poltto vai

Viestiketju osiossa 'Eläkkeellä' , käynnistäjänä katoavaista, 13.07.2012.

  1. Ainakin näin Vierailija

    "Uurnahautauksen kyseessä ollessa saattoväki voi siunaustilaisuuden jälkeen viedä
    kukkalaitteet haudalle, johon uurna myöhemmin lasketaan tai kukat voidaan laskea myös
    hautausmaalla olevalle muistopaadelle. " Lainaus on Kemin seurakunnan ohjeistuksesta. Muistan, että omien omaisteni kohdalla kukat ovat menneet joko arkun mukana tai ne on otettu ja viety haudalle jos paikka on ollut jo tiedossa.
     
  2. köyhä Vierailija

    On toi ruumiin hautaaminen sikakallista puuhaa.
    Miksi seurakunnat eivät voi kehittää systeemiä, että ruumis laitetaan johonkin muuhun kuin arkkuun ja sen päälle siunauksen ajaksi laitetaan seurakunnan omistama arkku, joka on hautajaisväen näkyvillä?
    Eivät kaikki lesket ole sellaisessa asemassa, että heidän budjettinsa kestäisi kalliita arkkuja muutaman tunnin, jonka jälkeen se joko peitetään maalla tai viedään krematorioon poltettavaksi.
    Aivan käsittämätöntä rahastusta köyhiltä ihmisiltä.
    Muistotilaisuuden sen sijaan voi valita, haluaako kalliin vai edullisemman.
     
  3. Hautauksesta Vierailija

    Ajatuksena ihan hyvä mutta terveysviranomaiset eivät anna lupaa. On tilanteita jolloinka arkku on pakko osittain peittää ja siunaustilaisuus pidetään haudalla terveydellisistä syistä. Samaa arkkua ei siis voitaisi käyttää enää jatkossa joka edellyttäisi, että seurakunnan arkkuvarastossa pitäisi olla melkoinen määrä ns peitearkkuja.
    Toiseksi vainajaa tuskin otettaisiin siunaustilaisuuden päätyttyä peitearkusta pois kuljetettavaksi haudan lepoon, vaan arkku laskettaisiin niine hyvineen multiin. Valkoinen arkkukangas pitäisi olla muovia tai jotain helposti puhdistettavaa materiaalia jotta se voitaisiin taas uudelleen käyttää. Vainajan nostaminen haudasta pois ja takaisin laskeminen edellyttäisi erityislupaa. Aina kun hautaan kohdistetaan toimenpiteitä ovat ne terveydensuojelulain alaisia ja edellyttävät lupahakua eli melkoinen byrokratia tulisi mukaan.
    Käsittääkseni suhteellisen halpoja (n 200€ paikkeilla) maksavia arkkuja on saatavana.
    Vainajalla voi joskus olla oikeus hautausavustukseen työsuhteenkin perusteella. Asiasta kannattaa kysyä viimeiseltä työnantajalta. Varattoman vainajan hautauskuluihin voi anoa toimeentulotukea kotikunnan/kaupungin sosiaalipalvelutoimistosta.
     
  4. Maruk Vierailija

    Aivan, arkkuja on melko edullisiakin. On kierrätysmateriaalistakin tehtyjä, melkein voisi sanoa, että pahviarkkuja, jotka maatuvat nopeasti, mikä on aina parempi kuin se, että joku kallis tiivis tammiarkku säilyy ja säilyy siellä maan alla vuosia.

    Ja kyllähän se todellakin jonkinlainen arkku täytyy olla, missä vainaja maahan lasketaan. Olisi se melkoisen ronskin näköistä, jos vainaja olisi vaikka vain kääritty johonkin vaatteeseen ja siinä sitä sitten kannettaisiin ja laskettaisiin hautaan. Vai pitäiskö olla niin kuin Intiassa, että käärinliinoihin peitetty ruumis viedään roviolle ja poltetaan kaikkein nähden.

