Onko muita kenellä menkat viikon myöhässä ja sitten vasta plussanneet?

  • Viestiketjun aloittaja mymmelimyy
  • Ensimmäinen viesti
Wilhelmiina88
Myöhässä on täälläkin. Kp 31/27 ja negaa kaikista seitsemästä testistä jotka olen tehnyt. Hermo ei kestä odotella. Haluaisin varmuuden suuntaan tai toiseen. Yksi penkin alle mennyt raskaus takana ja tuosta on jo puolitoista vuotta aikaa. Nyt ollaan alettu ravata lapsettomuusklinikalla ja odotellaan hoitoon pääsyä. Niiiin toivoisin ettei sinne tarttis mennaa vaan olisin jo raskaana. Muuten tää kuukautisten puuttuminen ei tiedä hyvää jos se johtuu jostain muusta. Vaikeuttaa vaan lapsettomuushoitoja. Tulis nyt jo koku varmuus. Joko uutiset on ihan katastrofaalisen huonoja tai sika hyviä. Tietäis vaan kumpaa
 
Siiri85
Kiitos Muisku09 noista ihanista sanoista. Mukavaa kun joku edes viitsii hieman tsempata meikäläistä. No itselläkin olisi kesäksi paljon kaikenlaista tulossa, kuten häät. Toivon, että ne saisivat ajatukset aivan johkin muualle, ja sitten kuin aivan huomaamatta olisin raskaana. Joo, eipä tämä elämä aina kovin hyvältä ja reilulta vaikuta. Kuinkas sinulla? Raikasta maaliskuuta sinulle! Ja voi sinäkin hyvin!
 
Ihme hommaa
Olemme Kovasti yrittäneet uutta raskautta ja kuukautiskierto on ollut tasan 28 vrk. Elättelin jo toiveita kun oli selkeitä raskausoireita ja kuukautisia ei kuulunut, mutta kuukautiset alkoivatkin 5 vuorokautta myöhässä, kovin erillaisina kuin ennen. Ei mahakipuja tai muutakaan kuukautisoireita, vain verta, joka on ihmeellisen klöntimäistä. Ärsyttää suunnattomasti. Kai ne aiemmat "raskausoireet" ovat sitten olleet elimistön tepposia, kun niin kovasti haluaa lasta.
 
toivoa on?
Eipä ollut enää toivoo ku menkat alko :( kierto oli 46/32, ehkä mä vaan niin toivoin raskautta et oli myöhäs. Mut onpahan ainakin tietoo, jospa vaikka nyt sitten nappais :)
 
Muisku09
Ihanata kuulla Siiri85, että teillä on häät tulossa!! Siinähän onkin sitten paljon kaikenlaista puuhaa tiedossa. Onko isot häät?
Täällä on joutunut parisuhdekkin koetukselle -poikakaverille iski joku "ahdistus" ja oon vähän hukassa kaiken kanssa ja hän myös. Kriisiä pukkaa, mutta sitä se elämä kai välillä on. Plääh!!
Huomenna pääseen muuttaan viimeiset tavarat ja se nyt onneksi piristää tilannetta. Keep me updated, jos siellä teillä lakanoiden välissä tapahtuu iloisia yllätyksiä :) Aurinkoista viikonloppua sinulle!
 
miima84
tein kaksi clear bluen testiä, kun menkat oli 5 päivää myöhässä ja molemmat näytti negaa. sitten vaan odottelin,että alkais ne menkat vaan jo. kaksi viikkoa siitä, kun menkkojen olisi pitänyt alkaa. niin tein uuden clear bluen testin ja se näytti plussaa. sitten oli vielä pakko tehdä seuraavana päivänä toinen. ja sekin näytti plussaa.
 
Helunas
Auttakaa.. Olen saanut nyt 4 haaleaa plussaa. On vähän vahvistunut joka kerta. Kuitenkin ekan tein viikko sitten ja viekään ei ole kunnollinen. Kyllä sen hyvin näkee, mutta ei kunnolliseksi ole viä tullut. Alkoi eilen pientä verenvuotoa, tullut ihan vaan korkeintaan ruokalusikallinen kerralla ja tätä käynyt 2 kertaa. Muuten ollut kuivaa joskus ihan minimaalista tuhrua. VOIKO VIÄ OLLA TOIVOA?
 
