virtsatietulehdus

  • Viestiketjun aloittaja ja yhdyntä
  • Ensimmäinen viesti
Vesi
Minulla loppui tulehduskierre pari vuotta sitten. Aloin samaan aikaan juomaan vähintään puolitoista litraa vettä päivässä, sillä huomasin että sain lieviä oireita aina silloin kun olin unohtanut juoda ja virtsa ärsytti virtsaputken suuta ""voimakkuudellaan"". Juoksen vessassa useasti, mutta eipä ole tulehduksiakaan. En nyt vanno että juuri runsas juominen on se joka auttaa, mutta näin minun tapauksessani. Vältän myös kahvia ja teetä ja alkoholia.

Käyn aina vessassa seksin jälkeen.
 
Karpalomehu
Suosittelen karpalomehua ja pakastekarpaloita ja syöt näitä mieluummin estolääkityksenä kuin antibiootteja. Antibiooteilla on omat haittavaikutuksensa ja niiden syöminen voi tehdä bakteerin vastustuskykyiseksi antibiooteilla ja mitäs sitten eteen, kun virtsatietulehdus iskee!
Karpalo JOKAPÄIVÄISEEN ruokavalioon! Ei niin, että syöt silloin kuin muistat, vaan niin, että otat karpaloa joka päivä esim. aamuin illoin karpalomehua. Osta kaupasta karpaloTÄYSmehua, maksaa n. 5 euroa pullo, mutta on tiivistettä, jota laimennetaan veden kanssa.
Minulla on myös ollut virtsatietulehduskierre, jonka sain katkaistua lisäämällä karpalon avulla. Kuopion yliopistossa tehdyn tutkimuksen mukaan karpalon ainesosat estävät bakteereita kiinnittymästä virtsateiden limakalvoille.
Hiivatulehdus kannattaisi hoitaa myös miehellä, suun kautta otettava kuuri.
 
m
Minulla on loppunut virtsatulehdukset lähes kokonaan (en edes muista, milloin viimeksi on ollut), kun aloin yhdynnän jälkeen käydä heti pissalla ja pesulla. Huolellinen pesu lämpimällä vedellä piakkoin seksin jälkeen auttaa. En ole tarvinnut karpalomehuja, enkä estolääkitystä. Jos tulehdus on alkamassa, juo lämpimässä vedessä teelusikallinen ruokasoodaa pari kertaa päivässä. Pahaa, mutta happamoittaa virtsaa ja saattaa lopettaa tulehduksen. Luin tämän jostakin vinkkinä, täällä Suomessa antibiootteja määrätään tosi helposti.
 
Talvikki
Karpalot, hygienia ja yhdynnän jälkeiset pissaamiset on ihan hyviä neuvoja, mutta meille "kroonikoille" ne vain eivät riitä. Itse olen kymmenisen vuotta syönyt Trimopania estolääkkeenä ja on toiminut ihan hyvin. Nykyään tulehduksia tulee n. kerran vuodessa tai kahdessa. Sitäkin rajumpina silloin.
Omalla kohdalla ei ole ollut väliä sillä, onko ehkäisynä pillerit vai kondomi ja eri partnereidenkin kanssa ja partnerittakin tämä ongelma on ollut, joten...
Tsemppiä kaikille saman vaivan kanssa kamppaileville!
 
Marrii
Minusta myös miehen testaus on tarpeen, jos nainen sairastuu. Siellä esinahan alla piilee vaikka mitä. Aikanaan lääkäri määräsi lääkkeet minulle ja miehelleni, joka ei niitä suostunut syömään, "ei minulla ole oireita" perusteella. Olin saanut toistuvasti tulehduksen aina, kun olimme yhdynnässä. No, kieltäydyin seksistä niin kauan, että lääkkeet kelpasivat. Sen jälkeen vaadin ehdotonta puhtautta eli kunnollista pesulla käymistä ennen kuin suostuin mihinkään kosketteluun ja siihen loppui minun sairasteluni. Olin jatkuvassa emätin-virtsatie-emätin-tulehduskierteessä vuosikausia ja arvatkaapa, millaisessa raivossa olin miehelle sen jälkeen, kun oikea "syyllinen" selvisi! Siis ex-miehelle.



 
alkuperäinen
hei!

