Sukunimen vaihtuminen

Viestiketju osiossa 'Häähumua' , käynnistäjänä Kaikki uusiksi?, 12.02.2006.

  1. Kaikki uusiksi? Vierailija

    Kertokaas minne kaikkialle ilmoitellaan uusi sukunimi?Mitkä muut kuin passi ja ajokortti tarvii uusia?
     
  2. Tintti Vierailija

    Passi ja ajokortti ovat ne tärkeimmät, ajokortti täytyy uusia 3 kuukauden sisällä nimen vaihtumisesta. Itse hoidin homman pois alta n. viikko häiden jälkeen.
    Aika moneen paikkaan menee ilmoitus nimen vaihtumisesta suoraan maistraatista. Samoihin paikkoihin mihin menisi osoitteenmuutoskin automaattisesti (yleensä pankit, Kela, vakuutusyhtiöt ym.) Pankissa täytyy kuitenkin käydä itse tilaamassa uusi pankkikortti. Nimenmuutoksen näkyminen heillä kestää muutaman päivän, joten ei kannata heti häiden jälkeisenä arkipäivänä mennä.
    Jos tilaat jotain lehtiä, tulee niihin ilmoittaa nimenmuutos itse. Jos sinulla on Plussa- ym. kortteja, kannattaa soittaa nimenmuutoksesta niin lähettävät sinulle uudet kortit.
    Tietysti ilmoitus myös työ- tai opiskelupaikkaan.
    Katsopas mitä kortteja lompakostasi löytyy, ja ilmoita kaikkiin niihin paikkoihin, jotta saat uudet kortit.
     
  3. Utelias Vierailija

    Lukeeko tätä palstaa semmoiset MIEHET, joilla sukunimi on vaihtunut tai vaihtuu avioliiton seurauksena? Mitä ajatuksia/neuvoja asiasta?

    Mulla on sellainen muutos tapahtumassa ensi kesänä eli otamme yhteiseksi sukunimeksi vaimon entisen tyttönimen (=tilan nimi). Asia on itselleni ollut selvää suhteen alusta asti, enkä ole sitä pahemmin pohtinut jälkeenpäin. Luonnollinen asia, vaikka yleensä kait naisen sukunimi vaihtuu. Ei kai siitä vaihdoksesta miehelle sen suurenpaa vaivaa ole kuin naisellekaan.
     
  4. Tintti Vierailija

    Sama kai se on kumman nimi vaihtuu. Samat paperihommat täytyy molempien tehdä. Ei kai kummallekaan enempää hommaa tule.
     
  5. Bee Vierailija

    Minun mieheni vaihtoi sukunimensä minun tyttönimeeni naimisiin mennessämme. Ystäväpiirimme ja lähisukulaisemme eivät asiaa ihmetelleet, jotkut kaukaisemmat sukulaiset, vanhempia ihmisiä, kuulemma kummastelivat ja vähän arvostelivatkin päätöstä. Oli kuulemma ihmetelty mikä heidän sukunimessään niin kamalaa on ettei se kelpaa jne. Me kuitenkin pidimme minun nimestäni enemmän eikä miehelläni ole ollut mitään vaikeuksia sopeutua uuteen nimeensä.
     
  6. et Vierailija

    Mielestäni ennen on ollut tavallista vielä tuolla 1900-luvun alkupuolella, että kotivävy on ottanut morsiamen sukunimen.

    Kotivävy on siis mies joka muttaa vaimon vanhempien tilalle ja aikanaan jatkaa tilanpitoa nuorikkonsa kanssa.
     
  7. wihvi Vierailija

    Yksi tyhmä kysymys. Eikös ole näin, että jos ottaa myös yhdistelmäsukunimen passi&kortit on silti uusittava? Paljonko tulee hintaa näiden uusimisesta?
     
  8. mitä järkee Vierailija

    on vaihtaa nimeä avioituessaan?
    En minä ainakaan ymmärrä mitä hyötyä siitä on? Menoja kyllä on kun kaikki paperit joutuu uusimaan. Tai no jos toisella on erittäin arvostettu harvinainen sukunimi, niin kyllähän se nimen vaihtajan statusta nostaa olla esim. von jotain.

