Työttömäksi vanhempainvapaan jälkeen

  • Viestiketjun aloittaja paperisotaa tiedossa
  • Ensimmäinen viesti
tuleva työtön
OT: Itse aion myös jäädä "loisena" hoitamaan lapsiani työttömyystuella vanhempainvapaan jälkeen. Toki jos työtä saan, niin sitten menevät lapset hoitoon. Satun vaan olemaan alalla joka työllistää huonosti ja pätkähommia tarjolla, etenkin kun on pieni lapsi/lapsia. Eli työnantajillekin vastuuta; jos nuoret naiset palkattaisiin vakinaisiksi, niin eipä silloin olisi mahdollista jäädä työttömyystuella kotiin, vaan silloin hyödynnettäisiin kotihoidon tukea. Ja tosiaan, itse en ainakaan aio jättää ansiosidonnaista hakematta sen takia, että työttömänä ollessa hoidan samalla lapseni kotona. Ja mikäli jollain ei ole aikomustakaan mennä töihin, niin eikös tuo työttömyyskorvauksen maksu katkea jos työstä kieltäytyy?
 
Aaja76
Mä oon tainnukin tänne jo kirjotella mutta ite olen ollut ansiosidonnaisella syyskuusta asti ja tyttö on nyt 1v4kk. Työkkärissä oli puhetta että ens vuoden alusta voisin alkaa kattelemaan töitä (siis ihan ite kyselemään), itsekin olen sellaiselta alalta töitä etsimässä ettei niitä paikkoja montaa vuodessa täällä ole ja vieläpä olen vajaakuntoinen. Eli töitten löytyminen olisi pieni ihme. Mutta ansiosidonnaisia päiviä on enää jäljellä n. 10kk joten sitten on pieni pakko ainakin alkaa tekemään asian eteen jotain. Viihdyn kyllä todella hyvin kotona tytön kanssa enkä ole vielä valmis edes lähtemään töihin.
 
Niimi
Itse olen puolet liiton rahoista käyttänyt ja loput käytän tämän äitiysloman jälkeen. Sen jälkeen jään hoitovapaalle.

VINKKI: Jos työkkäri laittaa työhönosoituksen mihin ei ole kiinnostusta niin tällä hetkellä on niin paljon työttömiä, jotka hakevat samaa paikkaa. Aina voi haastattelussa sanoa, että yrittää tulla raskaaksi! =)
 
Vielä äitiyslomalla, kohta työtön
Minkälainen karenssi on töiden vastaanottamisessa? Eli jos on pienen lapsen kanssa työttömänä kotona ja saakin töitä, niin onko lähdettävä 'saman tien' töihin vai saako aikaa reagoida (= hakea hoitopaikkaa)? Jos saa, niin miten kauan?
Oma ammattini on opettaja, että periaatteessa voidaan soittaa aamulla ja kysyä pääseekö tunnin päästä töihin...
 
Mikä ongelma?
Olen jäänyt työttömäksi vanhempainvapaan jälkeen. En tajua tätä jankutusta siitä, että tekisin jotenkin moraalisesti väärin. Minähän olen koko ajan työvoimareservissä. Otan töitä vastaan, heti kun niitä tarjotaan. Se, että minulla on lapsi, ei ole se syy miksi en ole töissä, joten en näe tässä mitään ongelmaa.
 
minamina
Itse olen myös miettinyt sitä, että pitäisikö jäädä työttömäksi vanhempainvapaan jälkeen. Kotihoidontuki on kyllä niin pieni, että sillä ei kyllä tule toimeen. Mutta, kun työvoimatoimistossa näkevät sen, että olen ollut äitiyslomalla ja että luonnollisestikin jään työttömänä ollessa kotiin lapsen kanssa, niin tarjoavatko he tästä syystä vähän innokkaammin töitä ja kursseja? Koska lapsi on kyllä vielä niin pieni, että en kuitenkaan vielä haluaisi oikeasti mennä töihin ja laittaa lastani vieraalle hoitoon. Ja jos jatkuvasti kieltäytyy kursseista ja tarjotuista työpaikoista, niin lopettavatko he työttömyyspäivärahan maksamisen, tässä tapauksessa siis liiton ansiosidonnaisen?
 
työttömäksi juuri jäänyt
Työvoimatoimistossa kerrottiin tuosta karenssista näin: jos tarjotaan töitä on n.1-2viikkoa aikaa hakea hoitopaikka ja jos sitä ei siinä ajassa saa eikä sen takia voi ottaa työtä vastaan isketään karenssi. Itse jätin hoitopaikkahakemuksen heti ja sovin kaupungin kanssa, että paikka on ns. odottamassa jos työtä ilmaantuu. Käsittääkseni et voi kieltäytyä tarjotusta paikasta tai saat karenssin heti.
 
lamaliisa
..mut täytyy muistaa, että tällä hetkellä niitä töitä on niin vähän tarjolla, että jollei ole huippuhyvä hakija, otetaan vähiin työpaikkoihin joku, joka EI jää heti hoitamaan sairasta lasta tai tule uudestaan raskaaksi.
Eli ei se mene näin, että työkkäristä soitetaan ja sanotaan, että sulle on tässä työpaikka. Mut he voivat ilmoittaa, että sun täytyy hakea jotain työpaikkaa...ja siihen voi sitten loppuun itse vaikuttaa. On esimerkiksi reilua, että minä kerron aikovani tulla taas pian raskaaksi, sillä vaikka sitä ei saa kysyä niin sen he haluavat kuitenkin tietää.
 
minamina
Minkä pituinen tämä karenssi on? Ja kuten tuolla aiemmin jo kirjoiteltiin, niin kannattaako silti hakea tuota kotihoidontukea, vaikka se vähennetäänkin ansiosidonnaisesta, sillä jos tulisi tuo karenssi, niin sekö ei vaikuttaisi kotihoidontuen maksamiseen? Eli siis saisin edes sen kotihoidontuen tuolta karenssiajalta?
 
työttömänä ollut
Mä olin jonkin aikaa työttömänä vanhempainvapaan jälkeen. Hain kotihoidontukea erikseen, koska olin sitten taas välillä ihan virallisesti hoitovapaallakin, ja silloin mun ei tarvinnut enää erikseen hakea tota kotihoidontukea, kun se jo tuli. Se siis vähennettiin ansiosidonnaisesta. Edellinen: kotihoidontuen saat aina jos lapsi on kotihoidossa, eli ansiosidonnaisella ja karensseilla ei ole mitään tekemistä sen kanssa. Ansiosidonnaishakemuksen mukaan laitetaan päätös kotihoidontuesta (tai tieto siitä että olet sitä hakenut, jos päätöstä ei vielä ole tullut), ja liitossa ne sitten vähentävät summan ansiosidonnaisesta.
Mä ehdin olemaan työttömänä n. 7 kuukautta, eikä työtä tarjottu, eikä kursseja. Työvoimatoimistossa jouduin käymään pari kertaa tuona aikana, ja toisella kerralla virkailija vähän vihjaili että jos en ala aktiivisesti hakemaan työtä niin seuraavalla tapaamisella mietitään sitten sanktioita.. (Olen opettaja, joten sijaisuuksia olisi ollut tarjolla heti kun vaan niitä hakenut.) Sitten jäinkin hoitovapaalle, joten en joutunut selittelemään miksei töitä edelleenkään ole. ;)
 

Yhteistyössä