Uskottomuus, ero, uusi suhde

  • Viestiketjun aloittaja Solmu-Elli
  • Ensimmäinen viesti
Solmu-Elli
Olen ajautunut täydelliseen umpikujaan elämässäni. Nyt tilanne on se, että en pysty nukkumaan enkä syömään, itkettää ja ahdistaa.

Taustat:

25-vuotiaana naimisiin 2 v seurustelun jälkeen. Kiltti ja kultainen ymmärtäväinen mies, kuitenkin toistaalta ehdoton ja jyrkkä, pitää tiukat säännöt. Mm minun toiveeni avioehdosta ja oman sukunimen pitämisesti torjui ehdottomasti.

2 aviovuoden jälkeen selvisi että meillä on miehestä johtuva lapsettomuus. Aloitettiin hoidot joiden seurauksena/ansiosta syntyi v 2004 ihanat terveet kaksoset. Sairastin synnytyksen jälkeisen masennuksen. Mies oli tukena, hoiti lapsia todella paljon. Vuoden äitiysloman jälkeen mies piti vuoden virkavapaan ja oli lasten kanssa kotona.

7 aviovuoden jälkeen olin ensimmäisen kerran uskoton miehelleni, työreissu, ennestään tuntematon mies. Tämän jälkeen vastaavia tapauksia muutama n "kerran vuodessa". Miksi? en tiedä. Halusin ehkä kostaa miehelleni (?) koska hän lasten syntymän jälkeen keskittyi pääasiassa lasten kanssa touhuamiseen, meillä ei ollut enää yhteistä aikaa/harrastuksia, seksielämä näivettyi hyvin vähiin. Mieheni ei ole koskaan ollut erityisen hyvä huomioimaan minua naisena. On kyllä aina muistanut kaikki merkkipäivät.

1.5 v sitten äkillinen ihastuminen työkaveriin, huuma, kerroin miehelle, roikuttiin yhdessä, minulla sivusuhde, mies ei tahtonut eroa. Tämän vuoden alusta muutin ensin erilleni, sitten uuden miehen kanssa yksiin ja hain lopulta eroa. Lasten varsinainen koti entisessä yhteisessä kodissamme, asuvat käytännössä 50/50 meillä molemmilla.

4 kk sitten oli keskenmeno, nyt olen raskaana, avioeron harkinta-aika päättyy pian. NYT juuri NYT olen alkanut haihatella takaisin vanhaan. Tulevan ex-miehen hyvät puolet ovat alkaneet kertautua mielessä, uuden rakkauden huuma on haihtunut niin että näen nyt uuden miesystäväni huonotkin puolet (joita ei tietysti alkuun ollut). Lasten ikävä ja suru kuormittaa. Ex-mies on myös surullinen, eron ositukset käikki täysin tekemättä, talon kohtalo auki jne.

Miten voi kohta 40-v ihan täyspäinen ihminen ajautua tähän.

Naurakaa, pilkatkaa, lohduttakaa. Anything.
 
karisma
Niin. Tavataan sanoa, että kerran täällä vain eletää, elämä niin lyhyt, haaveet pitää toteuttaa jne...
Tottahan tuokin on, mutta järjen kanssa mieluiten jos suinkin vain on mahdollista.
 
Ihmettelen
Mulla oli joskus kaverina tuolainen kuin sinä. Sai jossain vaiheessa ukoilta turpaansakin. Kakara mahassa yhden yön suhteen jälkeenkin. Missähän sekin lie taitaa olla jo 20. ukko kierroksessa. Onks teillä joku sisäinen levottomuus, vai mikä siinä kullin perässä juoksemisessa on motiivi.En ole koskaan ymmärtänyt.
 
ei heru
sympatiaa. Ei kiinnosta tipan vertaa. Ainoa asia mikä säälittää on lapset. Raukkoja retuutetaan kodista toiseen jatkuvasti. Ei ole tervepäisten ihmisten hommaa tommonen lasten kiusaaminen.
 
Anything
Luin eilen uusinta Kirkko&kaupunki-lehteä. Hekottelin ääneen Marja Kuparisen tekstille.
Hän on aivan ihastuttava sielunhoitaja. Nyt hän kirjoitti vaikeiden ihmisten kanssa elämästä.

Niistäkin oppii. Jos ap. olet saanut monet ihmiset huulet pyöreiksi niin kyllä sinun jutuista jotain oppii.

Ei perheet koskaan ole olleet perinteisiä ydinperheitä. Koostumuksia on monenlaisia.
Ellien tv-friikit palstalla sanaillaa Erilaiset perheet tosi-teeveestä. Käy lukemassa ja kommentoimassa.
 
