Mies pettää, minä annan anteeksi...

En tiedä mitä haen tällä kirjoituksellani. On vaan niin paha olla, niin paha olla. Ihan sama mitä sanoja yritän käyttää kuvailemaan oloani, ei ne koskaan kuvaa sitä miltä minusta tuntuu. Itken hysteerisesti, kun on niin paha olla.

MIes on pettänyt minua yhden illan juttuja (ainakin omien sanojensa mukaan) jo viisi kertaa vuoden aikana?!?!?!??! Uskomatonta! Ja minä en vaan saa rohkeutta lähteä suhteesta. Miksi mies edes tunnustaa pettämiset? Haluaako hän sitä kautta minun ottavan eron suhteesta? Halveksiiko hän minua? Olenko hänelle vaan yhdentekevä? Toisaalta hän sanoo, että on kykenemätön olemaan kunnon mies, joka pysyisi sanojensa takana. Ei halua kuulemma tuhota minun elämää. Mutta silti odottaa minun tekevän ratkaisevan liikkeen erosta. Ei minulla on rohkeutta siihen.

Miksi mies pettää minua? Olen (tiedän se varsin hyvinkin), että olen kaunis, viehättävä, fiksu nainen. Mutta minulla ei ole itsetuntoa! Sitäkö mies haluaa polkea? OLenko minä syypää hänen pettämisiin? Provosoinko häntä siihen?

Olen vaan niin rikki, etten oikeastaan välitä vaikka joku haukkuisi minut tämän takia, mitä olen kirjoittanut. Kunhan kirjoitan... On vaan niin paha olla....

VOi kun joku ottaisi syliin ja sanoisi, että kyllä kaikki järjestyy ja että elämä lupaa minulle jotain hyvää.. Ja vaikka sitä joku lupaisi, en sitä usko. Voi kunpa voisi uskoa, niin uskaltaisi...

Voiko mies muuttua? Onko hänellä jokin kriisi vai onko tosiaan minussa vika? Mies ei ole pettänyt edellisiä kumppaneitaan, mutta minua on siis jo viisi kertaa. Vika taitaa tosiaan olla minussa. Mutta mikä se vika on? Onko se huono itsetuntoni? Oikeuttaako se silti kohtelemaan minua huonosti? Avainhan on kaiketi se, etten saisi antaa kohdella itseäni näin huonosti, mutta kun ei ole itsearvostusta, niin mistä sitä saisi ostaa. Ei sellaista hetkessä kehitetä. Ja uskokaa tai älkää teen todella töitä sen eteen. Kolme vuotta terapiaakin jo takana. Mutta olen kait aika toivoton tapaus.

Oma terapeuttini ja pariterapeuttimme ovat ihmetelleet miten ihmeessä olen vielä tässä suhteessa. Minulla olisi kuulemma kaikki mahdollisuudet saada onnellinen parisuhde. Ns. markkina-arvoa minulla heidän mukaan olisi. Vaan kun en osaa uskoa tulevaisuuteen.

Sekavaa ajatusten virtaa... Auttoi vähän, kiitos

 

Itsetuntoasi en osaa parantaa, mutta sen sanon, että pettäminen on aina ja vain pettäjän vika ja syy. Petetyn ei koskaan. Huonolla itsetunnolla varustettu pettäjä sen saattaa yrittää vierittää petetyn niskoille. Ehkä miehesi kärsii siitä, että olet viehättävä ja sinulla on "markkina-arvoa " ja yrittää todistaa itselleen, että hän kyllä kelpaa muillekin.

Mitä sinä pelkäät irtiotossa? Yksin oleminen ei ole kamalaa ja ennenpitkää olet valmis uuteen suhteeseen ja löydät sen maailman ihanimman ihmisen, joka on vain sinua varten.

 

Olen käynyt saman läpi kuin sinä ja jälkeen päin katselen itseäni yhä ihmetellen, miksi ihmeessä (ja suoraan sanottuna helvetissä!) jäin sellaiseen suhteeseen. Mutta kuten sen sanoit, kun ei uskalla lähteä niin ei uskalla lähteä...sitä pelkää, ettei saakaan mitään tilalle, pelkää yksinäisyyttä, taloudellista pärjäämistä, itseään, elämää, muiden reaktioita, mitä vain. Ja kuvittelee, että se on kuitenkin oikeaa rakkautta se pettäjän kanssa oleminen, kun onhan hän kuitenkin aika ihana yksilö.

Niin oli minullakin ihana mies, mutta pettäjä. Kolmekymppinen, kaunis, akateeminen ja kaikin puolin hyvä nainen olin itse ja kuvittelin, että juuri tämän miehen kanssa elän aina ja ikuisesti. Mutta sitten en enää sietänyt. Petti kaverini kanssa vielä kaiken päälle ja nöyryyttivät minua niin, että moni muu tiesi heistä, mutta minä en.

Eräänä tuskaisena yönä sain tarpeekseni ja heitin hänet ulos. Aamulla joutui lähtemään matkalaukkujensa kanssa. Meni toisen naisen luo. Minä itkin silmät päästäni, pelkäsin miten selviän, mutta niin pitkälle oli paha oloni mennyt, etten enää jaksanut. Mies otti oman asunnon ja minä päätin, etten takaisin ota vaikka mikä tulisi, sillä tuollaiset miehet eivät muutu. Rakastin häntä mielestäni, mutta vasta jälkeen päin tajuan, että se oli riippuvuutta ja sitä, että kuvittelin tuon miehen tekevän minusta jotenkin täydemmän kuin olisin mielestäni yksin ollut.

Pakotin itseni olemaan yksin. Matkustelin, tein töitä, opiskelin, virittelin viikko-ohjelmat täydeksi että oli muuta miettimistä, kävin psykologilla, tapasin ystäviäni. Ja eheytin itseäni. Tie ei ollut helppo, mutta kannatti. Opin, ettei pidä tyytyä vaan itselleen voi ja pitää vaatia hyvää. Mieluummin yksin kuin huonossa suhteessa.

