Pahanhajuinen valkovuoto

  • Viestiketjun aloittaja hajupommi
  • Ensimmäinen viesti
hajupommi
Mistä ihmeestä tämä voi johtua? Tätä on kestänyt jo vuoden, olen käynyt lääkärissä ja papa on otettu, siinä ei näkynyt mitään. Muita oireita ei ole. Maitohappobakteerit (gyno-caps) auttavat aina sen aikaa kun niitä käyttää, mutta heti kun lopetan käytön, valkovuoto alkaa taas haista. Valkovuoto on jotenkin vetisempää kuin aiemmin. Peseydyn kerran päivässä ja pikkuhousuja joudun vaihtamaan parikin kertaa päivän aikana, kun tuntuu että alapää haisee niin kamalalle.

 
danone
Ala syömään jogurttia, viiliä tai juomaan piimää. Nekin auttavat jo ihan sisäisesti nautittuna. Tappavat hiivan.

Joskus olen kuullut myös, että jos alapäätä pesee ns. liikaa voi bakteerikanta muuttua ja alapää alkaa haista. Sitten olen myös kuullut sellaisen jutun, että jos mies on esim. käynyt vieraissa niin voi tuoda sieltä mukanaan jonkun bakteerin, joka aiheuttaa hajua (joku triconomas tai joku). Tietysti näistä en uskalla sanoa, voivatko todella noin vaikuttaa, kun ei ole varmaa tietoa.
 
Cindy
HEIPS !
Syötkö mitään e-pillereitä ? Itselläni oli monta vuotta pahat
hajut ja hölmö luulin että näin mulla vaan on , mutta kun
lopetin pillerit ( Femoden ) ja laitatin hormoonikierukan
niin valkovuoto ja hajut loppuivat kuin seinään. Ja samoin
loppuivat 5-7 pv yötäpäivää kestänyt migreeninomainen
päänsärky ja pahoinvointi joka tuli aina tauolla.
Suosittelen pillereistä luopumista kaikille jos on vaivoja.
 
samoja ongelmia
älä pese kuin vedellä, käytä allergialiiton pesuaineita alusvaatepyykissäsi.
vähennä makeita ja limsoja kysy kuka lääkäri kirjoittaisi FLAGYL COMPEJA JA OTA NIITÄ VAIN PARINA ILTANA SÄÄSTÄ KUURI AINA SITÄ VARTEN JOS TULEE TAAS TÄMÄ

seksi ilman kortsua tekee myös:(
 
Sheela
Hei
Minä lopetin lady vitan syönnin ja siihen loppui ""hajutkin""..
Huomasin että pillerit ""tuoksahtaa"" samalle kuin valkovuotokin joten lopetin käytön ja kaikki on taas ok :) :)
Onko muilla samoja kokemuksia?
 
B-vit
Onko Lady-vitassa b-vitamiineja? Nuohan vitamiini haiskahtavat aika voimakkaalle (kun purkin avaa, tuoksahtaa monista merkeistä nenään se ällöhaju), ja usein voi virtsa alkaa tuoksua ei-niin-hyvälle. En sitten tiedä, että voiko b-vitskuista tulla sivuhajuja myös muihin eritteisiin... tuli vaan mieleen kysäistä. :)
 
beukku
Niinpä b-vitamiinia ei pitäisikään syödä määrättömästi. Vaikka Ladyvitassakin kehoitetaan syömään 1-2 tabl. päivässä, kannattaa ennemmin syödä vaikka 1 tabletti joka toinen tai kolmas päivä. Silloin ei b-vitamiini tule ""iholle"".

Ja b-vitamiineistakaan eivät kaikki haise. Muistaakseni vain b2 (b3?) ja b12 haisevat. Esim. b6 ei haise edes purkissa saati iholla.
 
beukku
Vielä se piti sanomani, että silloin kun b-vitamiini haisee ihossa+eritteissä, on se merkki siitä, että b-vitamiinivarastot elimistössä ovat ""täynnä"" eli silloin kannattaa pitää taukoa niiden syömisessä.
 
monas
hei!
onko kellään kokemusta tietoa ns.kuplivasta valkovuodosta? Epäilen itselläni tricomonasia, mutta vuoto ei haise ole vihertävää, mutta valuu tuntuen ilmakuplalta emättimestä. Vuoto ei ole runsaampaa kuin yleensäkään. Vasta otetiin papa jossa milestäsi myös on tricon vilejelyvastaus joka oli neg., mistä mahtaa olla kysymys?
 
tri.monas
Hei!
toinen kysymys vielä, onko kellään kokemusta tietyistä pillerimerkeistä ja niiden aiheuttamista maksaläiskistä? Itse käytän lapsettomana yasminia ja alle kolmekymppisenä onnistuin saamaan kasvoihini maksaläikkiä. Nyt riesa on jatkuva. Olen myös kuullut pillerivaihdoksen auttaneen asiaan?
 
oletko sekaisin
älä pese kuin vedellä, käytä allergialiiton pesuaineita alusvaatepyykissäsi.
vähennä makeita ja limsoja kysy kuka lääkäri kirjoittaisi FLAGYL COMPEJA JA OTA NIITÄ VAIN PARINA ILTANA SÄÄSTÄ KUURI AINA SITÄ VARTEN JOS TULEE TAAS TÄMÄ

seksi ilman kortsua tekee myös:(

Oletko nyt ihan järjiltäsi? Jos kuuria ei syö loppuun, bakteerikanta saattaa kehittyä immuuniksi antibiootille. Älkää missään nimessä noudattako tällaisia ohjeita, joissa neuvotaan syömään vain pari tablettia kuurista! Antibioottikuurit pitää aina syödä loppuun tai muuten kehitetään niitä pöpöjä joihin mikään kuuri ei enää tehoa!
 
