Purskahdin itkuun kun mies lähti pikkujouluihin

Meillä on 7kk poika ja olen aika väsyksissä hoitamisesta, kuntoilemassa käyn mutta ilta-aikoihin pitää olla kotosalla koska vauvalle iltaimetys on niin tärkeää ja herätessään kesken yöunien vaatii aina äidin luokseen (isän sylissä huutaa hysteerisesti vaikka isä kelpaa nukuttajaksikin imetyksen jälkeen) Äsken sitten tuli niin paha mieli kun mies laittautui, näytti komealta ja iloiselta ja lähti pitämään hauskaa, itse jäin syöttämään vauvaa villasukissani. Tuli muisto "entisestä elämästä" kun laittauduin ja lähdin ystävien kanssa viihteelle pikkujoulun viettoon. Olisipa ihanaa kerran.. Mutten uskalla, mitä jos vauva ei suostu nukkumaan ilman iltaimetystä? Ja herää yöllä eikä äitiä näy edelleenkään.. Ei taida siis olla mahdollista.

Toisekseen, kauankohan tällaiset "surkuolot" kestää, en koe olevani ihan oma itseni vaan jotenkin alamaissa. Masennukseksi en sano, jonkinlaiseksi tokkuraksi vaan. Imetyksestä johtuen kenties..? Olen vaan äiti.. Ja silti nautin tästä, mutta jotenkin tahtoisi kokea itsensä vielä välillä siksi mitä oli ennen lastakin.

 

Kun näin otsikon niin luulin jo itse kirjoittaneeni sen! Tosin mua harmittaa se, että mies taatusti palaa aamuviideltä ja nukkuu koko aamun (ja päivän), jolloin yksin joudun lasta hoitamaan huomennakin. Viikonloppuja odottaa niin kovasti, että tulee paha mieli kun ne menevät näin, vaikka miehen pikkujoulut olivatkin tiedossa.

Ja tuntuu ikävältä, että jos pyydän miestä YRITTÄMÄÄN palata aikaisemmin, hän suuttuu. Mutta ei taatusti tule ajatelleeksi asiaa ollenkaan, jos en sano mitään. Mutta sanoin tai en, vaikutusta ei tunnu olevan. Eihän kavereille voi näyttää, että elämä voi muuttua kun saa lapsen.

Mulla on omat pikkujoulut ilman lasta parin viikon päästä, ja nyt tuntuu että mies saa pärjätä vauvan kanssa, mä olen kerrankin poissa vähän pidempään. Eihän itkuinen äiti ole vauvankaan etu

 

Moi,

Tunnetilasi linee varsin normaali ja monille äiteille ja iseille tuttu. Lisäksi, lapsenne käyttäytyminen kuulostaa harvinaisen tutulta; meillä oli ihan sama tilanne kun pienokainen oli tuon ikäinen. Itse en kelvannut millään lohduttajaksi ja tyttö huusi kurkku suorana kunnes pääsi äitin syliin ja sai tissin suuhunsa. Tuntui todella turhauttavalta! Muistaakseni luin silloin jostain, että tuo on täysin normaali vaihe lapsen kehityksessä ja menee ohi piakkoin. Eli se puoli on ihan kunnossa, mikä lienee kuitenkin tärkeintä.

Se onkin sitten toinen asia, että tuntuu pahalta kun ei itse pääse lähtemään minnekkään. Itselläni on vähän samantyyppinen tilanne, vaikka syyt ovatkin toiset; olen käytännössä yksinhuoltaja vaimon juostessa töissä/koulussa ja jos vain vapaa-aikaa löytyy vähänkin niin aina on sopivia pikkujouluja yms. joihin pääsee kyllä lähtemään. Paha olo ei tunnu katoavan, pahenee vain. Asiasta on syytä keskustella puolison kanssa ja sopia ns. pelisäännöistä joilla peliä pelataan. Jos pääsette yhteisymmärrykseen niin olo varmasti paranee. Jos kovasti tekee mieli baanalle, niin sehän on varmasti vain järjestely kysymys ja pitäisi onnistua viimeistään sitten kun vauva alkaa pärjäämään isänsä kanssa.