Tapasin nykyisen mieheni vuoden kuluttua erostani. Olin yhä kesken, mutta sen verran järjissäni, että tajusin löytäneeni hänessä luotettavan, rehellisen, huumorintajuisen ja naista kunnioittavan miehen. Kaikki miehet eivät ole samanlaisia sikoja kuin petturit - on toisenlaisiakin. Kaiken kukkuraksi nykyinen mieheni on niin paljon parempi keskustelija, rakastaja, ystävä ja tukija, että nyt tuntuu suorastaan hulluudelta, että ylipäänsä jäin edelliseen suhteeseen.

Minä sanon sinulle, että ota jalat allesi. Huonommin sinulle ei voi käydä, vaan paremmin käy. Lähde hyvä nainen lähde, ja löydä elämäsi uudelleen.

 

En löydä nyt lohdun sanaa sulle, halusin vaan kertoa et kirjoituksesi riipaisi kovasti ja sympatioita ja voimaa lähti täältä ajatusten kera!

 

Kyllä suhde voi eheytyäkin, mutta ei ilkman miehesi tahtoa ja heräämistä. Sinä et saa häntä heräämään. Josko lähtösi sitten, en tiedä.
Olen kokenut saman ja kyllä se kuule riippuvuutta on, läheisyyden tarvetta ja kaikkea tuota mitä ihminen kaipaa. Normaaleja asioita, mutta niitä nyt vaan odotat väärältä ihmiseltä.
Kun sain siirron tehtyä, olipa oloni hyvä.Heikkoudehetkiäkin toki tuli, mutta silti sanon, lähde jos et saa miestä lähtemään. Onni on edessäsi. Vain menneisyyden varjot pimentävät näkökenttäsi. Rukoilen puolestasi.

 

Kiitos paljon vastauksista, suurimmasta osasta niistä. Tässä ei tosiaankaan ole kysymys provosta!

Joku ihmetteli, miksi ei lähde suhteesta. Minä teen kuulkaa ihan varmasti sen parhaani mihin pystyn tässä tilanteessa. Miksi kukaan ajattelisi, että teempä tässä toiseksi parastani mihin pystyn, en vaan viitsi tehdä parastani. Ei se sillä tavalla mene. Kun ei ole eväitä vaan enempään.

Sain erittäin hyviä näkökulmia teiltä ja uskoa yrittää uskoa parempaan suhteeseen. Ensin pitäisi päästä tästä vaan irti. Sitäkin toisinaan toivoo, että joku "pelastaisi" minut pois tästä. Tosiasia on se, etten miestä edes enää rakasta. Kuinka tuollaista paskaa voisikaan rakastaa. Siksi olisin valmis tunneperäisesti aloittamaan vaikka suoraan uuden suhteen. Taitaa olla toiveajattelua. Mutta minä tarvitsen kait vielä aikaa saada itselleni rohkeutta lopullisesti lähteä.

Epäonnistuminen on niin raskas taakka kantaa ja minä pelkään myös mitä muut ajattelee. Ystäväni ovat kyllä kaikki minun puolella. Eihän tämä ole kaiketi kuin minun päässä oleva ongelma, siis suhteesta pois lähteminen. Miehen ongelmat ovat sitten toisenlaiset.

Olen ollut todellakin liian kiltti. Oikeesti olisin halunnut jättää miehen, mutta kun pelkään niin paljon yksin jäämistä ettei mitään rajaa.

Kiitos vielä paljon välittävistä ja apua antaneista kommenteista!

 

On minuakin petetty mutta, se oli sitten HETI se yksi ja viiminen kerta )

itsearvoa peliin naiset!

Ja miksei jotkut naiset jätä sitä petturia sitten? vaikuttaa jopa siltä että noi naiset alkaa rakastaa sitä petturia vielä enemmän! ovatkohan tuollaiset hysteerikko-naiset ehkä läheisriippuvaisia? kyllä vaan on,ei tuollainen hyväksyminen enää ainakaan mitään normaalin /terveen ihmisen käytöstä ole joka arvostaa itseään,vaan antaa potkia vielä enemmän päähän ja sitten antaa anteeksi ja jatkaa suhdetta??? no helou!
jatkaa suhdetta petturin kanssa vaikka mies olisi pettänyt jo 10 kertaa? kuulostaa jo siltä että "en uskalla enkä halua elää yksin,minulla pitää olla joku mies! kaiken annan anteeksi ( joo muka..) vaikka ongelma syö minut elävänä,jatkan suhdetta petturin kanssa ,koska en uskalla alkaa elää omaa elämää yksin! ja"kai se joku päivä muuttuu?? joo kyllä se muuttaa tapojaan ja en enää petä sinua hyvä nainen mutta, sitten vasta kun se ei oo enää suosiossa lihamarkkinoilla ;D sitten nainen saa pitää sen vanhan rupsahtaneen äijän heh heh! ( yritä nauttia siitä sitten ;__ D
sitten VASTA sulla on "mielirauhaa,ja saat nauttia siitä vanhasta pässistäsi.

hemmetti sentään teitä naisia..häpeän naisten puolesta! missä selkäranka häh???
todella tolloja tuollaiset naiset!

 

En tiedä mitä haen tällä kirjoituksellani. On vaan niin paha olla, niin paha olla. Ihan sama mitä sanoja yritän käyttää kuvailemaan oloani, ei ne koskaan kuvaa sitä miltä minusta tuntuu. Itken hysteerisesti, kun on niin paha olla.

