tubulaariset rinnat.

  • Viestiketjun aloittaja omenakaneli
  • Ensimmäinen viesti
Lollot
Oon nyt jonki aikaa lukenu tätä ketjua ja monet tunteet käyny läpi:D Meinasin että oisin kuvaa ottanu tätä varten mutta en jaksanut vaivautua.. vastaavaa kuvaaki on aika hankala löytää. noh, koen kummiski että minun tila ei ole niin vakava, nyt loppujen lopuksi, koska sitä tissiäki on sen verran. Aijemmin olin luullu että mullaki on tubulaariset rinnat, mutta nyt en ole enää niin varma, siitä huolimatta kerron tänne nyt omat ajatukseni. Minun ongelma on oikeastaan isot nännipihat ja ujo nänni. Rinnat on myös alempana mitä 17.vuotiaan kuuluisi olla. Ne ei ole ikinä ollu täyteläiset ja mukavan muotoiset. Oon oppinu elään sen asian kanssa koska mulla on muuten hyvä itsetunto, mulla on mielestäni nätti naama, ja vaikkakin hieman ylipainoa on, niin näytän silti suhtkot normaalilta, ainakin siinä määrin että hyväksyn itseni. Oon huomannu tähän mennessä että erittäin tärkeä tekijä on se oma suhtautuminen. Oon aina hävenny rintojani, mutta pikkuhiljaa kumppanista kumppaniin oppinu koko ajan enemmän oleen vapaampi niiden suhteen. Nykyinen huomattavasti vanhempi poikaystävä (24v) pitää rinnoistani, käymme yhdessä suihkussa jne, aina kummiskin vähän niitä piilottelen miten sillä hetkellä mahdollista.
Ongelma on, että minun rinnat ei sovi minun luonteeseen. Koen olevani muuten niin vapaa, enkä haluaisi antaa omien rintojen estää sitä. Olisin erittäin mielelläni puolialasti/alasti, ilman rintaliivejä jne. Yleensä poikaystävän luona heilunki sitten pyyhe päällä. Siedän niitä makuuasennossa, ja kylmässä, ja olenki alitajuisesti oppinu aiheuttaan itelle kylmiäväreitä aina tarpeen tullen, jotta rinnat näyttäisi paremmilta (vaikka se oudolta kuulostaaki) Tälläkin hetkellä istuessa hieman kumarassa, rinnat on niinko vanhalla naisella, roikkuu sivuille. ja on vain lättänät lätyt. mulle riittäis nännipihojen pienennys. Mutta koen sen vaan vaihtoehtona. Yksi olis kans nännilävistykset, mutta niiden ottaminen tarvis aika paljon asennetta, koska en ole 12 vuotta täytettyäni näyttäny rintoja kellekkään paitsi petikumppaneille satunnaisesti.

etsin vastaavaa kuvaa tosi kauan mutta tätä lähemmäksi en päässy

http://www.cosmetic-md.com/media/patients/251_jpg_500x500_q85.jpg

Tähän vielä lisäisin että omat nännipihani on varmaankin vielä tuosta vähän isommat, ja painovoima ei ole minuun vielä iskeny niin paljoa, joten löysiä paitoja en voi käyttää ilman rintaliivejä koska rinnat osottaa ulospäin ja sivuille, eli näyttää kummalliselta. Rintojen välissäkään ei ole sitten vakoa minkäänlaista, vaan 5-7cm leveä alue.
 
Elämässä
Kuvittelin noihin linkissä näkyviin ennen-kuvan rintoihin ne isommat nännipihat. Siltikään en voi käsittää, että nykyään ei voi suvaita minkäänlaista vaihtelua naisten rintojen muodossa, vaan kaikilla pitäisi olla jälkeen-kuvan kaltaiset silikonipallot. Tämä nykyajan silaripallojen palvonta on mennyt aivan överiksi. sillä vasemmanpuoleist rinnatkin ovat aivan normaalit rinnat.
Itselläni oli nuorena AA-kupin rinnat, eikä minullakaan mitään vakoa ollut rintojen välissä. Rintojen kokoon nähden nännini näyttivät myös kamalan suurilta. Nolostelin myös rintojani, enkä niitä mielellään paljastellut. Jopa lääkärissä nolotti.
Elämässä on kuitenkin paljon tärkeämpiä asioita kuin rinnat ja niiden muoto ja koko. Hyvillä liiveillä saa ihmeitä aikaan ja ilman liivejä elely kyllä pitkässä juoksussa vaikuttaa niin, että oli alkuperäinen muoto mikä tahansa, ne alkavat roikkua maata kohti.
Nuo "puikularinnat" muuten saattavat kaunistua huomattavasti raskauden ja lasten saannin seurauksena. Nykyään vielä näin viisikymppisenä miulla on omasta mielestä - ja ukkoni myös - oikein hyvät C80 muodot. Jopa sitä kaivattua vakoakin löytyy kun vetää push-upit päälle.