Nyt alkoi sitten hipeksalin syönti...toistamiseen kokeiltiin seksiä ilman kortsua ja pukkasi aivan järjettömän rajun tulehduksen. Sellasta en haluu enää IKINÄ kestää. (Sain vielä lääkäristä väärät antibiootit, kun se ei suostunut antamaan lähetettä viljelyyn. Kivut nousivat aivan käsittämättömälle tasolle)

Mietin vaan, että mitenköhän näitä nyt sitten pitäis käytännössä napsia. Lääkärin ohje oli kaksi aina yhdynnän jälkeen. Mutta mitä jos harrastan seksiä saman päivän aikana useamman kerran. Tuskin kuitenkaan neljää sitten otan :) Mitenköhän pitkään tuon lääkkeen vaikuttavat aineet ovat elimistössä... Kaipa tämä täytyy vaan kokeilemalla selvittää. Vai pitäisiköhän niinä päivinä, kun poikakaverin kanssa näkee, syödä kuuriluontoisesti yksi aamuin illoin. Silloin sitä tulee kuitenkin sekstattua päivittäin. Miten muut, joilla on vastaava lääkitys, toimitte?
 
MM
Täällä puhutaan kovasti naisen yhdyntähygeniasta. Se ei riitä, jos mies laiminlyö omansa. Siis perusteellinen pesu molemmille niin etu- kuin takapuolellekin, kädet tietysti myös ja esinahan poimut! Siellä ne pahimmat syntipukit naisen sairasteluun piilevät.

Sairastelin pitkään tuota kierrettä aikoinani, kun mies ei millään tajunnut sitä, että hänen hygieniassaan on toivomisen varaa. Mikä on pöpöille parempi lisääntymisalusta kuin kostea ja lämmin ihopoimu? Siis miehen alapesut rutiiniksi poimuineen joka aamu ja ilta sekä ennen yhdyntää. Ihan niin kuin me naisetkin teemme. Minun riesani loppuivat, kun kieltäydyin oman terveyteni vuoksi kanssakäymisestä mieheni kanssa. Tein ensin kokeen ja varmistuin asiasta, jotta mies ne pöpöt minuun tuo, eikä hän siitä huolimatta ottanut puhtausasiaa tosissaan.

Nykyään infektio tulee keskim. kerran 1-3 vuodessa, eikä ole missään yhteydessä seksiin.

Mutta, jotta tulehduskierre saadaan katkaistua, siihen todennäköisesti tarvitaan pitkäkestoinen estolääkitys. Kokeile myös nimimerkki "hmm" konstit, helpottavat varmasti.

 
elanna
Alkuperäinen kirjoittaja alkuperäinen:
Mietin vaan, että mitenköhän näitä nyt sitten pitäis käytännössä napsia. Lääkärin ohje oli kaksi aina yhdynnän jälkeen. Mutta mitä jos harrastan seksiä saman päivän aikana useamman kerran. Tuskin kuitenkaan neljää sitten otan :) Mitenköhän pitkään tuon lääkkeen vaikuttavat aineet ovat elimistössä...
Otat yhden sen ensimmäisen kerran jälkeen ja se sitten riittääkin sille päivälle! Kyllä se antibiootti siellä elimistössä pysyy ja vaikuttaa koko sen päivän (ja kauemminkin). Jos mietit sitä, että kun akuutissa tulehduksessa otetaan joskus 3x päivässä se lääke, niin nyt ideana on se, että ne suhteellisen vähäiset bakteerimäärät, mitkä sen tulehduksen aiheuttaa, kuolee kyllä vähemmälläkin määrällä kuin akuutissa tulehduksessa, jolloin ovat ehtineet lisääntyä hillitsemättömästi.

 
heidi
Kiva huomata, että muutkin ovat painineet samojen ongelmien parissa. Itse olen syönyt estolääkityksenä trimetin-nappeja aina tarpeen mukaan seksin jälkeen. Alkukesästä tulehdus kuitenkin iski näistä napeista huolimatta ja siinäpä sitä sitten olinkin kun mikään lääke ei tuntunut auttavan. Tauti talttui viimenään tälläkin palstalla paljon peräänkuulutetulla karpalomehulla ja sitruunalla!! Olen kokeillut aiemmin karpalopuristeita, mutta niiden en ole huomannut auttavan. Nyt olen pysynyt terveenä tyhjentämällä rakon ennen seksiä ja juomalla saman tien ison lasin vettä, jotta seksin jälkeen on sitten taas jotakin mitä tyhjentää. Lisäksi muutama lasillista karpalomehua päivittäin ja asianmukaiset pesut. Ei ole tulehduksia kuulunut ja olo on erittäin helpottunut. Olin jo kuvitellut eläväni loppuelämäni antibiootteja popsien..
 
kierteessä oleva
Hei.