MIes on pettänyt minua yhden illan juttuja (ainakin omien sanojensa mukaan) jo viisi kertaa vuoden aikana?!?!?!??! Uskomatonta! Ja minä en vaan saa rohkeutta lähteä suhteesta. Miksi mies edes tunnustaa pettämiset? Haluaako hän sitä kautta minun ottavan eron suhteesta? Halveksiiko hän minua? Olenko hänelle vaan yhdentekevä? Toisaalta hän sanoo, että on kykenemätön olemaan kunnon mies, joka pysyisi sanojensa takana. Ei halua kuulemma tuhota minun elämää. Mutta silti odottaa minun tekevän ratkaisevan liikkeen erosta. Ei minulla on rohkeutta siihen.

Miksi mies pettää minua? Olen (tiedän se varsin hyvinkin), että olen kaunis, viehättävä, fiksu nainen. Mutta minulla ei ole itsetuntoa! Sitäkö mies haluaa polkea? OLenko minä syypää hänen pettämisiin? Provosoinko häntä siihen?

Olen vaan niin rikki, etten oikeastaan välitä vaikka joku haukkuisi minut tämän takia, mitä olen kirjoittanut. Kunhan kirjoitan... On vaan niin paha olla....


VOi kun joku ottaisi syliin ja sanoisi, että kyllä kaikki järjestyy ja että elämä lupaa minulle jotain hyvää.. Ja vaikka sitä joku lupaisi, en sitä usko. Voi kunpa voisi uskoa, niin uskaltaisi...

Voiko mies muuttua? Onko hänellä jokin kriisi vai onko tosiaan minussa vika? Mies ei ole pettänyt edellisiä kumppaneitaan, mutta minua on siis jo viisi kertaa. Vika taitaa tosiaan olla minussa. Mutta mikä se vika on? Onko se huono itsetuntoni? Oikeuttaako se silti kohtelemaan minua huonosti? Avainhan on kaiketi se, etten saisi antaa kohdella itseäni näin huonosti, mutta kun ei ole itsearvostusta, niin mistä sitä saisi ostaa. Ei sellaista hetkessä kehitetä. Ja uskokaa tai älkää teen todella töitä sen eteen. Kolme vuotta terapiaakin jo takana. Mutta olen kait aika toivoton tapaus.

Oma terapeuttini ja pariterapeuttimme ovat ihmetelleet miten ihmeessä olen vielä tässä suhteessa. Minulla olisi kuulemma kaikki mahdollisuudet saada onnellinen parisuhde. Ns. markkina-arvoa minulla heidän mukaan olisi. Vaan kun en osaa uskoa tulevaisuuteen.

Sekavaa ajatusten virtaa... Auttoi vähän, kiitos

Tämä on noloa myöntää edes anonyyminä: minullekin on käynyt noin.
Eli ex-mieheni avasi pettämisputken. tunnusti minulle myös ne yhdenillanjuttunsa. Ihastumisia sain seurata sivusta, kun mieheni posket punoittaen näppäili kännykkäänsä ja valitsi vaatteita naisentapaamiseen.

Syy miksi en lähtenyt oli , että sen miehen kanssa olin kokenut yhtä sun toista, oli vaikea lähteä n. 5 vuoden suhteesta noin vain. Aina kun erosin riidoissa , palasin takaisin lohtuseksin ja tavan vuoksi. Ongelma olikin siinä, että en harkinnut eroa koskaan vakavasti, "erosin" aina vain riidan vuoksi ja kun rauhoituin, se tietenkin akdutti ja palasin takaisin. Riidan jälkeen miehestäkin monesti tuntui, että ehkä voisimme vielä yrittää..tms. Mies kuitenkin pettämisenvälisinä aikoina jopa lohdutti MINUA surussani joka johtuu hänen pettämisestään...tyhmää.

No, syytin miestä aikani, sain ponnistettua pois suhteesta: lähinnä koska ihastuin toiseen mieheen lopulta itse. Se meni pieleen ja tuli vielä vähän on/offia, mutta siitä se sitten lähti.

Jälkeenpäin ajattelen, että mieheni ei ole kuitenkaan mikään k-pää: hän petti minua koska en ollut hänelle se oikea, ja hän ei rakastanut minua. Ehkä hän ei tiennyt miten minusta pääsisi eroon muuten, koska kaikki oli hyvin, rakastin häntä ja sanoin sen myäs ääneen...millä syyllä hän olisi voinut minusta päästä, muuten kuin pettämällä.
Siis suhteemme aikana pelin henki oli se,, että minä olin vihainen ja surullinen, odotin häneltä anteeksipyyntöä ja jahtasin häntä, ja hän oli se "paha mies joka pettää". Minä itkin ja terapoin itseäni lukemalla tarinoita "pettäjämiehistä ja heidän uhreistaan"

Hän ei jostain syystä voinut ottaa syytä harteilleen, nyt tiedän miksi.

Kun katsoo jälkeenpäin, kuinka onneton riippakivi olin: en ihmettele.

En ihmettele sitäkään, että mieheni kerran petettyään ei osannut lopettaa, himot ne vie ja jos parisuhde on jo pilalla kun pettäminen alkaa ja mies alkaa sallimaan itselleen sivusuhtet, paluuta ei ole.

Eroaminen on vaikeaa, joskus ero itkettää, joskus se tuntuu siltä että, ei ole mitään perusturvaa elämässä.
Mutta jos mies ei rakasta niin siitä on vain lähdettävä. Jos jatkat tuota vielä kymmenen vuotta tuohon päälle, niin von luvata sinulle että et tule tykkäämään peilikuvastasi.

Erosta selviää aina hengissä, ota vain aloite itsellesi niin siitä jää sellainen maku että olet ITSE ottanut elämäsi ohjat käsiisi.

