Liian iso penis...auuuts

  • Viestiketjun aloittaja tipiti
  • Ensimmäinen viesti
Sitten kun
mun pippelin leveys on noin 8 cm pitkä ja 3cm levee
Kuuleppas Mikko. Sitten kun sä menet kouluun ja siellä opetetaan noita mittasuureita, niin silloin voit kertoa omat mittasi tarkemmin. Nyt voit vierailla muilla sallituilla sivuilla täällä netissä. Kun kasvat "isoksi pojaksi", huomaat kuinka ihanaa on olla olemassa ja elämässä aikuisena. Pienenä ei tiedä, kuinka ihanaa on olla aikuinen.
 
Viimeksi muokattu:
vanha ja seisomaton
olin nuorena ujo ja niinpä sain ensimmäisen kertani vasta 23 vuotiaana. Suhde kesti nelisen vuotta,mutta siitä ei sen enempää tässä.
Parin lyhytaikaisen kokeilun jälkeen menin Alma Materiin opiskelemaan ja yksissä pikkujouluissa tapasin tähän asti pitkäaikaisemman. Pikkujoulujen päätyttyä nostin opiskelukaverin T-paidan ylös ja suutelin paljaita tissejä. No lopputulosta tuskin tarvitsee kuvailla. Alettiin sitten tapailla ja joskus maalis-huhtikuussa hän ehdotteli että alettaisiin olla vakituisemmin. Ja syykin ilmoitettiin; silloin joulukuussa hän oli ollut 19-vuotais neiti Pieksämäen maalaiskunnasta ja oli koekäyttänyt eri miehiä. Lukumääräkin ilmoitettiin, olin joulukuussa ollut 58. ja minulla oli koko otannasta isoin kyrpä. Kymmenen vuotta sitä sitten kesti, kunnes neiti kyllästyi, ei kaluun vaan muuhun mieheen. Koetti vielä eron jälkeekin kokea samaa melaa, mutta ei ollut tyytyväinenn, ne muut syyt vaivasiivat liikaa,¨Mutta jos matematiikka käyttää väärin ja hän oli silloin jouluna 19v. aloittanut 15 v. ja varmaan ne 57 muuta pieniksi havaittua oli hylätty, me oimme kymmenen vuotta = niin siitä seuraa, että vastaan 114 muuta miestä.
Mittojani ei tässä kannata tarkemmin ilmoitella, mutta kovana on yli 20 cm ja halkaisija terskan kohdalla jotain 5 cm.
Että sellainen se kelpasi testaajallekin.
 
Vanha rouva
Kyllä sitä vanhanikin yllätyksiä löytyy, työpaikalla menin veskiin ja nuori poika oli jättänyt oven lukitsematta. Sillä oli housut kintuissa ja runkkas ISOA kullinsa, tönäsin oven kiinni mutta kiinnostuksesta katoin ovenraosta kun tyydytti itseään loppuun asti. Tuli pois veskistä ja sano etten kerro kenellekkään, sanoin jos saan katsellella uudeskaan niin en kerro. Tuli luokseni ja sain katsella nuorta alasti KULLI kovana, siinä meikäläisen kymmenen vuoden kuiva kausi loppu kun komensin päälleni naimaan. Kyllä tuntu, en mitannut kun sai kolkyt vuotta isoa munaa kunnolla kun seiso jatkuvasti. Kyllä seksihalut heräsivät vaikka oli vittu kipeenä valillä.
 
Sultahan se käy

Kuuno oli aamuyöstä nuori ja nättikin kai. Nyt iltapäivällä Kuunosta tuli Vanha rouva. Kuunosta on monelle ja kyllä sille sattuukin monenlaisia seikkailuja, ("valillä").
 
Viimeksi muokattu:
huolimaton
Kyllä sitä vanhanikin yllätyksiä löytyy, työpaikalla menin veskiin ja nuori poika oli jättänyt oven lukitsematta. Sillä oli housut kintuissa ja runkkas ISOA kullinsa, tönäsin oven kiinni mutta kiinnostuksesta katoin ovenraosta kun tyydytti itseään loppuun asti. Tuli pois veskistä ja sano etten kerro kenellekkään, sanoin jos saan katsellella uudeskaan niin en kerro. Tuli luokseni ja sain katsella nuorta alasti KULLI kovana, siinä meikäläisen kymmenen vuoden kuiva kausi loppu kun komensin päälleni naimaan. Kyllä tuntu, en mitannut kun sai kolkyt vuotta isoa munaa kunnolla kun seiso jatkuvasti. Kyllä seksihalut heräsivät vaikka oli vittu kipeenä valillä.

