Mistä tietää, että mies on tosissaan?

Enkä tarkoita nyt sitä, että jos mies sanoo niin, niin sitten se on... IHmiset puhuvat kaiken laista tarkoittamatta sillä mitään ja jättävät myös puhumatta tarkoittamatta silläkään yhtään mitään. Teot ovat usein se paras todellisuuden mittari. Mitkä teidän muiden mielestä on niitä tekoja/asioita/merkkejä, joista tietää, että mies rakastaa ja on tosissaan naisen suhteen?

 

Kyllä sinun on vielä pohdittava tuota kysymystä.
Paha on mennä sanomaan muuta kuin että eiköhän sen huomaa sanoista ja teoista!

 

MInäkin olen joutunut miettimään juuri näitä asioita. Vaikka mies sanoo olevansa tosissaan ja rakastavansa, se ei sitä välttämättä ole. Ainakin jos mies esittelee sinut ystävilleen ja perhelleen, hän on tosissaan. Ja tekee mitää lupaakin, on sitä mitä väittääkin olevansa. Tekee sinun puolesta asioita, sinun hyvinvointisi eteen eikä ajattele vain itseään.

 

Enkä tarkoita nyt sitä, että jos mies sanoo niin, niin sitten se on... IHmiset puhuvat kaiken laista tarkoittamatta sillä mitään ja jättävät myös puhumatta tarkoittamatta silläkään yhtään mitään. Teot ovat usein se paras todellisuuden mittari. Mitkä teidän muiden mielestä on niitä tekoja/asioita/merkkejä, joista tietää, että mies rakastaa ja on tosissaan naisen suhteen?

Mies on tosissaan, jos hän itse ottaa yhteyttä, pitää minkä lupaa ja ennenkaikkea: jos hän ajattelee sinua! Parasta kuitenkin olisi, jos hän ei saisi sinua mielestään .

 

Hmm.. Mies on esitellyt minut ystävilleen ja perheelleen, hän ottaa itse yhteyttä ja pitää minkä lupaa (ei tosin lupaile paljoa, koska ei halua joutua rikkomaan lupauksiaan).

Silti ihmettelen välillä, kun hän saattaa helposti olla vaikkapa neljä päivää kaipaamatta minua luokseen. Saattaa kyllä soitella siinä välissä, mutta ei välttämättä halua tavata. Ehkä toiset ovat sellaisia, että kaipaavat enemmän omaa tilaa ja aikaa, vaika olisivatkin tosissaan. En tiedä... Olemme siis olleet pari vuotta yhdessä ja yritän tässä pähkäillä, että onko tällä suhteella tulevaisuutta vai ei. Ehkä olen itse vaan liian epävarma ja otan turhaa stressiä silloinkin, kun ei pitäisi, mutta jotenkin vaan ihmetyttää, ettei nytkään olla maanantain jälkeen nähty ollenkaan. Alan olla itse asiassa jo niin tuohtunut, ettei tee mieli vastata edes puhelimeen koko ukolle, jos tänään soittaa. Jotenkin tuntuu, että olen ehkä ollut vähän itsestään selvä tapaus hänelle, koska olen "pelannut" koko ajan niin avoimin kortein ja vaikkei hän varmasti sitä tahallaan tai tietoisesti hyväkseen käytä, niin joka tapauksessa niin tässä on käynyt, ettei hänen paljoa ole tarvinnut minun vuokseni panostaa. Ja nyt mua alko ottaa pattiin.

 

Jos olette olleet jo pari vuotta yhdessä, niin eikö silloin pidäkin esitellä ystävilleen ja perheelleen? Aika paljon tarvitsee tuo mies omaa tilaa, juttele hänen kanssaan haluatko sinä elää sillä tavalla että nähdään kun hän haluaa?Parissa vuodessa luulisi, että asuisitte jo yhdessä tai jotain kun kumminkin tietää jo mitä se suhde on..

 

Jos jonkun tunteet ovat rakoilleet, niin ainakin ap:n. Ei hyvältä kuulosta.