Kuvaavaa on se, että olen ex-miehen kanssa vieläkin hyvissä väleissä. Kun menee vuosi tai pari, niin turhat sydänsurut haihtuvat ja näet tilanteen rehelliseltä pohjalta hieman etäämpää. Ei kannata olla vihainen kuinka "mies sinua kohtelee". Se on hänen valintansa, ja sinun valintasi on jäätkö siihen viereen nielemään kaiken kiltisti: ei kukaan sinulta odota että siedät. En usko että edes miehesi odottaa että siedät, hän varmasti jopa ihmettelee, että eikö tuo muija vittuvieköön näe että sitä sahataan silmään..

varmasti hän sinua rakastaa, ei vain ihan mieheksi ja vaimoksi asti.

 

En tiedä mitä haen tällä kirjoituksellani. On vaan niin paha olla, niin paha olla. Ihan sama mitä sanoja yritän käyttää kuvailemaan oloani, ei ne koskaan kuvaa sitä miltä minusta tuntuu. Itken hysteerisesti, kun on niin paha olla.

MIes on pettänyt minua yhden illan juttuja (ainakin omien sanojensa mukaan) jo viisi kertaa vuoden aikana?!?!?!??! Uskomatonta! Ja minä en vaan saa rohkeutta lähteä suhteesta. Miksi mies edes tunnustaa pettämiset? Haluaako hän sitä kautta minun ottavan eron suhteesta? Halveksiiko hän minua? Olenko hänelle vaan yhdentekevä? Toisaalta hän sanoo, että on kykenemätön olemaan kunnon mies, joka pysyisi sanojensa takana. Ei halua kuulemma tuhota minun elämää. Mutta silti odottaa minun tekevän ratkaisevan liikkeen erosta. Ei minulla on rohkeutta siihen.

Miksi mies pettää minua? Olen (tiedän se varsin hyvinkin), että olen kaunis, viehättävä, fiksu nainen. Mutta minulla ei ole itsetuntoa! Sitäkö mies haluaa polkea? OLenko minä syypää hänen pettämisiin? Provosoinko häntä siihen?

Olen vaan niin rikki, etten oikeastaan välitä vaikka joku haukkuisi minut tämän takia, mitä olen kirjoittanut. Kunhan kirjoitan... On vaan niin paha olla....


VOi kun joku ottaisi syliin ja sanoisi, että kyllä kaikki järjestyy ja että elämä lupaa minulle jotain hyvää.. Ja vaikka sitä joku lupaisi, en sitä usko. Voi kunpa voisi uskoa, niin uskaltaisi...

Voiko mies muuttua? Onko hänellä jokin kriisi vai onko tosiaan minussa vika? Mies ei ole pettänyt edellisiä kumppaneitaan, mutta minua on siis jo viisi kertaa. Vika taitaa tosiaan olla minussa. Mutta mikä se vika on? Onko se huono itsetuntoni? Oikeuttaako se silti kohtelemaan minua huonosti? Avainhan on kaiketi se, etten saisi antaa kohdella itseäni näin huonosti, mutta kun ei ole itsearvostusta, niin mistä sitä saisi ostaa. Ei sellaista hetkessä kehitetä. Ja uskokaa tai älkää teen todella töitä sen eteen. Kolme vuotta terapiaakin jo takana. Mutta olen kait aika toivoton tapaus.

Oma terapeuttini ja pariterapeuttimme ovat ihmetelleet miten ihmeessä olen vielä tässä suhteessa. Minulla olisi kuulemma kaikki mahdollisuudet saada onnellinen parisuhde. Ns. markkina-arvoa minulla heidän mukaan olisi. Vaan kun en osaa uskoa tulevaisuuteen.

Sekavaa ajatusten virtaa... Auttoi vähän, kiitos

Tämä on noloa myöntää edes anonyyminä: minullekin on käynyt noin.
Eli ex-mieheni avasi pettämisputken. tunnusti minulle myös ne yhdenillanjuttunsa. Ihastumisia sain seurata sivusta, kun mieheni posket punoittaen näppäili kännykkäänsä ja valitsi vaatteita naisentapaamiseen.

Syy miksi en lähtenyt oli , että sen miehen kanssa olin kokenut yhtä sun toista, oli vaikea lähteä n. 5 vuoden suhteesta noin vain. Aina kun erosin riidoissa , palasin takaisin lohtuseksin ja tavan vuoksi. Ongelma olikin siinä, että en harkinnut eroa koskaan vakavasti, "erosin" aina vain riidan vuoksi ja kun rauhoituin, se tietenkin akdutti ja palasin takaisin. Riidan jälkeen miehestäkin monesti tuntui, että ehkä voisimme vielä yrittää..tms. Mies kuitenkin pettämisenvälisinä aikoina jopa lohdutti MINUA surussani joka johtuu hänen pettämisestään...tyhmää.

No, syytin miestä aikani, sain ponnistettua pois suhteesta: lähinnä koska ihastuin toiseen mieheen lopulta itse. Se meni pieleen ja tuli vielä vähän on/offia, mutta siitä se sitten lähti.

Jälkeenpäin ajattelen, että mieheni ei ole kuitenkaan mikään k-pää: hän petti minua koska en ollut hänelle se oikea, ja hän ei rakastanut minua. Ehkä hän ei tiennyt miten minusta pääsisi eroon muuten, koska kaikki oli hyvin, rakastin häntä ja sanoin sen myäs ääneen...millä syyllä hän olisi voinut minusta päästä, muuten kuin pettämällä.
Siis suhteemme aikana pelin henki oli se,, että minä olin vihainen ja surullinen, odotin häneltä anteeksipyyntöä ja jahtasin häntä, ja hän oli se "paha mies joka pettää". Minä itkin ja terapoin itseäni lukemalla tarinoita "pettäjämiehistä ja heidän uhreistaan"

Hän ei jostain syystä voinut ottaa syytä harteilleen, nyt tiedän miksi.

Kun katsoo jälkeenpäin, kuinka onneton riippakivi olin: en ihmettele.