Solmu-Elli
En odottanutkaan sympatiaa. Oikeastaan teki hyvää kirjoittaa koko homma karkeasti ylös. Joku tunnevamma/persoonallisuuspatologia minulla täytyy olla. Niin "hyvin" olen itseni kanssa pärjännyt kaikki nämä vuodet. Huonon itsetunnon kompensointia varmaankin. Eteenpäin vain on mentävä.
 
kriisi
Joku kolmenkympin kriisihän tuossa on ollut. Uskomatonta ettei ihmiset siihen ikään mennessä ole tajunneet että:
1. Alkuhuuma ei kestä ikuisesti. Eikä se miestä vaihtamalla parane, jos et sitten halua vaihtaa miestä noin puolen vuoden välein koko loppuelämäsi ajan.
2. Parisuhde ei aina ole ruusuilla tanssimista. Lapsellisen "kostan miehelle"-asenteen sijaan voisi opetella vaikka puhumaan asioista.
3. Lapset muuttaa elämää. Jos ei sitä tajua tai siihen osaa varautua, älä hanki lapsia. Varsinkaan jos olet mustasukkainen omille lapsille siitä että heidän isänsä on hyvä isä joka viettää heidän kanssaan aikaa.

Yksi oma ystäväni on samassa tilanteessa. Vähän yli kolmekymppinen, hyvä mies rinnalla, yksi lapsi. Ja kamala kriisi. Tässäkö se nyt oli, tämä elämä. Omakotitalo, mies, lapsi. Ruoho on vihreämpää toisella puolella, uusi mies olisi ihana ja oma mies on ihan hirveä, elämä kotona lapsen kanssa istumista vailla mitään muuta elämää. Ratkaisu? Ero ja jonkun uuden miehen löytäminen, vai ehkä sen oman miehen kanssa puhuminen, oman ajan järjestäminen vaikka jonkun harrastuksen parissa ja yhteisen parisuhdeajan järjestäminen sen oman miehen kanssa. Puhuin tämän ystäväni kanssa juuri pari päivää sitten ja kun hän ajatteli asiaa hieman tarkemmin löytyi siitä omasta miehestä iso kasa hienoja piirteitä. Aikoi yrittää tuota linjaa että puhuu miehen kanssa ja järjestää yhteistä sekä omaa aikaa eikä ala hötkyilemään.
 
olisiko
Syynä nykyaikainen itsekkyys, jossa omat asiat ja tunteet ovat maailman tärkein juttu, sen vuoksi ollaan valmiita vaikka tappelemaan. Ei nähdä kokonaisuutta , eikä varsinkaan sitä toista ihmistä, eikä ymmärretä hänen tilannettaan.
 
wiltsujohanna
Mä en kyllä oikeen syyllistymiseenkään lähtis. Vaikka tässä ketjussa kovasti sitä vaihtoehtoa tyrkytetään...

Kyllä sinä tiedät, että alkuhuuma ei kestä ikuisesti. Mutta intohimoa ja rakkautta on olemassa.

En usko, että olet kostamassa mitään. Vaikutat liian fiksulta sellaiseen.

Lapset muuttaa jokaisen ihmisen elämän - luojalle siitä kiitos! Koskaan ei voi silti tietää, mihin suuntaan oma elämä muuttuu. (neljän lapsen - tai jo aikuisen - äitinä kerron tämän)
 
Kohtalotoveri
Täällä toinen tunnevammainen. Tai tunteita on liikaakiin. Ja kohdistuvat aina kulloinkin sopivaan yksilöön, joka tuntuu sillä hetkellä maailman ihanimmalta. Itsellä avioliittoa takana kohta 20 vuotta ja yksi lapsi. Liiton aikana pettämistä on tapahtunut sekä satunnaisten että pitempiaikaisten suhteitten kanssa. Tällä hetkellä pisin suhde menossa, yli vuoden jo. Ja rakastuneita olemme. Minä olisin valmis lähtemään ja aloittamaan uuden elämän hänen kanssaan mutta hän ei. Ei rakasta vaimoaan mutta on vielä liian pienet lapset. Ei ainakaan pariin vuoteen ole toiveissakaan että lähtisi. No, huono omatuntohan minua vaivaa 24/7, eikä peiliin ole paljoa katsomista, mutta silti en voi itselleni mitään. Pakko saada ne perhoset vatsaan ja sukkien pyörinnät aina parin vuoden välein. Ja kun miehet ittiänsä mulle tyrkyttää, niin liha on heikko. Valuvika luonteessa ja ihailua narkkaava narsisti. Semmoinen. Tai sitten yltiöromanttinen haihattelija. Jospa kaikkea. Eli ap, et ole yksin, meitä on enemmänkin...
 
wqq122
Olen ajautunut täydelliseen umpikujaan elämässäni. Nyt tilanne on se, että en pysty nukkumaan enkä syömään, itkettää ja ahdistaa.