Oon nyt jonki aikaa lukenu tätä ketjua ja monet tunteet käyny läpi:D Meinasin että oisin kuvaa ottanu tätä varten mutta en jaksanut vaivautua.. vastaavaa kuvaaki on aika hankala löytää. noh, koen kummiski että minun tila ei ole niin vakava, nyt loppujen lopuksi, koska sitä tissiäki on sen verran. Aijemmin olin luullu että mullaki on tubulaariset rinnat, mutta nyt en ole enää niin varma, siitä huolimatta kerron tänne nyt omat ajatukseni. Minun ongelma on oikeastaan isot nännipihat ja ujo nänni. Rinnat on myös alempana mitä 17.vuotiaan kuuluisi olla. Ne ei ole ikinä ollu täyteläiset ja mukavan muotoiset. Oon oppinu elään sen asian kanssa koska mulla on muuten hyvä itsetunto, mulla on mielestäni nätti naama, ja vaikkakin hieman ylipainoa on, niin näytän silti suhtkot normaalilta, ainakin siinä määrin että hyväksyn itseni. Oon huomannu tähän mennessä että erittäin tärkeä tekijä on se oma suhtautuminen. Oon aina hävenny rintojani, mutta pikkuhiljaa kumppanista kumppaniin oppinu koko ajan enemmän oleen vapaampi niiden suhteen. Nykyinen huomattavasti vanhempi poikaystävä (24v) pitää rinnoistani, käymme yhdessä suihkussa jne, aina kummiskin vähän niitä piilottelen miten sillä hetkellä mahdollista.
Ongelma on, että minun rinnat ei sovi minun luonteeseen. Koen olevani muuten niin vapaa, enkä haluaisi antaa omien rintojen estää sitä. Olisin erittäin mielelläni puolialasti/alasti, ilman rintaliivejä jne. Yleensä poikaystävän luona heilunki sitten pyyhe päällä. Siedän niitä makuuasennossa, ja kylmässä, ja olenki alitajuisesti oppinu aiheuttaan itelle kylmiäväreitä aina tarpeen tullen, jotta rinnat näyttäisi paremmilta (vaikka se oudolta kuulostaaki) Tälläkin hetkellä istuessa hieman kumarassa, rinnat on niinko vanhalla naisella, roikkuu sivuille. ja on vain lättänät lätyt. mulle riittäis nännipihojen pienennys. Mutta koen sen vaan vaihtoehtona. Yksi olis kans nännilävistykset, mutta niiden ottaminen tarvis aika paljon asennetta, koska en ole 12 vuotta täytettyäni näyttäny rintoja kellekkään paitsi petikumppaneille satunnaisesti.

etsin vastaavaa kuvaa tosi kauan mutta tätä lähemmäksi en päässy

http://www.cosmetic-md.com/media/patients/251_jpg_500x500_q85.jpg

Tähän vielä lisäisin että omat nännipihani on varmaankin vielä tuosta vähän isommat, ja painovoima ei ole minuun vielä iskeny niin paljoa, joten löysiä paitoja en voi käyttää ilman rintaliivejä koska rinnat osottaa ulospäin ja sivuille, eli näyttää kummalliselta. Rintojen välissäkään ei ole sitten vakoa minkäänlaista, vaan 5-7cm leveä alue.
 