En ihmettele sitäkään, että mieheni kerran petettyään ei osannut lopettaa, himot ne vie ja jos parisuhde on jo pilalla kun pettäminen alkaa ja mies alkaa sallimaan itselleen sivusuhtet, paluuta ei ole.

Eroaminen on vaikeaa, joskus ero itkettää, joskus se tuntuu siltä että, ei ole mitään perusturvaa elämässä.
Mutta jos mies ei rakasta niin siitä on vain lähdettävä. Jos jatkat tuota vielä kymmenen vuotta tuohon päälle, niin von luvata sinulle että et tule tykkäämään peilikuvastasi.

Erosta selviää aina hengissä, ota vain aloite itsellesi niin siitä jää sellainen maku että olet ITSE ottanut elämäsi ohjat käsiisi.

Kuvaavaa on se, että olen ex-miehen kanssa vieläkin hyvissä väleissä. Kun menee vuosi tai pari, niin turhat sydänsurut haihtuvat ja näet tilanteen rehelliseltä pohjalta hieman etäämpää. Ei kannata olla vihainen kuinka "mies sinua kohtelee". Se on hänen valintansa, ja sinun valintasi on jäätkö siihen viereen nielemään kaiken kiltisti: ei kukaan sinulta odota että siedät. En usko että edes miehesi odottaa että siedät, hän varmasti jopa ihmettelee, että eikö tuo muija vittuvieköön näe että sitä sahataan silmään..

varmasti hän sinua rakastaa, ei vain ihan mieheksi ja vaimoksi asti.

 

En tiedä mitä haen tällä kirjoituksellani. On vaan niin paha olla, niin paha olla. Ihan sama mitä sanoja yritän käyttää kuvailemaan oloani, ei ne koskaan kuvaa sitä miltä minusta tuntuu. Itken hysteerisesti, kun on niin paha olla.

MIes on pettänyt minua yhden illan juttuja (ainakin omien sanojensa mukaan) jo viisi kertaa vuoden aikana?!?!?!??! Uskomatonta! Ja minä en vaan saa rohkeutta lähteä suhteesta. Miksi mies edes tunnustaa pettämiset? Haluaako hän sitä kautta minun ottavan eron suhteesta? Halveksiiko hän minua? Olenko hänelle vaan yhdentekevä? Toisaalta hän sanoo, että on kykenemätön olemaan kunnon mies, joka pysyisi sanojensa takana. Ei halua kuulemma tuhota minun elämää. Mutta silti odottaa minun tekevän ratkaisevan liikkeen erosta. Ei minulla on rohkeutta siihen.

Miksi mies pettää minua? Olen (tiedän se varsin hyvinkin), että olen kaunis, viehättävä, fiksu nainen. Mutta minulla ei ole itsetuntoa! Sitäkö mies haluaa polkea? OLenko minä syypää hänen pettämisiin? Provosoinko häntä siihen?

Olen vaan niin rikki, etten oikeastaan välitä vaikka joku haukkuisi minut tämän takia, mitä olen kirjoittanut. Kunhan kirjoitan... On vaan niin paha olla....


VOi kun joku ottaisi syliin ja sanoisi, että kyllä kaikki järjestyy ja että elämä lupaa minulle jotain hyvää.. Ja vaikka sitä joku lupaisi, en sitä usko. Voi kunpa voisi uskoa, niin uskaltaisi...

Voiko mies muuttua? Onko hänellä jokin kriisi vai onko tosiaan minussa vika? Mies ei ole pettänyt edellisiä kumppaneitaan, mutta minua on siis jo viisi kertaa. Vika taitaa tosiaan olla minussa. Mutta mikä se vika on? Onko se huono itsetuntoni? Oikeuttaako se silti kohtelemaan minua huonosti? Avainhan on kaiketi se, etten saisi antaa kohdella itseäni näin huonosti, mutta kun ei ole itsearvostusta, niin mistä sitä saisi ostaa. Ei sellaista hetkessä kehitetä. Ja uskokaa tai älkää teen todella töitä sen eteen. Kolme vuotta terapiaakin jo takana. Mutta olen kait aika toivoton tapaus.

Oma terapeuttini ja pariterapeuttimme ovat ihmetelleet miten ihmeessä olen vielä tässä suhteessa. Minulla olisi kuulemma kaikki mahdollisuudet saada onnellinen parisuhde. Ns. markkina-arvoa minulla heidän mukaan olisi. Vaan kun en osaa uskoa tulevaisuuteen.

Sekavaa ajatusten virtaa... Auttoi vähän, kiitos

Tämä on noloa myöntää edes anonyyminä: minullekin on käynyt noin.
Eli ex-mieheni avasi pettämisputken. tunnusti minulle myös ne yhdenillanjuttunsa. Ihastumisia sain seurata sivusta, kun mieheni posket punoittaen näppäili kännykkäänsä ja valitsi vaatteita naisentapaamiseen.

Syy miksi en lähtenyt oli , että sen miehen kanssa olin kokenut yhtä sun toista, oli vaikea lähteä n. 5 vuoden suhteesta noin vain. Aina kun erosin riidoissa , palasin takaisin lohtuseksin ja tavan vuoksi. Ongelma olikin siinä, että en harkinnut eroa koskaan vakavasti, "erosin" aina vain riidan vuoksi ja kun rauhoituin, se tietenkin akdutti ja palasin takaisin. Riidan jälkeen miehestäkin monesti tuntui, että ehkä voisimme vielä yrittää..tms. Mies kuitenkin pettämisenvälisinä aikoina jopa lohdutti MINUA surussani joka johtuu hänen pettämisestään...tyhmää.

No, syytin miestä aikani, sain ponnistettua pois suhteesta: lähinnä koska ihastuin toiseen mieheen lopulta itse. Se meni pieleen ja tuli vielä vähän on/offia, mutta siitä se sitten lähti.