    Ensin olet 20-30 vuotta syntymänimelläsi, menet avioon, vaihdat nimen.
    Ilmoittelet joka suuntaan että nyt olenkin tämän niminen. Ei todellakaan mitään järkeä.

    Jos huonosti käy, niin eroat ja palaatkin takaisin vanhaan lapsuudennimeesi.
    Menet uusiin naimisiin, taas sama rumba, vaihdat nimen, teet paperihommat.
    Jos olet niinkuin Karpela ja muutat nimeä monta kertaa. Kukaan ei lopulta tiedä kuka sinä olet tai et ole.

    Mitä lapsiin tulee, niin on ihan normaalia nykyaikana että isällä ja äidillä on eri sukunimet. Ei siihen kukaan lapsista kiinnitä huomiota. Vain me uteliaat ja tekopyhät aikuiset ihmettelemme onko noi eronneet vai asuvatko ne avoliitossa kun niillä on eri sukunimi.
    Jos kukaan ei vaihda nimeään, kukaan ei ihmettele miksi perheessä on monen sukunimisiä ihmisiä. Sehän olisi normaalia.
     
  9. Tewe Vierailija

    Mä oon ihan samaa mieltä.
    + miks aina vaan naiselta kysytään, vaihdatko sukunimeä? Just eilen vastasin äidilleni tuohon kysymykseen, että mikset kysy tulevalta mieheltäni samaa.
     
  10. liinuska Vierailija

    Minusta olisi todella kummallista, jos minulla olisi eri nimi kuin mahdollisilla lapsillani. Minulle on tärkeää, että perheessä kaikilla on sama sukunimi, ihan sama kenen se alunperin on ollut. Ihan sama mitä muut siitä ajattelevat, minulle se on tärkeää. Tunnejuttu. Ehkä lapsuudestani muistan, että niillä kavereilla joilla perheessä oli eri sukunimiä, oli eroja ja epäselvyyksiä siitä, onko äiti ja isä yhdessä, mutta meillä joilla oli sama sukunimi, niin perheet pysyivät (nyt en väitä, että tämä olisi joku trendi tai tilasto, näin vain sattui tapahtumaan, noin kuuden ystäväni kohdalla).

    Ja koska mies ei halua ottaa minun nimeäni (vaikka minulla on minun mielestäni parempi sukunimi :D), niin minä vaihdan nimeni. Minullahan tämä päähänpinttymä on.

    Eikä minun identiteettini siitä sekoa, vaikka nimeä vaihtaakin. Myös ensimmäisessä liitossani otin miehen nimen ja vaihdoin sen jonkin aikaa miehen kuoleman jälkeen takaisin omaan tyttönimeeni.

    Ja siitä ajokortista. Ei ole mitään sääntöä, miten nopeasti ajokortti pitäisi uusia. Ajokorttina kelpaa vuosikausia, mutta eihän sillä henkilöllisyyttään voi todistaa.
     
  11. mmm Vierailija


    En muista, mutta ei ole paljon. Passi esim on voimassa kuten alkuperäinenkin, eli ei tartte maksaa esim leimaveroja. Myös kelakortti on uusittava.
     
  12. höh Vierailija

    No, kyllä ajokorttini on kelvannut tähän asti henkilöllisyyttä kysyttäessä joka paikassa.
     
  13. liinuska Vierailija

    kelakortti tulee automaattisesti, sitä ei tarvitse tilata erikseen.

    Ja höh. Jos ajokortissasi lukee, että olet Leena Mutikainen, mutta olet vaihtanut nimesi Leena Kutivaiseksi, niin et voi todistaa ajokortillasi olevasi Leena Kutivainen. Voit toki todistaa vaikkapa ikäsi, (jos menee vaikka K-40 discoon. :D) mutta et henkilöllisyyttäsi.
     