Jos paha olosi tosiaan johtuu imettämisestä ja "vain äitinä" olemisestä, niin sitten tarvitset neuvoja joltain toiselta äitiltä... Paras neuvo jonka "Vain isi" voi antaa on, että koita jaksaa, varmasti olo paranee pikkuhiljaa ja pikkojouluja on joka vuosi. Sitäpaitsi lapsukaiset on niin pienen hetken vauvoja, että vuoden päästä jo haikailet, että tulisipa se pieni taapero vielä äitin syliin eikä vaan leikkisi ja riehuisi koko ajan. Minä ainakin löydän elämäni ilon ja onnen ennen kaikkia lapsistani, enkä niinkään (enää) kylillä hyppäämisestä. Baarissa käynti tuo hetkeksi hyvän mielen, mutta lapsista on iloa joka päivä.

"Vain isi"

 

hyvät äidit!
Nauttikaa nyt vaan äitiydestänne. Se on taatusti parasta aikaa elämässänne. Omat lapseni ovat jo isoja ja he arvostavat sitä, että äidillä oli aikaa ja halua olla heidän kanssaan. Ymmärrän teitä, mutta itse uskon, että ajan myötä äidinrakkaudesta saa suuren palkkion. PS. kyllä isätkin osaavat vauvoja hoitaa

 

Minä tiedän, että lapsi on vauva vain hetken (liiankin vähän aikaa!) ja rakastan hoitaa häntä. Mutta silti olen myös nainen, suht nuori sellainen, ystävä, mulla on muitakin toiveita ja tarpeita kuin vauvanhoito... jaksaisin paremmin, jos välillä saisi irtiottoja, pääsisi "bilettämään" yhden illan kunnolla(en tarkoita pelti kiinni -kännejä) ja sitten taas nauttisin enemmän kotona. Olisi ihanaa laittautua, tuntea olevansa riippumaton ja miettiä ihan muita juttuja kun pukluja ja vauvankakkaa... Mutta kun lähteminen tuntuu mahdottomalta! En halua aiheuttaa vauvalleni traumoja (huutaa unissaan äitiä) omien mielihalujen takia, siksipä jätän menemättä...

 

Moi taas,

kun meillä oli tuollainen tilanne, niin pidimme kavereille kesällä juhannuskemut kotonamme (tosin hiukan ennen juhannusta, koska itse juhannuksena kaikki ovat jossain). Silloin pystyimme vuorottelemaan vauvan hoitovastuussa ja äitin syli oli lähellä jos hätä oli suuri. Emme tosin juopotelleet, mutta eipä tuo ainakaan minua haitannut yhtään. Kavereillakin oli hauskaa.

"Vain isi"

 

Vain isi, oletko sinä puhunut vaimollesi tunteistasi ja siitä, kuinka et hyväksy hänen jatkuvia menojaan? Olethan tehnyt sen selväksi, etkä vain itseksesi harmittele? Vaimohan voi käyttää sinua hyväksesi lastenhoitajana, jos et milloinkaan tee stoppia asialle.. Onko hänellä paniikki siitä, että onkin tullut äidiksi eikä olisi vielä kypsä? Mitä hän pelkää? Jutelkaa asioista. Mene mukaan neuvolaan ja kerro tuntemuksesi siellä. Ei ole yhtään hyväksyttävämpää että nainen painaa omissa menoissaan jatkuvasti ja mies hoitaa lapset kaiken aikaa..

 

Moi,

Tilanteemme on saattaa olla hiukan monimutkaisempi kuin mitä annoin ymmärtää. Meillä on kolme lasta, vanhin 11v ja nuorin pari vuotta. Olemme itse vielä alle kolmekymppisiä eli nuoria vanhempia. Vaimoni tuntuukin elävän nyt teinivuosiaan, jotka nuorempana jäivät elämättä.