Taustat:

25-vuotiaana naimisiin 2 v seurustelun jälkeen. Kiltti ja kultainen ymmärtäväinen mies, kuitenkin toistaalta ehdoton ja jyrkkä, pitää tiukat säännöt. Mm minun toiveeni avioehdosta ja oman sukunimen pitämisesti torjui ehdottomasti.

2 aviovuoden jälkeen selvisi että meillä on miehestä johtuva lapsettomuus. Aloitettiin hoidot joiden seurauksena/ansiosta syntyi v 2004 ihanat terveet kaksoset. Sairastin synnytyksen jälkeisen masennuksen. Mies oli tukena, hoiti lapsia todella paljon. Vuoden äitiysloman jälkeen mies piti vuoden virkavapaan ja oli lasten kanssa kotona.

7 aviovuoden jälkeen olin ensimmäisen kerran uskoton miehelleni, työreissu, ennestään tuntematon mies. Tämän jälkeen vastaavia tapauksia muutama n "kerran vuodessa". Miksi? en tiedä. Halusin ehkä kostaa miehelleni (?) koska hän lasten syntymän jälkeen keskittyi pääasiassa lasten kanssa touhuamiseen, meillä ei ollut enää yhteistä aikaa/harrastuksia, seksielämä näivettyi hyvin vähiin. Mieheni ei ole koskaan ollut erityisen hyvä huomioimaan minua naisena. On kyllä aina muistanut kaikki merkkipäivät.

1.5 v sitten äkillinen ihastuminen työkaveriin, huuma, kerroin miehelle, roikuttiin yhdessä, minulla sivusuhde, mies ei tahtonut eroa. Tämän vuoden alusta muutin ensin erilleni, sitten uuden miehen kanssa yksiin ja hain lopulta eroa. Lasten varsinainen koti entisessä yhteisessä kodissamme, asuvat käytännössä 50/50 meillä molemmilla.

4 kk sitten oli keskenmeno, nyt olen raskaana, avioeron harkinta-aika päättyy pian. NYT juuri NYT olen alkanut haihatella takaisin vanhaan. Tulevan ex-miehen hyvät puolet ovat alkaneet kertautua mielessä, uuden rakkauden huuma on haihtunut niin että näen nyt uuden miesystäväni huonotkin puolet (joita ei tietysti alkuun ollut). Lasten ikävä ja suru kuormittaa. Ex-mies on myös surullinen, eron ositukset käikki täysin tekemättä, talon kohtalo auki jne.

Miten voi kohta 40-v ihan täyspäinen ihminen ajautua tähän.

Naurakaa, pilkatkaa, lohduttakaa. Anything.
Hah hah. Inhimillisyydelläkin naisen elämässä on rajansa. Oliko tämä provo vai? Jos ei, olet ansainut surkeimman mahdollisen elämän.
 
Viimeksi muokattu:
Kuura
Hei,

minusta tuntuu että et vain ole saanut tarpeeksi huomiota mieheltäsi ja siksi olet lähtenyt hakemaan sitä muualta. Se on inhimillistä ja ymmärrettävää. Toisaalta et ehkä itsekään ole jaksanut antaa tarpeeksi huomiota miehellesi.

Lapsiperheen kiireessä ja arjessa parisuhteen hoito unohtuu helposti ja liitto väljähtyy. Silloin voi tuntua houkuttelevammalta lähteä rakentamaan uutta kuin korjata vanhaa. Valitettavasti se uusi ei olekaan aina parempi kuin vanha. Toisaalta joskus uusi parisuhde on paljon parempi kuin vanha ja elämänlaatu paranee huimasti. Niin minulle kävi.

Tsemppiä sinulle ap, toivottavasti löydän tasapainon ja onnen!
 
Vanha akka
Hei,

minusta tuntuu että et vain ole saanut tarpeeksi huomiota mieheltäsi ja siksi olet lähtenyt hakemaan sitä muualta. Se on inhimillistä ja ymmärrettävää. Toisaalta et ehkä itsekään ole jaksanut antaa tarpeeksi huomiota miehellesi.

Lapsiperheen kiireessä ja arjessa parisuhteen hoito unohtuu helposti ja liitto väljähtyy. Silloin voi tuntua houkuttelevammalta lähteä rakentamaan uutta kuin korjata vanhaa. Valitettavasti se uusi ei olekaan aina parempi kuin vanha. Toisaalta joskus uusi parisuhde on paljon parempi kuin vanha ja elämänlaatu paranee huimasti. Niin minulle kävi.