Jälkeenpäin ajattelen, että mieheni ei ole kuitenkaan mikään k-pää: hän petti minua koska en ollut hänelle se oikea, ja hän ei rakastanut minua. Ehkä hän ei tiennyt miten minusta pääsisi eroon muuten, koska kaikki oli hyvin, rakastin häntä ja sanoin sen myäs ääneen...millä syyllä hän olisi voinut minusta päästä, muuten kuin pettämällä.
Siis suhteemme aikana pelin henki oli se,, että minä olin vihainen ja surullinen, odotin häneltä anteeksipyyntöä ja jahtasin häntä, ja hän oli se "paha mies joka pettää". Minä itkin ja terapoin itseäni lukemalla tarinoita "pettäjämiehistä ja heidän uhreistaan"

Hän ei jostain syystä voinut ottaa syytä harteilleen, nyt tiedän miksi.

Kun katsoo jälkeenpäin, kuinka onneton riippakivi olin: en ihmettele.

En ihmettele sitäkään, että mieheni kerran petettyään ei osannut lopettaa, himot ne vie ja jos parisuhde on jo pilalla kun pettäminen alkaa ja mies alkaa sallimaan itselleen sivusuhtet, paluuta ei ole.

Eroaminen on vaikeaa, joskus ero itkettää, joskus se tuntuu siltä että, ei ole mitään perusturvaa elämässä.
Mutta jos mies ei rakasta niin siitä on vain lähdettävä. Jos jatkat tuota vielä kymmenen vuotta tuohon päälle, niin von luvata sinulle että et tule tykkäämään peilikuvastasi.

Erosta selviää aina hengissä, ota vain aloite itsellesi niin siitä jää sellainen maku että olet ITSE ottanut elämäsi ohjat käsiisi.

Kuvaavaa on se, että olen ex-miehen kanssa vieläkin hyvissä väleissä. Kun menee vuosi tai pari, niin turhat sydänsurut haihtuvat ja näet tilanteen rehelliseltä pohjalta hieman etäämpää. Ei kannata olla vihainen kuinka "mies sinua kohtelee". Se on hänen valintansa, ja sinun valintasi on jäätkö siihen viereen nielemään kaiken kiltisti: ei kukaan sinulta odota että siedät. En usko että edes miehesi odottaa että siedät, hän varmasti jopa ihmettelee, että eikö tuo muija vittuvieköön näe että sitä sahataan silmään..

varmasti hän sinua rakastaa, ei vain ihan mieheksi ja vaimoksi asti.

tehdään oikein pitkä kopio tästäkin viestiketjusta jooko?
kopioidaan lisää.

 

samaa mieltä,voitte ottaa/kopioida vain osan toisten viestistä mutta,pitänee kopioida koko paska viesti aina uudelleen!
vittumaista !!

 

Olen tosi pahoillani, että painoin vahingossa enteriä kahdesti. toivottavasti sinäkin toivut tästä järkyttävästä asiasta, että sama viesti on kahdesti foorumilla.
Ei ole kuitenkaan hyvä, että kopioit sitä vielä itsekin lisää. Nythän se vasta ärsyttääkin kaikkia, kiitos sinun. Minä tein sen vahingossa, sinä teit tahallasi. Eli pidä ensikerralla mölyt mahassasi ja opettele käyttäytymään

 

Jos suhteenne on hyvä, mutta toinen kokee, että rakkautta ei ole tai ei koe oloaan suhteessa hyväksi, niin voi olla vaikea lähteä, kun ei ole hyvää syytä lähteä. Joskus pettäjä ei kykene lähtemään, vaan haluaa toisen saada inhoamaan, jotta toinen lähtisi ja olisi kummallekin helpotus lopettaa suhde.

Minusta AP:n mies osoittaa todella vastenmielistä käytöstä, koska hän ei itse kykene lähtemään suhteesta, ei kykene olla pettämättä, ei kykene olemaan tukena AP:n ahdistuksessa jne. Kannattaisi miettiä, että mitä saa vastineeksi sellaiselta mieheltä.

Eroaminen ei ole kivaa, mutta varmasti ero olisi helpotus ja se vähentäisi stressiä ja ahdistusta huomattavasti. Kyllä sinä pärjäät, kun päätät pärjätä. Ota yksi askel kerrallaan, selvitä asioita ja suunnittele, miten etenet asiassa. Jos asunto on miehen nimissä, etsi itsellesi uusi asunto. Jos se on sinun, pistä mies pihalle. Jos asunto on yhteinen, ota asia puheeksi miehen kanssa, että mitä teette asunnon kanssa. Siitä se eroprosessi lähtee käyntiin.

 

Ap:n mies on 'kykenemätön olemaan kunnon mies' ja ap:llä itsellä 'ei ole eväitä enempään' (lähtemiseen?).

Mistä ihmeellisistä kyvyistä ja eväistä tässä muka on kysymys? Luulenpa, että kyllä molemmilla on varmasti riittävät tiedot ja taidot, mutta tahto puuttuu. No, valinta se on passiivinenkin valinta, mutta ihan oikeasti ap, jos nyt vaan "rohkaistuisit" (eli _tahdot_) ja tekisit sen valinnan eli esim. joko 1) säännöt selviksi miten jatketaan, ja sitten lopetetaan jos ei enää noudateta, tai 2) lopetat suhteen nyt.

Mikä olisi pahinta mitä voisi tapahtua valinnan tehtyäsi? Ja mikä näissä valinnoissa on sellaista, joihin sinulla ei (muka) ole eväitä?