Viimeksi muokattu:
Eleze93
Mullakin on tubulaariset rinnat jotka eivät tosin ole pienet mutta roikkuvat inhottavasti, joten tahtoisin mieluummin olla rinnaton. Pilaavat koko elämän vaikka en tee mitään seksuaalista. En voi esim juosta kunnolla tai vaatteiden ja liivien löytäminenkin on toisinaan vaikeaa. Tekisi mieli vaan leikata veitsellä irti. Ei tosin viitsi leikkausta ottaa kun olen työtön ja pelkään mahd. sivuvaikutuksia.
 
usvakettu
Luin tätä viestiketjua, ja on pakko myöntää, että se pisti minut välillä kihisemään ärsyyntymyksestä. Itselläni on rinnat, kuten kaikilla teistäkin, ja plastiikkakirurgi voisi nimittää niitä tubulaarisiksi tai epämuodostuneiksi putkiloiksi. Ne ovat kuitenkin rinnat, eivät rintojen paikalle kasvaneet lätyt, tötteröt, penikset tai muutkaan sukkulat, vaikka sanoisitte mitä. Teini-iässä inhosin ja häpesin niitä. Tavattuani nykyisen avomieheni jouduin harjoittelemaan mielessäni monta kertaa tilannetta, jossa hän näkisi ne ensimmäistä kertaa, ennen kuin lopulta olin valmis siihen. Turhaa ajanhukkaa! Mieheni rakastaa niitä. Oikeasti. Kuten teidänkin puolisonne tekevät, kun kerran sanovat niin. Ja ne, jotka ovat saaneet osakseen ilkeilyä "alikehittyneistä" rinnoistaan: oliko kommentin laukonut herrasmies tai lady täydellinen varpaista viimeiseen hiuskarvaan? Enpä usko. Tai jos oli, niin käytöstavoissa ainakin olisi hiomista.

Nykyään olen sinut tissieni kanssa. Vaeltelen kesäisin ympäri huushollia ilman yläosaa. Käyn uimassa julkisilla paikoilla. En voisi edes kuvitella, että häpeäisin itseäni niin paljon, etten kehtaisi harrastaa seksiä ilman rintaliivejä! Markkinointikoneistot pyrkivät luomaan ihmiselle tarpeita hankkia hyödykkeitä, jotka eivät ole välttämättömiä henkiinjäämisen kannalta. "Normaalit" rinnat ovat tuote muiden joukossa. Rintojen tarkoitus on nisäkkäällä mahdollistaa poikasten imetys, eikä mikään muu. On totta, ettei "tubulaarisilla" rinnoilla välttämättä pysty imettämään, mutta tätähän ei leikkauksella korjatakaan. Onneksi ihmispoikaset voivat saada aivan hyvät eväät elämään äidinmaidonvastikkeellakin.

Miksi siis leikkauttaa rinnat? En näe perustetta tällaiselle toiminnalle, kuten en rintojen leikkelylle muutenkaan, ellei vaivana ole syöpä tai toistuva kipu. Onko rintojen tubulaarisuus epämuodostuma? Vai erilaisuutta? Käsittääkseni ei ole tiedossa geenimutaatiota, joka sen aiheuttaisi. Uskon siis, että kaikkien naisten rinnat ovat normaaleja - variaatioita samasta teemasta. Te, jotka haikailette veitsen alle: miettikää vielä kerran, mikä mättää suhteessanne omaan kehoonne? Oletteko alttiita ulkoisille vaikutteille? Onko joku joskus sanonut pahasti, vai oletteko vaan itse rakentaneet oman ongelmanne? Teillä on jokaisella naisen vartalo, joten olette kauniita. Hyvä olo lähtee itsensä hyväksymisestä ja hyvästä itseluottamuksesta - ei siitä, että leikkelemme itseämme pala palalta kansikuvatytön näköiseksi. Tai edes siskon, koulukaverin tai naapurin ämmän.

Itse teen tästä ainakin loppuelämän mission. Vielä minä menen sinne yleiseen saunaankin, ilman rihman kiertämää.
 
markknoiden
Tubuista taviksiksi

Blogini tubulaariseten rintojen korjaamisesta julkisella :)
media yrittää muokata naisista muovisia barbienukkeja. Kaikilla pitää olla pallotissit. Katsokaapa huviksenne joitakin afrikan heimojen nuoria tyttöjä. Heillä on järkiään jokaisella ns tubulaariset rinnat. Se on siis vain yksilöllinen ominaisuus.Ei mikään kasvuhäiriö. Se on vain määritelty kasvuhäiriöksi, jotta lääketiede ja lääkärit saa miljoonansa ihmisten epävarmuuden kustannuksella.
 
