Missä onnenne on ?

Valitustako parisuhde on ? Kuulostaa täällä siitä. Olen ollut aviossa jo 30 vuotta ja mukavaa on yhä.

Parisuhteessa on uhrauduttava toisen eteen ja toki pidettävä omakin pää. Fifti-fifti. Riitaa tulee ja menee. Jos kaikki on kunnossa, ei riita riko. Riidan jälkeenhän tehdään sovinto ja sekstaillaan. Yhä vielä.

Voi teitä nuoria, ettekö pysty selvittelemään välejänne ? Kyllä me aina on selvitelty riidan jälkeen.

Vaikka on toisinaan vaikeaa, en ikinä eroaisi miehestäni. Luvaattiinhan sitä alttarilla rakastaa siihen asti, kunnes kuolema erottaa. Tosin uusimme vihkivalat vihkialttarilla 30-hääpäivänä ja lupasimme jatkaa yhteistä matkaa.

Tulkaa perässä! Toivottavasti saatte kiinni !

 

Ihmiset on erilaisia. Toisaalta elämän kolhut tuo elämänkokemusta. Jostain syystä se elämän vivahteiden ymmärrys aina puuttuu näiltä sata vuotta parisuhteessa olleilta. Oli kyse pitkästä työsuhteesta tai parisuhteesta, niin se mustavalkoisuus on näillä ihmisillä yhteninen piirre.

 

Valitustako parisuhde on ? Kuulostaa täällä siitä. Olen ollut aviossa jo 30 vuotta ja mukavaa on yhä.

Parisuhteessa on uhrauduttava toisen eteen ja toki pidettävä omakin pää. Fifti-fifti. Riitaa tulee ja menee. Jos kaikki on kunnossa, ei riita riko. Riidan jälkeenhän tehdään sovinto ja sekstaillaan. Yhä vielä.

Voi teitä nuoria, ettekö pysty selvittelemään välejänne ? Kyllä me aina on selvitelty riidan jälkeen.

Vaikka on toisinaan vaikeaa, en ikinä eroaisi miehestäni. Luvaattiinhan sitä alttarilla rakastaa siihen asti, kunnes kuolema erottaa. Tosin uusimme vihkivalat vihkialttarilla 30-hääpäivänä ja lupasimme jatkaa yhteistä matkaa.

Tulkaa perässä! Toivottavasti saatte kiinni !

itsekehua ja muiden moittimista, kuin tietäisit kaikesta kaiken. Voi voi raukka-parkaa, vihkivalojen uudistamiset ja kaikki, että mies pysyisi sängyssäsi. Sorry, ei onnistu.

 

Valitustako parisuhde on ? Kuulostaa täällä siitä. Olen ollut aviossa jo 30 vuotta ja mukavaa on yhä.

Tulkaa perässä! Toivottavasti saatte kiinni !

Koitahan sinä pysyä meidän perässä! Meillä ensi kesänä 40 yhteistä vuotta ja kivaa on keskenämme, rakkaus kukoistaa edelleen. Koskaan ei ole ero käynyt mielessä; emmehän me edes riitele. Vilkkaita keskusteluja kyllä käymme ja voimme olla eri mieltä asioista, mutta riitoja meillä ei ole ollut.

 

Ymmärrän AP:n rakkauden aviomiestään kohtaan ja olen iloinen, että hänen avioliittonsa on onnistunut ja varmaan molemmat aviopuolisot haluavat edeleenkin jatkaa avioliittoaan. Mutta se on vain teidän elämäänne ja teillä se on mennyt noin. Jokaisella ihmisellä on kuitenkin omanlaisensä elämä, eikä kaikkien tyytyväisyys koostu samoista asioista- Olen itse ollut pitkässä avioliitossa ja nyt olen yksin. Kyllä tämäkin olotila on ihan hyvä ja antoisa. Jonkun elämä avioliitossa onnistuu ja jonkun koko elämä voi sujua hyvin yksinkin. Kenenkään ei kannata pitää itseään muita parempana.