 

Minulla on miespuolinen tuttava, joka kuuden vuoden jälkeen näkee tyttöystävää yhä vain joka toinen viikonloppu. Hänellä on iso reviiri. Tosin hän kyllä haluaisi lopettaa suhteen, koska välittää, muttei silti ihan aidosti koe rakastavansa, vaan on liian arka siihen suhteen lopettamiseen. Lähinnä ja varsinkin kun tyttöystävä uhkailee heti masennuksella, itsemurhalla ym. ja mies on ylihelposti syyllistyvää sorttia. Ei käsitä ilmeisesti, ettei tuo ole todellisuudessa mikään palvelus tyttöystävällekään, ettei saa sanottua, ettei aidosti rakasta. Mikä olisi minusta aidosti tyttöystävääkin kohtaan parempi ratkaisu: sanoa se totuus ja lopettaa, vaikka hetken kirpaisisi molemmilla, ja vaikka toinen uhkaisi kuinka romahtaa. Mutta myös ihan onnellisissa seurusteluissa hänellä varmaan olisi ja on ollutkin aika iso reviiri, eli se on myös luonteessa.

Neljä päivää, no, itse näin naisena ahdistuisin tiheämmästä yhteydenpidosta myös, saati jos vielä kuitenkin soitellaan. Eli meitä on moneen junaan, minullakin on juuri se iso reviiri. Minkään ihmissuhteen takia en uhraisi yksinoloani, se on elinehto. Neljä päivää ei ole itsestäni kovin pitkä näkemistauko. Osaisin 'meititellä' huonosti...

 

Tunteeni eivät ole rakoilleet, jos omat tunteeni miestä kohtaan olisivat häilymässä, silloinhan tämä ai varmasti haittaisikaan näin paljon, mutta kun itse olen tässä täysin rinnnoin mukana, alkaa kiukuttamaan toisen epämääräisyys. Hän soitti ja kyseli kuulumisia, eikä taaskaan mitään muuta. Olen sopinut jo menoja täksi päiväksi ja illaksi, koska en myöskään halua typeränä päivystää kotona, että josko herra vaikka haluaisi tavata, mutta täytyy sanoa, että on mielestäni hieman kummallista, kun ei maanantain jälkeen olla tavattu, eikä hän vieläkään koe mitään tarvetta ehdottaa tapaamista. Kysyy vaan, että mitä kuuluu. Tarkisteli varmaan vaan, että olenko vielä saatavilla ja jos olen, niin hyvä sitten ja hän voi jatkaa elämäänsä ja ottaa yhteyttä vaikka sitten parin viikon tauon jälkeen, jos alkaa vaikka seksin puute kyllästyttää.

Olen vihainen miehelle, koska hän ei panosta minuun. Ja olen vihainen itselleni, koska olen antanut hänen olla panostamatta minuun.

 

Niin ja tuosta miehen reviiristä.. Hänellä tuntuu olevan iso reviirin tarve ja hän sanoo, ettei tahdo asua ikinä kenenkään kanssa, vaan pitää oman kotinsa täysin itsellään. Ymmärtäisin senkin ehkä paremmin, ellei hänellä olisi taustalla kuitenkin pitkä avoliitto toisen naisen kanssa. Jos hän on jonkun toisen kanssa kyennyt yhteiseen kotiin, mutta ei minun kanssani, silloin kyse ei voi olla hänen reviirin tarpeestaan, vaan siitä, että minä en ole hänelle tarpeeksi rakas.

 

Jos sinä haluisit asua yhdessä ja muuta, niin onko se mahdollista tuon miehen kanssa? Jos asuisitkin hänen kanssaan, voisi olla että hän olisi koko ajan menossa kavereittensa kanssa ja muuta? Jos et edes voi puhua hänelle asiasta, niin onko sinun hyvä olla noin? Parin vuoden seurustelun jälkeen tuo kyllä kuulostaa kummalliselta käytökseltä...

 

Jos sinä haluisit asua yhdessä ja muuta, niin onko se mahdollista tuon miehen kanssa? Jos asuisitkin hänen kanssaan, voisi olla että hän olisi koko ajan menossa kavereittensa kanssa ja muuta? Jos et edes voi puhua hänelle asiasta, niin onko sinun hyvä olla noin? Parin vuoden seurustelun jälkeen tuo kyllä kuulostaa kummalliselta käytökseltä...