    Sitä olen kyllä aina ihmetellyt, että miksi arkun pitää olla niin kalliin ja hienon näköinen. Tai miksei se voi hienon näköinen ollakin, mutta halvallakin saa hienon näköistä. Ei ole pakko olla umpipuuta. Onneksi tässä asiassa on jo menty järkevämpään suuntaan.
     
  5. Stadin friidu Vierailija

    Meillä on sukuhauta Malmilla ja siihen on tähän mennesssä haudattu kolmen sukupolven vainajia. Kaikki on polttohaudattu. !934 kuollut isäni isä kuului krematorioyhdistykseen, joka jo 1926 tuhkasi kuolleet ensimmäisenä Suomesssa. Voisi varmaan sanoa, että tuhkaaminen on suvussamme perinne. Äitini vanhemmat ja enoni ovat uurnissaan Helsingin krematorion kolumumbaariossa. Luullakseni kolumbaarioon päästäkseeen tulee olla Krematorio yhdistyksen jäsen. Pelkkä ajatus ruumiin arkkuhautauksesta on minusta vieras.
     
  6. Arkku Vierailija

    Arkkua ei ole pakko ostaa, senhän voi tehdä vaikka itse. Maksimimitat kannattaa kuitenkin kysyä vaikka seurakunnalta, jollei hautaustoimisto kysymykseen vastaa. Arkun täytyy vaivatta mahtua avattuun hautaan tai krematorion uunin luukusta.

    Olin vasta vanhan sukulaiseni hautajaisissa. Arkku oli yksinkertainen, puupaneelista tehty ja suorakulmainen. Mielestäni se oli tosi kaunis ja kukat sai hyvin sen kannelle, koska kansikin oli leveä ja tasainen. Vainaja uhkattiin. Siellä nyt haudassa ovat vaimo ja mies vierekkän tuhkauurnissaan.

    Koska lähisukua oli paljon, arkulle laskettiin isoja ruusuja, yksi kultakin. Arkun kannella oli tuotaessa kaunis kukka-asetelma. Kukat veimme hautapaikalle siunauksen jälkeen, vaikka vainaja tuli sinne vasta reilun viikon kuluttua.

    Ekologista, kaunista ja arvokasta.
     
  7. N52 Vierailija


    Hei, äitimme siunaustilaisuudessa meillä on kaikilla ihan normaalit kukkalaitteet, ne käytiin laskemassa kirkossa arkun viereen. Kun siunaustilaisuus oli ohi, arkkua lähdettiin kantamaan ruumisautoon ja jokainen otti omat kukkalaitteensa mukaan ja kävelimme arkun/kantajien perässä autolle. Auto lähti viemään arkkua krematorioon ja me kaikki veimme kukkalaitteemme kirkon yhteydessä olevaan kylmiöön, jossa vainajia säilytetään odottamassa siunausta.

    Kun sitten muutaman päivän kuluttua saatiin tuhkat uurnassa, me lähiomaiset suntion kanssa haimme kaikki kukat kylmiöstä ja kun uurna oli laskettu hautaan, peitimme uurnan hiekalla ja laskimme siihen kaikki kukat, ne olivat säilyneet yllättävän hyvin. Meillä ei siis tuhkia viety mihinkään muistolehtoon vaan ihan oma hautapaikka ja kivi on olemassa. Jatkossa voimme samaan hautaan laittaa vielä 8 uurnaa.
     
  8. N52 Vierailija


    Äitimme hautajaisissa suntio kirkossa antoi etukäteen lähiomaisille ohjeeksi, ettei arkun kannelle saisi laskea kukkia siinä olevan kukkalaitteen lisäksi.

    Ainoastaan vainajan puolisolla on oikeus laittaa arkun päälle kukkansa.
     
  9. kyl maar Vierailija


    Kyllä vain voi istuttaa kukkasia, ellei seurakunnalle ole antanut hautaa hoidettavaksi, jolloin sinne ei sitten istuteta väliin mitä sattuu.
     
  10. noh' Vierailija

    Polttohautaus ehdottomasti. Ajatus syvässä maassa, kylmässä kuopassa matojen syötävänä kauhistuttaa, siitäkin huolimatta, ettei siitä tiedä.
     

Jaa tämä sivu