Olemme keskustelleet ja keskustelemme jatkuvasti, mutta asia ei tunnu muuttuvan miksikään. Olen kertonut hänelle seikkaperäisesti tuntemuksistani ja siitä miten toivoisin asioiden muuttuvan, joka kerta hän lupaa, että asiat muuttavat paremmiksi ja tulee seuraavan työpäivän/illan jälkeen aamuyöstä viideltä kännissä kotiin. Nykyään vain riitelemme välittömästi, jos otan asian puheeksi. Olen monasti käyttänyt itsestäni nimenomaan nimitystä "ilmainen lapsenvahti", mutta hän ei tunnu ymmärtävän, että tilanne on minulle äärimmäisen turhauttava. Perustelu tälle on yleensä se, että "enkö muka minä ole ollut lasten kanssa kotona", jolla hän viittaa aikaan kun lapset olivat pieniä ja hän hoiti lapsia kotona, minä töissä. Tilanne silloin oli kuitenkin erilainen enkä minä ollut poissa kotoa kuin silloin kun oli pakko, eli olin töissä. Olen toki äärimmäisen kiitollinen vaimolleni siitä ajasta minkä hän vietti kotona lasten kanssa minun käydessä töissä, mutta on mielestäni kohtuutonta vaatia minulta näin korkeaa maksua siitä ajasta.

Olen myös tehnyt hyvin selväksi, että en aioi sietää tätä tilannetta loputtomiin. Ongelma lähtemisessä on vain se, että suomen sosiaalisysteemi antaa erotilanteessa lapset lähes poikkeuksetta äidille, ellei äidin elämässä ole jotain todella pahasti pielessä (mielenterveys tai päihdeongelmia). Näin ollen olen ikään kuin tuomittu kestämään tämän tilanteen, mikäli haluan olla lasteni kanssa. Toivottavasti tilanne helpottuu jossain vaiheessa.

-- M

 

Mulle tule paha mieli sun puolestasi Vain isi - tilanne tosiaan taitaa olla noin kuten sanoit, ymmärrän miten puun ja kuoren välissä koet olevasi. Jos eroatte, naisella on etulyöntiasema lapsiin, valitettavasti.. Toisaalta vanhin lapsenne on jo siinä iässä, että ainakin häneltä kysytään missä tahtoisi olla ja asua, olisiko niin, että sanoisi isän? Sinähän heidän kanssaan enemmän olet. En ehdota eroamaan, mutta voisi lastenkin mielipiteitä kuunnella. Luulisi, että 11v sanoisi itsekin äidille että ole sinäkin meidän kanssa? Saisiko se äidin ymmärtämään?

Mitä jos sinä keksit lasten kanssa monenlaista sosiaalista ohjelmaa, alat käydä pienimmän kanssa paikoissa joissa yleensä äidit käyvät lapsineen? Saisitko vaimon ikään kuin mustasukkaiseksi? Kai naiselle kuitenkin on kova pala, kun myytti hyvästä äitiydestä ei hänen kohdallaan toteudukaan.. Josko häntä hävettäisi, kun teidän perheessä isä käy kerhossa (tai vastaavissa) lasten kanssa?

Sinänsä ymmärrän, jos vaimo vasta alle kolmikymppinen ja opiskelee, niin aikaa menee. Itsellänikin olisi varmasti opiskeluhalut päällä, jos olisin tehnyt parikymppisenä lapset ja sitten tahtoisin "kiriä takaisin" tilannetta. Voisitteko sopia, että pari vuotta näin ja sitten tilanteen on muututtava? Antaisit vaimon opiskella hyvällä omalla tunnolla, tietäen että sen jälkeen on hänen vuoronsa taas panosta kotiin enemmän. Voitko luottaa, että niin todella tapahtuisi?