Enpä tiedä... Hän ei ole varsinaisesti mikään kova menijä kavereiden kanssa, hän kyllä viettää nytkin suurimman osan vapaa-ajastaan kanssani, silloin kun emme näe niin paljon, se johtuu hänen työkiireistään tai siitä, että hän ei vaan jaksa tavata ketään ja on sitten mielummin raskaan työpäivän jälkeen yksin kotona lepäämässä. Se aika, jota häneltä muille ihmisille liikenee, sen hän on kyllä aina antanut minulle. Mutta nyt tämä viimeaikainen käytös on alkanut ihmetyttämään... Aiemmin olimme yhdessä paljon enemmän 5-6 iltaa ja yötä viikossa. Nyt hän on vaan jostain systä vetäytynyt omiin oloihinsa, mikä on tietysti hieman pelottavaakin minun mielestäni.. Alan tietysti epäillä, että onko hän kyllästynyt suhteeseemme, vai mitä ihmettä.. Ja tuo mitä sanoit, etten voi edes puhua hänen kanssaan asiasta, on kummallista, niin se on kyllä totta. On todella kummallista, että täällä vuodatan tuntojani, mutta en uskalla puhua miehelle. Pelkään, että hän ahdistuu ja että meille tulee ero. Mutta toisaalta, jos ero tulee siitä, että minä puhuisin hänelle, sitten se olisi tullut jokatapauksessa... Ehkä minä pelkään yksin jäämistä ja rakastan miestä niin paljon, että haluan uska hänen tuosta tulevan lähemmäksi, jos en vaan painosta ja annan asioiden edetä rauhassa omalla painollaan... Huh. Jos olisin itseni ystävä, neuvoisin varmasti jättämään miehen.

Vaikeinta tässä on se, että hän on oikeasti niin hieno tyyppi. Olen ollut joskus villimminkin rakastunut, mutta tämä mies on rehelisesti sanottuna ihmisenä ehkä hienoin tapaamani. Hänen arvomaailmansa, oikeudenmukaisuutensa, hyvä sydämensä ja älykkyytensä saa minulta paljon arvostusta ja niiden ominaisuuksien myötä olen alkanut rakastaa häntä todella syvästi. Mutta sitten kaiken hienon ihmisen takana ei olekaan niin kovin hyvä poikaystävä. Ja tämä on suuri ristiriita minulle; hän ei missään nimessä ole mikään renttu tai pettävä vätys, vaan upea ihminen, mutta hänen ihmissuhdetaidoissaan olisi pientä hiomisen varaa.. Tai sitten hän ei vaan rakasta minua.

 

jos mies rakastaa, hän haluaa nähdä sinua koko ajan ja pelkää menettävänsä. piste.

 

jos mies rakastaa, hän haluaa nähdä sinua koko ajan ja pelkää menettävänsä. piste.

No sitten se ei varmaankaan minua rakasta.

 

Jos mies huomasi, ettei avoliitto ole hänen juttuna ja otti asiasta opikseen? Jotkut ihmiset tarvitsevat paljon tilaa ympärilleen, se pitää vain hyväksyä. Joitakin kompromisseja tietysti voi tehdä puolin ja toisin.

Sinäkin voisit hankkia itsellesi jotain mielekästä tekemistä (esim. oman elämän?) ja lakata vatvomasta asioita päässäsi. Ne eivät siitä miksikään muutu. Vaikeaahan se on, mutta eiköhän se mies joskus sieltä kolostaan ryömi kun tarpeeksi tulee ikävä.

 

Jos mies huomasi, ettei avoliitto ole hänen juttuna ja otti asiasta opikseen? Jotkut ihmiset tarvitsevat paljon tilaa ympärilleen, se pitää vain hyväksyä. Joitakin kompromisseja tietysti voi tehdä puolin ja toisin.

Sinäkin voisit hankkia itsellesi jotain mielekästä tekemistä (esim. oman elämän?) ja lakata vatvomasta asioita päässäsi. Ne eivät siitä miksikään muutu. Vaikeaahan se on, mutta eiköhän se mies joskus sieltä kolostaan ryömi kun tarpeeksi tulee ikävä.

Miksi kaikki aina luulevat, ettei ihmisellä ole omaa elämää, jos parisuhde mietityttää? Minulla on ehdottomasti oma elämä, paljon ystäviä, omia harrastuksia ja mielekäs työ. Parisuhde on kuitenkin tärkeä osa elämääni ja jos siinä tuntuu joku mättävän, tottakai se silloin painaa mieltä.