Tsemppiä sinulle ap, toivottavasti löydän tasapainon ja onnen!
Minusta sinun ap. Pitäisi nyt keskittyä tämän hetkiseen. Olet raskaana toiselle ja haikailet exän perään. Voisit aloittaa siitä että selvität olisiko hänellä tunteita ja halua kasvattaa tätä uutta lasta omanaan?
Anteeksi vaan mutta uskoisin että olet kuin karkkilauppaan eksynyt. Nyt on maisteltu paria eri makua ja nyt on tullut mieleen eiku eiku vaihe.
Mitä se 1 miehesi saisi sinulta enemmän mitä ei aiemmin saanut? Mitä sinä saisit 1 mieheltäsi nyt seksuaalisesti enemmän kuin ennen? Petit häntä monia kertoja ennen eroanne, se kertoo pitkäaikaisesta tunteesta ett ei saa suhteessa sitä mitä kuvittelee ansainneensa. Kun ed. Kysymykset olet selvittänyt itselle ja sille miehelle joka haluaa jakaa tulevan kanssasi.
Et ehkä toivon. Ole enää solmussa ja pystyt nauttimaan tästä hetkestä.
 
Viimeksi muokattu:
Elämää ei sen enempää
Aloittajalle: jos olet jo raskaana uudelle miehellesi niin kortit on jaettu. Miehet eivät ota toistensa jälkeläisiä kasvatettavakseen. Mutta hyvä niin, se selkeyttää elämääsi ja porskutat eteenpäin näillä jaoilla. Uskon että tasapainoisuus loytyy elämääsi, kun saat elää hetken ihan itseksesi 50/50 lasten kanssa. Rakasta ensin itseäsi niin voit rakastaa muitakin, Kyllä se isäkin niistä huolen pitää ja rakastavat silti sinuakin. Muista pitää aktiivisesti yhteyttä!

Täällä kommentoi täti 50 v aika samanlaisia fiiliksiä kokeneena ja niistä selvinneenä :) ja aikuiset lapsetkin käyvät säännöllisesti luonani :)
 
Toisen pää
Aloittajalle: jos olet jo raskaana uudelle miehellesi niin kortit on jaettu. Miehet eivät ota toistensa jälkeläisiä kasvatettavakseen. Mutta hyvä niin, se selkeyttää elämääsi ja porskutat eteenpäin näillä jaoilla. Uskon että tasapainoisuus loytyy elämääsi, kun saat elää hetken ihan itseksesi 50/50 lasten kanssa. Rakasta ensin itseäsi niin voit rakastaa muitakin, Kyllä se isäkin niistä huolen pitää ja rakastavat silti sinuakin. Muista pitää aktiivisesti yhteyttä!

Täällä kommentoi täti 50 v aika samanlaisia fiiliksiä kokeneena ja niistä selvinneenä :) ja aikuiset lapsetkin käyvät säännöllisesti luonani :)
Älähän sentään tasapäistä ihmisiä. Jotkut meistä, niin miehet kuin naisetkin, pystyvät kyllä rakastamaan toisen lasta. Suvussamme on siitä tosi ihana esimerkki. Perheessä on 2 lasta, "puolisisaruksia", mutta sitä ei todellakaan huomaa. Molemmat ovat tasavertaisesti adoption kautta yhteisiksi otettu ja rakkautta riittää. Perheen isä kohtelee ja rakastaa kumpaakin lasta yhtä lailla, vaikka vain toinen heistä on hänen biologisesti.

Kun tapauksessasi voi olla mahdollista jopa odottaa lasta yhdessä, oikea isä on hän, joka lapsen kanssa elää. Pikkuiseen on niin helppo rakastua. Itse asiassa, niinhän taitaa olla kaksostenkin kanssa?

Puhu tuntemuksistasi lastesi isän kanssa, mutta ole tosissasi. Toista kertaa et saa hyvää miestä höynäyttää. Minusta tilanteenne kertoo sitiä, että yhteenpaluu voi olla koko perheelle ihana asia. Joskus pitää mennä kauas, jotta näkee selvästi.
 
Viimeksi muokattu:
että mthäh?
' Halusin ehkä kostaa miehelleni (?) koska hän lasten syntymän jälkeen keskittyi pääasiassa lasten kanssa touhuamiseen'

siis, haluit kostaa miehelle joka hoiti ja hoitaa lapsianne hyvin...???????
noinhan se kuuluukin olla, vauvat tarvitsevat enemmän huomiota aikaa ja rakkautta, varsinkin kun ovat vastasyntyneitä ja pieniä!
 

Yhteistyössä