Suosittelen sinua myös ottamaan jonkun oman harrastuksen, jossa käyt kerran pari viikossa, ja tällöin vaimon on oltava kotona. Kun on selkeä sovittu menoajankohta, on siitä helpompi pitää kiinni. Irrottaudu sinä silloin hyvällä omallatunnolla, vaimosi panostakoon perheeseen. Meillä toimi kun sanoin miehelle, että jokaista hänen harrastustuntiaan kohden minullakin on "omia vapaita" - kummasti alkoi jotkut miehen harrastuskerrat vähenemään, kun ei tykännytkään aina itsekseen hoitaa lapsia.

 

Moi ja kiitos neuvoista.

Miehen asema on kyllä hävyttömän huono erotilanteissa, osittain ihan syystäkin, mutta se 2% miehistä jotka oikeasti olisivat parempia vanhempia kuin äidit (en väitä olevani) jotuu kyllä kärsimään suunnattomasti. Tilannetta ei helpotta tieto siitä, että lasten tilanne ei ainakaan helpottuisi, jos jäisivät äitinsä luo.

No, ei tämä elämä nyt aivan niin kamalaa ole, raskasta, vaativaa, mutta saanpahan olla lasten kanssa. Pääpiirteittäin olen ihan onnellinen ja tyytyväinen elämääni, minulla on ihanat lapset ja hyvä työpaikka, kaipaan vain parisuhdetta ja kumppania. En haluaisi olla "Vain Isi" vaan myös aviomies, jolla on myös omia parisuhteen ulkopuolisia kavereita ja harrastuksia. Kaikkein eniten syö se, että vuosikausia on luullut, että kaikki on hyvin ja molemmat vanhemmat tekevät työtä yhteisen päämäärän saavuttamiseksi (onnellinen perhe ja hyvä tulevaisuus), mutta sitten yhtäkkiä toinen lyö hanskat tiskiin.

Käymme kyllä lasten kanssa erilaisissa aktiviteeteissa, mutta tämä on vain äitin mielestä hyvä eikä tuo toivottua mustasukkaisuutta. Harrastuksia minulla kyllä on, enkä tunne huonoa omaatuntoa jos olen poissa kotoa pari tuntia viikossa.

Toivoa sopii, että tilanne muuttuu paremmaksi. Itse en ole ainakaan vielä luovuttanut, vaikka koville ottaa. Toivottavasti tilanne tosiaan muuttuu viimeistään sitten kun koulut on käyty.

Voimia kaikille samassa tilanteessa oleville.

 

Mitä jos sinä keksit lasten kanssa monenlaista sosiaalista ohjelmaa, alat käydä pienimmän kanssa paikoissa joissa yleensä äidit käyvät lapsineen? Saisitko vaimon ikään kuin mustasukkaiseksi? Kai naiselle kuitenkin on kova pala, kun myytti hyvästä äitiydestä ei hänen kohdallaan toteudukaan.. Josko häntä hävettäisi, kun teidän perheessä isä käy kerhossa (tai vastaavissa) lasten kanssa?

Onpa ikävää tekstiä naisen "suusta". Voi luoja, mitä paineita äitiydelle asetetaan, ja sitten niistä vielä pitävät kynsin ja hampain kiinni _muut äidit_! Että vielä pitäisi aiheuttaa lisää ahdistusta ja huonoa omatuntoa ihmiselle, joka ilmiselvästi elää jonkinlaista kriisiä elämässään ja yrittää löytää keinoja (ei välttämättä niitä kaikkein hyväksytyimpiä) selvitä siitä. Se nyt ei taatusti ole ratkaisu yhtään mihinkään. Sitä paitsi, miksi naista pitäisi hävettää, jos isä käy lapsensa kanssa kerhossa tms.? Näin meilläkin tehdään, ja sitä pidetään yksinomaan hienona asiana. Tälläkin palstalla marmatetaan joka toisessa viestissä, miten isä ei osallistu lastensa hoitoon/elämään läheskään yhtä paljon kuin äiti. Sitten kun kerrankin joku isä tekee niin, siitä nousee ihan jumalaton haloo ja naista ruvetaan syyllistämään oikein urakalla...