Elli73
Alkuperäinen kirjoittaja Helunas:
Auttakaa.. Olen saanut nyt 4 haaleaa plussaa. On vähän vahvistunut joka kerta. Kuitenkin ekan tein viikko sitten ja viekään ei ole kunnollinen. Kyllä sen hyvin näkee, mutta ei kunnolliseksi ole viä tullut. Alkoi eilen pientä verenvuotoa, tullut ihan vaan korkeintaan ruokalusikallinen kerralla ja tätä käynyt 2 kertaa. Muuten ollut kuivaa joskus ihan minimaalista tuhrua. VOIKO VIÄ OLLA TOIVOA?
Toki on toivoa, pieni verenvuoto on aika normaalia alkuraskaudessa ja varsinkin silloin kuin menkkojen normaalisti pitäisi tulla. Pääasia että olet saanut sen plussan, vaikka vielä olisikin haamu :) Tosin tässä on mennyt viestistäsi sen verran monta päivää, että luultavasti plussa on jo tosi vahva! ) Toivotan onnea matkaan!
 
celia25
täältäpä löytyi hyvä ketju,
mulla nyt kp 41/28-30 ja negaa näytti vielä 39/28-30.. Todella raivostuttavaa epätietoisuutta. Ajattelin suosista odotella ensi viikkoon ennen uutta testiä. (jos maltan :O )
Mulla myös kierto ollut aina säännöllinen, joten outoa että alkais yhtäkkiä ilman "syytä" heittelemään.. No ei auta kun odotella ja olla stressaamatta :)
 
Siiri85
Haudi Muisku09! Sortsi, on hieman ollut vipinää, ei ole ehtinyt vieraileen. Häät on n. 250-300 henkeä. Kummallakin aivan järjetön suku. Mut kerran elämässä asenteella!! Tiedän kyllä, että parisuhde on koetuksella ja todella kovalla. Mutta kuitenkin rakkauden on sanottu kestävän ja kärsivän kaiken. Välillä kyllä sitä epäilee, mutta kyllä niitä positiivisia pilkahduksia sitten tulee. Meillä hommat etenee tuloksettomasti. Todella inhottavaa, jotenkin menee se innostus koko hommaan kun kummatkin vain odottaa sitä yhtä pientä juttua. Toivotaan jospa tuo kevään tulo vaikka virittäis meidät aivan uusille atmosfääreille....! Ilmoittelehan sinäkin mitenkä teitillä onnistuu! Kevättä sinulle!
 
tm84
No täällä ainakin alkoi ne menkat eli ei tarvitse enää epätietoisuudessa elää. Kävin vielä gynelläkin, kun oli niitä kipuiluja ja menkat myöhässä ja hänenkään mukaansa en ole raskaan. Mikä lie sitten myöhästyttänyt yleensä suht säännöllisiä kuukautisia, stressiä kai vaan.
 
Muisku09
Moi taas Siiri 85! Olen ollet työmatkalla 3 viikkoa poissa Suomesta, niin eipä ole paljon päästy lakanoiden väliin. Not nice. Tosin meillä nyt tulee yritykseen muutenkin breikki, kun miekkonen lähtee ulkomaankomennukselle 1/2v - vuodeksi. Muutenkin epäilen meidän koko yhdessäoloa..no aika näyttää!

Vautsi, teillä tulee isot häät! Toivottavasti siulla on paljon tukijoukkoja, taitaa olla aika paljon kaikenlaista järjesteltävää ennen häitä! Mä pidän peukkuja teidän yritykselle ja vauvan tuloon:) Lämmintä Pääsiäistä sinulle!!
 