Samoin,
Mieheni tuttavalla on kyllä mahtava vehje... ja hän joskus leikillään vitsaili illanistujaisissa , että
kokoa löytyy. Tuossa alkukesästä juhlittin porukalla. Hain saunapuita ja mies oli kusella rakennuksen nurkalla. Meinas tippua puut sylistä kun näin sen. Seurasin vielä uteliaan kaverusten saunomista uinteineen , kun miehen elin shokeeras kerta kerralta enemmän.

Grillailin siinä ja hän tuli ihan pokkana siihen seisoskelemaan munasillaan ja nolotti kun katse harhaili jalkovälissä koko ajan. Teki mieli heittää mekko korviin ja pyllistää ! Oli selvää että mies halusi panna minua myös.

Parin viikon perästä olin kesäpaikalla ja vesipumppu reistaili. Oma mies oli kotona töissä. joten soitin apua ko. mieheltä. Kävin uimassa ja kuulin auton äänen takapihalta. Näin pukuhuoneen ikkunasta että ko "apu" saapui. En varmaan sen enempää ajatellut, mutta en vain pukenut mitään päälle ja odotin että hän yllättää minut ilkosillaan. Rupesin muka puhdistaan lattiaa perse pystyssä ja tovin päästä tunsin että joku katselee portailla touhujani. No, käännyin sitten ja mukamas säpsähdin.. Kaveri ei ollut moksiskaan ja katseli minua röyhkeästi kaikkialle.. Laiton sellaisen kevyen aamutakin niskaan ja mentiin katsomaan pumppua. laittoi vaan vettä ja siitä se lähti. Mies yritti neuvoa mikä oli vikana , seisten takanani . Ojenti kätensä kainaloni alta ja otti rinnoista kiinni. Painoi etumuksensa pakaroihini ja tunsin hänen kullinsa selvästi.
Kääännyin ympäri ja estelemättä annoin hänen kokeilla märkää tavaraani. Ei tarvinut paljon jutella, kun siirryttiin asuinrakennukseen, vuoteeseen. En ollut koskaan kokeillut miestäni suurempaa ja nyt oli kyllä tilaisuus parhaimmillaan. Mies nai isolla mulkullaan kyllä tajun kankaalle ja sain vielä toisenkin kerran paussin jälkeen. Totesi vain , että kauheeta meteliä kyllä pidät.. tiesi kyllä syyn siihenkin.
Juotiin kahvit lämpimissä merkeissä ilman häpeää. Huumorimiehenä lähtiessään sanoi, että toivottavasti menee jotain rikki pian. Sanoin ihan vahingossa, että huomenna leikkaan nurmikon ja varmaan kone menee rikki. Hän hymyili hurmaavasti ja sanoi, että varmaan aamupäivällä se on jo hajalla. Vastasin, että on varmasti. Nyt näitä rikkinäisiä vehkeitä piisaa ...
 
Viimeksi muokattu:
Andere
Olen aina suhtautunut varauksella noihin kokojuttuihin ja uskonut, että tavallisellakin pärjää mutta jokin aika sitten eräs vanha tuttavani, rouva Jen.. sanotaan nyt näin, kertoi minulle uskomattoman tarinan. Hänen naapuriinsa rivitaloon oli muuttanut nuori mies, joka ei ollut älyllä pilattu. Itse asiassa he olivat tutustuneet kun tämä Erko.. oli tullut pyytämään häneltä, vanhalta naiselta, apua jossain ihan arkisessa asiassa, jota nuorukainen oikeasti ei ollut osannut itse selvittää. Kaveri kai on suoraluontoinen eikä kovin ujo mutta hänellä on aivan valtavan paksu ja nopeasti kovaksi jäykistyvä kalu. Tämä rouva ei ole ollut miesten kanssa vuosiin tekemisissä ja nyt pam. Poika oli suoraan sanoen pyytänyt häneltä sitten jossain tilanteessa ja vanha rouva oli heltynyt ja antanut ensimmäisen kerran ja rouva kertoi, että jo tuo ensimmäinen kerta oli ainutlaatuinen, se nuorukaisen helpotus hänen saadessaan naista oli ollut antajalle kaikin puolin huima kokemus.