Viimeksi muokattu:
PikkuTissi 85A
Minäkin olen jonkin verran aiheeseen tutustunut, sillä minulla on myös jokseenkin "tubulaariset" rinnat. Myönnän, olen suurimman osan elämästäni elänyt häpeillen itseäni ja antaen muiden vaikuttaa itsetuntooni. Olen itkenyt monet yöt ja päivät rukoillen, että rintani olisivat erilaiset. Tiedän mistä ongelmani johtuu: itsestäni ja kauneusihanteesta(ni?) sekä nuoruusiän kiusaamisesta. Nykyään minulla ei ole kovin suurta ongelmaa rintojeni kanssa, sillä mieheni on kannustanut minua ja tukenut minua parannusprosessissa. KOSKAAN emme ole puhuneet korjausleikkauksesta, sillä minussa ei ole mitään korjattavaa. En ole viallinen. En ole epämuodostunut, enkä varmasti ole sairas. Minun rinnoissani ei ole kasvaimia, niihin ei satu, ne eivät vaikuta terveyteeni ja on minusta itsestäni kiinni, miten rintani koen. Nykyään näen rintani jopa söpönä, kutsunkin niitä kirsikoiksi tai mansikoiksi. Rintojen korjaus ei poista ongelmaa. On hyvin todennäköistä, että joudutte kierteeseen: "rintani ovat nyt kuten haluan, mutta voi tätä mahaa! Voi näitä pakaroita! Onhan minulla kauhea kaksoisleuka jne.." Et voi olla itseesi tyytyväinen ennen kuin selvität syvemmän ongelmasi. Jos sen jälkeen vielä haluat leikkaukseen, on päätös sinun. Älä anna muiden vaikuttaa siihen, kuten esimerkiksi jos joku kehottaa sinua menemään leikkaukseen, hän ei ole terveellinen ihminen elämääsi.

Kaikkialla näkee pyöreitä, symmetrisiä rintoja, jotka tekevät heteronaisetkin himoitsemaan niitä. Missä näemme näitä kaikkia rintoja? No, voin sanoa, ettemme ainakaan ns. arkisilla ihmisillä vaan telkkarissa, mainoksissa ja vaatteiden alla piilossa. Jos kaikki ihmiset kulkisivat alasti, näkisimme mitä monimuotosempia rintoja ja peniksiä. Kyllä, jokainen meistä on yksilöllinen, se ei ole epämuodostumista eikä "tauti". Tottakai näkee ihmisiä, joiden vartaloa, kasvoja, silmiä, hiuksia, rintoja, vatsaa, pakaroita tai muita alueita katsoo paremmiksi ja kauniimmiksi kuin itsellään on, mutta se ei tarkoita sitä, että sinä et olisi kaunis ja täydellinen. Jos et pidä jostain osasta itsestäsi, vahvista toista aluetta ja sen kautta lähde parantamaan itseäsi. (suosittelen vilkaisemaan Weblyest - Celebrities Look Much Different In Real Life Than In The Magazines (24 Photos) )

Minusta on kamalaa, että tämä kyseinen ketju on naistentautien juuressa! Ei tämä ole tauti, vaan inhimillisyyttä! Pelkästään tämä ketju voi aiheuttaa huonon itsetunnon, sillä täällä puhutaan niin paljon korjausleikkauksista, epämuodostumista, vaivasta ja ongelmasta. On totta, että monet teistä saa myös voimaa, tukea ja sympatiaa täältä, jos koette itsenne huonoksi, rumaksi ja epäseksikkääksi. Olette kaikki juuri sellaisia kuin teidän pitääkin olla, vaikkette siitä pitäisikään. Olette kauniita ja seksikkäitä naisia, jotka ovat kehittäneet itselleen ongelman haikailemalla täydellisyyden perään. Minä ymmärrän. Ongelma ei kuitenkaan ole teidän kehossanne, vaan teidän mielessänne. Mitä maidon tuotantoon tulee, tiedän useita pieni- ja suipporintaisia, jotka ovat onnistuneesti ruokkineet lapsensa omalla maidollaan (muun muassa oma äitini, joka onnistuneesti ruokki ja kasvatti neljä lasta). Joillakin voi esiintyä ongelmia, mutta muistakaa, että myös "normaalirintaisilla" naisilla on usein ongelmia maidontuotannossa. Ei se aina johdu rintojen muodosta. Ja kuten aikaisemmin joku mainitsikin, ei se rintojen leikkaus saatika implantti ainakaan paranna asiaa. Mieti myös sitä, miten se voi vaikuttaa jälkikasvuun, jos sinulla on käuhean huono itsetunto kehosi vuoksi.

