nipsu
Hei! Mitä mieltä olette; tavattiin miehen 28v kanssa noin kuukausi sitten yhteisten ystävien suosittelemana. Meitä yhdistää musiikki ja taide. Ollaan molemmat vähän ylipainoisia, meillä ei ole lapsia. Mulla on takana avioero, josta aikaa. Olin naimisissa narsistisen miehen kanssa.
Kun tutustuin lisää, huomasin, että minua alkoi ärsyttää muutamat seikat; mies puhuu päälle aika rajusti, unohdan mitä sanon. Tulee tunne, ettei häntä kiinnosta. Meillä on eroavaisuutena myös usko, minä olen uskossa, mutta hän välillä puhuu hyvin ikävästikin uskosta, vaikka tietää sen olevan minulle tärkeää. Kun kerroin, että olisi kiva käydä yhdessä seurakunnan tilaisuuksissa, niin hän koki sen painostavana ja jopa vähän manipuloivana. (Huh). Tämä miehen katsantokanta on niin erilainen kuin miten ystävät ja vanhemmat minut näkevät. Olen kiltti ja hienotunteinen. En halua pahaa.
Nyt kävin hänen luonaan siivoamassa ja tekemässä ruokaa kun hän oli kipeä, niin vältteltiin ikäviä aiheita, mutta siltikin hän puolileikillään sanoi keskustelun, että "sinussa on joitakin ikäviä piirteitä, mutta kyllä minä ne kestän".
Tulee kysymys, että onko tämä mies aika röyhkeä ja narsistinen? Kun miettii, niin hänellä ollut tähän mennessä vain yksi pidempi suhde (2v). Hän on myös hieman komentelija, keittiössäkin kertoo miten asiat tehdään, vaikka hänen paikkansa on aika läävä. Joutui vähän perumaan sanojaan, kun ruoka, jota hälle tein, oli niin hyvää. Mutta tällainen ihmeellinen vastakkainasettelu. Jos joku tulisi minulle kokkaamaan, niin en urputtaisi!
Hän on sanonut, että haluaa edetä hitaasti.. Eli ei välttämättä soita joka päivä ja jos laitan vaikka kuvia, eivastaa. Ei myöskään halua puhua "ikävistä" asioista. Eli tunteista. Sanoo, että hän mieluummin miettii asioita yksinään kuin minun kanssa. Minä olen keskusteleva, tietenkin.
Hän sanoi myöskin,että haluaa tosiaan edetä hitaasti. On puhunut, että haluaa tutustua stressittömästi, ilman paineita. Toisaalta kutsuu minua kaverivaellukselle, mutta sitäkin ehkä vähän katui, kun ei laittanut heti kutsua.
Alussa meillä meni ehkä yli siinä, että puhuttiin avioliitosta ha lapsista, hän itse oli innokas. Sitten se muuttui ja hän sanoi, että häntä ahdistaa.
Ollaan kunpikin vähän ylipainoisia ja puhuttu että laihdutetaan. Eli ei kai tää voi ulkoisista seikoista kiikastaa?
Oon oikeasti mukava nainen ja tällainen ihmeellinen venyttely tai epävarmuus ahdistaa. Mies ei ole varma tunteistaan, vaikka on sanonut, että ei kai hän muuten kanssani viettäisi aikaa.
Mulla on sellainen olo, että miehellä on ylikorostuneen hyvä kuva itsestään "saaliina", huonot keskustelutaidot, näkee minut jotenkin "uhkana", melko välinpitämättömästi suhtautuu minun tunteisiin.. ? On ollut paha mielim vaikka pitäisi varmasti olla näin kuukauden jälkeen hyvä mieli. Olen omalta puolelta jatkanut tutustumista, koska ystävä suositteli, että tutustuttais. Tosin ei hänkään tunne syvällisesti miestä, vaan harrastuksen parista.
Mitä mieltä olette? Kannattaako tutustumista jatkaa?
Kun tutustuin lisää, huomasin, että minua alkoi ärsyttää muutamat seikat; mies puhuu päälle aika rajusti, unohdan mitä sanon. Tulee tunne, ettei häntä kiinnosta. Meillä on eroavaisuutena myös usko, minä olen uskossa, mutta hän välillä puhuu hyvin ikävästikin uskosta, vaikka tietää sen olevan minulle tärkeää. Kun kerroin, että olisi kiva käydä yhdessä seurakunnan tilaisuuksissa, niin hän koki sen painostavana ja jopa vähän manipuloivana. (Huh). Tämä miehen katsantokanta on niin erilainen kuin miten ystävät ja vanhemmat minut näkevät. Olen kiltti ja hienotunteinen. En halua pahaa.
Nyt kävin hänen luonaan siivoamassa ja tekemässä ruokaa kun hän oli kipeä, niin vältteltiin ikäviä aiheita, mutta siltikin hän puolileikillään sanoi keskustelun, että "sinussa on joitakin ikäviä piirteitä, mutta kyllä minä ne kestän".
Tulee kysymys, että onko tämä mies aika röyhkeä ja narsistinen? Kun miettii, niin hänellä ollut tähän mennessä vain yksi pidempi suhde (2v). Hän on myös hieman komentelija, keittiössäkin kertoo miten asiat tehdään, vaikka hänen paikkansa on aika läävä. Joutui vähän perumaan sanojaan, kun ruoka, jota hälle tein, oli niin hyvää. Mutta tällainen ihmeellinen vastakkainasettelu. Jos joku tulisi minulle kokkaamaan, niin en urputtaisi!
Hän on sanonut, että haluaa edetä hitaasti.. Eli ei välttämättä soita joka päivä ja jos laitan vaikka kuvia, eivastaa. Ei myöskään halua puhua "ikävistä" asioista. Eli tunteista. Sanoo, että hän mieluummin miettii asioita yksinään kuin minun kanssa. Minä olen keskusteleva, tietenkin.
Hän sanoi myöskin,että haluaa tosiaan edetä hitaasti. On puhunut, että haluaa tutustua stressittömästi, ilman paineita. Toisaalta kutsuu minua kaverivaellukselle, mutta sitäkin ehkä vähän katui, kun ei laittanut heti kutsua.
Alussa meillä meni ehkä yli siinä, että puhuttiin avioliitosta ha lapsista, hän itse oli innokas. Sitten se muuttui ja hän sanoi, että häntä ahdistaa.
Ollaan kunpikin vähän ylipainoisia ja puhuttu että laihdutetaan. Eli ei kai tää voi ulkoisista seikoista kiikastaa?
Oon oikeasti mukava nainen ja tällainen ihmeellinen venyttely tai epävarmuus ahdistaa. Mies ei ole varma tunteistaan, vaikka on sanonut, että ei kai hän muuten kanssani viettäisi aikaa.
Mulla on sellainen olo, että miehellä on ylikorostuneen hyvä kuva itsestään "saaliina", huonot keskustelutaidot, näkee minut jotenkin "uhkana", melko välinpitämättömästi suhtautuu minun tunteisiin.. ? On ollut paha mielim vaikka pitäisi varmasti olla näin kuukauden jälkeen hyvä mieli. Olen omalta puolelta jatkanut tutustumista, koska ystävä suositteli, että tutustuttais. Tosin ei hänkään tunne syvällisesti miestä, vaan harrastuksen parista.
Mitä mieltä olette? Kannattaako tutustumista jatkaa?