Mikä tämä juttu on?

Kertokaa mulle, mikä tämä juttu on?
Olen pitkään yksin elänyt ihminen, eikä minulla ole tuon asian suhteen minkäänlaista ongelmaa. Elämääni olen ollut tyytyväinen. Olen miettinyt jopa sitä, että voisinko koskaan rakastua/ihastua kehenkään.
No työpaikan pippaloissa sitten tapahtui, silloin kun sitä vähiten odotin. Tapasin ihan vahingossa spontaanisti ihmisen (naisen), joka vei minulta jalat alta. Se tapahtui todella nopeasti, enkä tiedä miten hän sen teki, mutta teki kuitenkin. Jälkeenpäin olen miettinyt, että ihan luontaisella olemuksellaan hän sen teki. Mitään seksiin viittavaa ei tuolloin tapahtunut, pelkkä toistemme seura tuntui hyvältä ja hänkin tuntui viihtyvän seurassani oikein hyvin ja ilta vierähti mahtavasti.
Mitäs sitten? No työpaikalla jatkoin sitten hänen kanssaan tekemisissä oloa. Parin viikon kuluttua, kutsuin hänet luokseni (työpaikalla) ja kerroin hänelle, että olen kyllä ihastunut häneen. Hän tipahti totaalisesti ja kertoi olevansa asiasta todella yllättynyt ja arvosti rohkeuttani. Asiaan sisältyy sellainen pienoinen haaste...joka omissa moraalikäsityksissäni on ehdoton ei...hän elää parisuhteessa(pitkässä) ja hänellä on lapsi. Siitä huolimatta olen jatkanut asian eteenpäin viemistä ja olemme tavanneet työpaikalla lähes päivittäin ja olleet sähköpostiyhteydessä. Minä olen pyytänyt ja hän on tullut käymään. Olemme jutelleet kaikenlaisista asioista tunnin pari kerrallaan ja olemme viihtyneet yhdessä ja tulleet hyvin toimeen. Olen koko ajan tehnyt hänelle selväksi tunteeni ja puhunut niistä avoimesti, ja kertonut pitäväni suuresti hänestä sen tuntemuksen perusteella, mitä meillä on.
Kerran hän tuli luokseni ja kertoi, että häntä pelottaa...kysyin että mikä? Hän kertoi, että ei tiedä...kysyin onko se sitä, että hän on ihastunut toiseen ihmiseen, joka satun olemaan minä...hän vastasi, että on. Lisäksi tähän liittyen hän kertoi seuraavana päivänä, että helpotti, kun tämä asia tuli ilmi ja että enää ei pelota..Hän istuu luonani ja punastelee, kun kerron pitäväni hänestä...hän kihertää ja nauraa kuin pikku tyttö ja jos voisin jonkun tulkinnan tehdä, väittäisin siinä olevan maailman rakastuneimman naisen...
Tilanne ei kuitenkaan ole aivan näin yksinkertainen..tällaista lämpimäksi luonnehtimaani tilannetta seuraa yleensä se, että seurava sähköposti seuraavana päivänä häneltä on tavattoman kylmä...useimmiten jopa v..mainen. Herkempi voisi loukkaantua. Hän ei koskaan sähköpostissa kerro minulle mitään lämmintä, eikä kerro pitävänsä minusta, hän ei myöskään yleensä kommentoi, jos esim. kehun häntä kauniiksi. Kuitenkin hän taas tulee luokseni ja taas voisin päätellä, että hän todella pitää minusta, katseista, ilmeistä, eleistä yms. Hän myös jotenkin matkii minua, koska käyttää vastaavia sanoja, lauserakenteita yms...koska istumme usein myös yhteisissä palavereissa, niin olen huomannut tämän.
Olen myös antanut hänelle muutaman päivän aikaa aina välillä ja olen ollut ihan hiljaa..hänen tapansa lähestyä(=jos se sitä on) on yleensä työmielessä joku aivan turhanpäiväinen kysymys...sitten hän tietää, että pyydän hänet luokseni...jos puhun vähänkään enemmän pitämisestäni häneen...hän kertoo, kuinka paljon hän perhettään rakastaa....päätin jo "jutun" kerran tästä syystä. Kuitenkin hän tuli luokseni muutaman päivän jälkeen kysymään, mitä kuuluu...ja taas tämä viritys pyörähti käyntiin. Eli lyhyesti hän ei päästä irti..., mutta heti, jos mennään vähänkään vauhdilla eteenpäin, hän romauttaa koko homman oikein kunnolla maihin..
Auttakaa mua, mä olen todella rakastunut naiseen, mutta onko kyseessä rakastuneen miehen väärä tulkinta kaverillisesta suhteesta...vai onko kyseessä kehittynyt ihmissuhdepeli...vai orastava vuosisadan rakkaustarina...?