elina77
Ihanaa, että löysin tämän ketjun! Itse olen kuin tulisilla hiilillä ollut pääsiäisen pyhät. Vauvaa on yritetty marraskuusta asti ja kierto on ollut suht säännöllinen 33 päivää. Nyt kuukautiset ovat tasan viikon myöhässä, ihan pientä, ruskehtavaa vuotoa tosin havaittavissa, mutta se on niin vähäistä, että tuskin huomaa, pikkuhousunsuojaakaan en ole tarvinnut. Olen tehnyt jo useammankin testin, viimeksi lauantaina, mutta kaikki näyttävät negaa, ei edes mitään haamuviivoja näkyvissä. Raskausoireita on mielestäni ollut jo reilun viikon: pissattaa, janottaa, päässä huippaa välillä, alavatsassakin tuntuu painetta ja välillä kuvottaa.
Äh, ihan sietämätöntä tämä epätietoisuus. Huomenna varmaan taas testiä hakemaan apteekista, mitähän merkkiä sitä tällä kertaa ostaisi...
 
Hani77
Minulla nyt kaikki testit negaa ja verestäkin oli nega ja silti oireet ja menkat ei ole tullut ja nyt ne on myöhässä jo 3 viikkoa. Tiistaina menen lääkärille ja toivon että löytyisi selitys näihin kaikkiin oireisiin tai sittenkin se raskaus. Oireet on kaikki mahdolliset mitä raskaudessa vain voi olla ja niitä on ollut koko 3 viikkoa ja vain voimistunut viikko viikolta ja uusia hajukuvotuksia löytyy kokoajan ja maha on kipeä ja housut puristaa vaan enemmän ja selkäkipujakin on jo ollut hetken!
Ja tämä raskaus olisi sitten todellinen ihme kun sterilisaatio filshie-klipseillä tehty 3 vuotta sitten.
 
Ihme hommaa
Ja vihdoin se positiivinen :) Ihan hämillään kun ei ole mitään oireita, menkat vaan jäi pois. Piti tehdä 2 viikon aikana 3 testiä, jotka kaikki näytti plussaa, jotta uskoi..
 
empula
nyt ihmetyttää... menkat on 2vk myöhässä, mitä ei ole ikinä ennen tapahtunut, jopa ennen pillereiden aloittamista aina tulleet tarkalleen samaan aikaan. toisaalta vasta ensimmäinen kuukausi siitä kun lopetin pillerit, joten saattaa johtua siitäkin ? rinnat vähän kyllä aristaneet. normaalisti jo päiviä ennen menkkoja ollut aina hirveät vatsa- ja selkäkivut, nyt ei vieläkään edes niitä ! pakko kysyä tyhmä kysymys: voiko olla, että jos raskaustestissä näkyy n. minuutin ajan vain yksi viiva eikä merkkiäkään toisesta, niin se toinen siihen tupsahtaisikin vasta sitten kun on viitisen minuuttia odotellut ? olin nimittäin eilen niin pettynyt kun viivaa ei heti tullut, että paiskasin testin pois enkä katsonut enää. taisin juuri n. minuutin verran odottaa..

toinenkin tyhmä kysymys: jos menkat on myöhässä jostain muusta syystä kuin raskaudesta, voiko sinä aikana tulla raskaaksi kun ne menkat eivät ole vielä alkaneet ? taisi olla vähän sekavasti muotoiltu :) eli siis sinä aikana kun menkkojen olisi pitänyt tulla, mutta eivät ole tulleet ? olisi kiva edes tietää, että miksi ne menkat ei ala, olen sitten raskaana tai en... voiko oikeasti olla mahdollista, että menkat ei ala ihan vaan siksi kun niin kovasti sitä toivoo ?

APUJA ??? :)
 
empula
ja piti vielä kysäistä sitä, että jos ne ei nyt muutamaan päivään ala, teen testin ja on edelleen nega, menenkö neuvolaan, gynelle, lääkäriin vai minne ? ihan uutta hommaa nimittäin minulle tämä !
 
Mievaan:):
Kauhiasti pyörii asioita mielessä.. kp 37/30 ja minullakin aina ollut säännöllinen kierto. Nyt kuitenki jo viikon myöhässä?! omituista mulle, sillä ennen ei oo tarvinnu jäähä ihmettelemään myöhästymistä, vaikka ois kuin ollu elämän muutosta tai stressiä.
Meillä ei ole edes yritystä ollut, suunnitteilla yrittää vasta häiden jälken (jotka ovat ensikuussa).
Ehkäisynä tälläkin hetkellä kierukka, jonka vuoksi ihmettelenkin tätä menkkojen myöhästymistä, väkisellä tulee mieleen että oisko sitä raskaana (mikä tosiaan olisi yllätys mutta hyvin iloinen semmonen). Kierukkakin ollut jo pian sen 5v. että oisko se voinu muka pettää?

