Milloin aikaisintaan voi tehdä raskaustestin?

  • Viestiketjun aloittaja muistiton
  • Ensimmäinen viesti
tietämätön tytteli 92
30.12 olin ihan muutaman hetken yhtyneenä poikaystävääni, meillä ei ollut ehkäisyy, mutta ennen sitä otin hänelt suihi. Olen kuullut, et voi tulla raskaaks vaik ei poika laukeaiskaa sun sisääs. Olen ite lukenut siitä kanssa ja tiedän sen olevan tosi. No en päässyt mitenkää keskustaa ottaa jälkiehkäisyy ku vasta kolmantena päivänä, jolloin se oli viimestää otettava eli täs tapaukses 2.1. Mulla oli tuolloin varmaanki parhaimmat päivät, koska tuli valkoista vuotoa, semmosta mitä yleensä ku ovuloi. Nyt tuossa 6.1-7.1 tullut vähän saman tyyppista vuotoo ku ovuloinnissa ja sitten 8.1 se alkoi muuttua hiukan punertavaksi, ihan kuin olisi menkat mutta tooodella niukat. Mulla on hyvin epäsäännöllinen kierto et nyt ollaa niitä päivii milloi pitäs alkaa. 13.1 tulee 35kp (huomen 12.1 34kp). Kannattaisiko mahdollinen raskaus sulkea pois raskaustestillä? Onko mahdollista, että se näyttäisi nytten jo oikean ajan? Raskaus ei vielä ole toivottua, mutta periaatteessa ei ole ollut mitää täällä kerrottua oireita itsellä, mitä viittaisivat raskauteen.
 
miaui
Eli viime kierron aikana olis se mahdollisuus (tosin syön pillereitä) raskautumiseen ollut. Viime menkat tulivat normaalisti, mutta joko pelkään kovasti tai sitte nää oireet on todellisia...

ELI milloin voin tehdä LUOTETTAVAN testin, kun menkat ei kuitenkaan myöhästyneet? Kun aina sanotaan että kun menkat on päivän myöhässä yms, niin ajaako saman asian, että testi olis näyttäny mulle menkkojen aikana tuloksen, vai pitääkö kenties odottaa seuraavia menkkoja? Jos kukaan ymmärsi mitään...
 
Mie
Olen 19 vuotias ja menkat myöhässä, nyt jo 3 viikkoa myöhässä. Olenkohan raskaustestin tarpeessa´?
Tuskin kannattaa jäädä asiaa yksinään pohtimaan tai netissä kysellä. Jos ei kehtaa mennä ostamaan raskaustestiä apteekista tai marketista, niitä voi tilata myös netistä esim. mammaksi.fi.

Ja käyttäkäähän ihmiset ehkäisyä, jos ette vielä halua lapsia. Lapsi tai abortti eivät ole mitään leikin asioita.

t. teininä abortin tehnyt ja nyt kolmikymppisenä lapsettomuudesta kärsivä
 
Viimeksi muokattu:
ninnu
Moi
Minulla on jo esikoinen edellisestä suhteen ja on jo kohta koululainen.. Nyt olen ollut syömättä pillereitä joku 12 viikkoo.. menkat on tullut jne..jne.. mut mitään ei ole tapahtunut..Nykyinen mieheni haluaa lapsen.. Kävin lääkärissä ja minulle sanottiin etten ovuloidu.. sain lääkkeitä jotka pitäisi auttaa..nyt odottelen kuukautisia,mut ne on nyt jo 5 päivää myöhässä ja tein testin,mut se oli negatiivinen.. tiedän että stressaan.. oon yrittänyt olla stressaamatta... siinä kuitenkin onniustumatta.. mitään kuukautis oireita ei ole.. sanokaas.. odotanko viel jos kuukautiset alkais vai tekisinkö testin jo huomenna? vai parinpäivän päästä?
 
mietteliäs
harrastin seksiä poikaystäväni kanssa 4 päivää sitten, ja emme käyttäneet ehkäisyä ja olen lopettanut pillereiden käytön, ja alavatsa on välillä kovettunut ja turvonneen oloinen, pelkään tässä pahinta että olisin raskaana, ja asiasta olen keskustellut poikaystäväni kanssa, ja jos olisin raskaana, niin olen jo päättänyt että pidän lapsen, koska abortti on mielestäni murha.. :( ja tiedän myös sen että elämäni tulisi muuttumaan radikaalisti..ja onko raskaustesti mahdollista tehdä jo? haluan vain tietää olenko vai en..kuukautiset olivat 2 viikkoa sitten joten pitäisi odottaa liian kauan.. näyttääkö clear blue aikaisemmin testin, kuin muut raskaustestit? ainakin mitä ystäväni kertoi niin se näyttää miten pitkällä raskaus on..esim 2-3 viikolla. paljonko kyseinen testi maksaa ja voiko siihen luottaa?
 