 

Onni on keskusteleva parisuhde.
Toista et voi muuttaa, ainoaastaan ja vain itseäsi.

 

Niin, omahyväisyys, onko se tavoiteltava piirre.

 

Niin, omahyväisyys, onko se tavoiteltava piirre.

Tavoiteltava piirre minusta on se, että pyritään kestävään parisuhteeseen, minusta vaikka koko elämän kestävään avioliittoon. Kun lukee näitä vuodatuksia täällä, monet ovat alkaneet liian nopeasti ja äkkiä, ei ole viitsitty nähdä vaivaa ottaa selvää kumppanista. Treffailua ja tutustumista pitäisi olla vähintään muutama kuukausi ilman että ryhdytään petipuuhiin (jos edes silloin vielä) jotka eivät tietenkään anna kokonaisvaltaista käsitystä ihmisestä. Eikö ihmisillä/nuorilla enää ole tervettä järkeä ja itsehillintää ollenkaan? Elämä menee vaikeaksi, jos kaikki pitää kantapään kautta ja yrityksen ja erehdyksen kautta oppia. Parempi katsoa kuin katua.

 

Tavoiteltava piirre minusta on se, että pyritään kestävään parisuhteeseen, minusta vaikka koko elämän kestävään avioliittoon. Kun lukee näitä vuodatuksia täällä, monet ovat alkaneet liian nopeasti ja äkkiä, ei ole viitsitty nähdä vaivaa ottaa selvää kumppanista. Treffailua ja tutustumista pitäisi olla vähintään muutama kuukausi ilman että ryhdytään petipuuhiin (jos edes silloin vielä) jotka eivät tietenkään anna kokonaisvaltaista käsitystä ihmisestä. Eikö ihmisillä/nuorilla enää ole tervettä järkeä ja itsehillintää ollenkaan? Elämä menee vaikeaksi, jos kaikki pitää kantapään kautta ja yrityksen ja erehdyksen kautta oppia. Parempi katsoa kuin katua.

Elämä jää elämättä, jos ei tartu hetkeen. Toisaalta nykynuorilla on enemmän mahdollisuuksia ja kontakteja kun mummoilla oli silloin ennen vanhaan. Piti ottaa ensimmäinen Pertti joka tanssiin haki, ja jos vahinko kävi, niin myös naida se.

 

Elämä jää elämättä, jos ei tartu hetkeen. Toisaalta nykynuorilla on enemmän mahdollisuuksia ja kontakteja kun mummoilla oli silloin ennen vanhaan. Piti ottaa ensimmäinen Pertti joka tanssiin haki, ja jos vahinko kävi, niin myös naida se.

Tietenkin pitää tarttua hetkeen, mutta ei se tarkoita sitä, että aivot pannaan narikkaan. Jos suinpäin mennään johonkin suhteeseen, muutaman kuukauden kuluttua huomaakin kumppanin olevan vuorovaikutuskyvytön, vieraiden naisten /miesten perään hamuava, uusavuton mammanpoika, tai mitä kaikkea sitä tälläkin palstalla löytyy, niin sitten täällä elleissä ihmetellään, mitä sitä nyt pitäisi tehdä. Harkintakyky ei merkitse sitä, että elämä jää elämättä.

 

Ei nykyään enää jakseta selvittää vaikeuksia, vaan erotaan. Ja otetaan uusi ja vaikeuksia tulee taas. Ero ja piste.

Me vanhemmat liitoissa olevat olemme kai sitten sitkeämpiä. Ollaan mekin olleet aviossa jo reilut 30 vuotta. On riidelty ja railakkaasta. On ollut erimielisyyksiä tietenkin. Petetty ei ole koskaan toista kuitenkaan.

On ollut aikoja, jolloin toinen ärsyttää. On myös ollut aikoja, jolloin toinen on aivan ihana.