  14. just näin Vierailija

    Toi on kyllä varmaan niin totta! Ihme kun porukka ei tajua, että pysyvän parisuhteen salaisuus on yhteinen nimi, ja muutenkin sellainen perinteinen vanhanaikainen parisuhde. Olis paljon vähemmän eroja, jos kaikki tajuis ottaa yhteisen nimen!
     
  15.  
  16. Niin joo, kun avoparit vaan eroilee ja seukkailee jatkuvasti, se on sellast on-offii... Vasta avioliittopaperi saa aikaan pysyvän olotilan. Mut jos on avoliitossa niin sit tulee koko ajan niitä teiniriitoja ja eroja ja lapsetkin hämmentyy. Avioliitto sen sijaan takaa onnellisen perheen. On tietty joitain avioerojakin, mut ne on varmaan sisimmässään ollutkin avopareja, ei mitään oikeita aviksii. No, mut enivei, tää on ihan tosi älykäs palsta!
     
  17. Oksanen Vierailija

    Itseäni ei koskaan haitannut vaikka lapsilla oli eri sukunimi kuin minulla. Enkä usko sen ketään muutakaan haitanneen, miksi ihmeessä olisikaan? Ei nimi mitään yhtenäisyyttä perheeseen tuo, jos se ei tule tunteista.

    Eikä koskaan missään tarhoissa tai kouluissa kukaan mitään ihmetellyt, eikä lapset siitä "kärsineet". Nyt ovat jo täysi-ikäisiä.
     
  18. liinuska Vierailija

    <<<En tiedä ikääsi, mutta vasta vuonna 1986 on tullut voimaan laki, jonka mukaisesti naisen ei ole olluy enää pakko ottaa miehensä sukunimeä. Nuo kaveriesi vanhemmat eivät siis edes ole olleet naimisissa ja tämän vuoksi heillä on saattanut olla tilanne, jossa eroja ja takaisinpaluita on ollut jatkuvasti. Jos ihminen on valmis sitoutumaan toisen kanssa avioliittoon, ei näitä eroja ja takaisinpaluita ehkä tapahdu niin paljon kuin avoliitossa ollessa. Kuitenkaan tilanne, jossa ihmiset ovat olleet naimissa ja heillä on ollut eri sukunimi ei ole ollut mahdollinen ennen vuotta 1986 solmittuja avioliittoja.

    Juu, mutta kaksoisnimiähän sai olla jo ennen tuota vuotta 1986. Ja olen kolmekymppinen, joten olin lapsi vielä 1990-luvullakin.

    Mutta sanon tässä vielä, että en todellakaan usko, että nykyään esimerkiksi eri sukunimet vaikuttaisivat parisuhteen kestävyyteen. Itselläni vaan on sattunut lapsuudessa näin olemaan ja tunnetasolla siis vaikuttaa.
     
  19. höpöpöpöpöö Vierailija

    Tässä 1970-luvulla nuoruuttaan eläneen kommentti.
    Täyttä puppua tuo avoliittojen on/off sun muut oletukset.

    Aloitin seurustelun 16 vuotiaana. Yhteen muutettiin asumaan kun olin 17. Ensimmäinen lapsi syntyi kun olin 19. Avioon mentiin vasta kun olin 28v. Saman miehen kanssa asun yhä. Yhdessä oloa on takana liki 40v. Mentiin naimisiin, kun mies kosi yllättäen. En vieläkään tiedä mikä mielenhäiriö hänelle tuli. En voinut vastata ei, perhana kun rakastan tuota miestä, joten käytiin maistraatissa ja pidettiin pieni juhla. On ollut minun elämäni ainoa mies ja tulee jatkossakin olemaan.

    Veljeni asui tyttöystävänsä kanssa yhdessä 32v, kolme lasta. Avioon menivät viime kesänä. Molemmilla oli takana alle 20 vuotiaana lyhyt seurustelusuhde ennen tätä parisuhdetta.

    Jo nuoruudesta saakka olevat neljä ystäväämme ovat asuneet avoliitossa vuosikymmenet puolisoidensa kanssa. Yksi pari avioitui n. 10 vuotta avoliitossa oltuaan. Kolme muuta ovat avoliitossa yhä, yhteiseloa takana luokkaa 25-35 vuotta. Lapsia yhdellä 1, toisella 3, kolmannella 4. Osalla lapsenlapsiakin jo vaikka kuinka paljon.