Ei sillä, ymmärrän toki hyvin "vain isin" näkökulman. Hänen elämänsä on sitä, mitä monet naiset täällä kertovat elävänsä, omasta tahdostaan riippumatta. En hyväksy kyseisen äidin käytöstä, jos se jatkuu loputtomiin, mutta tosiaan uskon hänen käyvän nyt jotain henkilökohtaista kriisiä läpi. Toivottavasti lopputulos on se, että hän "palaa takaisin perheensä pariin" ja alkaa taas puhaltaa yhteen hiileen miehensä kanssa.

"vain isille": olisiko sinulla jotain yhtä "näppärää" kikkaa, millä niitä isiä saisi syyllistettyä, jotka toimivat samalla tavoin kuin "vain isin" vaimo? Siis jotain yhtä aikuismaista ja älykästä?

 

Joskus pitää vähän tuulettua. Seuraavan kerran sinä lähdet tyttöjen kanssa bilettämään. Näin se homma toimii.

Eikä siellä pikkujouluissa yleensä mitään ihmeellistä tapahdu.

 

Meillä 4,5kk vauva. Mies tekee vuorotyötä ja joskus tuntuu, että olen ihan yksin tän lapsen kanssa. (ylityöt, työmatkat)

No mies ilmoitti asian näin, että "meillä olis työporukan kanssa pikkujouluristeily Tallinnaan..." En antanut puhua lausetta loppuun vaan minulta oikeen veret syöksähti naamaan ja kaikki pahamieli purkautu samantien niin kerkesin vain sanoa hänen lauseen väliinsä, että "JA sinne sinä ET lähde!!!" Mies hermostui minun tyylistä ja koki tilanteen jotenkin, että minä määrään kaikesta talossa.
Olisin saanut miehen paljon naisellisimmilla keinoilla jäämään suosiolla kotiin, mutta jostain kumman syystä piti alkaa riiteleen. Kun enhän mäkään koskaan pääse jne.
Sen voin sanoa ihan puhtaasti, ettei mul vielä ole liiemmin haluja ollukkaan kun vauva näin pieni vielä. Mutta ei se ole kivaa kun toinen huitelee muutenkin menemään koko ajan ja oma elämä menee vauvan tahdissa. Niinhän sen kyllä pitääkin kai olla, että äiti olis se ykkös huolehtija pienestä vauvasta ja siirtää menoja mukisematta tuonnemaksi.

Mutta työporukan kanssa Tallinnaan. Mies on kertonu mitä työkaverit on aikasemmilta reissuilta kertonu (hänellä uus työpaikka, eikä ole ollu mukana) Että siel vedetään tyyliin kaksin käsin viinaa ja perheellisetkin miehet käyvät maksullisissa naisissa. HYI helkutti, niin eipä sitä omaansa mielellään laskis mukaan tollatteille reissuille.
- ei se sit menny sinne, mutta teki selväksi, että jos hän olisi itse kovasti halunnut, niin hän kyllä olis menny. Selvä!

 

hyvät äidit!
Nauttikaa nyt vaan äitiydestänne. Se on taatusti parasta aikaa elämässänne. Omat lapseni ovat jo isoja ja he arvostavat sitä, että äidillä oli aikaa ja halua olla heidän kanssaan. Ymmärrän teitä, mutta itse uskon, että ajan myötä äidinrakkaudesta saa suuren palkkion. PS. kyllä isätkin osaavat vauvoja hoitaa

Eipäs yleistetä. Mistäs tiedät mikä on kellekin parasta aikaa? Ja mikä kiitos tästä odottaa?

Ap. ei sanonut etteikö nauti äitiydestä, vaan että kaipaa olla muutakin kuin vain äiti. Minusta nuo tunteet ovat ihan oikeutettuja, onhan esikoisen syntymä aika iso muutos ja varmasti joka naisen pitää identiteettiään vähän sulatella sen myötä.