 

jos mies rakastaa, hän haluaa nähdä sinua koko ajan ja pelkää menettävänsä. piste.

Ei asiat aina ole niin yksinkertaisia. Voi olla paljon muutakin syytä esim. stressi mikä vaikuttaa parisuhteeseenkin. Eikä kahden vuoden jälkeen voi koko aikaa olla pelkäämässä että menettää. Minusta mies vaan vaikuttaa jostain syystä etäiseltä, eikä saa sanotuksi mistä se johtuu. Minua ärsyttää jos olen miehen kanssa, jolta jokainen asia täytyy nyhtämällä nyhtää. Olen huomannut, että vaikka olisi miten puhelias mies, näistä asioista puhuminen voi olla niin kiven takana vaikka suoraan kysyisi niin ei saa vastausta.

 

Kysyisin mieheltä, kuinka kauan hän on ajatellut jatkaa tällaista harvakseltaan tapailua ja seurustelua. kaksi vuotta yhdessä oloa on melko pitkä aika nuoren ihmisen elämässä (Ajattelen, että olette nuoria .) Vanheneville ihmisille pari vuotta ei ehkä merkitse niin paljoa, koska elämänrytmi on muutoinkin hitaampi ja tarve omaan tilaan voi kasvaa.

Lisäksi kysyisin mieheltä, mitä hän tarkoittaa sanoessaan, että on tosissaan. Tosissaan mistä?

Voisit myös kertoa omat ajatuksesi ja toiveesi tiiviimpään yhteydenpitoon. Toisaalta, jos mies on sanonut haluavansa asua omassa asunnossaan eikä tosissaan halua muuttaa yhteen, niin toive yhteiselämästä on turha. Joko hyväksyt sen tai et.

 

Hei!..

Oon ite vasta 15-vuotias tyttö, joka tarvis vähä teijä vanhempien ihmisten apua!
Oon vähän aikaa sitten eronnut puolen vuoden seurustelust ja se oli varmaa niinku ainut suhde joka "repis" mut ihan maahan.. Tää mun kumppani sanoo just tätä kaikkee, et " en jätä sua koskaan ja et oot tärkein mun maailmas, enkä haluu satuttaa sua koskaa"
Kas kummaa ku jätkä tuli ja meni .. :\
Sain kesken koulupvn viestii, et "tää oli täs, mua ei kiinnosta enää"
Nii ni mitä ihmettä oikeesti?
Seuraavan pvn sain viel tietää, et hän jätti mut toisen naisen takia..
Jooo iha ookoo, ollaa nuorii ja suhteet on tommosii, mut silti mitä ihmettä!!

No jooo... Oon täst jo melke hyvin päässy oli ja sit yks Martti on ollu mun tukena täs jo jonkun aikaaki ja tuntuu silt, et se iha oikeesti ymmärtäis mua?
Meis on paljon samaa ja ollaan koettu paljon samoi asioi, jotka on "satuttanu" tavalla ku toisella kumpaaki !

Mut sit tää ku rupesin pelkäämää uudii suhteit ja sen sellast..
Sillon ku olin viel tän mun "exän" kans, ni se joutus laitokseen, koska oli taas tehny jtn tyhmyyksii kaupungil.. (joo valitsin ehkä vähän huonosti miehen itelleni)
Nii ni kumminki, hänen lähdön jälkeen mulle ei edes maistunut ruoka ja rupesin vaa miettii, et mitäs väärää tein ja et oonko mä sit vaan niin "ällö" et hän löysi paremma?
Kilot siinki rupes tippuu vauhdikkaasti sun muuta ..

Nyt en sit uskalla kertoo täl Martil mun tunteit sitä kohtaa, vaik täs onki ollu jtn pikkust "säätöö" ..
Sit kans, et oon hieman ujo ja Martti varsinki on, ni emmä nyt sit oikee tiiä mitäs ihmettä rupeen tekee täl asial?
Pitäiskö jatkaa elämää vai ottaa asioist selvää??

Ois aivan mahtavaa, jos vastaisitte kysymykseeni!
Ja kun en oikeen osaa olla tääl sivustos, enkä tiiä miten tää oikee toimii, ni pistäisittekö sähköpostilla vaikka neuvoja ?
Sähköpostini on ----> jlehtikunnas@gmail.com
Kiitän tuhannesti niitä jotka jaksaa auttaa mua!! <3