 

Joskus muuten on myos niin, ettei huonossa suhteessa roikkumisessa aina ole kyse siita etta toinen osapuoli aina vain heikkouttaan rakastaa, vaan vihasta ja kostamisen kierteesta. Ainakin omalla kokemuksellani voin sanoa, etta vihan tunteeseen ja vttuilemiseen jaa paljon helpommin koukkuun kuin "rakkauteen" (siis huonossa suhteessa, en puhu oikeasta rakkaudesta). Ja ainakin itsellani oli niin, etta pysyin liian pitkaan toivottomassa suhteessa myos siksi, etten halunnut heiluttaa henkista tasapainoani, jota tuolloin tarvitsin muilla elaman osa-alueilla. Erossakin kannattaa hiukan miettia myos ajoitusta, se on aina rankkaa, olipa lahtotilanne mika tahansa.

 

Sinusta huomaa selvästi että olet epävarma itsestäsi. Olisit valmis siirtymään vain uuteen suhteeseen, mutta et olemaan yksin. Tuo dilemma sinun on ratkaistava ennen kuin olet päässyt eteenpäin. Muuten roikut entisessä miehessäsi onnettomana tai sitten roikut muuten vain jossakussa, ehkä onnellisempana mutta roikkuen kuitenkin. Todellinen onni tulee sitten, kun ei enää tarvitse riippua kenessäkään, vaan sekä yksin että yhdessä on hyvä olla. Elämäntilanteet muuttuvat, elämällä on erilaisia vaiheita. Jos ei osaa nauttia elämästä yleensä ja itsensä kanssa, joutuu aina odottelemaan sitten kun -meiningillä sitä, että elämä oikeasti alkaisi (kun on uusi mies, työ, lapsi, oma koti, eläke tai mitä vaan). Vanhempana sitten miettii, miksi ei nauttinut joka hetkestä nuorena ja terveenä, vaan odotteli aina sitä parempaa aikaa. Se hetki on kuulkaas nyt, juuri nyt. Tehkää elämästänne hyvä niillä edellytyksillä, jotka nyt ovat käytössänne. Muuttakaa elämäänne, jos se ahdistaa liiaksi. Ainoat rajat ovat itse itsenne asettamat.

 

Silloin, kun kohdalle sattuu ongelmien kierre, niin ihminen saattaa lamaantua ja ei kykene puolustamaan itseään. Aika harva hyväksyisi moisen tilanteen, mutta hyvin usea toimintakyvytön ei osaa lähteä. Ap, sinä tarvitset nyt apua, että voisit irtaantua tuosta suhteesta ja aloittaa työn itsesi saamiseksi kuntoon.

 

No mitä tota nyt niin tosissaan ottamaan!Ukko haluaa vähän vaihtelua. Eihän se ole kuin sisään ja ulos. ei tunteita, joten mitä tolla mieltäsi vaivaat. Voihan se olla et sussakin on jotain vikaa. Siis annatko sille?? Se että on kaunis ei loppupeleissä paina, jos ei sängyssä toimi ja on muutenkin tosi poor. Aika pahvi tunnut tosiaan olevan.
Ei kukaan ukko tollasta jaksa katella, aina tulet olemaan petetty jos et muutu ja lopeta olemasta tollanen säälittävä reppana.

 

En tiedä mitä haen tällä kirjoituksellani. On vaan niin paha olla, niin paha olla. Ihan sama mitä sanoja yritän käyttää kuvailemaan oloani, ei ne koskaan kuvaa sitä miltä minusta tuntuu. Itken hysteerisesti, kun on niin paha olla.

minulla heidän mukaan olisi. Vaan kun en osaa uskoa tulevaisuuteen.

Sekavaa ajatusten virtaa... Auttoi vähän, kiitos

En lukenut niin tarkaan että oliko asunto sinun vai miehen, mutta jos se oli sinun niin potkaise kaveri pois. Jos se oli miehen niin tee lista miten pois. Ainakin seuraavat tulevat mieleen.

- etsi vuokra-asunto ja tee sopimus
- tilaa muuttomiehet
- katso etukäteen joku uusi harrastus tai opiskelujuttu johon voit käyttää ylimääräistä energiaa

Lopeta noiden Miksi? kysymysten tekeminen. Avoimet kysymykset vie paljon energiaa. Kyllä se siitä. Uskot siihen itsekin kun olet kerta noinkin paljon tehnyt itsesi eteen.

 

Petä itse myös, mutta älä kerro siitä miehellesi. Näin huomaat miten helposti se käy, ja miten sillä yhdellä, kahdella, viidelläkään panolla ei lopultakaan ole mitään merkitystä. Älä kuitenkaan kerro niistä mitään miehellesi, sillä sinulla on nyt valttikortti: miehesi on tehnyt väärin ja sinä et, tai ainakaan et tunnnusta. Saat kaikkien sympatiat ja voit jatkuvasti muistuttaa miestä hänen virheistään.

 

neuvo joka ei toimi: edelliselle kirjoittajalle kosto ei muuta mitään. Jos ap. kärsii miehen tekosista joita hän ei moraalisesti hyväksy,miten luulet hänen rakastavan itseään tekemällä jotain omaa sisäistä moraaliaan vastaan. Pahempi olo siitä vain tulee.

ap. Minusta tuo sinun tilanteesi syö ne loputkin itsetunnon rippeet jotka sinulla on. Eroon muuttaminen ja uusien ystävien etsiminen olisi itsetunnolle ja tulevaisuudelle se parempi vaihtoehto kuin olla kauniina puolisona huonon ihmisen kanssa. Mies ei vaan rakasta sinua tarpeeksi olet sitten vaikka perintöprinsessa missi kenties joissakin ulkonäkö kilpailuissa.
Rakkaus ja sitoutuminen kun ei ole kauneudesta kiinni vaan ihan jostain muusta.
Jos rakastat välität itsestäsi ,et anna enää anteeksi ja vain lähdet. Ilman sopimuksia riidan jälkeen paluusta.