Itse koen kotona vauvan kanssa olemisen tosi raskaana. Se ei johdu siitä eikö äitiys olisi mukavaa, vaan siitä että kaipaan töitä ja kotihommat ovat oikeasti tylsiä (eihän niistä kukaan muutenkaan pidä, saati että se on hetken aikaa se elämän ainoa sisältö). Työ vain on ollut aina hyvin tärkeää minulle, ja nyt sen puute ottaa koville. Toisin sanoen leijonanosa minusta on vuoden päivät "jäissä", ja se ahdistaa, koska en koe kotona olemista ja iänikuisia kotitöitä yhtä tärkeäksi. Meillä on myös meneillään rakennusprojekti, joten ei ole mahdollista vaatia isää hoitamaan nappulaa, jos haluamme että talo joskus valmistuu. Näin ollen ei ole mahdollista harrastaa kodin ulkopuolella paljon mitään.

Joten ärsyttää nuo kommentit "nauti nyt tästä ajasta" kun kertakaikkiaan tästä on nautinto aika kaukana aika usein. En vain ymmärrä miksi sitä ei saisi ääneen lausua, tuntuu olevan jotenkin täysin ei-hyväksyttävää sanoa että äitiyslomalla olo voi olla ihan syvältä välillä. Aina vaan pitäisi nauttia. Huh huh.

 

En ole kokenut pikkujouluja ja miehen omia illanviettoja ollenkaan minulta riistetyksi, kun olen ollut 1-3 lapsen kanssa kotona sekä päivät että nuo illat. Meillä mies kuitenkin on päivätöissä lähellä, eli normi-iltana tulee kotiin klo 18 aikaan ja ehtii olla vielä lasten kanssa silloin ja itse saan hengähtää, vaikka en menisi kuin kävelylle tai olisin toisessa huoneessa.

Nyt töissä ollessa olen sitten itse hyvällä omalla tunnolla välillä illanvietoissa. Ja mies toki hänkin edelleen. Minusta olisi pikkumaista vaatia, että koko perhe nyhjää kaikki illat yhdessä. Eihän me silä tavalla oltu ennen lapsiakaan, oli silloinkin omia menoja. Ei siinä kenenkään meidän perheessä mielenterveys kestäisi. Ei se minun mielenterveyttä paranna, että mies romahtaa.

Nyt sitten on pieni ihminen, joka kaipaa tiettyä läsnäoloa joitakin kuukausia ja se on minulle riittävä syy olla tekemättä kaikkia mahdollisia muita minua kiinnostavia asioita Juuri Nyt. Tottakai tämä on helpompi sanoa nyt kolmen lapsen kokemuksella kuin se oli ensimmäisen kanssa. Silloin sitä teki asioista isompia ongelmia, kuvitteli, että tätä jatkuu ikuisuuden, ja pelkäsi, että kuinka minun käy jne. Lopulta se on oikeasti lyhyt aika, jota jopa Kaipaa myöhemmin (!). Eikä sen oman minuuden käy kuinkaan, siellä se on edelleen ihan samana taustalla, ehkä muutamasta heikkoudesta parantuneena.

Pettämisuhkaa en myöskään liitä mitenkään erityisesti kotiäitiyteen liittyväksi. Ihan yhtä lailla se mies on voinut pettää ennen lasten saamista tai lasten muutettua kotoa. Pettäminen on aina valinta ja ne jotka sen valinnan tekevät, tekevät sen OMISTA lähtökohdistaan, eivät muiden ihmisten tilanteen pohjalta. Jos hminen haluaa pakoilla vastuutaan ja syyttää pettämisestään muita ihmisiä, niin "syy" löytyy joka kerta, olipa puoliso missä ja minkälainen vain.

 

Toisaalta ymmärrän, toisaalta en.
Pikkujoulut on yksi ilta kaikkien muiden iltojen joukossa vuodessa. Kyllä mä antaisin ja olen antanutkin mieheni mennä. Itse asiassa, ei siihen edes lupaa tarvitse kysyä. Ja jos pikkujoulut on tallinan risteily niin siitä vaan, on mies ollut sielläkin.