Olen useita vuosia harrastanut alastonmallien piirtelyä ja voin sanoa, että jokainen keho on ollut kaunis. En ole vielä nähnyt kehoa, joka olisi saanut minussa inhon tunnetta. Olen nähnyt suuririntaisia, pienirintaisia, roikkuvia rintoja sekä pelkkiä nännejä, roikkuvaa mahaa, selluliittia, muhkuroita, alleja, epäsymmetriaa, roikkuvia kiveksiä, venynyttä esinahkaa ja paljon muuta. Yksikään alastonmalleista ei ole vastannut nykyistä kauneusihannetta vaan ihmistä. Tätä kaunista olentoa, joka kuitenkin on irtautunut niin paljon itsestään ja luonnosta, ettei se ole tyytyväinen juuri siihen, mitä on saanut. Olemme elossa! Olkaamme siitä iloisia! Rakastakaa itseänne!
 
annemRR
Joo. Mä ihmettelen sitä kuinka monts viestiä täällä on vastaan / rakastakaan itseänne ja hyväksykää itsenne. Lisäksi tuossa linkissä, jonka joku laittoin, mun mielestä nuo rinnat ovat kaukana tubulaarisista jos vertaan omiini, mun mielestä ne oli jo alkujaan normaalit. Niin, tuohon ekaan lauseeseen vielä, siis mulla on ihan selvä rintojen kehityshäiriö, ja olen kärsinyt niistä koko elämäni, ja en voi alkaa elään elämääni jos en tee asialle jotain.

Siis mä sanon tämän että kukaan jolla ei otsellä ole hyvin tuburaalisia/ongelmallisia rintoja, ei ymmärrä asiaa kuinka helvetisti tämä juttu aiheuttaa niin fyysistä kuin henkistä kärsimystä, jälkimmäinen paljon pahmepaa. Mä aijon leikkauttaa rintani, että saan elämän joskus!!!
Olen 30v, joten mä en todellakaan aijo enää jatkaa tätä salailua ja piilottelua, jatkuvaa häpeää Haluan elämän, ja mun pitää tehdä tiettyjä asioita jotta saavutan sen ja todellakin aijon tehdä sen!
Mä en tule koskaan hyväksymään näitä hirvityksiä, en koskaan, ennenkuin ne oikeasti korjataan rintojjen näköiseksi. Siinä vittu teille.
 
MIESPORUKASSA
NAISET ASENTELEE RINTOIHINSA SILIKONIA VAIKKA USEIMMAT MIEHET EI EES TYKKÄÄ MUOVITISSEISTÄ. OON KAVEREIDEN KANS JOSKUS SILIKONITISSEISTÄ JUTELLU MUTTA EI AINAKAAN MUN PIIREISSÄ LÖYDY SELLAISIA, JOTKA NIITÄ OMALLE KULLALLEEN HALUISI. ON NE JOTENKIN EPÄAIDON NÄKÖISET KUN TÖRRÖTTÄVÄT PYSTYSSÄ JA UHMAA PAINOVOIMAA VAIKKA NAINEN OIS MITEN PÄIN.
 
Ophelia

MIKSI PITÄÄ KIRJOITTAA CAPS LOCKILLA? :D

Tämä saattaa tulla sinulle järkyttävänä uutisena, mutta naiset saattavat haluta muokata vartaloaan itseään miellyttäväksi, miesten mielipiteistä piittaamatta. Sinä ja kaverisi ette pidä silikoneista? Ratkaisu on yksinkertainen, älkää tapailko tai ryhtykö yhden illan juttuihin naisten kanssa, joilla on silikonit. Se ei ole silikonit omaavilta naisilta pois, he kyllä löytävät itselleen jonkun, joka osaa arvostaa heidän tissejään (ja toivottavasti myös persoonaa) ;)

Minusta sinulla ei ole oikeutta arvostella naisia siitä, että he haluavat itselleen edes jollakin tasolla normaalin näköiset rinnat, olivat ne sitten silikonia tai eivät. Tässä ketjussa puhutaan kuitenkin kehityshäiriöisistä rinnoista. Vai väitätkö, että esim. tälläisten rintojen kanssa pystyy elämään normaalia elämää? : http://www.grahamoffer.com/assets/oscav5//210x196/Breast and Chest Asymmetry/.210x196/tub1c.jpg
 