Kuuntelin tuon tarinan aivan hämmentyneenä. Nainen, joka on ollut jo valmis lopettamaan kaikenlaisen seksuaalisen kanssakäymisen tapaa kaverin, joka tarvitsee häntä ja auttaa missä pystyy taas toisipäin. Heillä synkkaa siis aivan ihmisinäkin. Vakuuttavin rouvan kertomuksessa oli tapahtuma pari viikkoa sitten. Tämä rouva Jen.. oli ollut naistuttavansa luona muutaman päivän toisessa kaupungissa ja naisen palatessa kotiin poika, laillisen ikäinen nuorukainen siis mutta vielä muuten poika, oli ollut hänen ovellaan jo muutaman minuutin kuluttua. Nainen kertoi, että hän ei ehtinyt peseytyä eikä riisua muuta kuin alushousut. Kodinhoitohuoneessa hänellä on pöytä, jonka päällä hän usein on ollut tämän tuttavuuden aikana mahallaan ja hän kertoi, että tuolla pöydällä hän oli taas kohta, hän oli todella täynnä pojan työntyessä häneen takaapäin ja hän tunsi olevansa haluttu ilman ehtoja. Hän sai itsekin useamman kerran, hän antoi pojan naida niin kuin tämä halusi ja hän tunsi itsensä myönteisellä tavalla pehmitetyksi. Uudestaan ja uudestaan ja ensin niin, että poika ei edes vetänyt ulos hänestä välillä, purkauduttuaan hänen sisäänsä odotti poski painautuneena naisen selkää vasten, syvään hengittäen, kivikovana ja sykkivänä pitäen kiinni rouvan rinnoista ja alkoi sitten taas siemenen puristuessa ulos paksun elimen venyttämästä emättimestä.
 
JAANA
heh heh oltiin miehemme kanssa afrikassa ja tullessamme sieltä näin mieheni juhlakunnossa - kun seksiä harrastamaan ruvettiin ja kyllähän sinne survaistiin koko jötkäle - miehelläni on reilussa juhlakunnossa 32 senttimetriä. tämä on nyt mitattu mikrometrillä ja myös laser-laitteistoilla. kyllä vain pitää paikkansa. ihan mukavaahan tämä on. paksuutta 23 cm.... =)

meillä menee hyvin. perhe auto ja asunto maksettu, muna iso miehellä- loppu.
 
mitä
Itsellä 18-20 cm penis ja ympärysmitta sen 14 cm, 16 liian iso? En mitenkään kehuskele itseäni vaan oikeesti kiinnostaa tietää et onko liikaa.. vielä kuitenki kasvuikää muutama vuos.onko yksilöllistä että kuinka paljon pystyy ottaa?
 
Keijo87
Hei kaikille! Olen Ranualainen nuori mies (Ranua, Lappi) ja minulla
on suuri ongelma, nimittäin liian suuri peenis. Jo ala-asteella ongelman huomasin,
kun miestenhuoneessa pisuaarin äärelle kivutessani näin kaverin, joka piti
pippelistä YHDELLÄ kädellä ja käsi peitti KOKO kalleuden. Samalla
hetkellä pidin aisastani kaksin käsin, ja silti VAIN puolet peeniksestäni
peittyi.

Ja näin, lähes viidentoista vuoden jälkeen ongelma on kasvanut entisestään.
Eihän limusiiniakaan saa mahtumaan pikku Fiatille tarkoitettuun autotalliin.
Hyvät alkulämmöt, runsas voitelu taikka rauhallinen aloitus eivät auta.
Ei vaan mene sisään.

Lisäksi, en ole ongelmani kanssa yksin, vaan samojen ongelmien kanssa
painii JOKAINEN alunperin Ranualta kotoisin oleva miespuolinen henkilö.
Olemmekin miettineet, onko kyseessä perintö vai onko luontoäiti vain päättänyt
että tämän kunnan rajojen sisäpuolella oleville suodaan suuret sukukalleudet.

Suuren koon lisäksi lähes jokaisella meistä on ERIKOINEN erektio-ongelma:
peenis ei laske, ei sitten millään. Ja sehän tuottaa kesällä uimarannalla
ratkiriemukkaita tilanteita, kun kanki on kovana kun vähänkin bikiniä vilahtaa.