Kuitenkin olemme luvanneet rakastaa toista niin myötä-, kuin vastoinkäymisissäkin. Ja siitä kiinni pidetty. Riidat on sovittu ja yhdessä on jatkettu.

Ei ole koskaan tullut ero mieleen kummallekkaan. Kuolema meidät erottaa, ei keskinäinen eripura. Kun sitä lemmenaikaa aina välillä on.

Elämä on riitaa ja rakkautta, anteeksiantoa ja sovintoa. Kun nämä pelaa, niin onnea on.

Tänä iltana ollaan erillään työasioiden takia, mutta huomenna taas .....

 

Tänä iltana ollaan erillään työasioiden takia, mutta huomenna taas .....

Niin mitä huomenna, ukko saa taas turpaansa?

 

Kaikesta sitä saadaankin sanakopu aikaseksi!

Minun onneni on korvien välissä. Jollen älyäisi olla onnellinen siitä mitä minulla on, ei kukaan tai mikään koskaan riittäisi.
Toki voisin luetella pitkän rimpsun niitä asioita, jotka eivät ole niin kuin tahtoisin. Joukossa olisi raskaita ja vaikeita asioita, joista voisi vaikka lannistua, mutta kun käännän mieleni kiitolliseksi siitä, mitä minulla on, olen onnellinen. Jonkun mielestä se ei ole kovinkaan paljon, mutta tunnen itseni rikkaaksi.

 

No juu. Pitkiä liittoja oli ennen kun erottu ei, sekä sosiaalisen että taloudellisen paineen vuoksi. Nämä paineet on nyt poistuneet mutta edelleen tiedän tapauksia, jotka jatkavat avioliitossa vaikka kuten veli ja sisko koska talo on niin ihana ja mökki vieläkin ihanampi eikä niistä haluta luopua, ei jakaa eikä myydä. Puutarhakin on kiva ja käy se ukko joskus kaupassakin eikä juurikaan lyö, mitä nyt veetuilee kaiken päivää. Lähtisin kipinkapin liitosta, jossa joku roikkuu kanssani omaisuuden tms. takia.

Esim. kummitätini (jo kuollut) toivoi aina, että mies kuolisi ennen häntä niin saisi edes muutaman vuoden vielä elää rauhassa. Tämä toive toteutui, onneksi. Heidän neljästä lapsestaan kolmesta tuli mielenterveysongelmaisia, joista kaksi jo meni oman käden kautta muille maille. Isä kotona oli tyranni. Mutta eihän sitä erota voi.

Toinen tätini taas kärsi koko avioliitonsa ajan vieraissa juoksevasta miehestä, joka silloin tällöin pisti vaimonsa nyrkillä aisoihin. Kunnes sitten kerran miehen nukkuessa vaimo hakkasi miehensä harjanvarrella täysin. Siihen loppui vaimon pahoinpitely.

Näitä vastaavia liittoja on aina ollut ja tulee olemaan. Se, että on pitkä liitto, ei ole minusta koskaan ollut mikään onnen tae ulospäin. Kukaan meistä ei tiedä mitä siellä tiiliseinien sisällä tapahtuu. Monta kertaa sanotaan, että eipä olisi kukaan uskonut. Maailma on ihmeellinen. Etenkin vaaleanpunaisten lasien läpi.

 

No juu. Pitkiä liittoja oli ennen kun erottu ei, sekä sosiaalisen että taloudellisen paineen vuoksi. Nämä paineet on nyt poistuneet mutta edelleen tiedän tapauksia, jotka jatkavat avioliitossa vaikka kuten veli ja sisko koska talo on niin ihana ja mökki vieläkin ihanampi eikä niistä haluta luopua, ei jakaa eikä myydä. Puutarhakin on kiva ja käy se ukko joskus kaupassakin eikä juurikaan lyö, mitä nyt veetuilee kaiken päivää. Lähtisin kipinkapin liitosta, jossa joku roikkuu kanssani omaisuuden tms. takia.