Viimeksi muokattu:
putkilollo
Nostelen nyt tätä vanhaa ketjua koska en viitsinyt aloittaa uuttakaan. Eli itsekin olen 26-vuotias nainen joka kärsii tubulaarisista tisseistä. Rintani ovat juuri ja juuri a-kuppia mutta koska rintakehäni on niin leveä, joudun käyttämään d-kupin liivejä (joihin jää tyhjää jonkun verran). Tissini siis sijaitsevat kaukana toisistaan ja nännipihat ovat todella isot ja rinnat putkimaiset. Lisäksi toinen rintani on hieman isompi kuin toinen ja roikkuu enemmän, kudosta ei kummankaan tissin alla ole ollenkaan.

Aina olen hävennyt näitä tötteröitä ja vasta viime vuosina tajunnut että ne ovat tubulaariset. Neljä vuotta sitten terveyskeskuslääkäri oli sitä mieltä että kaikki tissit ovat omanlaisiaan eikä ollut kuullutkaan tubulaarisista rinnoista joten lähetettä ei arvatenkaan herunut. Nyt sitten rohkaistuin taas käymään yksityisellä työterveyslääkärillä joka totesi heti että tubulaarisethan nämä tissit ovat, ja sain lähetteen julkiselle puolelle.

Mitäköhän nyt sitten on odotettavissa? Jännittää ettei kirurgi pidä ongelmaani tarpeeksi pahana enkä pääse veitsen alle :/. Miten teillä muilla on leikkaukseen pääsy mennyt ja minkalaisilla tubuilla olette sinne päässeet?
 
Pöyristynyt nainen
[QUOTE="putkilollo, post: 33679761
Nyt sitten rohkaistuin taas käymään yksityisellä työterveyslääkärillä joka totesi heti että tubulaarisethan nämä tissit ovat, ja sain lähetteen julkiselle puolelle.

Mitäköhän nyt sitten on odotettavissa? Jännittää ettei kirurgi pidä ongelmaani tarpeeksi pahana enkä pääse veitsen alle :/. Miten teillä muilla on leikkaukseen pääsy mennyt ja minkalaisilla tubuilla olette sinne päässeet?[/QUOTE]

Suoraan sanottuna minusta on hävytöntä, jos verovaroja käytetään esteettisistä syistä johtuviin leikkauksiin. Yhteiskunnan rahat on jo nyt riittämättömät vanhusten hoitoon, joten ei verovaroista pitäisi tuollaisia leikkauksia tehdä.
 
Viimeksi muokattu:
ei voi olla totta
Eihän normaalissa työssä olevan naisen rinnat ole esillä ja aikuisen ihmisen pitäisi pystyä hyväksymään itsensä. Jos kyseessä ei ole terveydellinen ongelma, niin jokainen voi maksaa omat operaationsa omasta pussistaan.
Lastensairaalalle ei löydy julkist rahoitusta, vanhukset ovat heitteillä ja jotkut itkee rinnoistaan. Eikö itsekkyydellä ole mitään rajaa?
 
Joo jos ei pysty edes omia lapsiaan imettämään kun ei ole rintakudos yms kehittynyt normaalisti niin ei ole mitään haittaa vai? Se on helppo tulla moralisoimaan ja lässyttämään kun itsellä ei ole mistään kehityshäiriöistä tietoakaan. Kyllä se voi kalvaa naisen itsetunnon pohjamutiin asti ja aiheuttaa pahojakin mielenterveysongelmia (tuskinpa olette tähänkään ketjuun paremmin perehtyneet) jos rinnat ovat alikehittyneet ja jääneet ns keskeneräisiksi ja epämuodostuneiksi, varsinkin siinä vaiheessa kun pitäisi ne lapsetkin pystyä imettämään. Ja varmasti menen leikkaukseen mikäli pääsen, idioottimaistahan se olisi itse maksaa monta tonnia leikkauksesta joka KUULUU julkisen terveydenhoidon piiriin. Tuskinpa tämä vaiva mikään kovin vähäpätöinen on kun sitä kerran on päätetty lähteä korjailemaan puoli-ilmaiseksi, että siinähän tuskailette.