Nyt kysyisin apua, tarvitseeko MEIDÄN mennä pienennysleikkaukseen,
jotta voisimme viettää normaalia elämää niin biitsillä kuin makuukammarissakin?
Vai onko muita vaihtoehtoja?

P.S. Kovien pakkasten vuoksi saamme HETKITTÄISTÄ helpotusta ongelmaamme,
kun makaamme muutaman tunnin lumihangessa MAHALTAAN.
Tällöin tilanne LÄHES normalisoituu hetkeksi.

Kiitos kaikille vastaajille jo etukäteen! Jokainen neuvo tulee tarpeeseen.
 
Lissi
heh heh oltiin miehemme kanssa afrikassa ja tullessamme sieltä näin mieheni juhlakunnossa - kun seksiä harrastamaan ruvettiin ja kyllähän sinne survaistiin koko jötkäle - miehelläni on reilussa juhlakunnossa 32 senttimetriä. tämä on nyt mitattu mikrometrillä ja myös laser-laitteistoilla. kyllä vain pitää paikkansa. ihan mukavaahan tämä on. paksuutta 23 cm.... =)

meillä menee hyvin. perhe auto ja asunto maksettu, muna iso miehellä- loppu.

Niin munallako tämä kaikki on maksettu ?

Laittaisinko minäkin ukoni tienaamaan, hmmm :), eipähän aina olisi avannolla vonkaamassa.
 
Viimeksi muokattu:
Sukisuki
Onkai noita mulkkuja kaiken kokosia ja näkösiä, mutta ompa niitä pillujakin. Toisilla on niin tiukka ettei meinaa sisään sopia ja toisilla on sellanen lörttihörö, ettei meinaa saada edes tulemaan millään.
 
Aslakki
Hei kaikille! Olen Ranualainen nuori mies (Ranua, Lappi) ja minulla
on suuri ongelma, nimittäin liian suuri peenis. Jo ala-asteella ongelman huomasin,
kun miestenhuoneessa pisuaarin äärelle kivutessani näin kaverin, joka piti
pippelistä YHDELLÄ kädellä ja käsi peitti KOKO kalleuden. Samalla
hetkellä pidin aisastani kaksin käsin, ja silti VAIN puolet peeniksestäni
peittyi.

Ja näin, lähes viidentoista vuoden jälkeen ongelma on kasvanut entisestään.
Eihän limusiiniakaan saa mahtumaan pikku Fiatille tarkoitettuun autotalliin.
Hyvät alkulämmöt, runsas voitelu taikka rauhallinen aloitus eivät auta.
Ei vaan mene sisään.

Lisäksi, en ole ongelmani kanssa yksin, vaan samojen ongelmien kanssa
painii JOKAINEN alunperin Ranualta kotoisin oleva miespuolinen henkilö.
Olemmekin miettineet, onko kyseessä perintö vai onko luontoäiti vain päättänyt
että tämän kunnan rajojen sisäpuolella oleville suodaan suuret sukukalleudet.

Suuren koon lisäksi lähes jokaisella meistä on ERIKOINEN erektio-ongelma:
peenis ei laske, ei sitten millään. Ja sehän tuottaa kesällä uimarannalla
ratkiriemukkaita tilanteita, kun kanki on kovana kun vähänkin bikiniä vilahtaa.

Nyt kysyisin apua, tarvitseeko MEIDÄN mennä pienennysleikkaukseen,
jotta voisimme viettää normaalia elämää niin biitsillä kuin makuukammarissakin?
Vai onko muita vaihtoehtoja?

P.S. Kovien pakkasten vuoksi saamme HETKITTÄISTÄ helpotusta ongelmaamme,
kun makaamme muutaman tunnin lumihangessa MAHALTAAN.
Tällöin tilanne LÄHES normalisoituu hetkeksi.

Kiitos kaikille vastaajille jo etukäteen! Jokainen neuvo tulee tarpeeseen.
 