Tosi hyviä vinkkejä täältä saa. Itse oon kärsinyt virtsatietulehduksista hyvin satunnaisesti, aiemmin, mutta nyt tänä syksynä useampaan otteeseen: muutaman kuukauden sisällä ollut jo 5 tulehdusta. En tiedä, että mistä yhtäkkiä alkanut tämmöinen kierre. Uusi tulehdus alkoi heti muutaman päivän jälkeen, kun edellinen kuuri on loppunut. Nyt meni 1,5 kk ilman tulehdusta ja taas tuli. Lääkäri ei halua antaa säännöllistä estolääkitystä, muuten kuin yhdynnän jälkeen otettava estolääkitys, nitrofur-c, koska tulehdukset yhteydessä yhdyntöihin. Nyt mietinkin, että mitä pitäis tehdä, koska ei tää tunnu menevän ohi.

Viljely on tosi vaikea tehdä, koska on tosi tuskaista yrittää olla vähintää kolme tuntia pissaamatta. Muutaman kerran on tässä tehty, mutta mitään tulehdusta ei oo silloin näkynyt. Johtuu varmaan juuri siitä, että jos se virtsa ei oo tarpeeksi kauan ollut rakossa, niin se on periaatteessa pelkkää vettä, joka tulee läpi.

Tää on tosi ongelmaista ja ennenkaikkea tuskaista. Tuntuu, että hermot alkaa kohta pettää jatkuvien tulehduksien kanssa. Pitää varmaan alkaa nyt kokeilla tota karpalomehua aamuin ja illoin. Pesut ja pissallakäynnit ennen ja jälkeen yhdyntää on jo kokeiltu ja silti vaan tulehduksia tulee. Jotenkin tää kierre pitäisi saada nyt poikki.

t. todella kärsivä
 
kierteessä oleva
Hei.

Tosi hyviä vinkkejä täältä saa. Itse oon kärsinyt virtsatietulehduksista hyvin satunnaisesti, aiemmin, mutta nyt tänä syksynä useampaan otteeseen: muutaman kuukauden sisällä ollut jo 5 tulehdusta. En tiedä, että mistä yhtäkkiä alkanut tämmöinen kierre. Uusi tulehdus alkoi heti muutaman päivän jälkeen, kun edellinen kuuri on loppunut. Nyt meni 1,5 kk ilman tulehdusta ja taas tuli. Lääkäri ei halua antaa säännöllistä estolääkitystä, muuten kuin yhdynnän jälkeen otettava estolääkitys, nitrofur-c, koska tulehdukset yhteydessä yhdyntöihin. Nyt mietinkin, että mitä pitäis tehdä, koska ei tää tunnu menevän ohi.

Viljely on tosi vaikea tehdä, koska on tosi tuskaista yrittää olla vähintää kolme tuntia pissaamatta. Muutaman kerran on tässä tehty, mutta mitään tulehdusta ei oo silloin näkynyt. Johtuu varmaan juuri siitä, että jos se virtsa ei oo tarpeeksi kauan ollut rakossa, niin se on periaatteessa pelkkää vettä, joka tulee läpi.

Tää on tosi ongelmaista ja ennenkaikkea tuskaista. Tuntuu, että hermot alkaa kohta pettää jatkuvien tulehduksien kanssa. Pitää varmaan alkaa nyt kokeilla tota karpalomehua aamuin ja illoin. Pesut ja pissallakäynnit ennen ja jälkeen yhdyntää on jo kokeiltu ja silti vaan tulehduksia tulee. Jotenkin tää kierre pitäisi saada nyt poikki.

t. todella kärsivä
 

Yhteistyössä