Mielestäni teidän mielipidettänne ei missään vaiheessa myöskään kyselty. Osoittaa äärimmäistä typeryyttä tulla huutelemaan itsensä hyväksymisestä ja tuomita päälle kun ette tiedä mitä minä tai kohtalontoverini ovat käyneet läpi. Esim itse olen viimeiset 8 vuotta koittanut hyväksyä rintani tuloksetta. Kärsin myös kahdesta parantumattomasta sairaudesta joten tuo rintaongelma ei ainakaan ole helpottanut eläämäni. Se on noista vaivoista kuitenkin "helpoin" korjata ja jos sillä tavalla saan edes yhden mielipahaa ja ahdistusta aiheuttavan asian pois päiväjärjestyksestä niin teen sen samantien.
P.S. Jos omistaisit kuvien kaltaiset "rinnat" niin ei varmaan haittaisi yhtään?http://www.justbreastimplants.com/Pousti/tubular1.jpg
http://www.scielo.br/img/revistas/rbcp/v27n3/en_a16fig01.jpg
 
Lässytä sinä vaan, mutta tuskin se leikkaus auttaa imetykseen. Ei leikkauksen yhteydessä rintaan mitään kudosta asenneta. Jos sinulla on muita parantumattomia sairauksia, niin ei kai rintaleikkaus niitä paranna?
Kyseessä on kuitenkin kosmeettinen operaatio, jonka jokainen voisi maksaa itse.
Jos kirjoitat keskustelupalstalle, sinun täytyy myös olla valmis erilaisiin kommenttehin, et voi kieltää muita osallistumasta keskusteluun
 
Viimeksi muokattu:
putkilollo
Eli mielestäsi osoittaa hyviä käytöstapoja mennä mukaan keskusteluun johon sinua ei pyydetty, ja ruveta moralisoimaan ja läksyttämään muita jotka keskustelivat itselleen hyvin henkilökohtaisesta ja vaikeasta asiasta? Miten mukava keskustelukumppani varmasti oletkaan tutuille ja tuntemattomille. Itse kaipasin muilta asian läpikäyneiltä kokemuksia ja tietoa korjausleikkauksesta. Siksi onkin typerää että tänne saapui kaksin kappalein ihmisiä, jotka alkavat saarnaamaan ja vähättelemään vailla minkäänlaista omakohtaista kokemusta asiasta. Ja sanoinko jossain kohtaa että tuo leikkaus parantaa muut sairauteni? En. Sanoin että jos saan edes yhden noista ahdistusta ja mielipahaa aiheuttavista asioista pois elämästäni niin tartun tilaisuuteen. Joten olen menossa leikkaukseen jos on pienikin mahdollisuus sinne päästä, turha siis sinun on tulla enempää tänne kirjoittelemaan koska se ei mieltäni muuta..
 
ei voi olla totta
Leikkaukseen pääset vaikka heti omalla rahalla. Kyse on siitä kuinka paljon yhteiskunnan nykyisessä taloustilanteessa on mahdollista/järkevää/oikeudenmukaista maksaa kansalaisten puhtaasti kosmeettisista syistä tehtäviä kauneusleikkauksia? Jos kyse on sairauden tai vamman hoidosta tai selvästi näkyvästä asiasta, esim. huuli-kitalakihalkion kosmeettinen korjaus, asia on toki toinen. Rinnat eivät ole normaalisti kenelläkään kaiken aikaa näkyvillä.
 
Entäs esimerkiksi lasten hörökorvaleikkaukset julkisella puolella? Sekin on vain kosmeettinen ongelma mutta silti korjataan ettei lasta kiusattaisi. Ja totta, että rinnat eivät ole paljaina kokoajan, mutta itse kuitenkin tiedostat asian joka ikinen sekunti ja tunnet kuinka rintaliivit istuvat huonosti jne. Voin vannoa että lähes jokainen tubulaaristen rintojen kanssa elävä joutuu täyttämään ja toppaamaan liivejään että ne istuvat edes jotenkin eikä rinnan epämuodostuma/kummallinen muoto näy vaatteiden läpi. Myöskin julkisella paikalla suihkussa käyminen ja saunaillat, ei ole todellakaan mukavaa. En muuten saanut vastausta kysymykseeni johon linkkasin parit tubulaariset rinnat ja kysyin että esim sinuako eivät kyseisenlaiset tötteröt haittaisi pätkääkään? Se on niin helppo tuomita ja huudella kun ei itse joudu moisen ongelman kanssa elämään. Kehottaisin myös vilkaisemaan kyseistä tekstiä:
http://www.kauneusjaterveys.fi/terveys-hyvinvointi/terveysvinkit/rinnat-eri-paria-mita-on-tehtavissa
 