hellurei
hei, siitä on n. pari viikkoa kun tuli yhdynnässä oltua ja nyt on alkanut olee pahaaoloa, mm. kaikki kumma etoo, oksentelua ja ripuliakin!, mutta menkkojen pitäs alkaa vasta eka pävä helmikuuta niin kannattaa tehdä nyt jo testi vai odotella?
 
hämmentynytsiili
Heissan!

Sama kysymys kuin muillakin onkohan mahdollista että olisin.... Hitto toissa kuukautisten aikaan pidin vain 3pvän tyhjennysvuodon ennen kuin aloitin uuden liuskan sillä halusin siirtää kuukautisiani ja onnistui. Kuitenkin viime liuskan aikana pillerin ottoaika vaihteli uuden vuoden aikaan aika paljon, ja yhtenä päivänä oli klo 8 aamulla ja muutamia päiviä myöhemmin klo 20.00. Ja tottakai harrastimme poikaystäväni kanssa suojaamatonta seksiä.

Syön Yasminelle pillereitä ja nyt 3 päivän ajan minulla on ollut ruskeaa vuotoa, tällä hetkellä kp 11 menossa. Olen syönyt näitä pillereitä monta vuotta eikä ikinä aikaisemmin ole ollut välivuotoa. Lisäksi palelee koko ajan ja huimausta. Tein raskaustestin eilen ja se oli negatiivinen. Onko kuitenkaan kellään ollut samanlaista kokemusta ja minkälaisella lopputuloksella?
 
vierasvierasvieras
Ihan vain tiedoksi kaikille negatiivisen tuloksen miettijöille, joilla on kuukautiset ehkä paljonkin myöhässä, että joskus kuukautiset vain jäävät kuukaudeksi tai useammaksi pois ilman raskautta. Minulla oli sellainen tilanne tänä keväänä. Raskautta yritettiin kyllä ja sitten kuukautiset jäivät pois. Tein paljon testejä, mutta jokainen niistä oli negatiivinen. Vielä 2 kuukautta siitä, kun edelliset kuukautiset olivat olleet. Mitään hormonaalista ehkäisyä en ollut käyttänyt yli 10 vuoteen, joten sellaiset eivät olleet sotkemassa kiertoa.

Terveyskeskukseen ei huolittu, koska raskaus olisi ollut toivottu. Käskivät vain odottaa. Olisivast tarjonneet niitä ihan samoja virtsasta tehtäviä raskaustestejä mitä tehdään kotona, joten turha sinne olisi ollut mennä hakemaan yksi nega lisää. Veritestiin siis ei päässyt, koska olisi ollut toivottu raskaus...

Menin lopulta yksityiselle tutkittavaksi, että mikä nyt on kun maha on hirmu turvonnut, testit näyttävät negaa eivätkä kuukautiset ole jääneet koskaan ennen pois muusta syystä kuin raskauksien aikana. Takana siis on kaksi aikaisempaa raskautta, joista ensimmäinen päättyi keskenmenoon ja toisesta syntyi lapsi ajallaan. Ultrattiin ja eihän siellä mitään ollut, paitsi tavallista paksumpi siisti loppukierron limakalvo, joka ei vain ollut jostain syytä älynnyt lähteä poistumaan ajallaan. Lääkäri määräsi Terolut-kuurin kierron käynnistämiseksi. Sanoi että muuten voisi mennä pahimmassa tapauksessa vaikka miten pitkään ihmetellessä. Kuuri oli 10 vrk:n pituinen. Ehdin syödä sitä 6 päivän ajan, minkä jälkeen kuukautiset alkoivat.

Että joskus se kuukautiskierto voi jäädä jumiin ihan yllättäen ja ilman raskautta. Harmillista tietysti silloin, kun raskautta toivotaan eikä ole varmaa tietoa, että onko sitten raskaana vai ei. Ei voi kertoa asiasta mitään uutisia edes omalle miehelleen. Nyt yritetään edelleen. Näyttää ovistestien mukaan siltä, etten edes ovuloi, joten kroppa lienee jumissa ihan kunnolla. Kuukautiset kyllä kulkevat taas...
 