Jiklkjhjk
Nyt puhut kyllä ihan pskaa. Se mihkään siitä veny. Pienikullisten kitinöitä. Ei noita kannata uskoa. Oma muija synnyttänyt 7 kakaraa, eikä vielä edes viisikymppisenä mahdu sattumatta 3 sormea rinnakkain. Isolla kalulla jyystetty vuosikymmeniä. Puolivuotta synnytyksestä ja taas on ollut yhtä piukka. Rakenne kysymys, eikä muuksi muutu.
Jos on kerran vuosia jyystetty isolla kalulla, miksi ei 3 sormea mahdu sisään sattumatta...? Jauhat siis paskaa vain
 
Viimeksi muokattu:
Tomppa
Melkein liian iso vaimolleni.
Synnytys nyt ei vaikuta pillun kokoon mitenkään. Sen pituus/syvyys ei muutu mihinkään, eikä leveyskään. Pillu palautuu alkuperäsiin mittoihin puolessa vuodessa, jos nainen vähänkään treenaa tai sitten joka tapauksessa. Meillä on 4 lasta, joten tuostakin on kokemusta.
Olisi mukava tavata tällainen Xy1:n kaltainen ukkomiessonni :)
 
Viimeksi muokattu:
Miksu
Nämä penis-keskustelut ovat hiukan hassuja lueskella, mutta kun nyt luin niin vastaan omalla näkemykselläni. Minulla on suomalaisen grillimakkaran kokoinen penis, 14 cm pituus mutta paksuus on mittaamatta, viittaan grillimakkaraan. Olen ollut yhdynnässä n 350 naisen ja bi-seksuaalisuudestani johtuen n 100 miehen kanssa. Olen antanut ja saanut.Kokemukseni mukaan anaaliin mahtuu liukkarin kanssa isokin penis, mutta peniksen koko ei kerro nautinnon määrästä juuri mitään. Naisen vagina venyy paremmin kuin anaalipuoli ja naiseen saa työnnettyä suuren kalun suht helposti, työntö syvyys määräytyy naisen koon mukaan. Mielestäni huonoin paketti on heikko erektio ja nopea laukeaminen. Parhaat kokemukset ovat syntyneet kokonaisuuden hallinnasta, huumorintajusta, tilannetajusta ja oman sukuelimen tai kehon aukon sopeuttamisesta kumppanin sukuelimeen tai kehon aukkoon molempien nautintoa lisäävällä tavalla. Olen itse perso oraaliseksille, eli pidän suuseksistä. Kädet ja sormet pidän aina mukana erotiikassa. Niillä voi hyväillä kumppania yhdynnän aikana, läpsiä tai hieroa, tarpeen ja halujen mukaan. Olen tietoinen siitä, että jotkut naiset haluavat isoa penistä. Tavattuani sellaisen naisen olen ottanut leikkiin mukaan dildoja ja/tai straponin. Oman peniksen sijaan voi isoa haluavalle naiselle tarjota strapon-vyölle kiinnitettynä häntä miellyttävää kokoluokkaa olevaa tekopenistä. Nykyiset materiaalit tekopeniksissä ovat sitä luokkaa, että niillä saa naisen nauttimaan. Muutaman orgasmin jälkeen naisen paikat "kiristyvät" ja herkistyvät, jonka jälkeen voi aloittaa yhdynnän käyttäen omaa penistään. Tämä on myös itsetuntokysymys. Täytyy tiedostaa mitä on, miten sitä käytetään, mikä on pääasia ja jos toisesta välittää niin miten hänen nautintoaan voi lisätä. Ja jos naiselle käy, voi itse työntyä anaaliin ja laittaa vaginaan dildon, jolloin täyttöaste on jo varsin hyvä. Yhden yön suhteet ovat yleensä pinnallisia eikä niiden perusteella kannata tehdä omasta tai toisen seksuaalisuudesta liian pitkälle meneviä tulkintoja. Näkemykseni mukaan suunnilleen 8-10 yhdyntäkerran jälkeen alat päästä edes vähän jyvälle kumppanistasi. Minun mielestäni miehet ovat turhan yhdyntäkeskeisiä. Ajatuksena on iso, turpea kalu ja sen sisälle tuuppiminen. Seksi ja erotiikka on paljon enemmän kuin tuota. Älkää tuijottako pornoa netistä ikäänkuin ne olisivat opetusvideoita. Ne ovat pelkkää pornoa. Vinkkinä kaikille miehille: oli kalusi ihan minkälainen tai kokoinen tahansa, opettele käyttämään suutasi, käsiäsi, kehoasi ja kaluasi. Iloista seksielämää kaikille sukupuoleen katsomatta!
 
Viimeksi muokattu:

Yhteistyössä