Miten eripariset rinnat estävät suihkussakäynnin yhtään missään? Eikö ystäväporukassa voi saunoa, jos ei täydellinen? Kuka uimahallin pesutiloissa rintojasi vahtaa?
Jos lapsella on korvat kuin kattilan kahvat, niin toki ne on korjattava, jos hän itse niin haluaa, sillä nehän ovat koko ajan näkyvillä.
En muuten ole mitenkään kieltänyt erilaisia kauneusleikkauksia, vain vaan kritisoinut niiden tekemistä julkisella puolella pilkkahinnalla.
Jos itselläni olisi jokin sellainen puhtaasti ulkonäköön liityvä ominaisuus, jonka kokisin niin häiritseväksi, että vain leikkaus auttaa, niin toki silloin plastiikkakirurgin vastaanotolle hakeutuisin. Siinä tilanteessa haluaisin kuitenkin itse valita leikkaavan lääkärin ja leikkauspaikan eli yksityiselle suuntaisin.
 
Viimeksi muokattu:
putkilollo
Mutta kun kaikki eivät suhtaudukkaan asiaan samalla tavalla kuin sinä. Se on hyvä että sinulla olisi varaa syytää monta tonnia leikkaukseen mutta minulla ei, kuten ei monella muullakaan, ja siksi on julkinen terveydenhoito ja aion muiden rintojaan korjauttaneiden naisten tavoin hakeutua sinne. Vastauksistasi päätellen sinulla ei ole parempaa tekemistä kuin länkyttää tyhjää joten jospa poistuisit tästä keskustelusta vihdoinkin. Minä menen julkiselle puolelle ja sillä selvä.
 
Pikkutyttö
Oon ihmetelly mun rintojen muotoa jo siitä asti ku ne lähti kasvamaan 10 vuotiaana. Oon siis vielä päälle 13, mutta kaikilla mun kavereilla on sellaset pyöreät rinnat ja mulla on tällaset suipot. Tänään lähdin ottamaan asioista selvää ja eksyin moniin keskusteluihin. Tää autto asian kanssa vähäsen, koska nyt tiedän etten oo ainoa tän asian kanssa. Mä yritän aina olla menemättä koulu-uinteihin, koska häpeän mun rintoja. Jos saisin ikinä edes poikaystävän varmaa jättäis mut ku mul on näin hirveät rinnat :(
Avautuminen asiasta helpotti :)
 
kiitos
No, eipä ollu mitään ongelmaa omien rintojen kanssa ennen tämän keskustelun lukemista. Kiitos vaan ku saitte mut tuntemaan itteni ihan mutantiksi. Jatkaa vaan ongelman levittämistä muille, kaikki vaan plastiikkakirurgiaan :)
 
Äääää
Hei te jotka olette ottaneet nännilävistyksiä ja saaneet niistä apua! Mitä mieltä olette, auttaisikohan lävistykset minuakin?...minulla on kutakuinkin tämän näköiset rinnat mitä tämän kuvan ENNEN-kuvassa: http://www.cosmetic-md.com/media/patients/240_jpg_500x500_q85.jpg

ja nännit ovat muodoltaan lähes identtiset kuin nämä."Levossa" ovat täysin littanat, eli nänni ei kohoa mitenkään.. http://3.bp.blogspot.com/-AgHo5KTcC7A/UIj3cBDTGGI/AAAAAAAAANo/QJSAhLpDagw/s1600/kuva-11 kopio 3.JPG

Minua vaivaa rinnoissani ainoastaan tämä nänni-asia :( Kylmässä ne nöpöttävät kivasti ja rinnat on silloin muutenkin kivan muotoiset, mutta se ilo ei koskaan kestä kauaa. Minua ei haittaa pieni kuppikokoni, sillä olen niin tottunut ja olen muutenkin hoikka joten en haikaile isojen lollojen perään. Ainoastaan nämä hirvittävät vaahtonännit aiheuttavat minulle näitä järkyttäviä itsetunto-ongelmia.....help :/ Ja kiitos edelliseen viestiini vastanneelle!
Tunnistan itseni 100% tästä
 
Viimeksi muokattu:

Yhteistyössä