 

Aivan tavallinen ihastuminen, jota olet mielessäsi puinut häränkokoiseksi mullistukseksi. Sinkkuihmisen on hyvä oppia ja tottua ihastumaan monta kertaa kuukaudessa, jopa viikoittain, ettei asiasta tule sen suurempaa shokkia. Se on vain elämää

 

Sanot, että ihastuksen parisuhde on sinulle ehdoton ei.
Käyttäydyt kuitenkin kuin sillä ei olisi mitään merkitystä.

Keskity työhön ja luota siihen, että ihania naisia on tässä maailmassa enemmänkin. Ei tarvitse sotkea toisen parisuhdetta ja perhettä. Olet jo nyt astunut sen rajan yli, että suhteenne katkaiseminen hankaloittaa työtäsi.

Huomiosi imartelee naista, mutta sillä ei ole muuta merkitystä hänelle.

 

Mä veikkaan kanssa, että kyse on siitä, että naista imartelee sun ihastumisesi. Joskushan ihminen ihastuu narsistisesti itseensä ihastumiseen aivan kuten rakkausnarkomaanit rakastumiseen. Muistatko teinijutut aikoinaan, jotkut nuoret tytöt pompotti näitä ihastuneita teinipoikia juuri noin, otettiin lähelle ja sitten taas kylmennyttiin. Sääli että sekaannuit työkaveriin. Teit virheen, mutta siitähän opit.Pikkujoulut kannattaa tänä vuonna muuten jättää väliin.

 

Hienoja pohdintoja. Olette varmasti oikeassa. Olen taatusti käyttäytynyt väärin, sitä vain tunnepohjalta on vaikea tehdä ratkaisuja ja tietää, mikä nyt loppujen lopuksi on järkevää. Minä olen tehnyt virheen ja ihastunut väärään ihmiseen. Tunnen siitä myös syyllisyyttä.

En tiedä, miten suhtaudutte siihen, että mikä on ihastuksen kohteena olevan naisen rooli tässä. Ainakin osa minusta on toivonut, että hän sitten sanoisi, että tämän pitää loppua..., mutta sitäkään ei ole tapahtunut. Itse asiassa jopa lievästi päinvastoin. Sekin on mielestäni toisaalta aika raakaa, että peli senkun jatkuu...vai onko niin, että joka ihastuu, niin kantakoon itse vastuun, kehen ihastuu...

 

Kyllä vastuu asiasta on mielestäni molemmilla. Naine on tullut kuitenkin jollain tasolla elämääsi, kyllä siitäkin pitäis vastuu ottaa tässä " pelissä", jos sitä sellaiseksi voi sanoa. Itse en pidä tästä ilmauksesta ollenkaan kyllä. - Mulla on samanlainen tilanne, mutta toisin päin, taistelen siis saman asian kanssa. Olen päässyt eteenpäin jonkun verran, mutta toisen osapuolen tunteista en ole ihan varma vieläkään. Ihastuin siis rajusti tahtomattani, annoin tunteen viedä. Juttu jatkuu, mutta toivon että saan elämääni tasapainon käy sitten kuinka tahansa. Kuuntelen sydämeni ääntä, järki ei tässä auta, vaikka se hyvä olisikin. Uskon että kaikki järjestyy. - Tsemppiä " minä vaan"!

 

Todella lohdullista kuulla, että myös muita kohtalotovereita löytyy. Olen väittänyt joskus itselleni, että ei voi koskaan tulla tilannetta, jota en järjellä voisi hallita...tämä nyt tuntuu muuttavan käsitykseni asiasta täydellisesti...juuri kun sitä vähiten odotan. Kiitos ja tsemppiä myös sinulle!