    Kenelläkään ei ole ollut mitään ainakaan ystäväpiirin tietoon tulleita vieraissajuoksu-juttuja.
    Yhdessäkään näistä ystäväpiirin/sukulaisten/omassa avoliitossa ei ole ollut mitään on-offeja, kotoa pois muuttamisia tms..

    Se vihkiminen ei ole se liima tai parisuhteen koossapitäjä.
    Nuorena oli aivan luonnollista olla vaan yhdessä ilman mitään kirkollista toimitusta. Kukaan meistä ei ole uskonnollinen, osa ei kuulu edes kirkkoon. Avoliitossa parisuhteessa ollaan vapaasta omasta tahdosta, ei kenenkään pakottamana tai velvoittamana.

    Eikä se tarkoita sitä, että kun asuu avoliitossa, voi lähteä litomaan tuosta noin vain jos parisuhde ei miellytä. Kyllä siinä ihan samanlaiset vastuut ja velvollisuudet on kuin vihityilläkin.

    Omaisuus on kaikilla turvattu testamentilla, siis silloin kun ei ollut lapsia. Lasten tultua se on ihan se ja sama. Lapset perivät vanhempansa. Eron sattuessa tavaroista saa riitaa halutessaan aikaan niin avo- kuin avioliitossakin. Eroja ei meidän tuttavapiirin parisuhteissa kuitenkaan ole ollut.

    Minä pidin oman sukunimeni vihkimisen jälkeenkin, onneksi se oli mahdollista.
    Meillä tyttäreni lapsella (hänkin asuu avoliitossa, ollut yhdessä miehensä kanssa yli 10v) on tyttäreni sukunimi. Mieheni/tyttäreni sukunimi on erittäin harvinainen ja tuon nimen jatkuminen on alle 10 ihmisen käsissä. Tyttäreni mies hyväksyi tämän nimiasian ihan täysin. Eikä hän ainakaan ole koskaan sanonut kokevansa minkäänlaista alemmuuden tunnetta tästä.

    Tuttavaperheissä lapsilla on isänsä sukunimi. Veljeni vaimolla kaksoisnimi.

    Eikä meidän lapsia katsottu karsaasti koulussa tai kiusattu. Enkä ole kuullut kenenkään muun lapsia kiusatun tai, heidän alkuperäänsä tai vanhempien nimiä olisi ihmetelty.
    Se kun on aivan päivänselvää.
    Jokainen pieni lapsikin on jo tarhaiästä saakka tiennyt, että "Jokisen Kaisan" isä on "Jokisen Antti" ja äiti "Järvisen Liisa".

    Mitä outoa tuossa nyt on?
     
  20. Samaa mieltä! Vierailija

    Ei liiton kestävyyden tai kestämättömyyden tae ole yhteinen nimi tai aviosääty. Yhtä lailla avo- kuin avioliitosta voi erota tai se voi kestää kymmeniä vuosia. Samoin nimestä riippumatta - yhteinen tai eri, ei sillä rakkauteen ole vaikutusta.
     
  21. vaihdoin Vierailija

    omaksi takaisin 15 v. sitten. Sama oli kuin ukolla sitä ennen 5 v. Lapsilla on isän sukunimi.
     
  22. liinuska Vierailija

    Kovin vahvaa faktaa eivät valitettavasti nuo sinun "tietosi" ole. En sano juuta tai jaata avo/avioliittojen eroprosentteihin, kun en tiedä enkä ole mitään tutkimuksia asiasta lukenut, mutta se miten oman perheen tai lähipiirin sisällä asiat ovat eivät ole riittävä otos esittämään todisteita siitä, miten asiat yleensä Suomessa ovat.


    >>Eikä se tarkoita sitä, että kun asuu avoliitossa, voi lähteä litomaan tuosta noin vain jos parisuhde ei miellytä. Kyllä siinä ihan samanlaiset vastuut ja velvollisuudet on kuin vihityilläkin.

