Sain kahdelta

  • Viestiketjun aloittaja Naaras
  • Ensimmäinen viesti
miesnäkökulma
Voisin kuvitella myös pitäväni neljästä 20-senttisestä kyrvästä, jos olisin homo. kahta pyllyyn samaan aikaan, suulla vuorotellen kahta jättipaksua. Ja lopulta viikon lastit hiuksille, jotta jää muistoja. Pyllyyn sen verran kovaa settiä, että kakka lentää viikon.
 
Hyacinth
Alkuperäinen kirjoittaja miesnäkökulma:
Voisin kuvitella myös pitäväni neljästä 20-senttisestä kyrvästä, jos olisin homo. kahta pyllyyn samaan aikaan, suulla vuorotellen kahta jättipaksua. Ja lopulta viikon lastit hiuksille, jotta jää muistoja. Pyllyyn sen verran kovaa settiä, että kakka lentää viikon.
Tyhmä vastaus, senkin tiukkapipo!

Kiva jos 50v saisi imutusta viellä samalla :))
 
50.v
On vaikeaa saada kolme poikaa yhtäaikaa tekemään toivomusteni mukaan olen onnistunut vai yhden kerran että yksi hoiti minua takaa ja yksi antoi suuhuni ja kolmas imi minua. Sellaista toivoisin saada lisää joskus
 
Lepakoita
Olin nuorena kahden vanhemman lespon kanssa. Nain toista päällä ja toinen työnsi dildoa anukseen samaan aikaan, kyllä siinä aamulla tunsi että on saanut naista kunnolla.
 
Nautiskelija Rva
Kerro nyt tarkemmin mitä teitte ja miten päädyitte harrastamaan kolmisin seksiä.
Itseäkin kovasti harkituttaa kaksi miestä vielä en ole toteuttanut.

Asuimme maaseudulla,eteläkarjala. Meillä yläkerrassa uudet naapurit muutti vapuksi. Naimisissa oleva pariskunta,vaimo odotti.Mies oli oikeesti aika naissankari"Meillä alkoi synkata kivasti. Mieheni oli vuorotyössä. Sitte hänen mentyä kursseille,"se tapahtui" Synttärit ja alkoholi edes autoi tapahtumaan.Hänen vaimo oli menny kotiseudulleen. Päiville oli tullu naapurini miesystävä. Olin yhdynnässä naapurini päällä ratsastaen,kun yllättäen takaapäin työntyi sisääni toinen elin.Naapurini oli kohottanut minua ylemmäs jolloin mahtava siitin pumppasi sisääni.Orkkut oli ihania ryöppyjä.Ikimuistettava tapahtuma,vaikka jälkeenpäin nolottikin hiukan. Terkut Maarit
 
Viimeksi muokattu:
ettäs kehtaat

Ettäs kehtaat naida miehen kanssa, jonka vaimo on raskaana. Toisaalta tuosta kirjoituksestasi, kirjoitusvirheistä ja ajatuksenjuoksusta huomaa, ettet ole ihan täyspäinen.
 
Viimeksi muokattu:
Tää on tätä
Alkuperäinen kirjoittaja ettäs kehtaat;10637823:

Ole saanut...ennen etkä jälkeen viestisi kirjoittamisen
 
Nautiskeleva Rva
Alkuperäinen kirjoittaja ettäs kehtaat;10637823:
Ettäs kehtaat naida miehen kanssa, jonka vaimo on raskaana. Toisaalta tuosta kirjoituksestasi, kirjoitusvirheistä ja ajatuksenjuoksusta huomaa, ettet ole ihan täyspäinen.

On hyvä,että huomautat.Niin hyvältä se tuntui,että vieläkin olen ekstaasissa. Toivottavasti saat sinäkin orgasmin muustakin kuin kirjoitusvirheistä. Raskaana olevan naisen mies oli tarpeessa,ja jopa suunnitellusti järkkäsi tilanteen Kiitos järkevästä mielipiteestäsi Rva
 
Hohhoi
Joopajoo, on kaverit kattonut hieman liikaa aikusviihde-elokuvia ja kertoo täällä tarinoita suoraan jostain pornoelokuvista. Keksikää edes parempi tarina niin ehkä vois jopa uskoa...
 
