennen olin jo menossa kun joku vähänkään vihjaisi. Hiukset on alkaneet kuivahtaa. Ei auta ulkoilu, sisäinen ravinto eikä tehohoidot. Varmatenkin hormonit syy, ja ei siinä mitään, lyhennetään ikään sopiviksi ;) Ehkä sitten alan näyttää vanhalta.
     
  24. tjaa Vierailija

    Niin - onkos vaihdevuosien käyttöön tarkoitetuilla hormoneilla samansuuntaisia vaikutuksia (yksilöllisiä) kuin e-pillereillä? Mulle ei tullut painoa e-pillereillä, rasvaisuuteen taipuvainen ihoni parani ja mielialakaan ei heilahdellut mutta seksihalut meni tyystin ja alapää kuiva kuin sahara. Sikäli hyvä ehkäisykeino :)
    Pillerit pois, ja johan palasi erotiikka tän ellin elämään;)

    Ihan vielä ei ole tarvinnut miettiä vv-hormonihoitojen tarpeelllisuutta mutta tuossa valossa en ole kovin innostunut niitä nauttimaan.
     
  25. Paljon mahdollista Vierailija


    Minulla loppui kuukautiset n. 53 ikáisenä ja minua luullaan aina vähän päältä 40v. En tiedä johtuuko tuosta mitä mainitsit vaiko geeneistä. En ole koskaan pysähtynyt miettimään. Menkat on olleet pois nyt parisen vuotta eikä mitään hikoiluja eikä oireita. Loppuivat vaan ja siinä se.
     

Jaa tämä sivu