Esim. kummitätini (jo kuollut) toivoi aina, että mies kuolisi ennen häntä niin saisi edes muutaman vuoden vielä elää rauhassa. Tämä toive toteutui, onneksi. Heidän neljästä lapsestaan kolmesta tuli mielenterveysongelmaisia, joista kaksi jo meni oman käden kautta muille maille. Isä kotona oli tyranni. Mutta eihän sitä erota voi.

Toinen tätini taas kärsi koko avioliitonsa ajan vieraissa juoksevasta miehestä, joka silloin tällöin pisti vaimonsa nyrkillä aisoihin. Kunnes sitten kerran miehen nukkuessa vaimo hakkasi miehensä harjanvarrella täysin. Siihen loppui vaimon pahoinpitely.

Näitä vastaavia liittoja on aina ollut ja tulee olemaan. Se, että on pitkä liitto, ei ole minusta koskaan ollut mikään onnen tae ulospäin. Kukaan meistä ei tiedä mitä siellä tiiliseinien sisällä tapahtuu. Monta kertaa sanotaan, että eipä olisi kukaan uskonut. Maailma on ihmeellinen. Etenkin vaaleanpunaisten lasien läpi.

Olisiko näissä kertomissasi tapauksissa sukurasite kyseessä?
Onko suvussa muillakin mielenterveysongelmia?

Meitä onnellisesti, rauhallisesti ja väkivallattomasti yhdessä vuosikymmenet eläviä pareja on taatusti tässä maassa yhtä paljon kuin sinun sukusi kaltaisia, väkivaltaan taipuvaisia tyyppejäkin.

 

Olisiko näissä kertomissasi tapauksissa sukurasite kyseessä?
Onko suvussa muillakin mielenterveysongelmia?

Meitä onnellisesti, rauhallisesti ja väkivallattomasti yhdessä vuosikymmenet eläviä pareja on taatusti tässä maassa yhtä paljon kuin sinun sukusi kaltaisia, väkivaltaan taipuvaisia tyyppejäkin.

Henkinen väkivaltakin on väkivaltaa. Onhan tuolla eläkeläispalstalla kirjoittavilla niifä vuosikymmeniä naimisissa olleita, tosin monella ukko taitaa olla ns vanhanaikaisesti sanottuna hullu.

 

Ennenvanhaan liitot olivat ikuisia, vaikka olisi ollut väkivaltaakin. Nykyisin ei enää. Nyt erotaan ja liian usein liian helpostikin.

Me, jotka tänä päivänä olemme pitkässä liitossa, olemme sitä vapaaehtoisesti. Oma liittoni on 35 vuotta. Naimisiin menin 18-vuotiaana. Mies oli 20 v. Lapset ovat muuttaneet kotoa pois jo vuosia sitten. Mutta meillä on kivaa kahdestaankin. Mies on sairaseläkkeellä ja minä töissä.

Eihän se mies vaihtaen parane, ei ainakaan omani. Mukavaa on yhdessä. Vanhennutaan yhdessä. Jos tulee ryppyjä minulle, niin mies saa harmaahapsia. Silti näemme yhä toisillemme positiivisina ja kauniina/komeina. Pakkelia mittaan, niin minähän olen vielä nuori !!!

 

Ennenvanhaan liitot olivat ikuisia, vaikka olisi ollut väkivaltaakin. Nykyisin ei enää. Nyt erotaan ja liian usein liian helpostikin.!

Joo, huomaa kyllä, ettei nämä pitkissä liitoissa elävät ymmärrä elämästä yhtikäs mitään. Se elämän monimuotoisuus nimittäin opettaa elämästä helkkarin paljon.
Kyllä moni ihminen nimittäin elää väkivaltaisessa liitossa, taitaa olla hedelmällisikäisten naisten yleisin kuolinsyykin, kuolla väkivaltaisen miehensä käden kautta.