Intoilija
Itselläni on ollut siis raskauteen liittyviä selviä oireita jo pari viikkoa, tänään sitten tein jo testin, malttamaton kun olen. Nyt on siis vasta kiertopv 21 ja negaahan sieltä tuli, niinkuin arvata saattoi. Onko kellään tullut plussaa testiin jo ennen oletettua kuukautisten alku päivää?
 
miettelijäs
Heippa! Olin yhdynnässä about 11 päivää sitten. Alamahassa ollut nippailua, rinnat kosketus arat ja hieman turvonneet.. Ja menkat oli viimeksi joulukuun lopulla.
Olen alkanut epäillä olevani raskaana?? Mutta toisaalta en haluaisi uskoa siihen, koska kuitenki alta kaksi viikkoa yhdynnästä o_O
oireita(?): Aivastelen aika useasti päivässä (en tiedä onko tämä oire :D), vessassa saa ravata n 4 kertaa tunnissa, jatkuva alamahan turvotus/kipeily, alaselkää jomottaa, välillä ruoka ns kuvottaa (tuskin se tarkoittaa, että olen raskaana.), pari päivää ollut sellainen tunne, että menkat alkaisi, mutta ei ole alkanut.. Olisi tosi hyvä jos joku voisi hieman auttaa :D

Milloin tehdä testi? Olen kyllä miettinyt, että odottaisin vielä viikon..

Vastaustasi odottaen :)
 
utopisti
Heippa! Olin yhdynnässä about 11 päivää sitten. Alamahassa ollut nippailua, rinnat kosketus arat ja hieman turvonneet.. Ja menkat oli viimeksi joulukuun lopulla.
Olen alkanut epäillä olevani raskaana?? Mutta toisaalta en haluaisi uskoa siihen, koska kuitenki alta kaksi viikkoa yhdynnästä o_O
oireita(?): Aivastelen aika useasti päivässä (en tiedä onko tämä oire :D), vessassa saa ravata n 4 kertaa tunnissa, jatkuva alamahan turvotus/kipeily, alaselkää jomottaa, välillä ruoka ns kuvottaa (tuskin se tarkoittaa, että olen raskaana.), pari päivää ollut sellainen tunne, että menkat alkaisi, mutta ei ole alkanut.. Olisi tosi hyvä jos joku voisi hieman auttaa :D

Milloin tehdä testi? Olen kyllä miettinyt, että odottaisin vielä viikon..

Vastaustasi odottaen :)
Hei! Kyllä nuo tuntemukset voi viitata siihen, että jotain on käynnissä, varsinkin jos menkat on ollut ennenki epäsäännöllisiä. Ei kannata kauheesti odottaa, sillä tieto on valttia: elämäntapavalinnat jo alkuraskauden aikana on huisin tärkeitä. Esimerkiksi alkoholin käyttö on sikiölle hyvin vaarallista. Tsemppiä! :)
 
Viimeksi muokattu:
miettelijäs
Hei! Kyllä nuo tuntemukset voi viitata siihen, että jotain on käynnissä, varsinkin jos menkat on ollut ennenki epäsäännöllisiä. Ei kannata kauheesti odottaa, sillä tieto on valttia: elämäntapavalinnat jo alkuraskauden aikana on huisin tärkeitä. Esimerkiksi alkoholin käyttö on sikiölle hyvin vaarallista. Tsemppiä! :)
Okei, kiitos! :) ensi viikon aikana voisin tehdäkkin sen raskaustestin, vähän meinaa jo jännittää ;)
olisiko kellään antaa mitään vinkkejä esim ruokavalion suhteen (vaikka olisi huono olo eikä ruoka maistuisi.), voiko urheilla ollenkaan? Tupakkia kyllä poltan ja yritän kovasti päästä siitä eroon, vielä jos raskaana olisin!
Jos sattuisi plussa tuleen, niin esikoinen olisi enemmän kuin tervetullut <3
 
Viimeksi muokattu:
säikähtänyt
voinko olla raskaana kun en syönyt kahteen viikkoon pillereitä ja olimme yhdynnässä juuri ovulaatio päivänä vaikka söin niitä sitä ennen säännöllisesti ?muutama päivä sen jälkeen alavatsaani vihloi ja todella väsynyt olo koko ajan ... ja milloin voin tehdä testin kun siitä on vasta viikko alkaa enkä jaksaisi odottaa ?
 