    Mutta tähän kommentoin, että ei muuten ole. Tunnetasolla ja henkisesti ehkä monilla ihmisillä, mutta juridisesti ei sitten alkuunkaan.
     
  23. anna faktaa Vierailija

    "liinuska" siitä mitä eroa lapsia saaneella avoparilla ja avioparilla on.
    Muuta kuin papin aamen?

    Lapset ovat molempien vanhempien vastuulla kummassakin liitossa, molemmat vanhemmat ovat huoltajia ellei toisin sovita. Avoliittolapset on isän puolelta virallisesti tunnustettu. Näin oli ainakin ennenvanhaan, piti käydä virastossa allekirjoittamassa isyystodistus.
    Ei varmasti ole isälläkään epäselvää onko lapsia vai ei kun sen on vahvistanut omalla nimellään.
    En tiedä onko tämä käytäntö voimassa vielä nykyäänkin. Itse kun en enää ole lapsentekoiässä.

    Omaisuus on samalla tavalla jaettavissa, kun se molempien nimiin yhteisesti ostetaan. Ei kai kukaan osta omakotitaloa, kerrostalo-osaketta tms. pelkästään toisen nimiin jos rahat tienataan siihen yhdessä ja asutaan yhdessä perheenä? Niin tyhmää ihmistä ei löydy enää mistään. Vai niinkö tehdään avioliitossa?
    En minä ainakaan tekisi. Jos jotain yhdessä hankitaan, se yhdessä myös omistetaan.

    Mitä siihen tulee kun/jos toinen kuolee..lapsia saaneella parilla sillä ei ole mitään väliä.
    Lapset perivät vanhempansa. Puolisolle saa koska tahansa testamentilla jätettyä asumisoikeuden sun muun.. jos sellaista pykälää tarvitsee.

    Avoparilla jolla ei ole lapsia, omaisuuden/kodin omistuksen pystyy varmistamaan testamentilla sun muulla. Perintövero voi olla vähän suurempi.. riippuu omaisuuden määrästä.

    Kyllä se on aivan turhaa väittää, että avoliitossa asuvat kävisivät vieraissa, muuttaisivat vähän väliä pois kotoaan ja eläisivät kuin pellossa kun heillä ei ole siteenä sitä papin aamenta. Ihan tavallisia ihmisiä he ovat ja elävät ihan tavallisessa parisuhteessa.

    Missä ne sun faktat avoliittojen on/off suhteista on?
     
  24. liinuska Vierailija

     
  25. omaisuuden tähden Vierailija

    ai omaisuuden tähdenkö ja sen vuoksi, että puoliso on velvollinen elättämään tosita avioon pitäisi mennä?

    En minä ainakaan mene. Vain ja ainoastaan rakkaudesta.

    Tehköön omaisuudellaan mitä haluaa. Ja töissä osaan käydä ja itseni elättää vallan mainiosti ihan itsekin.

    Tosiasiassa asuin avoliitossa yli 10 vuotta. Yhdessä kerättiin yhteistä omaisuutta, mentiin vihille ja yhä ollaan yhdessä. Yhteisten omaisuuksien kanssa. Mikään ei muuttunut avioon astuttaessa. No ehkä se ettei puolison sisarukset, eikä minunkaan, pääse kiinni meidän yhdessä hankkimaan omaisuuteen vaan se omaisuus jää toiselle kuoltua.

    Minä voisin erotilanteessa antaa vaikka kaiken omaisuuteni miehelleni. Ei haittaisi yhtään. Se päättynyt suhde haittaisi paljon enemmän. Tuska toisen menettämisestä. Ollaan kuitenkin oltu yhdessä yli 30v ja rakastan häntä suunnattomasti. Aina vain enemmän mitä enemmän aikaa kuluu.

    Enkä ole mikään läheisriippuvainen. Itsenäinen nainen, omillaan toimeen tuleva. Mutta hän on elämäni rakkaus. Ja niin minäkin hänen, näin uskon.
     

Jaa tämä sivu