En tiedä olenko kuvitellut raskauden oireita sitä mukaa kun olen niitä netistä lueskellut vai ovatko todellisia olleet.
Tupakin polton lopetin tuossa 15.4 tulevaa lastenteko yritys rumbaa varten, mutta minusta se onnistui helposti eikä edes stressiä siitä ollut että tuskin sekään menkkoja myöhästyttää, vai onko se mahdollista?

kp 35/30 tein testin joka näytti negaa, sunnuntaina aattelin kokeilla uudestaan ellei ennen sitä ala vuodot. Outoa vain että menkoista ei ole ollut merkkiäkään, kuin viimeksi ennen vappua olin varma että ne alkaa mutta eipä sitten näkynytkään..:S ihmetyttää vaan mikä on jaa itsellä pää ihan sekaisin, joku selvyys olisi kiva saada. tulipa pitkä sepustus..

Mutta plussa onnea toivottelen muille!:)
 
kastehelmi80
empula: menkat saattaa hyvinkin olla myöhässä ja kierto sekaisin pillereitten lopettamisen jälkeen. Kropalla menee aikaa käynnistää oma hormonitoiminta. Jos ei 3 kk aikana ala kuulumaan, niin sitten kantsii mennä lääkäriin/gynelle. Mä oon menny gynelle aina näitten asioitten kaa, on kummiskin alan erikoislääkäri.
Joo, ja raskaustestiin saattaa hyvinkin tulla viiva vasta sen. 5 min jälkeen. Näin ainakin mulla, ei näkyny mitään 1 min jälkeen.
Raskaaksi voi tulla sillon kun munasolu irtoaa, ja sitähän ei oikein tiedä milloin se tapahtuu. Joten on ihan mahdollista, että tulee raskaaksi sinä aikana kun kuukautiset on myöhässä -jos siis ovulaatio on niin paljon myöhässä.

Mulla raskaustesti näytti ihan haalean plussan, vasta kun kuukautiset oli jo 9 pv myöhässä (kp 37/28). Negat testasin 27/28, 31/28 ja 35/28. Kp 42/28 näkyi jo selvemmin. Että ei kannata luovuttaa vaikkei heti sitä plussaa tulisikaan... :)
 
kukka17
Ihana ketju tämä! :) Olen 4 pv myöhässä ja pillerit jätetty 1kk sitten. Olen tehnyt tähän mennessä neljä testiä: 1. nega, sitten kaksi hailakkaa plussaa ja taas nega. Onko tavallista tällainen vaihtelu?...
 
maamo
Itse en kyllä tiedä kuinka paljon menkat myöhässä. En merkkaa koskaan kalenteriin.. mutta suunnilleen puolitoista viikkoa. Kaksi testiä olen tehny. Viimeksi lauantaiaamuna. Ehkä teen huomenaamulla.

Ei mulle niin väliä tuloksella ole, mutta kun alavatsaa juilii niin, että se rupeaa jo huolestuttamaan. Että samassa veneessä ollaan -Tsemppiä vaan kaikille! Kertokaahan, kun tilanteenne selviää. Suuntaan tai toiseen.
 
marsa87
On tosi mielenkiintosta lukea täällä toisten kokemuksia. Itsellä menkat myöhässä jo 5 viikkoa! Reilu viikko sitten tein testin ja negatiivista näytti. Kummastuttaa ja huolettaa, että missä mättää. Lapsi ei ole ollut haaveissa, ainakaan vielä. Enkä oikein usko, että olisin raskaana. Tarttiskohan mennä käymään lääkärissä kysyyn et mistä viivästys mahtaa johtua. Pillerit lopetin vuoden alussa ja vuoto on ollut säännöllistä tähän asti. Epätietoisuus on pahinta.
 

Yhteistyössä