 

En minä sitä ihmettele, että työpaikalla syntyy viattomia romansseja varsinkin jos työ on jyystävän tylsää. Sitä minä vain ihmettelen, millä työpaikalla enää ehditään suljetussa huoneessa vääntämään omia romanttisia kuvioita tunnin, parin verran.

Meillä ainakin on avokonttori ja jatkuva kiire.

 

Tosiaan, tunnin parin sessiot työhuoneessa tuntuu tosi oudolta. Eikö teitä tosiaan kukaan kaipaa siellä duunissa kun olette samassa huoneessa pakisemassa tunteistanne. Tai muut juoruile kun mummeli juoksee pitkillä reissuilla sun luonas.

 

Onhan se nainenkin selvästi sinuun ihastunut, mutta hänellä on varmasti ristiriitaisia tunteita, kun parisuhteessa kerran on ja yrittää siksi ottaa välillä etäisyyttä! Mulla oli vähän saman kaltainen tarina. Ihastuin syvästi työkaveriini ja olin silloin vielä naimisissa. Yritimme molemmat pistää jutun poikki ja pysyä etäällä toisistamme, mutta ei se onnistunut. Tunteet olivat niin voimakkaita, että nousivat jatkuvasti pintaan, vaikka niitä yritti tukahduttaa. Lopulta ei ollut enää muuta vaihtoehtoa, kuin hypätä tuntemattomaan. Erosin ja päätin katsoa, mitä elämä tuo tullessaan tämän uuden ihmisen kanssa. Vuoden olemme nyt olleet yhdessä ja etsimme juuri ensimmäistä yhtestä kotia uusperheellemme.

 

Oletko ajatellut sitä, että joudut ottamaan lapsenkin naisen mukana, siis jos menette yhteen. Vaikka se tuntuisi nyt helpolta, ajattele miten reagoisit siihen oikeasti.

Kyllä varmaan löytäisit vapaankin naisen, kehotan etsimään vielä sitä oikeaa.

 

Jos minä olisin sinä, sinuna opettaisin homman tänään, jos ei muun syyn takia, niin ihan vaan sen naisen lapsen tähden.

Ihastukset näkyvät perheellisen kotona tavalla tai toisella. On turha kuvitella, että ei niillä mitään seurauksia ole. Tämä teidän vispilän kauppa on taatusti näkynyt ja näkyy koko ajan naisen käytöksessä himassa, vaikuttaa naisen parisuhteeseen ja väistämättä vaikuttaa naisen lapsen jokapäiväiseen elämään.

Tästä on omakohtaista kokemusta. Mun mies muuttui 12 yhdessä eletyn vuoden jälkeen helvetin kiukkuiseksi ja kärttyiseksi. Välillä tiuski, välillä piti mykkäkouluja, tuskin sai sanaa suusta ja nekin mitä sieltä ulos tuli, oli ykstavusia murahduksia. Toisaalta oli taas hyvinkin rakastava, mutta vaan hetken aikaa ja taas se ikävä ihminen tuli sieltä kotiin. Seksiä oli viikottain, mutta miehelle ei ollut mitään niin suurta väliä mitä minä siitä sain, laatu heikkeni ja sen vuoksi minä taas yritin enemmän ja enemmän, että seksi olisi ollut parempaa. Satutti kun mies oli etäisempi, mutta sen mielestä mikään ei kuitenkaan ollut vikana, sitä vaan väsytti ja duunien kanssa oli aina jotain ikävää ongelmaa ollut. Ehdotin monesti, että jos et jaksa duunejasi, mee jatkokoulutukseen tai vaihda duunipaikkaa.