Viimeksi muokattu:
moro3
pahan hajuinen valkovuoto en oo ollu yhdynnäs en käytä pillereitä mistä tää johtuu. hirvee löyhkä. ei haise päällä päin mut jos otttaa sormeen velkovuotoa nii si se haisee pahalle.
 
Eiköhän mahda olla
Minuaki kiinnostaa että mistä johtuu?
Kaksi vaihtoehtoa joko emättimen Ph-tasapaino on heittänyt kuperkeikkaa tai kyseessä on epäspesifi emätintulehdus. Alkuun kokeilisin apteekista reseptittä saatavia Lactal Balans emätinpuikkoja tai vastaavia tuotteita. Toimivat yleensä muutamassa päivässä. Jos kyseessä on epäspesifi tulehdus niin saattaapi olla Flagylin paikka. Edellyttää lääkärissä käyntiä.
Emättimen tasapainon voi heilauttaa stressi, jokin muu tulehdustilan jälkimaininki, sokerit, hiivat...Vaastaavasti tuo epäspesifi on yleensä elimistössä asuvan oman pöpön aikaansaama tulehdus. Naisen emätin sekä anaali ovat kovin lähellä toisiaan.
 
Viimeksi muokattu:
AUTTAKAA
mulla kans sama juttu.. valkovuoto haisee pahalle ja sitä mukaan seksielämä hävinnyt kun ei kehtaa viedä haiseva toosa miehen eteen .. oon kokeillut hiiva lääkettä mutta eipä oo auttanut :/ mä en jaksa enää haistaa pahalle ....
 
Apuvaa
Jep mullakin sama ongelma.. Alkoi muutama päivä sitten en tiedä mistä johtuu oon kyllä stressannut aika paljon viime päivinä mahtaisko olla siitä? Harrastettiin myös poikaystävän kanssa seksiä ilman kortsua, tosin oli menkat silloin mutta sen jälkeen alkoi vuoto haista. Jossain luki että hiilarit ja sokerit voi myös aiheuttaa? Näin jouluna tullu tosiaan niitäkin syötyä jonkin verran.. Huomenna aattelin mennä ostaan niitä pH tabletteja apteekista toivottavasti ne auttaa
 
Justiinsa niin
Alkuperäinen kirjoittaja voi hyvä sylvi;11579455:
Menkää helevetin tollot lääkäriin!
Samat sanat minultakin!! Ei tuota voi selvemmin sanoa.

Haiseva valkovuoto ei parane kotikonsteilla eikä siunailemalla. Kyllä siellä pöpö jyllää, mutta minkäsortin , selviää lääkärissä. Viimeisen siunailijan voisi olla aihetta vaatia seksikumppaninkin tutkimista.
 
liian pitkään miettijä
Heippa! Itselläni oli murheena runsas ja pahalle haiseva valkovuoto. Pohdin yksinäni noin vuoden ajan mikä on ongelma ja miten sen voi hoitaa. Tutkin kaikkia näitä kirjoituksia ja muitakin. Nyt kun vihdoin olen saanut asiaan selvennyksen ja parannuksen, haluan jakaa sen teille muillekkin, jotka saman asian kanssa painivat! Kävin vuosi sitten gynekologilla kaikissa mahdollisissa sukupuolitesteissä ja mitään ei löytynyt! En saanut kysymyksiini lähes minkäänlaisia vastauksia, vaan hieman epäröivän vastauksen. Lääkäri epäili, että minulla olisi hiiva; no hain lääkkeet, mutta ei auttanut. Hiivalääkkeiden jälkeen hain lactal balance puikkoja, jotka ei myöskään tehonnut. Vuoden verran elin asian kanssa, mutta kun huomasin kumppanini tajuavan pahan hajun ja minun nolostumisen, päätin vihdoin selvittää asian kokonaan! Varasin uuden ajan gynekologille sukupuolitauti testeihin. Otin asian heti puheeksi. Minun pyynnöstäni minulta otettiin valkovuotonäyte. Tulokset saatuani kaikki testit olivat puhtaat, paitsi valkovuotonäytteestä selvisi minulla olevan raju bakteeritulehdus. Sain antibiootit ja asia oli kunnossa! Vaihdoin myös stringit hipstereihin, suihkukäynnit joka päiväisestä käynnistä kahden päivän välein käynteihin, suihkusaippuat miedompiin, hyvän tuoksuiset huuhteluaineet hajustettomiin. Ja nyt kaikki on kunnossa.

Haluan vielä muistuttaa teitä, että;

1. Älä jää pohtimaan asiaa yksin, sillä tulehdus ajan kanssa vain pahenee!
2. Pidä todella hyvää huolta intiimihygieniasta! ( mutta älä käytä saippuaa! )
3. Muista sanoa gynekologilla, että haluat, että sinulta otetaan valkovuotonäyte!

Toivon todella, että tästä on hyötyä jollekkin!:)
 

Yhteistyössä