 

Olin 19, kun tapasin mukavan miehen helluntaina 1982. En ollut seurustellut ennen sitä koskaan. Tuo mies vei sydämeni. Vuonna 1985 tanssittiin meidän häitä.

Nyt tänä päivänä tuo sama mies on rinnallani. Ja yhä rakastan häntä ja minua. Meillä on hyvä liitto. Ei pitkä liitto ole pahasta vaan päinvastoin hyvästä. Olen itse asiassa todella ylpeäkin siitä, että kerralla osuin oikeaan.

Onnea on paljon enemmän se, että osuu kerralla oikeaan, kuin vaihtaa monta kertaa kohdettaan.

Rakastan, rakastan, rakastan ....

 

Olin 19, kun tapasin mukavan miehen helluntaina 1982. En ollut seurustellut ennen sitä koskaan. Tuo mies vei sydämeni. Vuonna 1985 tanssittiin meidän häitä.

Nyt tänä päivänä tuo sama mies on rinnallani. Ja yhä rakastan häntä ja minua. Meillä on hyvä liitto. Ei pitkä liitto ole pahasta vaan päinvastoin hyvästä. Olen itse asiassa todella ylpeäkin siitä, että kerralla osuin oikeaan.

Onnea on paljon enemmän se, että osuu kerralla oikeaan, kuin vaihtaa monta kertaa kohdettaan.

Rakastan, rakastan, rakastan ....

No eipä ole ihan tervettä tekstiä tuokaan.

 

No eipä ole ihan tervettä tekstiä tuokaan.

Minusta on, ehdottomasti. Jos on kumppaninsa kanssa onnellinen, sehän on ihanaa!
Onnellinen olen muuten minäkin miehestäni, joka löytyi toisella yrittämällä. Eka kerta meni pieleen, silloin olin todella uupunut.

 

Minusta on, ehdottomasti. Jos on kumppaninsa kanssa onnellinen, sehän on ihanaa!
Onnellinen olen muuten minäkin miehestäni, joka löytyi toisella yrittämällä. Eka kerta meni pieleen, silloin olin todella uupunut.

Ei ihmisen elämä pyöri vain miehen ympärillä.

 

Olin 19, kun tapasin mukavan miehen helluntaina 1982. En ollut seurustellut ennen sitä koskaan. Tuo mies vei sydämeni.

Onnea on paljon enemmän se, että osuu kerralla oikeaan, kuin vaihtaa monta kertaa kohdettaan.

Mistäs sä SEN voit tietää?

 

Kyllä sen tietää, kun oikea osuu kohdalle. En minä ollut edes seurustellut koskaan, kun 19- vuotiaana kohtasin viiksekkään tumman miehen tanssilavalla helluntaina 1982. Hän tanssitti ja pyysi sen jälkeen kaffeelle. Siitä se lähti ja jatkuu yhä.

Vähän aikaa mietin onko hän se oikea. Mitä enemmän yhdessä oltiin, sitä varmemmaksi sitten tulin. Rakastuin ja rakastan häntä yhä. Hiuksissa on harmaata ja rintakarvatkin jo harmaantuvat. Selässä sen sijaan ovat tummat! Vanhenemme yhdessä.

No johan me vietettiin 30-vuotishääpäivää. Tavoitteemme on vaatimaton, eihän. Se ole kuin 70- vuotta. Oltaisiin vain 92 ja 94. Ei liene mahdoton.

Ensi rakkaus ihanin, senhän sanoin jo lapsuuden lorutkin.

 

Kyllä sen tietää, kun oikea osuu kohdalle. En minä ollut edes seurustellut koskaan, kun 19- vuotiaana kohtasin viiksekkään tumman miehen tanssilavalla helluntaina 1982. Hän tanssitti ja pyysi sen jälkeen kaffeelle. Siitä se lähti ja jatkuu yhä.

.

Niin, ja ilman siis olisit jos tuo ei olisi hakenut silloin tanssiin?