10vrk osumasta
voinko olla raskaana kun en syönyt kahteen viikkoon pillereitä ja olimme yhdynnässä juuri ovulaatio päivänä vaikka söin niitä sitä ennen säännöllisesti ?muutama päivä sen jälkeen alavatsaani vihloi ja todella väsynyt olo koko ajan ... ja milloin voin tehdä testin kun siitä on vasta viikko alkaa enkä jaksaisi odottaa ?
Mahdollisesta tärpistä hedelmöittymisestä 10 vrk tai seuraavat kuukautiset ovat yli 5 päivää myöhässä.
 
Viimeksi muokattu:
Perustietoa
Okei, kiitos! :) ensi viikon aikana voisin tehdäkkin sen raskaustestin, vähän meinaa jo jännittää ;)
olisiko kellään antaa mitään vinkkejä esim ruokavalion suhteen (vaikka olisi huono olo eikä ruoka maistuisi.), voiko urheilla ollenkaan? Tupakkia kyllä poltan ja yritän kovasti päästä siitä eroon, vielä jos raskaana olisin!
Jos sattuisi plussa tuleen, niin esikoinen olisi enemmän kuin tervetullut <3
Terveellistä ja monipuolista ruokaa, paljon kasviksia, hedelmiä, kuituja... Huonovointisuuteen joskus kylmä välipala helpottaa. Jos olet raskaana et ole mitenkään sairas eli urheilla ja liikkua/ulkoilla voi aivan huoletta ja on ehdottoman tärkeää. Olet tavallaan elämäsi kunnossa jos olet raskaana. Tupakki helkkariin koska varsinkin ensimmäisten viikkojen aikana sikiö tarvitsee paljon happea rakentaakseen tarvittavat elimet ym. Aina kun tupakoit laita tiukka huivi kaulaasi niin että se kuristaa.... tuleva lapsesi kärsii samoin hapenpuutteesta jokaisen tupakkataukosi aikana.
 
Viimeksi muokattu:
ääääää
kysymys on ehkä tyhmä mutten yhtään tiedä mitä tehdä. Mun kuukautisten olisi pitäny alkaan noin 1-1,5viikkoa sitten ja nyt 6pv sitten harrastin seksiä ja tyhmänä ilman kumia menkat ei oo vieläkään alkanu ja yleensä en ole kuin korkeentaan pari päivää myöhässä. Kannattaako raskaustesti tehdä vai odotanko vain että alkaako menkat vai ei?
 
Mama2
Käytössä ollut mercilon-pillerit. Kuukautiset tulleet tähän mennessä säännöllisesti 2-3pv liuskan viimeisen e-pillerin otosta. Nyt liuskan viimeisestä pilleristä kulunut 5pv. Jos ei vielä huomenna näy kuukautisia teen raskaustestin vaikka näin varhaisessa vaiheessa ei välttämättä näytä plussaa vaikka olisi
 
Ihme ja kumma
Harrastin seksiä kolme viikkoa sitten ja ehkäisynä oli sekä ehkäisyrengas että komdomi. Nyt kyselen, onko mahdollista että molemmat ehkäisyt ovat voineet pettää.

Menkkojen pitäisi alkaa vasta parin viikon päästä, mutta tunnen etovaa oloa. Se iskee yleensä juuri ennen syöntiä ja helpottaa vähän syönnin jälkeen. Tämä paha olo olisi helpompi kestää, jos sille löytyisi luonnollinen selitys. Oloa siis jatkunut neljä päivää.

Pitääkö mun mennä lääkäriin etovan olon vuoksi vai kärsinkö kuukautisten alkamiseen asti? Jos selitys sattuisikin olemaan raskaus kaikesta ehkäisystä huolimatta.
 
Mitässitten
Katsotaan eksyykö tänne keskusteluun enää kukaan, mutta siis omaa oloani tässä ihmettelen. Olen lopettanut pillereiden syönnin kolme viikkoa sitten, ja puolitoista viikkoa sitten huomasin että alavatsaani on ilmestynyt 'linea negra'. Viime päivinä on myös nännejä alkanut aristaa ja alavatsaa nippailee aina toisinaan. En siis tiedä voiko nämä kaikki oireet johtua pillereiden lopetuksen aiheuttamasta hormoneiden heittelystä vai olenko mahdollisesti raskaana. Koska kannattaa tehdä testi ja onko kenelläkään muulla aiheeseen liittyviä kokemuksia?
 

Yhteistyössä