Tietysti itsellä on ollut hieman surku olo yksin kotona lapsen kanssa, mutta kyllä se mies sieltä kotiutuu. Tänä vuonna meillä on se tilanne että lapsi on jo 2,5v, ollaan molemmat töissä ja mun pikkujoulut on kauempana ja kestää yön yli. Kokisin kyllä suurta vääryyttää jos mieheni sanoisi etten saa lähteä. Ja onneksi mieheni ei sitä sanokaan.

Kyllä se omakin aika sieltä tulee kunhan malttaa odottaa

 

Olen kyllä hyvin samaa mieltä monen tähän keskusteluun osallistuneen kanssa. Pikkujoulu on vain yksi juhla monien muiden joukossa ja täytyyhän sitä molempien päästä lähtemään jos mieli tekee. Varsinkin jos ei ole mitään muuta kuin puolison paha olo sitä estämässä. Mielestäni tämä muodostuu ongelmaksi vasta silloin, kun puoliso on jatkuvasti muutenkin poissa ja sen lisäksi haluaa käydä työpaikan, koulukavereiden ja muiden kavereiden kanssa yön yli kestävissä pikkujouluissa Tallinnassa, Tukholmassa ja Turussa. Viimeksi mainittu kirpaisee ehkä eniten näin Tamperelaisittain.

Kaikki parisuhteet ovat tietysti omanlaisiaan, eikä mielestäni ole mahdollista tai ainakaan kovin järkevää sanoa suoraan kaikille, että näin tai noin sen nyt pitäisi olla.

Pettäminen on sitten asia erikseen. Siinä vaiheessa todennäköisesti parisuhde on jo muutenkin kuralla, eikä ole kysymys siitä, että onko pikkujoulu vai kaverin synttärit vai muut kekkerit. Se, että pettäjät usein perustelevat tekoaan sillä, että puolisossa on jotain vikaa on mielestäni kategorisesti täysin väärin! Jos puolisossa tai nykyisessä parisuhteessa on jotain vikaa, asioista voi keskustella, ja ainakin lähteä lätkimään ennen kuin tekee mitään todella puolisoa loukkaavaa.

 

Ap:lle sanoisin, että äläpäs hötkyile, kun lapsesi lopettaa tissittelyn ja muutenkin kasvaa niin pääset taatusti talosta ulos. Itse pääsin lapsen 1-vuotissynttäreiden jälkeen pitkäksi viikonlopuksi Lontooseen parhaan ystävättäreni kanssa, ja kyllä se oli ihanaa! (vaikka tietty kauhea ikävä lasta oli välillä...) Siispä ihan pian voit kohta taas laittautua ja lähteä baanalle. Se kyllä piristää kummasti! Ja tuntuu taas, että on saanut jollakin tavalla itsensä ja oman kroppansa "takaisin". Vauva-aika on tosiaan lyhyt.

 

Mä en ymmärrä miten kukaan voisi kieltää puolisoaan menemästä jonnekin juhliin... (ei sillä että täällä nyt siitä olisi puhekaan). Mun mielestä se on jokaisen oma valinta. Ja jos mun mies alkais viihtyä liikaa juhlimassa, valitsisi liian usein juhlat perheen sijasta, niin sitten täytyis miettiä ja keskustella just että mistä tämä johtuu. Jos mulle joku tuis sanoon että "et SAA lähteä jonnekin juhliin" niin voi hemmetti mä suuttuisin niin että ei mitään rajaa

Meillä kun mies lähti pikkujouluihin, mä kutsuin meille pari tyttökaveria, ostettii pari pulloa viiniä jotka avattiin kun lapset meni nukkumaan, vuokrattiin hyvä leffa ja pidettiin hauskaa aamutunneille saakka. Oli hurjan kivaa eikä tarvinnut surkutella. Jos tuntuu surkealta jäädä yksin lasten kanssa kotiin, niin älkää jääkö - kutsukaa muita kyläilemään. Tai menkää itse jonnekin. Marttyyrius ei kovin kauas kanna.