Mies tiuski lapsillekin, ei enää puuhastellut niitten kanssa kuten ennen, ei kiinnostanut vanhemman koulujutut eikä kiinnostanut nuoremman kanssa mikään. Nuorimmaiselle tuli unihäiriöitä ja yökasteluita sun muuta ilmeisesti pelkästään siitä kun hän ei tienny miten suhtautua isäänsä niistä mielialan vaihteluista, yleisestä ilmapiiristä johtuen.
Poika kysy minulta monta kertaa, onko isi hänelle vihainen. Minä vaan siihen, että ei tietenkään ole, isi on varmaan vaan vähän kipeeks tulossa tai väsynyt työjutuista.
Olin lähes palasina meidän perhetilanteesta ja yritin kaikin keinoin petrata hommaa. Ehdottelin lomareissuja, miehelle vuorotteluvapaan pitämistä vaikka mitä.

Yksi aamu mies kiukutteli nuorimmaiselle tosi törkeesti ja minä puuskahdin, että hei, nyt tän pitää loppuu kokonaan, kato ittees ja käytöstäs, et kertakaikkiaan voi sanoa tolleen 4 vuotiaalle!
Ja siitä se lähti, mies sano, että en niin voikaan ja tunnusti siitä vaan, että tämä mua vaivaa kun mulla on ollut töissä 2 vuoden ajan suhde toiseen naiseen.

Ensin mulle tuli täysi black out, en tajunnut yhtään mitään. Sanoin, että hetkinen, en nyt tajunnut, viitsitkö toistaa.. ja toistihan mies ja purskahti itkuun. 4vee roikkui mun jalassa hätääntyneenä, että mikä isille tuli, kuoleeko isi, se itkee. (oltiin oltu muutama kuukaus aiemmin isopapan hautajaisissa). Minä sanoin miehelle, että vien nuorimman päiväkotiin, tuun takaisin, pysy kotona.

Rauhoittelin lasta vartin, vein sen hoitoon ja sanoin, että tuun hakemaan sut heti päiväruuan jälkeen. Ajoin shokissa takaisin kotiin. En tajunnut mistään mitään ja sanoin miehelle, että en vieläkään tajua, toistatko vielä kerran. Mies kertoi koko jutun. Miten se oli alkanu viattomista pikkujutuista, edennyt satuunaiseksi seksisuhteeksi ja nyt hän ei vaan enää pysty elämään sen kanssa.

Sen jälkeen olin oikeesti helvetin vihainen. Olen itse perusrauhallisuus ja mulla on lehmän hermot, mutta silloin tuntui, että olisin voinut vaikka tappaa sen.
Minä olin luullut kuukausien ajan, että mies on taatusti vakavasti sairas tai jotain kun sen käytös muuttui aivan toiseen ääripäähän. Olin valvonut jo kymmenet yöt ja surrut aivokasvaimesta lähtien jokaikisen sairauden mikä mun mieleen tuli. Mulla paloi päreet lastenkin puolesta. Huusin ulos pää punaisena kaiken sen hädän mitä minä olin sen reilun vuoden ajan tuntenu. Mies vaan itki. Mies sano, että hänen käytös kotona oli huonon omantunnon syytä, ei pystynyt enää katsomaan minua silmiin, hävetti ja se heijastui lapsiin yms.

Kun olin saanut sanat suustani ulos, menin makkariin, pakkasin miehen laukun ja sanoin, että tää homma loppuu tällä sekunnilla. Sulla on ollut 2 vuotta aikaa tehdä ratkaisusi, teet päätöksen tässä ja nyt. Jos haluat minut, niin jää ja sitoudu minuun ja meihin jatkossa 100%, mutta jos haluat jonkun muun niin ole hyvä ja mee ovesta ulos.

Sen jälkeen otin mieheni kännykän käteen, kysyin mikä tän naisen puhelinnumero on, löytyihän se sieltä ja soitin naiselle. Toinen vastasi siellä iloisena, että.. moi muru...
Esittelin itseni, sanoin, että meillä on täällä valintatilanne menossa ja sori, mutta samaan tilanteeseen minä pistän nyt myös sinut. Joko kerrot miehellesi itse viimeisestä kahdesta vuodesta minun mieheni kanssa tai minä kerron, ja voit uskoa että pidän sanani. Sitten pistin luurin kiinni.

Mun mies purki kassinsa ja jäi kotiin. itkettiin, puhuttiin ja itkettiin vielä 2h. Sen jälkeen mies meni nukkumaan ja minä hain 4veen kotiin. Isompi lapsi tuli koulusta jne.. Ei siinä pystynyt puhumaan. Otettiin molemmat töistä viikko vapaata ja puitiin asioita kun lapset oli
Meillä meni kuukausia palata perheeksi jälleen.