Nautiskeleva Rva
Kaikki,joilla ei elämässä juuri vastaavaa tapahdu,ajattelevat juuri noin! Sääli"kun ei ole kysyntää,ei ole myös tarjontaa" Jos olisit elämässä kokenut jotain et noin epäilisi? Porno filmit on hyviä juuri sinunlaisillesi. Mutta ne on myös kiihottamassa kokeiluun. Kokemusta on!Maarit
 
Kannatta kokeilla
Olen 52v leski, tulin ravintolasta ja rapussa oli pari tutua poika kaljalla. pyysin luokseni ja toisen pojan kanssa menin naimaan päällä oikein kunnolla. Sitten toinen poika tuli yllättäen ja työnsi persreikään samalla, meinas taju lähtee kun molemmat nai rajusti. Pojat lähti tunnin päästä kaljoineen ja minä jäin makamaan kaikki reijät spermaa täynnä, mutta oli hyvä olo pitkän aikaa.
 
oho

Vai oli oikein pari "tutua poika kaljalla".
 
Viimeksi muokattu:
pano mies
Olen 52v leski, tulin ravintolasta ja rapussa oli pari tutua poika kaljalla. pyysin luokseni ja toisen pojan kanssa menin naimaan päällä oikein kunnolla. Sitten toinen poika tuli yllättäen ja työnsi persreikään samalla, meinas taju lähtee kun molemmat nai rajusti. Pojat lähti tunnin päästä kaljoineen ja minä jäin makamaan kaikki reijät spermaa täynnä, mutta oli hyvä olo pitkän aikaa.
Voin vain onnitella , pojat on varmasti onnesta soikeina ja onanoivat
vielä monta kertaa muistellessaan .(Minä runkkaisin varmasti ,tälläkin iällä.)
Toivottavasti muistat heitä , sillon tällöin , kutsumalla tekemään miesten töitä .
Eihän sitä naisena , kaikkia raskaita esineitä jaksa siirrellä . Ja tieto koneista ,
kun ukkosen takia johdot on pois , pojat kyllä ne kytkeä osaavat paremmin
kuin hyvin .Ymmm
 
Viimeksi muokattu:
Nautiskelevat Miehet
Kaikki,joilla ei elämässä juuri vastaavaa tapahdu,ajattelevat juuri noin! Sääli"kun ei ole kysyntää,ei ole myös tarjontaa" Jos olisit elämässä kokenut jotain et noin epäilisi? Porno filmit on hyviä juuri sinunlaisillesi. Mutta ne on myös kiihottamassa kokeiluun. Kokemusta on!Maarit

Kiva että "rohkenit kertoa" Kiitos kun NAUTIT,Olimme huomaneet vihjeesi

Esa ja Heimo
 
Viimeksi muokattu:
villie
Maailmaani.Hetken kuluttua liikutin itseäni taas hoidellen miehet huippuun orgasmin kiristämiin aukkoihini.Tämän jälkeen joimme viiniä peseydyimme ja jonkin ajan kuluttua jatkoimme leikkejä sängyllä jossa sain vielä ihanat pimppa panot molemmilta.Siinä sitten raukeina lepäsimme jolloin häpeäkin nosti päätän.Onneksi toinen miehistä oli niin mukava että sanoi menehän vielä suihkuun niin me laitetaan iltapalaa.Niin syötiin lämpimiä voileipiä homman päätteksi ja tunnelma oli leppoisa.

Ihanaa, minakin haluan! Kivan kuuloinen, leppoisa, kunnioittava tilanne, elamasta nautiskelua kavereiden kesken ja hyvassa hengessa.

Voi kun minullekin joskus sattuisi sopiva tilanne, sopivat miehet... Ahh, varmasti upeaa.
 
Viimeksi muokattu:
kerros
Kokeile "kerrosleipää". Samanaikaa munaa pilluun, pyllyyn ja suuhun. Näin tekevät isot pojat ja tytöt.

Mun pokakaverini ei suostunut kahteen mieheen mun kanssa. Toin vanhemman naisen yöllä, ja suostu naitavaksi. Nai vanhempaa ja minä työnsin kunnnon dildon sen perseeseen, en lopettanut ennenkun laukes eukon sisään. Sitten vaihdettiin ja kundi sai sinäyönä kunnon käsittelyn naisten haluista. Mahto olla hanuri hellänä kun sai kunnolla dildoa pitkin yötä ilman liukkaria.
 
Viimeksi muokattu:

Yhteistyössä