 

Taidat vain odottaa, että elämääsi kävelisi uusi, parempi mies, joka veisi mukanaan, jotta sinun ei tarvitsisi tehdä mitään? Sorry nyt vaan, mutta minusta sinulle itsellesi ihmisenä, omanarvontunteellesi ja itseluottamuksellesi tekisi erittäin hyvää, että muuttaisit pois ihan itse ja opettelisit tulemaan toimeen itsesi kanssa. On ihan hyvä muutaman kerran elämässään miettiä vakavasti elämänsä historiaa ja mihin suuntaan on menossa. Voit miettiä, että mitä sinä haluat itseltäsi.

Olen joskus ihmetellyt, kun joku ihana kaunis fiksu nainen on takertunut kamalaan äijään. Yleensä aina paremmin tutustuttua on selvinnyt, että naisella olisi todellakin mahdollisuudet parempaan mieheen, mutta nainen on läheisriippuvainen tai muutoin kyvytön olemaan itsenäinen ja "omalla tasollaan".

Jos nainen tulee toimeen itsensä kanssa, niin siitä lähtötilanteesta on paljon helpompi rakentaa uutta suhdetta. Kun huomaa, että yksinolo ei olekaan maailman loppu, niin ei myöskään syöksy suinpäin uuteen suhteeseen (koska ei kykene olemaan yksin), vaan osaa jo seurusteluvaiheessa arvioida, että onko tämä uusi suhde oleellisesti parempi kuin yksinolo. Kun ei ole epätoivoisesti takertumassa keneen tahansa, niin yleensä silloin löytää myös niitä "parempia" miehiä, jotka haluavat tasa-arvoista kumppania eikä lattiamattoa.

Joku tuossa sanoikin fiksusti, että se, että jäät nykyiseen suhteeseesi, niin sekin on päätös. Sinulla on mahdollisuus tehdä erilaisia päätöksiä. Jos jäät, se on passiivinen päätös, mutta voit myös sanoa miehellesi, että millä ehdoilla sinä haluat suhdetta jatkaa ja jos se ei käy tai mies ei pysy sopimuksessa, niin sitten lähdet.

Sinun tuskin on pakko erota juuri tänään, joten huolehdi asuntoasia kuntoon. Jos asunto on sinun, vaihdata lukot, niin mies ei pääse kotiin. Selvitä mahdolliset asumistuet yms, jos olet pienituloinen. Vuokra-asuntoja saa vapailta markkinoilta mutta niitä saat selville myös kuntasi nettisivuilta tai soittamalla asuinkuntasi keskukseen, josta sinut ohjataan eteenpäin.

Jos teillä on omaisuutta, ota yhteyttä kotikuntasi oikeusaputoimistoon ja varaa sieltä aika. Jos olet vähävarainen, palvelu voi olla jopa maksutonta, mutta keskituloisellakaan palvelu ei ole kovin kallista (ehkä joitakin kymppejä).

 

neuvo joka ei toimi: edelliselle kirjoittajalle kosto ei muuta mitään. Jos ap. kärsii miehen tekosista joita hän ei moraalisesti hyväksy,miten luulet hänen rakastavan itseään tekemällä jotain omaa sisäistä moraaliaan vastaan. Pahempi olo siitä vain tulee.

ap. Minusta tuo sinun tilanteesi syö ne loputkin itsetunnon rippeet jotka sinulla on. Eroon muuttaminen ja uusien ystävien etsiminen olisi itsetunnolle ja tulevaisuudelle se parempi vaihtoehto kuin olla kauniina puolisona huonon ihmisen kanssa. Mies ei vaan rakasta sinua tarpeeksi olet sitten vaikka perintöprinsessa missi kenties joissakin ulkonäkö kilpailuissa.
Rakkaus ja sitoutuminen kun ei ole kauneudesta kiinni vaan ihan jostain muusta.
Jos rakastat välität itsestäsi ,et anna enää anteeksi ja vain lähdet. Ilman sopimuksia riidan jälkeen paluusta.

Älähän yleistä. Minun kohdallani tuo neuvoni toimi. Sain itseluottamusta, vaikkei puolisoni tiedä mistä sitä sain. Totesin että kelpaan kyllä markkinoilla muillekin, helposti, jos vain niin haluan. Siitä sain varmuutta selvittää talous- ja asuntoasiat, niin että tiedän että tulen pärjäämään omillani, jos lähden tästä. Uuteen vakavaan suhteeseen en toki heti lähtisikään, mutta en minä täysin yksin, erakkonakaan alkaisi eikä tarvitsisi elää, se tuli todistetuksi. Joten omalla kohdallani tuo toimi, todella. Nyt olen asettanut rajat, jotka ylittäessään puolisoni tietää, että tulen lähtemään. Ehkei hän siksi niitä ole ylittänyt, ainakaan viimeiseen puoleen vuoteen.

 

Seksiä löytää kuka tahansa milloin tahansa, jollei häävejä kriteerejä aseteta. En pitäisi satunnaisten seksisuhteiden "saamista" kovinkaan lujana pohjana, jos sille itsetuntonsa perustaa.

 

Seksiä löytää kuka tahansa milloin tahansa, jollei häävejä kriteerejä aseteta. En pitäisi satunnaisten seksisuhteiden "saamista" kovinkaan lujana pohjana, jos sille itsetuntonsa perustaa.

Tuo on totta, jos haluaa vain seksiä keneltä tahansa. Mutta jos haluaa kohottaa itsetuntoaan, ei siihen kuka tahansa kelpaa, eikä edes se että itse tekee aloitteen. Pointti on se että tuntee itsensä halutuksi taholta, joka ei ole mitä tahansa pohjasakkaa. Siitä kumpuaa tunne että kelpaa, on haluttu jne. Mutta se ei ole riittävä peruste aloittaa mitään parisuhdetta, siihen tarvitaan jo paljon enemmän.