Olin tuohon päivään saakka varauksetta luottanut, kunnioittanut ja rakastanut miestäni. Minulla ei ollut pienintäkään epäilystä hänen rakkaudestaan minuun. Tämän episodin myötä
multa meni osittain kunnioitus mun miestä kohtaan.

Toisen osapuolen parisuhde päättyi toisenlaiseen loppuun kuukauden sisällä, mutta se on heidän asiansa. Itse koen että syy ei ollut minun vaikka minä olin se joka pisti liikkeelle muutoksen myös siellä päässä.

Tästä on nyt aikaa reilut 5 vuotta. Tää episodi varasti minulta ja meidän lapsilta elämästä ns. hyvää perhe-elämää ja järkytti sitä perusturvallisuutta johon mun mielestä kaikilla ihmisillä on oikeus kotonaan tuntee. Tämä episodi myös muutti minua ihmisenä, tajusin erittäin vahvasti, miten joku jota itse rakastaa aivan hirveesti, voi satuttaa ja kovaa, mun lapsen usko katosi.
Samaten se, että mun oli pakko olla lapsiin päin se perheen vahva tyyppi ja se oli mun mielestä väärin. Minä olin kuitenkin se jota oli satutettu aivan helvetisti. Mutta.. näin se elämä menee, välillä tulee eteen sellasta mitä ei haluis, pyytämättä.

Mieti kuinka montaa aivan sivullista ihmistä sinä tossa hommassa satutat. Mieti mitä ne on sulle tehneet ansaitakseen sen tuskan ja koko paskan mitä ne joutuu kokeen, ehkä. Ei muuta.

 

Yhdyn Kokeneen muorin sanoihin. Kiitos koskettavasta kokemuksestasi Tunteiden hallintaa. Samaa mieltä olen.

Ensimmäinen asia, jonka saat tietää hengaillessasi sellaisen kanssa, joka on jo naimisissa ja jolla on myös lapsi!, on se että hän voi tulevaisuudessa tehdä saman sinulle, jos ihastuu syvästi johonkin mieheen sen jälkeen kun oma suhteenne on arkipäiväistynyt. Arki tulee ihan varmasti. Rakastuneisuuden huuma on ihanaa, menee aikanaan ohi, vähintäänkin tulee hallittavaksi tilanteeksi - mutta kaikkein suurenmoisinta on turvallinen, uskollinen rakkaus. Koti. Mitään ei voi korvata myöskään sillä, että on hyvä omatunto siitä, että tietää tehneensä oikein.

Tuntuu kauhealta, että lapsi joutuisi menemään eri kotiin isänsä luo. Ettei molemmat olekaan arjessa niin vaikeuksissa kuin iloissa mukana. Että lapsi joutuisi tasapainoilemaan välissä, jos vanhemmista toinen syyttä toista ihan oikeutetusti uskottomuudesta, perheen särkemisestä. Varsinkin isänvanhemmat näkevät lastenlapsiaan vähemmän.

On hyvä ajatella seurauksia..!

Tiedän jopa vaihdetun työpaikkaa, kun ei ole tunteiltaan pystynyt muuten irrottautumaan. Kun on antanut mennä melkein liian pitkälle, on vaikeaa irrottautua. Mutta se kannattaa ja on mahdollista!

Ja sitä paitsi, kun pystyit noin syvästi ihastumaan, eikö se kerrokin sinulle että tunteesi ovat olemassa. Voit hyvinkin löytää sellaisen, joka on vapaa.

Itse olen joutunut joskus juttelemaan vakavasti, mutta ystävällisesti joidenkin miesten kanssa siitä, että olen jo naimisissa. Muistan erityisesti yhden miehen, joka ei olisi antanut periksi sittenkään. Pidin pääni, menin jopa syömään eri aikaan, jotten olisi kohdannut häntä. Lopulta hän sanoi sanat, jota pidän hienona kohteliaisuutena häneltä.
- Toivottavasti sinun mies osaa pitää sinua arvossa!