JaninaK
Miehellä oli keväällä suhde työkaveriin. Tai no, silloin hän jäi siitä kiinni.
Aluksi väitti, että kyse oli vain kolmen viikon jutusta, mutta myöhemmin selvisi, että suhdetta oli kestänyt ainakin kolme kk. Lisäksi mies oli tälle naiselle arvostellut minua.
Kesän aikana tuntui, että asia saadaan selvitettyä ja siitä pääsee yli. Moni asia korjaantui parisuhteessamme, seksi mukaan lukien. Välillä luulin, että asia ei vaivaa enää, mutta aina se tulee takaisin ja iskee lujaa. Ei sitä voi unohtaa ja kaiken lisäksi mies edelleen työskentelee samassa paikassa.
Haluaisin puhua miehen kanssa siitä, mutta hän ei ymmärrettävästi jaksa. Minä en voi unohtaa ja vain olla, kuin ei olisi mitään ollutkaan. En koe oikeaksi kulkea käsikädessä tai saada mieheltä hempeitä viestejä. Onhan niitä kiva saada, mutta sitten muistan samantien, että sitä samaa se toinen nainen sai
Ei meidän suhde ole enää mitenkään "meidän kahden juttu". Se on tahrattu ja likainen. Olin ennen niin ylpeä meidän suhteestamme, mutta nyt en enää pysty.
Vaikka suhdetta ei tietääkseni enää ole ja asioista on puhuttu, olen huomannut, että omat tunteenit ovat alkaneet viilentyä miestä kohtaan. Olen alkanut näkemään unta jostain vuosien takaisista miesystävistä ja jopa ensi-ihastuksestani teiniajoilta.
Ajattelen välillä ahdistuksen tullessa joko sitä, että ammun itseni tai sitten sitä, millaista olisi elää yksin, omassa asunnossa, ilman miestä ja hänen lapsiaan.
Mutta en tiedä miten tätä kestän enää pitkään. Mitä sellaisesta suhteesta tulee, joka on tahrattu!?
Aluksi väitti, että kyse oli vain kolmen viikon jutusta, mutta myöhemmin selvisi, että suhdetta oli kestänyt ainakin kolme kk. Lisäksi mies oli tälle naiselle arvostellut minua.
Kesän aikana tuntui, että asia saadaan selvitettyä ja siitä pääsee yli. Moni asia korjaantui parisuhteessamme, seksi mukaan lukien. Välillä luulin, että asia ei vaivaa enää, mutta aina se tulee takaisin ja iskee lujaa. Ei sitä voi unohtaa ja kaiken lisäksi mies edelleen työskentelee samassa paikassa.
Haluaisin puhua miehen kanssa siitä, mutta hän ei ymmärrettävästi jaksa. Minä en voi unohtaa ja vain olla, kuin ei olisi mitään ollutkaan. En koe oikeaksi kulkea käsikädessä tai saada mieheltä hempeitä viestejä. Onhan niitä kiva saada, mutta sitten muistan samantien, että sitä samaa se toinen nainen sai
Ei meidän suhde ole enää mitenkään "meidän kahden juttu". Se on tahrattu ja likainen. Olin ennen niin ylpeä meidän suhteestamme, mutta nyt en enää pysty.
Vaikka suhdetta ei tietääkseni enää ole ja asioista on puhuttu, olen huomannut, että omat tunteenit ovat alkaneet viilentyä miestä kohtaan. Olen alkanut näkemään unta jostain vuosien takaisista miesystävistä ja jopa ensi-ihastuksestani teiniajoilta.
Ajattelen välillä ahdistuksen tullessa joko sitä, että ammun itseni tai sitten sitä, millaista olisi elää yksin, omassa asunnossa, ilman miestä ja hänen lapsiaan.
Mutta en tiedä miten tätä kestän enää pitkään. Mitä sellaisesta suhteesta tulee, joka on tahrattu!?